Lasse Raustela

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lasse Raustela (s. 1932 Turku[1]) on suomalainen kirjailija. Hänet tunnetaan etenkin nuortenkirjoistaan, mutta hän on kirjoittanut myös historiikkeja sekä kuunnelmia ja televisiokäsikirjoituksia. Raustela voitti Topelius-palkinnon vuonna 1976 teoksellaan Noitakellot ja vuonna 1990 Taivaansavut-sarjallaan. Raustelalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1994[1].

Taustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Lasse Raustela

Lasse Raustela (alkujaan Lars Rasmussen) syntyi 30. maaliskuuta 1932 Turussa. Hänen vanhempansa ovat meijeristi Mourits Rasmussen ja apulaisverosihteeri Elli Aune Nuotio, ja hän on heidän ainoa lapsensa. Isänsä kansanlaisuuden perusteella hän oli Tanskan kansalainen, ja vasta aikuisiän 1953 saavutettuaan hän pääsi anomaan Suomen kansalaisuutta. Sukunimen vaihdos tapahtui 1956.

Raustelan poika- ja nuoruusvuosien asuintalona oli Läntinen Pitkäkatu 20, Alvar Aallon Turun vuosinaan piirtämä ns. standardivuokratalo Puolalanmäen kupeessa ja ratapihan tuntumassa. Sieltä Raustela aloitti koulunkäyntinsä syksyllä 1939. Talvisodan alun pommituksineen hän koki Turussa, sodan lopun evakossa syrjäisessä maalaistalossa Kyrön Hevossaaressa. Toinen evakkomatka jatkosodan lopulla vei Kärjen maatilalle Kaarinaan, Kuusiston salmen rannalle. Kärjestä löytyi Raustelalle kesäkoti myös viitenä seuraavana vuonna; ajan tavan mukaan hän osallistui talon töihin. Omien sanojensa mukaan Raustelalta jäi Kärkeen ja Kuusiston salmen rannalle "puolet sydämestä ja sielustakin muutama fliisu". Saamapuoli näkyy hänen kirjoissaan: "Raustela on yhtä kotonaan navetassa kuin viisikerroksisen talon katolla tuplasaumoja iskemässä".[2]

Turun kuvaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raustelaa pidetään perustellusti Turun kuvaajana.kenen mukaan? Jo hänen ensimmäinen radiotyönsä, aikuisille kirjoitettu ns. perjantai-illan kuunnelma Aurajoen aarre (1960), sijoittui Turkuun; työ on ainoa, jossa Raustela on käyttänyt Turun murretta. Murteesta luopuminen oli tietoinen valinta; Ritva-Liisa Pilhjerta huomioi sen Noitakelloja (1975) arvioidessaan:[3], Raustela "on välttänyt Turun murteen karikon, puhtaana murre olisi kirjakieleen yhdistettynä tuntunut luultavasti vain huvittavalta."[3][4] Murteen sijasta Raustela sitoi teoksensa aikaan ja paikkaan tarkoin valituilla vanhoilla nimillä ja jo hävinneillä sanoilla "luontevissa yhteyksissä, eikä kirjailija tyrkytä niitä, ei keikaroi niillä".[4]

Mikään yksinomainen Turun kuvaaja Raustela ei kuitenkaan ole. Kuusiosaisessa Taivaansavut-sarjassa pääpaino on toki sotavuosien Turussa, mutta maaseutujaksojen maisema on Kyrön Hevossaaresta. Hevossaareen sijoittuu, tosin mukaillen, myös Älä itke, Vasili-setä. Noitakellot on selkeästi turkulaiskirja, samoin Keskiyön vossikka; verhotummin kaupunkiin sijoittuu Pomppiva Rumilus.kenen mukaan? Piuran Hessu tulee kyllä äiteineen Turusta, koska koti on palanut pommituksissa; mutta itse kertomus tapahtuu Kärjen maatalossa ja Kuusiston salmen rannalla. Samoissa maisemissa alkaa Seitsemännen laiturin tytön tarina ja jatkuu sitten Turussa. Kuningashitti on puhdas helsinkiläiskirja,kenen mukaan? samoin Suomenlinnaan sijoittuva trilogia Tupla-Kervisistä. Raustelan ainoa tyttökirja, Kameran silmässä siniset unet, sijoittuu sekä Ouluun että Helsinkiin.lähde?

