Georges Leclerc de Buffon
Georges-Louis Leclerc de Buffon, Buffonin kreivi, yleisesti myös Buffon (7. syyskuuta 1707 Montbard, Ranskan kuningaskunta – 16. huhtikuuta 1788 Pariisi) oli ranskalainen aatelinen, luonnontieteilijä, matemaatikko, biologi, kosmologi ja kirjailija. Hän oli Ranskan akatemian jäsen.[1][2]
Buffonin teoriat vaikuttivat kahteen luonnontieteilijöiden sukupolveen. Erityisen voimakas vaikutus hänellä oli Jean-Baptiste Lamarckin ja Charles Darwinin ajatuksiin.[2]
Buffonin kylä sijaitsee Burgundin alueella, ja siellä oli Leclercin suvun kotilinna. Nimi Buffon tuli maaomaisuudesta, jonka hän peri äidiltään noin 25-vuotiaana. Hänet aateloitiin kreiviksi vuonna 1773.[2]
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Georges-Louisin vanhemmat olivat Benjamin François Leclerc, joka hoiti virkamiehenä Montbardin suolavarastoa[3] Burgundissa ja Anne-Christine Marlin, joka oli virkamiessuvusta. Hänen äitinsä oli eloisa ja kaikesta uudesta kiinnostunut, oppinut nainen, ja Buffon sanoi mielellään perineensä älykkyytensä häneltä.[2] Hänen isoisänsä oli Louis Leclerc, kartanonherra, neuvonantaja, kuninkaan sihteeri, Montbardin pormestari ja provostituomari. Hänen isoisoisänsä oli Grignonin lääkäri ja vouti, isoisoisänisänsä parturi ja haavuri. Perheeseen syntyi Georgesin jälkeen vielä neljä lasta: Jean-Marc 1708, Jeanne 1710, Anne-Madeleine 1711 ja Claude-Benjamin 1712. Hänen useat sukulaisensa olivat kuninkaan ja Savoijin herttuan virkamiehiä. He asuivat vuoteen 1717 asti Monbardin ulkopuolella olevassa talossa, Dijoniin menevän tien varrella.
Vuonna 1717 Anne-Christine ja ja poika Georges Leclerc perivät lapsettomana vuonna 1714 kuolleen Anne-Christinen enon, Savoijin herttuan veronkerääjä Georges-Louis Blaisot'n kokoaman suuren omaisuuden[3] ja Benjamin Leclerc saattoi näin ostaa Buffonin läänitysalueen, joka sijaitsi kuusi kilometriä Montbardin kaupungista. Hän osti sen Jean Bouhierilta, joka toimi Burgundin parlamentin puheenjohtajana. Lisäksi hän osti myös santarmiston komisarion viran, jonka hän kuitenkin muutaman vuoden kuluttua myi edelleen. Sen tilalle hän hankki Burgundin parlamentin neuvonantajan viran. Parlamentti toimi Dijonissa, joten perhe muutti sinne Hôtel de Quentinin kaupunkipalatsiin.[3] Läänitys antoi Georges'n isälle Buffonin ja Montbardin herran arvonimen. Siitä lähtien poika tunnettiin nimellä Georges-Louis Leclerc de Buffon. Hän peri koko maaomaisuuden täytettyään 25 vuotta.[3]
Käydessään koulua jesuiittojen johtamassa Collège des Godrans'ssa Dijonissa hän näyttää nykyään olleen vain keskitasoinen oppilas, jolla oli kuitenkin huomattava kiinnostus matematiikkaan. Buffon aloitti oikeustieteen opiskelun vuonna 1723 ja sai loppututkinnon vuonna 1726. Suvun pettymykseksi hän kuitenkin aloitti lääketieteen, matematiikan ja kasvitieteen opiskelun Angersin yliopistossa vuonna 1728.[2] Opiskeluaikanaan hän surmasi kaksintaistelussa nuoren kroatialaisen upseerin ja joutui lähtemään yliopistosta.[2]
Hän pakeni Nantesiin, jossa asui nuoren Kingstonin herttuan, uhkapelaamisesta ja kevytkenkäisestä elämästä tunnetun Evelyn Pierrepontin (1711–1773) luona. Kaksi nuorta miestä matkustivat mukavasti suuressa seurueessa, saksalaisen luonnontieteilijä Nataniel Hickmanin opastamina Italiaan ja saapuivat Roomaan vuoden 1732 alussa. He vierailivat puolentoista vuoden aikana myös Englannissa, ja siellä ollessaan Buffon valittiin brittiläisen tiedeakatemia Royal Societyn jäseneksi.[2] Kingstonin herttua jatkoi 10 vuotta kestävää Grand Touriaan vuoteen 1736 saakka.
