Tämä on lupaava artikkeli.

Lauttasaaren vesitorni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauttasaaren vesitorni
Lauttasaaren vesitorni elokuussa 2010.
Lauttasaaren vesitorni elokuussa 2010.
Osoite Kotkavuori
00200 Helsinki
Sijainti Lauttasaari
Koordinaatit 60°09′46″N, 24°53′01″E
Rakennustyyppi vesitorni
Valmistumisvuosi 1958[1]
Purkuvuosi 2015[2]
Suunnittelija Ossi Leppämäki[3]
Rakennuttaja Helsingin vesilaitos
Urakoitsija YIT[4]
Omistaja Helsingin kaupunki
Runkorakenne teräsbetoni
Julkisivumateriaali betoni
Korkeus 34 m[5]
Tilavuus 4 530 m³[6][5]

Poistettu vesihuoltokäytöstä 1996.

Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Lauttasaaren vesitorni oli Helsingin Lauttasaaressa vuosina 1958–2015 sijainnut vesitorni. Sen tilavuus oli 4 400 kuutiometriä[6], korkeus 34 metriä ja ylävesisäiliön halkaisija 42 metriä.[1][5] Vesitorni poistettiin vesihuoltokäytöstä vuonna 1996, ja se purettiin loka-marraskuussa 2015.[2]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauttasaaren vesitorni sijaitsi Kotkavuoren huipulla, Helsingin Lauttasaaressa. Se rakennettiin vuonna 1958.[3] Vesitornista tuli heti valmistuessaan Lauttasaaren maamerkki, minkä jälkeen se muodostui eräänlaiseksi kaupunginosan symboliksi.[1] Vesitorni oli Suomen ensimmäinen suuri sienenmuotoinen vesitorni, ja sen vuoksi sitä pidettiin rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana ja kaupunkikuvallisesti merkittävänä rakennuksena.[7][8] Myöhemmin Suomeen on rakennettu useita sienenmuotoisia vesitorneja.[3]

Lauttasaaren vesitorni poistettiin vesihuoltokäytöstä vuonna 1996[9] ja purettiin vuonna 2015.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1936 Lauttasaari liitettiin Helsingin vesiverkostoon rakentamalla 150 millimetrin syöttöputki Salmisaaresta. Samana vuonna aloitettiin myös vedenjakeluverkoston rakentaminen Lauttasaaren asuntoihin.[10] Vesijohtoverkosto rakennettiin ensin ainoastaan Lauttasaarentielle ja sen lähialueille.[11] Asutuksen tihentyessä vedenkäyttö kasvoi huomattavasti, ja vesiverkoston kapasiteettia kasvatettiin vuonna 1939, jolloin rakennettiin 200 millimetrin syöttöputki merenlahden yli, Lauttasaaren sillan viereen.[10] Lauttasaaresta alkoi 1950-luvulla muodostua oikea kaupunginosa, ja kerrostalojen määrä lisääntyi nopeasti. Vuonna 1951 rakennettiin lisäksi 300 millimetrin syöttöputki. Tuolloin alueen vesi johdettiin Alppilan vesitorneista.[11]

1950-luvulla alueen ongelmaksi muodostui vesiverkoston suuret paineenvaihtelut.[10] Suurkulutuspäivinä Lauttasaarentien välipumppuaseman paine ei riittänyt tuomaan vettä Vattuniemeen ja Isokaaren asuintalojen ylimpiin kerroksiin.[12] Ongelman ratkaisemiseksi alueelle päätettiin rakentaa oma vesitorni.

