Lazzaro Spallanzani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lazzaro Spallanzani (10. tammikuuta 1729 Scandiano12. helmikuuta 1799 Pavia) oli italialainen katolinen pappi, biologi ja fysiologi, joka teki tärkeitä kokeellisia tutkimuksia ruumiintoiminnoista ja eläinten lisääntymisestä. Häntä myös pidetään eläinten kaikuluotauksen löytäjänä. Hänen tutkimuksensa biogeneesistä tasoittivat tien Louis Pasteurin työlle.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spallanzanin synnyinkapunki Scandiano sijaitsee nykyisen Reggio Emilian maakunnan alueella. Hän kävi koulua jesuiittojen lukiossa ja opiskeli lakitiedettä Bolognan yliopistossa. Hän keskeytti pian opintonsa ja alkoi perehtyä tieteeseen. Hänen sukulaisnaisensa Laura Bassi, joka työskenteli fysiikan professorina, vaikutti keskeisesti Spallanzanin ryhtymiseen tiedeuralle. Bassin opastuksella hän alkoi tutkia luonnonfilosofiaa ja matematiikkaa sekä myös kieliä, joista kuitenkin pian luopui.

Vuonna 1754 hänet valittiin 25-vuotiaana Reggio Emilian yliopiston logiikan, metafysiikan ja kreikan kielen professoriksi. Vuonna 1762 hänet vihittiin papiksi; vuonna 1763 hän sai siirron Modenaan,[1] missä hän jatkoi opetustyötään tarmokkaasti ja menestyksekkäästi, mutta uhrasi kaiken vapaa-aikansa luonnontieteille. Hän kieltäytyi monista tarjouksista, joita sai italialaisilta yliopistoilta ja Pietarista ennen kuin vuonna 1768 hyväksyi Maria Teresian esittämän kutsun Pavian yliopiston luonnonhistorialliseen tiedekuntaan, jota oltiin järjestelemässä uudelleen. Hänet valittiin myös johtajaksi museoon, jonka kokoelmia hän runsaasti kartutti Välimeren rannoille tekemillään matkoilla. Kesäkuussa 1768 Spallanzani valittiin Royal Societyn jäseneksi ja vuonna 1775 ulkomaalaisjäseneksi Ruotsin kuninkaalliseen tiedeakatemiaan.[2]

Vuonna 1785 Spallanzani kutsuttiin Padovan yliopistoon. Saadakseen pidetyksi Spallanzanin palveluksessaan hallitsija kaksinkertaisti hänen palkkansa ja salli hänen tehdä matkan Turkkiin, missä hän vietti lähes vuoden suorittaen monia tutkimuksia, joista merkittävimpiin kuuluivat Hálkilla kuparikaivoksessa tehdyt. Hänen kotiinpaluutaan juhlittiin lähes voittosaattueen kaltaisissa tunnelmissa: Wienissä Joosef II järjesti hänelle sydämellisen vastaanoton ja saapuessaan Paviaan häntä odottivat kaupungin porteilla suosiotaan osoittavat yliopiston opiskelijat. Seuraavana vuonna hänellä oli opiskelijoita jo yli viisisataa. Hänen rehellisyytensä museon johtajana kyseenalaistettiin, mutta viranomaistutkinnassa hänen kunniansa pian palautettiin, mihin jopa häntä syyttäneet olivat tyytyväisiä.

Vuonna 1788 Spallanzani kävi Vesuviuksella sekä Liparisaarten and Sisilian tulivuorilla sekä kokosi tutkimustensa tulokset laajaksi Viaggi alle due Sicilie ed in alcune parti dell'Appennino -teokseksi, joka julkaistiin neljä vuotta myöhemmin.