Tieteellisen uran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äitinsä kuolema vuonna 1731 kutsui hänet takaisin Ranskaan. Hän asettui Pariisiin seuraavana vuonna haluten päästä eroon isästään, joka oli 50-vuotiaana esikoispoikansa suureksi raivoksi mennyt uusiin naimisiin 22-vuotiaan Antoinette Nadaultin kanssa. Uhkaamalla isäänsä oikeusjutulla hän sai täyden hallinnan omaisuuteensa ja takaisin isänsä luovuttaman maan. Hän puratti isänsä rakennuttaman talon ja rakennutti yksityispalatsi Hôtel de Buffonin Montbardiin, jonne hän perusti eläintarhan, laboratorion ja työhuoneensa.
Hän asettui Montbardiin, jossa hän teki ensimmäiset tutkimuksensa todennäköisyyslaskennan ja fysikaalisten tieteiden parissa. Buffon oli tuolloin erityisen kiinnostunut kasvifysiologian kysymyksistä. Vuonna 1735 hän julkaisi käännöksen Stephen Halesin teoksesta Vegetable Staticks, jonka esipuheessa hän kehitti käsitystään tieteellisestä menetelmästä. Säilyttäen kiinnostuksensa matematiikkaan, hän julkaisi käännöksen Isaac Newtonin teoksesta Method of Fluxions vuonna 1740. Tämän teoksen esipuheessa hän käsitteli Newtonin ja Gottfried Wilhelm Leibnizin välisten erojen historiaa infinitesimaalin laskennan löytämisessä. Hän tutki myös puulajikkeiden ominaisuuksia ja niiden parantamista maillaan Burgundissa.[2] Vuonna 1738 hän esitteli Akatemialle tutkielmansa Moyen facile d'augmenter la solidité, la force et la durée du bois (Helppo tapa lisätä puun kiinteyttä, lujuutta ja kestävyyttä), joka perustui Montbardissa, erityisesti Petit Fontenetin maakartanossa tehtyihin kokeisiin, jossa on edelleen hänen työnsä mukaan valmistettu ja asennettu tammiparketti. Kohdattuaan plagiointisyytteitä väitöskirjaansa (Diverses tentatives pour parvenir à augmenter la dureté ou l'intensité du bois, Erilaisia yrityksiä lisätä puun kovuutta tai intensiteettiä) valmistelevalta agronomi Henri Louis Duhamel du Monceau'lta Buffon siirtyi maaliskuussa 1739 tiedeakatemian mekaniikan osastolta kasvitieteen osastoon.
Vuonna 1739 hänet nimitettiin 32-vuotiaana Jardin du Roin (Kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan, nykyisen Jardin des Plantes) ja siihen kuuluvan museon hoitajaksi meriministeri J.-F.-P. de Maurepasin suojeluksessa. Maurepas ymmärsi tieteen merkityksen ja halusi käyttää Buffonin puutietämystä Ranskan hallituksen laivanrakennushankkeissa. Maurepas antoi Buffonille myös tehtäväksi luetteloida kuninkaalliset luonnontieteelliset kokoelmat, minkä kunnianhimoinen Buffon muutti hankkeeksi tuottaa selvitys koko luonnosta.[2]
Avioliitto ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1752 Georges-Louis Leclerc de Buffon meni naimisiin Françoise de Saint-Belin-Malainin (k. 1769) kanssa. [3]
Heille syntyi yksi lapsi:
- Georges Louis Marie Leclerc de Buffon (22. toukokuuta 1764 – 10. heinäkuuta 1794), sotilas, kapteeni 1787, majuri 1788. Tuki Orléansin herttua Philippe Égalitén vuoripuoluetta, kunnes oma aviovaimo alkoi tämän rakastajattareksi. Vallankumouksen jälkeen Montbardin kansalliskaartin eversti ja pormestari Dijonissa 1790, Burgundin provinssin aseliiton komentaja, Rue Verten alueen kansalliskaartin komentaja ja eversti, everstiluutnantti 1791. Vieraili 1783 Venäjällä viemässä Katariina II Suurelle tämän kuvanveistäjä Jean-Antoine Houdonilta isästään tilaaman rintakuvan. Avioitui kaksi kertaa: 1784 Marguerite Françoise Bouvier de la Mothe de Cépoyn, markiisi de Castéran tyttären kanssa, avioero tammikuussa 1793; avioitui syyskuussa 1793 Élisabeth-Georgette Daubentonin kanssa. Molemmat liitot olivat lapsettomia.