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesilaitos laati vuonna 1955 Helsinkiin liitettyjen kaupunginosien vesitekniikan kehittämiseksi kolmivuotisen rakennusohjelman, jossa haettiin rahoitusta sekä Lauttasaaren vesijohtoverkoston laajentamiselle että vesitornin rakentamiselle. Suunnitelmassa ehdotettiin vesitornin rakentamiseen 80 miljoonaa markkaa. Suunnitelma sisälsi vesijohtoverkon lisäksi uuden pääsyöttöputken vetämisen Lauttasaareen Salmisaaresta ja säiliön tarvitseman tunnelijohdon louhimisen. Esitys hyväksyttiin keväällä 1957.[11] Rakennusvirasto aloitti vesitornin suunnittelutyöt syksyllä 1956.[13]

Tornin suunnittelijana toimi viraston arkkitehti Ossi Leppämäki. Vesitornin rakennussuunnitelmat laati diplomi-insinööri Paavo Simula, joka suunnitteli yhteistyössä rakennusviraston arkkitehtien kanssa erilaisia vaihtoehtoja Lauttasaaren vesitorniksi.[3] Tuohon aikaan tavallisin vesitornityyppi oli sylinterimäinen, pilarien kannattelema säiliö. Tämän vaihtoehdon lisäksi tutkittiin Suomessa uusi kartiomainen säiliövaihtoehto. Kustannuksiltaan nämä kaksi vaihtoehtoa eivät eronneet merkittävästi toisistaan. Kartiomaisen säiliön etuna oli veden pinnankorkeuden pienempi vaihtelu, minkä seurauksena putkiston paine pysyi vakaampana kuin saman kokoisessa sylinterimäisessä säiliössä. Tämän lisäksi arvioitiin, että rakenteeltaan sirompi kartiovesitorni sopisi Lauttasaaren ympäristöön paremmin.[11] Suomessa oli aikaisemmin rakennettu vain pieni 250 kuutiometrin[6] kartiomainen vesitorni Halikkoon vuonna 1951.[13]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesitornin sijanti ja suunnitellut sijainnit punaisella, vanhat merenalaiset syöttöputket tumman sinisellä, merenalainen yhteiskäyttöputki vaaleansinisellä, vesitornille vienyt vesijohto vihreällä ja kirkko merkitty keltaisella värillä.

Vesilaitos ehdotti huhtikuussa 1956 kiinteistövirastolle uuden vesitornin sijainniksi Myllykalliota, joka on Lauttasaaren korkein kohta. Asemakaavaosaston kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen havaittiin, että Tallbergin puistotien päähän rakennettavan Lauttasaaren kirkon vuoksi vesitorni olisi sijoitettava asemakaavallisista syistä ainakin 70 metriä pohjoiseen Myllykallion huipuista, jolloin se olisi tullut noin seitsemän metriä suunniteltua alemmas.[13]

Kesällä 1956 vesilaitos esitti Lauttasaaren vesitornin sijainniksi Kotkavuorta. Ehdotuksessa todettiin, että Lauttasaaren kirkon vaikutus asemakaavaan aiheutti sen, että Kotkavuori oli sijoituspaikkana samanarvoinen kuin Myllykallio, sillä molemmissa vesitornia varten varattavissa kohdissa korkeus merenpinnasta oli sama 27 metriä. Myllykalliolle rakennettuna vesitornista olisi kuitenkin tullut noin 20 miljoonaa markkaa kalliimpi, sillä se sijaitsi Kotkavuorta kauempana Salmisaaresta.[13]

Samoihin aikoihin kuin vesitornia suunniteltiin myös Länsiväylän moottoritietä. Yksi kolmesta tien suunnitteluvaihtoehdoista olisi ollut tunnelivaihtoehto Kotkavuoresta Salmisaareen, täsmälleen suunnitteilla olevan vesitornin kohdalta. Tunnelista kuitenkin luovuttiin, sillä se olisi pitänyt louhia ainakin 50 metrin syvyyteen, jolloin siitä olisi tullut yli kaksi kilometriä pitkä ja sen toteuttaminen olisi ollut erittäin kallista. Lopulta Länsiväylä rakennettiin kulkemaan Kotkavuoren pohjoispuolelta.[14]

Rakennustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauttasaaren vesitornin työmaa vuonna 1958.
Vesitornin vesisäiliö rakenteilla.
Vesitornin katto rakentamisvaiheessa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Lauttasaaren vesitornin pääpiirustukset maaliskuussa 1958.[4] Vesitornin, päävesijohdon ja merenalitusjohdon rakentamista varten varattiin Helsingin kaupungin talousarvioon niin sanottu osatyömääräraha.[15] Vesitornin rakentamisen tarjouskilpailun voitti alun perin Oy Concrete Ab 59,65 miljoonan markan hinnalla ja vesisäiliön esijännitystyöt A-Betoni Oy 6,93 miljoonan markan hinnalla. Concrete joutui kuitenkin myöhemmin korottamaan tarjoustaan. Lautakunta ei hyväksynyt vaatimusta rakennustyön lisähinnasta ja katsoi tarjouksen peruuntuneeksi. Vesitornin rakennustyöt annettiin sitten YIT:lle 64 miljoonan markan hintaan. Vesitornin ja siihen liittyvän vesitekniikan toteutti vesilaitos, joka myös toimi rakennustöiden valvojana.[4]

Tornin rakentamista suunniteltaessa harkittiin myös vaihtoehtoa, jossa vesisäiliö rakennetaan maassa ja nostetaan myöhemmin vartta pitkin ylös. Tämä vaihtoehto osoittautui kuitenkin kalliimmaksi, ja lopulta tornin rakentamiseen käytettiin puisia muotteja ja rakennustelineitä. Telineet pyrittiin suunnittelemaan siten, että rakennuspuut kestivät mahdollisimman hyvin ja niitä voitaisiin käyttää uudelleen.[4][16]

Rakennustyöt aloitettiin huhtikuun alussa 1958, ja harjannostajaisia vietettiin 26. syyskuuta 1958.[16] Valutöitä varten käytettiin yhteensä noin 100 tonnia rautaa ja 450 kuutiota erikoisbetonimassaa.[3] Vesitorni täytettiin ensimmäisen kerran vedellä lokakuussa, jolloin sille tehtiin niin sanottu tiiveyskoe. Tornin otettiin virallisesti käyttöön 13. marraskuuta 1958.[1] Tämän jälkeen tornin ulkopinnalle asennettiin vielä suojaelementit, ja rakennustyöt päättyivät lopullisesti helmikuussa 1959.[16]

Vesijohdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenalainen syöttöputki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vesitornin rakentamista Lauttasaareen oli tullut kolme pienempää vesijohtoa Salmisaaresta. Uuden vesitornin valmistuttua vanhojen syöttöputkien kapasiteetti ei enää riittänyt, joten päätettiin rakentaa uusi isompi 24-tuuman pääsyöttöputki.[17]

Uuden pääsyöttöputken rakennustyöt annettiin YIT:lle, ja sen hinnaksi tuli 11,7 miljoonaa markkaa. Rakennustyöt aloitettiin heinäkuussa 1957 rakentamalla maatuet, joiden kohdalta syöttöputken päät tulevat maan pinnalle. Myöhemmin merenpohjaan laskettiin Saksasta hankitut erikoisvesijohdot, jotka uitettiin paikoilleen ponttonien varassa.[17] Lauttasaaren vedensaantiongelmat ja paineenvaihtelut poistuivat, kun uusi vesitorni valmistui ja alueelle saatiin uusi pääsyöttöputki.[12] Merenalitusputkia uusittiin vuonna 1971. Nykyään päävesijohto kulkee Salmisaaresta Lauttasaareen vuonna 2000 valmistunutta yhteiskäyttötunnelia pitkin.[17]

Veden syöttö vesitornille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesijohtotunneli merenrannasta vesitornille rakennettiin vuonna 1958. Rakentajana toimi louhintaliike Pyyhtiä & Karppinen Oy, ja tunnelin hinnaksi tuli yhteensä 33,85 miljoonaa markkaa.[17]