Spallanzanin uupumattomat ponnistelut matkailijana, taitonsa ja onnensa keräilijänä, loistokkuutensa opettajana ja esitelmöitsijänä sekä terävyytensä väittelijänä epäilyksettä kasvattivat hänen maineensa poikkeukselliseksi aikalaistensa joukossa; hänen kirjeenvaihdostaan paljastuu hänen ystävystyneen monien tunnettujen eri alojen asiantuntijoiden ja filosofien kuten Georges Leclerc de Buffon’n, Lavoisier’n ja Voltairen kanssa. Hänen työnsä käsittivät lähes kaikki mahdolliset tieteenalat alkaen leipien heiton tutkimuksesta aina vulkanologian ja meteorologian perusteisiin.

Löytöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spallanzani tutki vuonna 1768 teoriaa solujen alkusynnystä. Hän selvitti, voivatko mikrobit kulkeutua ilman mukana ja voidaanko ne tuhota keittämällä. Spallanzanin työtä arvosteltiin siitä, että hänen kokeensa hävittivät ”elämänvoiman”, jota tarvittaisiin alkusynnyn tapahtumiseksi. Hänen työnsä tasoitti tien Louis Pasteurille, joka myöhemmin osoitti alkusyntyteorian vääräksi.

Spallanzanin patsas Scandianossa esittää hanta tutkimassa sammakkoa suurennuslasilla.

Spallanzani myös havainnoi ja kuvasi, kuinka nisäkkäät lisääntyvät osoittaen, että tarvitaan sekä siemenneste että munasolu. Hän suoritti ensimmäisenä sekä koeputkihedelmöityksen, sammakoilla, että keinosiemennyksen, käyttäen koiraa. Spallanzani osoitti, että jotkin eläimet, erityisesti vesiliskot, kykenevät uusimaan menettämänsä ruumiinosan.

Spallanzani havainnoi kuulemisen estämisen vaikutusta lepakoiden lentoon vertaamalla niiden lentoa ennen ja jälkeen yhden tai molempien korvakäytävien tukkimista talilla osoittaen niiden suunnistamisen olevan kuuloaistimuksista riippuvainen.[3]

Spallanzanin merkittävimpänä työnä pidetään teosta Dissertationi di fisica animale e vegetale (2 osaa, 1780). Siinä hän ensikerran kuvaili ruoansulatuksen toimintaa.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spallanzani kuoli virtsarakkosyöpään. Kuoleman jälkeen rakko irrotettiin ruumiista hänen kollegoidensa tutkittavaksi, minkä jälkeen se asetettiin julkisesti näytteille pavialaiseen museoon, missä se on edelleenkin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paul de Kruif, Microbe Hunters (2002 uudelleenpainos) ISBN 13-9780156027779
  • Nordenskiöld, E. P. 1935 [Spallanzani, L.] Hist. of Biol., ss. 247–248
  • Rostand, J. 1997, Lazzaro Spallanzani e le origini della biologia sperimentale, Torino, Einaudi.

Hyönteistutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Conci, C. & Poggi, R. 1996 Iconography of Italian Entomologists, with essential biographical data. Mem. Soc. Ent. Ital. 75 159–382.
  • Gibelli, V. 1971 L. Spallanzani. Pavia.
  • Lhoste, J. 1987 Les entomologistes français. 1750–1950. INRA (Institut National de la Recherche Agronomique) , Pariisi.
  • Osborn, H. 1946 Fragments of Entomological History Including Some Personal Recollections of Men and Events. Columbus, Ohio, omakustanne.
  • Osborn, H. 1952 A Brief History of Entomology Including Time of Demosthenes and Aristotle to Modern Times with over Five Hundred Portraits.Columbus, Ohio, The Spahr & Glenn Company.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Spallanani - Uomo e scienziato Il museo di Lazzaro Spallanani. Viitattu 2010-06-07. Italian
  2. Library and Archive Catalogue Royal Society. Viitattu 20 October 2010. English
  3. Anto Leikola: Norsusta Nautilukseen - löytöretkiä eläinkuvituksen historiaan, s. 56. Helsinki: John Nurmisen säätiö, 2012. ISBN 978-952-9745-34-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lazzaro Spallanzani.