Luxembourgin palatsiin sijoitetussa vankilassa (Maison nationale de sûreté) syntyneeksi väitetyn salaliiton vuoksi vallankumoustuomioistuin asetti hänet syytteeseen ja tuomitsi hänet kuolemaan. Hän kuoli giljotiinissa Ranskan vallankumouksen aikana viikko ennen Robespierren vallasta suistumista Place de la Trône Renverséellä Pariisissa.[3]
Ensyklopedisti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Buffon tuli tunnetuksi eritoten mittavasta kirjallisesta tuotannostaan, jossa keskeinen teos on Luonnonhistoria-nimellä tunnettu Histoire naturelle, générale et particulière, avec la description du Cabinet du Roy. Sen oli määrä sisältää kaikki se tieto, jota luonnontieteistä oli kirjoitushetkellä saatavana.[2]
Aloittaessaan urakan vuonna 1748 hän ilmoitti, että teos tulisi sisältämään 15 osaa, joista 9 eläinkuntaa, 3 kasvikuntaa ja 3 kivikuntaa. Teos ilmestyi 36 niteen laajuisena vuosina 1749–1789. Urakka paisui aiottua suuremmaksi: Buffon sai valmiiksi 12 nidettä nelijalkaisista, 9 nidettä linnuista ja 5 nidettä mineraaleista. Lisäksi valmistui 7 täydennysosaa. Niteistä kahdeksan ilmestyi hänen kuolemansa jälkeen, ja ne toimitti painokuntoon Bernard Lacépède. Näissä postuumeissa osissa käsitellään liskoja, kilpikonnia, krokotiilejä, käärmeitä, kaloja ja valaita. Kasvikuntaa käsitteleviä osia ei kuitenkaan valmistunut yhtään.[1][2] Jotta eläinkuvaukset eivät muuttuisi yksitoikkoisiksi, Buffon loi niiden väliin filosofisia keskusteluja luonnosta, eläinten rappeutumisesta, lintujen luonteesta ja muista aiheista.[2] Vaikka Buffon uurasti teoksensa parissa ahkerasti – hän vietti kahdeksan kuukautta vuodesta Montbardin maakartanollaan työskennellen jopa 12 tuntia päivässä – hän ehti julkaista vain 36 aiotuista 50 niteestä ennen kuolemaansa.[2]
Buffon tunsi Carl von Linnén pyrkimyksen eliöstön systematisointiin, mutta ei halunnut noudattaa sitä. Sen sijaan hän jakoi eliöt sen mukaan, miten hyödyllisiä, tärkeitä tai merkityksellisiä ne olivat ihmiselle. “Vähäpätöiset oliot” kuten hyönteiset hän jätti teoksesta kokonaan pois ja vähätteli mikroskoopin avulla saatuja tietoja, vaikka mikroskooppia oli käytetty biologian tutkimuksissa jo sadan vuoden ajan.[1] Teoksessaan hän toi ensimmäistä kertaa esille ihmisen ja apinan yhtäläisyyden ja niiden sukulaisuuden menneisyydessä.
Buffon ei tehnyt yksin koko teosta, vaan hänellä oli lukuisia yhteistyökumppaneita, kuten Philippe Guéneau de Montbeillard, Barthélemy Faujas de Saint-Fond, Gabriel Bexon ja Charles-Nicolas-Sigisbert Sonnini de Manoncourt.