Tunneli rakennettiin Melojantie 2:n kohdalta Koillisväylän ja Klaarantien risteykseen, jonka kohdalta se ohittaa Kotkavuoren ja päättyy Taivaanvuohentien jälkeen. Entisen vesitornin kohdalta syöttöputkesta erkanee 90 asteen kulmassa oma haaransa Kotkavuoren maanalaisessa tunnelissa. Samaan kohtaan maan alle tunnelista on rakennettu pystykuilu, josta johtaa portaat vesitorniin saakka. Kotkavuoren tunneliin on sisäänkäynnit Melojantiellä ja Ekonomitalojen vieressä.[17]

Vesitorni rakennuksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornin rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikkileikkauskuva Lauttasaaren vesitornista: 1. Kuilu ja portaat vesijohtotunneliin, 2. Ulko-ovi, 3. Aukko vesitornin keskellä tavaroiden nostamista varten, 4. Keskihuone ja tukipalkisto, 5. Tukirengas, 6. Sisempi vesisäiliö, 7. Ulompi vesisäiliö, 8. Ilmanvaihtoputket, 9. Kattotasanne.

Kotkavuori sijaitsee 27 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesitornin korkeus oli 34 metriä, joten sen kattotasanne sijaitsi 61 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesitornin säiliön halkaisija oli leveimmästä kohdasta 42 metriä. Vesitornin varsiosan yläpuolella oli 24 kappaletta 60 asteen kulmassa olevaa palkkia, joiden päällä oli 15,8 metriä leveä tukirengas. Palkiston ja tukirenkaan tarkoitus oli kannattaa vesisäiliötä ja varmistaa, ettei rakennukselle aiheutunut vaurioita lämpötilan muutoksissa tai betonin muodonmuutoksissa.[5]

Tornin vesisäiliön tilavuus oli yhteensä 4 530 m³. Se oli jaettu kahteen osaan, jotta säiliön puhdistaminen oli mahdollista keskeyttämättä vedenjakelua. Sisemmän säiliön tilavuus oli 1 080 m³ ja ulomman 3 450 m³. Vedenpinnan korkeus molemmissa säiliöissä oli 57 metriä merenpinnasta, ja veden syvyys oli säiliössä seitsemän metriä. Vesisäiliön syöttöputket oli varustettu automatiikalla, joka katkaisi vedensyötön, kun säiliö oli täynnä.[5]

Vesisäiliön ulkokuori ja tukirengas olivat esijännitettyjä betonissa esiintyvien vetojännitysten ja siitä aiheutuvien vaurioiden ehkäisemiseksi. Jännitys toteutettiin Dywidag-järjestelmän mukaisesti, jossa jännitysteräs on halkaisijaltaan 26 mm.[5] Lauttasaaren vesitorni oli ensimmäinen Suomessa rakennettu vesitorni, jossa on käytetty betonin esijännitystä.[15] Betoniseinien paksuus oli 25 cm. Ulkoseinät ja tukirengas valettiin keskeyttämättä töitä, jolloin vältyttiin saumojen muodostumiselta rakenteiden välille ja näin varmistettiin rakenteiden vedenpitävyys. Työ suoritettiin kolmessa vuorossa, ja se kesti yhteensä neljä vuorokautta.[18] Vesitornin katto on valmistettu kuparista.[19]

Lämmöneristys toteutettiin asentamalla ulkoseiniin sienen heltan näköiset suojaelementit, joiden sisäpuolella on kolmen senttimetrin paksuiset korkkilevyt. Katon eristämiseen käytettiin mineraalivillaa, ja varsi sekä tukipalkisto eristettiin kalkitulla Leca-tiiliverhouksella.[18] Tornin katon räystäisiin asennettiin räystäslämmitys vastuslangoilla, joilla estettiin putoilevien jääpuikkojen muodostuminen.[15]

Vesi Lauttasaareen johdettiin pääjohtoa myöten Ilmalan vesitornista.[15] Lauttasaaren lisäksi vesitornin painepiiriin kuuluivat Kaskisaari ja Lehtisaari.[18]

Tornin myöhempi ja ehdotettu käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesitorni kuvattuna vuonna 2006.