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulun jälkeen Raustela hakeutui Turun Sanomien toimituksen lähetiksi 1949; kuusi vuotta myöhemmin samassa lehdessä ilmestyi hänen ensimmäinen painettuna julkaistu tekstinsä. Pian sen jälkeen alkoi vapaan lehtimiehen ura Helsingissä Liitosalueen-Sanomien (myöh. Helsinki-lehden) "lentävänä reportterina" sekä eräiden aikakauslehtien avustajana. Tärkeimmiksi muodostuivat Seura ja Koti-Posti, joissa Raustela vuosina 1960–1970 uursi uutta uraa omintakeisilla, mystillisromanttisilla kertomuksillaan.

1960-luvun alussa alkoi Raustelan ura myös radiokirjailijana. Yhtenä legendaarisen Antero Alpolan ahkerimmista avustajista Raustela kirjoitti vuosina 1961–1977 radion ajanvietetoimitukselle 25 täyspitkää hupailua; tavaramerkikseen hän kehitti sanan ja lyhyiden iskelmäpätkien yhdistelmän. Vuosina 1963–1980 hän avusti myös Lea Pennasen johtamaa lastenradiota 16 lasten- tai varhaisnuorten kuunnelmalla sekä kahdella sarjakuunnelmalla; hän oli mukana kehittämässä Pennasen aloittamaa realistista varhaisnuorten kuunnelmalajia. Myöhemmin Raustela kirjoitti myös kaksi pitkää tv-sarjaa: Jussi Tapolan ohjaaman Omenankukissa lunta ja Keijo Kompan ohjaaman Tavataan Karppisilla.

Raustelan laajaan ja monipuoliseen tuotantoon kuuluu myös useita tietokirjoja; mm. kaksi kaupunki- ja kulttuurihistoriallisesti merkittävää talohistoriaa.[5] "Dementjeffin kiwikartano osoittaa, että paikallisesti ja temaattisesti rajatun kokonaisuuden kuvaus voi välittää laajasti tietoa yhteiskunnan muutoksista, arvoista, elämäntavasta ja vaikutussuhteista."[5]

Raustelan kirjallisen tuotannon pääpaino on silti nuortenkirjallisuudessa;[6] hän "on monestakin syystä kotimaisen nuorisokirjallisuuden kärkihahmoja."[6] Raustelan päätyö, kuusiosainen Taivaansavut-sarja, "on nuortenkirjallisuudessamme ainutlaatuisen kattava kuvaus elämästä talvi- ja jatkosodan vuosien Suomessa. Raustela hahmottaa mestarillisesti ajankuvan ja vangitsee samalla herkästi nuoruuden tunnot."[7]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorisokirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämähäkkisaaren vanki (1960)
  • Seitsemännen laiturin tyttö (1969)
  • Piura (1974)
  • Kuningashitti (1974)
  • Noitakellot (1975)
  • Kameran silmässä siniset unet (1976)
  • Taivaansavut (1979)
  • Pomppiva rumilus (1980)
  • Älä itke, Vasili-setä (1981)
  • Isonkallion varjo (1982)
  • Mikkolanmäki ampuu (1982)
  • Myrskynsilmä (1983)
  • Palavat yöt (1984)
  • Keskiyön vossikka (1986)
  • Vahdinvaihto (1989)
  • Tupla-Kervinen ja Punapää (1992)
  • Tupla-Kervinen ja kummitus (1994)
  • Tupla-Kervinen ja hyökkäysvaunu (1996)

Historiikit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auran Kultaseppä Oy:n 50-vuotistaival 1963
  • Turun Työnantajain Yhdistys ry 1917–1967
  • Turkulaisen käsityön ja teollisuuden vaiheita; Turun Käsi- ja Pienteollisuusyhdistys ry:n 100-vuotisjuhlajulkaisu
  • Helsingin Pienemmän Metalliteollisuuden Työnantajaliiton vaiheita 1920–1970
  • Silmälasi-Huolto Oy 1937–1987
  • Oppipojasta valtakunnan oltermanniksi, Kauppaneuvos Aarno Aho 1896–1987
  • Dementjeffin kiwikartano 1885–1985
  • Kojemaakarista silmäoptikoksi. Kertomus silmälasikaupan ja opti­konammatin vaiheista Suomessa 1821–1991
  • Florentin Granholmin kivipalatsi, Florentin Granholms stenpalats 1896–1996
  • Lyhtyjä pitkässä yössä, Kertomus eräästä vähäisestä sukuhaarasta 2007
  • Auringonlaskun katu, Aallon standarditalo ja sen ympäristön rakentamisen historiaa Turusta 2011

Hupailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kolme naista talossa, 1961
  • Ville eli elämäänsä, 1961
  • Varaslähtö vuodenvaihde, 1962
  • Joulu joka vuosi, 1963
  • Hei tipsun-tapsun-tapania, 1963
  • Ruska puskassa ja tuska taskussa, 1964
  • Pikkulämpimiä kesäkylmillä, 1966
  • Mies joka myi autonsa, 1966
  • On kesä, ah, muisto jo vain, 1966
  • Lemmenlieska leiskahtaa, 1967
  • Milloin sai hempukkanne viimeksi rentukan? 1968
  • Pöytä, 1968
  • Tapanin tonttuilu, 1968
  • Yövuoroin yövieraissa, 1969
  • Taaksepäinvilkaisu, 1969
  • Katinkultainen nuoruus, 1970
  • Huoneisto myytävänä, 1970
  • Kadonnut nuoruudenrakastettu, 1972
  • Suden- ynnä muita korentoja, 1973
  • Aamuhetki mullin mallin, 1973
  • Suksimisajanvietettä, 1974
  • Lusikoitavia haarukkapaloja, 1974
  • Oho kallista kotoa! 1975
  • Yksinäisen tähden katsastaja, 1975
  • Takaperin kulkeva etutuuppari, 1977

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 3. palkinto Nuoren Voiman Liiton vuoden 1955 talvipäivien runojen sarjassa
  • 1. palkinto Nuoren Voiman Liiton vuoden 1956 talvipäivien runojen sarjassa.
  • Nuorten Kirja ry:n Otavan palkinto 1960 teoksesta Hämähäkkisaaren vanki
  • Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kunniamaininta 1970 teoksesta Seitsemännen laiturin tyttö
  • Valtion nuorisokirjallisuuspalkinto 1975 teoksista Piura ja Ku­ningashitti
  • Tauno Karilaan palkinto 1975 teoksesta Piura
  • Topelius-palkinto 1976 teoksesta Noitakellot
  • Valtion nuorisokirjallisuuspalkinto 1987 teoksesta Keskiyön vos­sikka
  • Topelius-palkinto 1990 Taivaansavut-sarjasta

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lasse Raustela historiallisen nuorisoromaanin uudistajana, Eini Lohi, Jyväskylän yliopisto, 1987.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuka Kukin On 1998
  • Kari Vaijärvi: Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita III. Suomen Kirjastoseura, Pieksämäki 1981.
  • Jouko Grönholm: Kirjojen Turku. 1992
  • Monumentti pienelle pojalle. Lukija 2/1990
  • Lea Toivola: Suomalainen sankari. Tyyris Tyllerö 1/1992
  • Taustaa Taivaansavuille. Lukufiilis 2/1989
  • Yksityiskohtaiset bibliografiat, Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vuori Jyrki: Kirjailijan ympyrä täyttyy. Turun Sanomat, 29.3.2002. Artikkelin verkkoversio Viitattu 29.3.2008.
  2. Elli Perkko: Kelkka ja kuningashitti,. Aamulehti, 20.12.1974.
  3. a b Ritva-Liisa Pilhjerta: Virkistyvät poikakirjat. Helsingin Sanomat, 23.12.1975.
  4. a b Jorma Rakkolainen: Nuorisonkuvauksesta kohti kerroksisuutta,. Turun Sanomat, 28.6.1983.
  5. a b Laura Kolbe: Kartano Uspenskin naapurissa. Helsingin Sanomat, 9.1.1991. Dementjeffin kiwikartano Viitattu 9.4.2008.
  6. a b Kari Vaijärvi: Kollegan kuva. Tyyris Tyllerö, 1985, nro 2.
  7. Topelius-palkinnon raati: perustelut. Uusi Suomi, 19.1.1990.