Buffon kiinnitti paljon huomiota kirjan kuvitukseen, josta vastasivat Jacques de Sève ja François-Nicolas Martinet. Kirjassa on lähes 2 000 kuvasivua, joiden eläimet on tehty huolellisesti estetiikan ja anatomian sääntöjä noudattaen. Teos oli suunnaton menestys, ja sitä voidaan verrata lähes Denis Diderot'n samaan aikaan ilmestyneen Encyclopédien menestykseen ja suosioon. Kirjasta otettiin kolme uusintapainosta kuuden viikon aikana ja sitä ryhdyttiin kääntämään saksaksi, englanniksi ja hollanniksi melkein heti sen ilmestyttyä.[2] Buffonin Histoire naturelle käännettiin useille kielille ja sitä luettiin laajalti kaikkialla Euroopassa. Ensimmäinen painos on edelleen keräilijöiden arvostama sen kuvitusten kauneuden vuoksi.[2]
Teoksen on sanottu vaikuttaneen paljon niin biologian, geologian, antropologian kuin kosmologiankin kehittymiseen.[2]
Muu toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänet valittiin jäseneksi Ranskan akatemiaan, jossa hän piti 25. elokuuta 1753 kuuluisan Discours sur le style -luentonsa (”Tyylikeskustelu”), joka sisälsi lauseen: ”Le style c’est l’homme même” (”Tyyli on itse ihminen”). Hän oli myös tiedeakatemian rahastonhoitaja. Lyhyillä vuosittaisilla Pariisin-matkoillaan hän vieraili usein kirjallisissa ja filosofisissa salongeissa. Vaikka hän oli Denis Diderotin ja Jean Le Rond d’Alembertin ystävä, hän ei osallistunut heidän tietosanakirjansa kehittämiseen. Hän nautti elämästään tiluksillaan Montbardissa, eli yhteydessä luontoon ja talonpoikiin ja hoiti itse maaomaisuuttaan. Hän rakennutti sinne eläintarhan ja suuren lintuhäkin ja muutti yhden ulkorakennuksistaan laboratorioksi.[2]
Buffonin vaimo Marie-Françoise de Saint-Belin-Malain kuoli vuonna 1769, jättäen hänet yksin viisivuotiaan pojan kanssa. Poika osoitti merkkejä lahjakkuudesta, ja kun tämä oli 17-vuotias Buffon pyysi luonnontieteilijä J.-B. Lamarckia ottamaan pojan mukaansa kasvitieteellisille matkoilleen halki Euroopan. Georges Louis ei kuitenkaan ollut kiinnostunut opiskelusta. Hänestä tuli tuhlari, ja hänen varomattomuutensa johti hänet lopulta giljotiiniin Ranskan vallankumouksen aikana vuonna 1794.[2]
Viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Vuonna 1785 Buffonin terveys alkoi heikentyä. Vuoden 1788 alussa, tuntien loppunsa olevan lähellä, hän palasi Pariisiin. Koska hän ei pystynyt poistumaan huoneestaan, hänen ystävänsä Suzanne Necker, valtiovarainministeri Jacques Neckerin vaimo, vieraili hänen luonaan joka päivä. Madame Neckerin, joka oli hänen kanssaan aivan loppuun asti, kerrotaan ymmärtäneen hänen kuiskanneen: "Julistan, että kuolen uskonnossa, jossa synnyin ... Julistan julkisesti, että uskon siihen."[2]
Georges-Louis Leclerc de Buffon, Buffonin kreivi kuoli 80-vuotiaana vuosia sairastamansa äärimmäisen tuskallisen virtsakivitaudin viimeiseen kohtaukseen huhtikuussa 1788 Pariisissa Jardin de Royn intendentin virkatalossaan[3] vain muutama kuukausi ennen Ranskan vallankumouksen alkua.
Hänet haudattiin Sainte-Urse de Montbard kirkon viereiseen kappeliin. Ranskan vallankumouksen aikana hänen hautansa häpäistiin ja arkun peittävä lyijylevy käytettiin luotien valmistukseen. Hänen ruumiinsa otti talteen alun perin Suzanne Necker (Jacques Neckerin vaimo). Buffonin luut palautettiin kappeliin 4. toukokuuta 1973. Nykyään Buffonin pikkuaivot on säilytetty patsaan jalustassa, jonka Ludvig XVI tilasi hänen kunniakseen kuvanveistäjä Augustin Pajoulta vuonna 1776. Patsas sijaitsee Ranskan Luonnontieteellisen museon Grande Galerie de l'Évolutionin pääportaikon välitasanteella Pariisissa. Sen jalustassa on latinankielinen teksti: Majestati Naturæ par ingenium ("Nero, joka on yhtä suuri kuin luonnon majesteetti").