Vesitorni poistettiin käytöstä vuonna 1996, ja siitä lähtien se toimi lähinnä tornin katolla olevien antennien jalustana.[8] Toukokuussa 1982 vesitornin katolle rakennettiin kehikko, johon asennettiin kaksi suurta linkkiantennia puolustusvoimien ja merivartiolaitoksen käyttöön. Myöhemmin vesitorniin rakennettiin useita erilaisia antenneja ja tukiasemia, joiden vaatimat laitekaapit oli sijoitettu vesitornin sisätiloihin.[8] Myöhemmin tornissa oli muun muassa runko­linjan 550 bussi­järjestelmän radioverkon ja Helsingin joukkoliikenteen liikennevaloetuus- ja matkustajainformaatiojärjestelmän antennit.[20]

Joulukuussa vuonna 2000 Helsingin Vesi juhli 125-vuotispäiväänsä, ja sen kunniaksi vesitorniin asennettiin hollantilaisen Harry Hollandsin elävä valoteos Water Flower (vesikukka). Ennen tornin purkamista sen valaistus oli ollut jo useita vuosia kytkettynä pois päältä, sillä valaistuslaitteet alkoivat olla tiensä päässä ja ne olisi pitänyt uusia. Helsingin Energian teettämän selvityksen mukaan valaisimien uusiminen olisi maksanut kymmeniä tuhansia euroja.[20]

Rakennusvirasto teetti vuonna 2008 rakennuksesta kuntoarvion. Tässä arviossa todettiin, että rakennus oli rakennusteknisiltä osiltaan tyydyttävässä tai välttävässä kunnossa. Suurimmat korjaustarpeet olisivat kohdistuneet tornin ulkoisiin betonirakenteisiin.[8] Vesitornin korjaaminen ja saattaminen turvalliseksi olisi maksanut noin 3,3 miljoonaa euroja. Arvio ei sisältänyt mitään muutostöitä tornin sisällä.[8] Myöhemmin vesitorni aidattiin, koska betonijulkisivut arvioitiin vaarallisiksi.[8]

Yleisökäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauttasaaren säätiö toivoi jo vuonna 1958 ennen vesitornin rakentamista yleisölle avointa näköalapaikkaa vesitornin katolle, mutta Helsingin kaupunki ei suostunut ehdotukseen.[12][8] Lausunnossa todettiin, ettei Lauttasaaren vesitorni sovellu yleiseksi kaikille avoimeksi näkötorniksi, koska se edellyttäisi erillisten suojarakennelmien rakentamista sekä pysyvää valvontahenkilöstöä.[18] Virasto katsoi kuitenkin, että tornin huipulla olevaa kaiteella ympäröityä betonista tasannetta voi käyttää tilapäisenä näköalapaikkana. Kun Helsingissä vietettiin ensimmäistä Helsinki-päivää 12. kesäkuuta 1959, Lauttasaaren uusi vesitorni oli auki yleisölle ja se saavutti suuren suosion.[21]

Lauttasaaren säätiö ehdotti useasti vesilaitokselle 1960-luvulla, että vesitornin avattaisiin näköalatorniksi. Vesilaitos suostui satunnaisiin tapahtumiin, jolloin tornista avautuviin näköaloihin oli mahdollisuus tutustua. Avoimia tilaisuuksia järjestettiin Helsinki-päivinä vuosina 1959–1962 sekä Lauttasaari-päivänä 1965. Vuonna 1965 säätiö ehdotti vesilaitosta selvittämään mahdollisuudet käyttää vesitornia laajemminkin näkötornina. Jotta tämä olisi ollut mahdollista, tornin turvallisuutta olisi ollut parannettava ja sinne olisi pitänyt rakentaa hissi. Siksi vesilaitos anoi maistraatilta lupaa muutosten tekemiseen. Toukokuussa 1966 Helsingin maistraatin edustajat kävivät arvioimassa vesitornin soveltuvuuden yleiseen näköalakäyttöön muuttamiseksi. Arvioinnin tuloksena päätettiin, ettei Lauttasaaren vesitorni sovellu yleiseen näköalakäyttöön, sillä sitä ei otettu huomioon tornin rakennusvaiheissa ja kustannukset hissin ja portaiden parantamiseksi olisivat liian kalliit.[21] Yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen vesilaitos ja Lauttasaari-seura avasivat vesitornin yleisölle toukokuussa 2008 tornin 50-vuosijuhlan kunniaksi ja syyskuussa 2009 Lauttasaari-päivien aikana.[21][8]