Aikalaiset ja perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Buffonin asema aikalaistensa keskuudessa ei ollut lainkaan varma. Vaikka yleisö ihaili häntä lähes yksimielisesti, hän kohtasi lukuisia arvostelijoita oppineiden keskuudessa. Teologit innostuivat hänen geologisen historian käsityksistään; toiset kritisoivat hänen näkemyksiään biologisesta luokittelusta. Filosofi Étienne de Condillac kyseenalaisti hänen näkemyksensä eläinten henkisistä kyvyistä; ja monet ottivat hänen töistään vain joitakin yleisiä filosofisia ajatuksia luonnosta, jotka eivät olleet uskollisia hänen kirjoittamalleen. Voltaire ei arvostanut hänen tyyliään, ja matemaatikko Jean le Rond d'Alembert kutsui häntä "suureksi sanojenkerääjäksi". Kirjailija J.-F. Marmontelin mukaan Buffonin täytyi sietää matemaatikkojen, kemistien ja tähtitieteilijöiden vähättelyä, kun taas luonnontieteilijät itse antoivat hänelle vain vähän tukea ja jotkut jopa moittivat häntä siitä, että hän kirjoitti pröystäilevästi aiheesta, joka vaati yksinkertaista ja luonnollista tyyliä. Häntä jopa syytettiin plagioinnista, mutta hän ei vastannut arvostelijoilleen, vaan kirjoitti ystävälleen: "Olen täysin hiljaa... ja annan heidän hyökkäystensä langeta itseensä."[2]
Joillakin luonnontieteen alueilla Buffonilla oli pysyvä vaikutus. Hän oli ensimmäinen, joka rekonstruoi geologisen historian vaiheittain teoksessaan Époques de la nature (1778). Kadonneiden lajien käsitteellään hän avasi tien paleontologian kehitykselle. Hän esitti ensimmäisenä teorian, jonka mukaan planeetat olivat syntyneet Auringon ja komeetan törmäyksessä. Vaikka hänen suuri projektinsa avasi laajoja tiedonalueita, jotka olivat hänen kykyjensä ulottumattomissa, hänen Histoire naturelle oli ensimmäinen teos, joka esitti aiemmin erillisiä ja näennäisesti toisiinsa liittymättömiä luonnonhistorian tosiasioita yleisesti ymmärrettävässä muodossa. Buffonin kirjoitukset on koottu teokseen Oeuvres complètes de Buffon, 12 osaa (1853–55), jonka Pierre Flourens on tarkistanut ja kommentoinut.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- L'histoire naturelle digitaalisessa muodossa. Käyttäjätunnuksella. (ranskaksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sainte-Beuve: Causeries sur Buffon
- Gascar, Pierre: Buffon. Gallimard. Pariisi, 1983. ISBN 2-07-070007-0
- Grinevald, Paul-Marie & Laissus, Yves & Rignault, Bernard & Benoît, Serge, et al.: Buffon 1788-1988, johdanto Jean Dorst. Imprimerie nationale, Pariisi, 1988. ISBN 2-11-080933-7
- Roger, Jacques: Buffon: un philosophe au Jardin du Roi. Fayard, Pariisi, 1989. ISBN 2-213-02265-8
- Gaillard, Yann: Buffon, biographie imaginaire. Hermann, Pariisi, 1977. ISBN 2-7056-5872-6
- Buffon, la nature en majesté. Paris, Gallimard, coll. Découvertes Gallimard, Sciences et Techniques (no 504), 2007. ISBN 978-2-07-034317-1
- Correspondance, Henri Nadault de Buffon, 1860
- Buffon, Henri Nadault de: Buffon, sa famille et ses collaborateurs, 1863
- Foucault, Michel: Les Mots et les choses. Nide I, II, IV. Gallimard, Pariisi, 1966
- Hoquet, Thierry: Buffon illustré: les gravures de l'Histoire naturelle (1749-1767). Muséum national d'Histoire naturelle, Pariisi, 2007. ISBN 978-2-85653-601-8
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Osmo Pekonen & Johan Stén: ”Kreivi Buffon, Montbardin herra”, Valon aika, s. 145–164. Helsinki: Art House, 2019. ISBN 978-951-884-700-0
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Georges-Louis Leclerc, count de Buffon | French Naturalist, Scientist & Mathematician | Britannica www.britannica.com. Viitattu 16.8.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Georges-Louis Leclerc, Comte de Buffon - Biography, Facts and Pictures famousscientists.org. Viitattu 16.8.2025. (englanniksi)
|
Edeltäjä: Jean-Joseph Languet de Gergy |
Ranskan akatemian jäsen Tuoli 1 1753–1788 |
Seuraaja: Félix Vicq d'Azir |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