Tornin näköalatasanne oli melko pieni, mikä rajoitti tornissa samanaikaisesti vierailevien ryhmien kokoa. Portaat näköalatasanteelle olivat vaikeasti kuljettavat kierreportaat. Mikäli vesitorni olisi haluttu avata yleisölle pysyvämmin, olisi henkilöturvallisuus pitänyt ottaa huomioon. Kaiteet, portaat, poistumistiet ja valaistus olisi pitänyt suunnitella yleisöturvallisuuden kannalta määräykset täyttäviksi.[8]

Lauttasaaren vesitorni mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauttasaari-lehti aloitti vuonna 1977 palstan nimellä ”Tornista katsoen”, jolla viitattiin Lauttasaaren vesitorniin. Palstan tunnuksena oli humoristinen kuva miehestä, joka tarkastelee taivaalta suhteettoman korkeaksi venytetyn vesitornin katolta. Samana vuonna lehti vaihtoi logotekstinsä, jonka yhteydessä uuden logotekstin oikeaan reunaan sijoitettiin Lauttasaarta kuvaava piirros, jossa kirkontorni ja varsinkin vesitorni erottuvat saaren maisemassa kaikkea muuta paljon korkeampana.[20]

Lauttasaari-lehdellä oli myös tapana tehdä tornista aprillipilaa varsinkin silloin, jos lehti saattoi ilmestyä aprillipäivänä. Huhtikuussa 1979 lehti uutisoi otsikolla ”Vesitorni kaatuu!”, jossa kerrottiin, että roudasta vapautuvan maan ja läpikulkuliikenteen aiheuttaman tärinän johdosta vesitorni on kallistunut uhkaavasti ja on ilman pikaisia toimenpiteitä romahtamassa.[20]

Lauttasaaren vesitorni oli mukana myös vuonna 2011 esitetyssä Yle Teeman ohjelmasarjassa Suojele minua!.[22]

Vesitornin purkaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesitornin purkamista lokakuussa 2015.

Vesitornille etsittiin uutta käyttöä pitkään. Helsingin kaupunki oli halukas luopumaan sille turhaksi käyneestä rakennuksesta, ja usea taho olikin kiinnostunut vesitornista, jota suunniteltiin muun muassa kahvilaksi, pelastautumisvälineiden ja pumppujen testialueeksi, muistomerkiksi sekä asunnoiksi. Vesitornissa ei ollut sellaisia tiloja, joita olisi voinut helposti muuttaa asunnoiksi, vaan vesisäiliöiden muutostyöt olisivat olleet suuria ja kalliita ja uuden kerroksen rakentaminen olisi ollut mahdollisesti tarpeen.[20][8]

Varsinaisten muutostöiden lisäksi kustannuksia olisi tuottanut vesitornin kunto. Sisäosien kunto oli varsin hyvä alkuperäistä sähkötekniikkaa lukuun ottamatta, mutta ulkokuori olisi kaivannut suurta remonttia. Vesisäiliön suojakuoresta pilkotti betoniteräs, ja siitä oli alkanut putoilla betoninpalasia. Myös jalka ja rungon keskiosa olivat paikoin huonossa kunnossa.[23]

Lisäksi tornin uuden käyttötarkoituksen etsimiselle loi haastetta tornin sijainti Kotkavuoressa, asuntojen ja kapeiden katujen päässä keskellä puistoa. Siksi torni ei soveltunut käyttöön, joka olisi lisännyt tuntuvasti raskasta liikennettä alueella.[23] Tornin muuttaminen hyötykäyttöön rakentamalla sinne huonetiloja olisi edellyttänyt lisäksi asemakaavan muuttamista.[8]

Kiinteistövirasto esitti ensimmäisen kerran elokuussa 2010 vesitornin purkamista. Perusteina olivat tornin huono kunto ja sen aiheuttama vaara ympäristölle.[8] Helsingin kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2013, että torni puretaan. Tornista ei ollut saatu hyväksyttävää ostotarjousta. Purkamisen suunniteltiin tapahtuvan murskaamalla betoni pieniksi palasiksi maalis–huhtikuussa 2014.[9] Purkutyöt alkoivat lokakuussa 2015 ja valmistuivat marraskuussa 2015.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asola, Ismo: Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, 2003. ISBN 951-758-434-2.
  • Elomaa, Ville: Lauttasaaren vesitorni. Helsinki: Lauttasaari-seura, 2009. ISBN 978-951-97404-7-8.
  • Vuosikymmenten rakennukset Lauttasaaressa: Suomi 80 vuotta. Helsinki: Lauttasaari-seura, 1997. ISBN 951-97404-2-2.
  • Manninen, Olli (toim.): Lauttasaari: kaupunki kaupungissa. Helsinki: Lauttasaari-seura – Drumsö-sällskapet & Helsingin kaupunginosayhdistysten liitto & Helsingin kaupunki, 1995. ISBN 951-771-572-2.
  • Mustonen, Kauko & Pykälä, Kalevi (toim.): Lauttasaari: helmi Helsingin kruunussa. Helsinki: Lauttasaaren kustannus, 1976.
  • Uino, Ari: Lauttasaari – Helsingin merellinen kaupunginosa – Lauttasaaren säätiö – Drumsöstiftelsen 1945–1995. Helsinki: Lauttasaaren säätiö, 1995. ISBN 952-90-7127-2.
  • Uino, Ari: Lauttasaaren historiallisia vaiheita Julius Tallbergin ajasta 2000-luvulle. Helsinki: Lauttasaaren säätiö, 2005. ISBN 952-91-9261-4.
  • Nousiainen, Anu: Kuinka vesitorni paloitellaan – näin puretaan Lauttasaaren 57-vuotias maamerkki Helsingin Sanomat. 2.10.2015. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 3.10.2015.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Uino 1995, s. 68.
  2. a b c d Lari Malmberg: Lauttasaaren vesitorni katosi maisemasta. Helsingin sanomat, 16.11.2015. Artikkelin verkkoversio.
  3. a b c d e Lauttasaari-seura 1997, s. 26.
  4. a b c d Elomaa 2009, s. 5.
  5. a b c d e f Elomaa 2009, s. 8.
  6. a b c Asola 2003, s. 165.
  7. Elomaa 2009, s. 1.
  8. a b c d e f g h i j k l Lauttasaaren entisen vesitornin suojeleminen sekä korjaaminen yleisökäyttöön soveltuvaksi (DOC) 5.10.2010. Helsingin kaupunki. Viitattu 27.8.2013.
  9. a b Mannila, Johanna: Lauttasaaren vesitorni sai purkutuomion Helsingin Sanomat. 9.9.2013. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 3.10.2015.
  10. a b c Mustonen 1976, s. 38.
  11. a b c d Elomaa 2009, s. 2.
  12. a b c Uino 2005, s. 67.
  13. a b c d Elomaa 2009, s. 3.
  14. Elomaa 2009, s. 4.
  15. a b c d Mustonen 1976, s. 41.
  16. a b c Elomaa 2009, s. 6.
  17. a b c d e Elomaa 2009, s. 7.
  18. a b c d Elomaa 2009, s. 11.
  19. Manninen 1995, s. 39.
  20. a b c d e Elomaa 2009, s. 13.
  21. a b c Elomaa 2009, s. 12.
  22. Suojele minua! Yle teema. Yleisradio. Viitattu 25.10.2015.
  23. a b Elomaa 2009, s. 14.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]