Larvik

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Larvik
Larvikin Torstrand
Larvikin Torstrand
Vaakuna
Vaakuna

Larvik

Koordinaatit: 59°04′52″N, 10°00′59″E

Valtio Norja
Lääni Vestfold
Perustettu 1671
Hallinto
 – Pormestari Øyvind Riise Jenssen
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 534,7 km²
Väkiluku (2013) 43 132[1]
 – Tiheys 77,4 as./km²
Prinsegata Larvikissa.

Larvik on rannikkokaupunki ja kunta Etelä-Norjassa Vestfoldin läänissä. Varsinaisessa Larvikin kaupungissa asuu noin 23 000 asukasta[2]. Koko kunnan pinta-ala on läänin suurin kuntaliitosten seurauksena. Kunta rajoittuu pohjoisessa Lardaliin, idässä Andebuhun ja Sandefjordiin sekä lännessä Porsgrunnin ja Siljanin kuntiin. Larvikin koko suurkunnan alueella asui vuoden 2013 alussa 43 132 asukasta ja alue oli koko Norjan 18. suurin asukasluvulla mitattuna.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larvikilla on 123 kilometriä rantaviivaa, jolla on paljon hiekkarantoja. Eräs Norjan parhaimmiksi sanotuista lohijoista, Numedalslågen, laskee Larvikinvuonoon.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan ensimmäiseksi kaupungiksi sanotun viikinkiaikaisen kaupungin Kaupangin kaivaukset sijaitsevat viiden kilometrin päässä nykyisen Larvikin keskustasta. Kaupunki oli noin vuosina 780–900 tärkeä viikinkien kauppapaikka.

Larvik sai kaupunkiaseman 1671, jolloin siitä tuli Laurvigenin kreivikunnan pääpaikka. Kaupungin sijainti Numedal-joen suulla nosti puutavarakaupan, merenkulun ja laivanrakennuksen paikkakunnan pääelinkeinoiksi. Alueelta löytyi Norjan ainoa mineraalivesilähde 1880, joka nosti paikan kylpyläkaupunkina Euroopan-laajuiseen maineeseen.[2]

1. tammikuuta 1988 Larvikin, Tjøllingin, Hedrumin, Brunlanesin ja Stavernin kunnat yhdistyivät nykyiseksi suurkunnaksi, jonka nimeksi ja luonnolliseksi keskukseksi tuli Larvik. Kuntaliitos herätti paljon mielipidekeskustelua.

Torpin panttivankikriisi vuonna 1994 käynnistyi Larvikista, kun kaksi ruotsalaista ryösti kunnassa sijaitsevan Østre Halsenin postikonttorin.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larvik on monipuolinen kauppa- ja teollisuuskaupunki ja myös matkailukaupunki. Suurin yritys on Treschow-Fritzøe-konserni. Mineraalivesiyritys Farris perustettiin 1915 ja on edelleen tunnettu tuotemerkki.[2]

Autolautta Peter Wessel Larvikin satamassa.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan läpi kulkee Eurooppatie E-18. Vestfoldin rautatie kulkee Larvikin läpi. Junavuoroja Osloon menee tunnin välein. Kaupungista on lauttayhteyksiä Tanskaan (Hirtshalsiin) Color Linen operoimana.[2]

Kansainvälinen yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larvik on Jyväskylän maalaiskunnan ystävyyskunta.

Tunnettuja henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Norjan tilastokeskus: Väestö kunnissa 2. helmikuuta 2014(englanniksi)
  2. a b c d e NAF Veibok, s. 586. Oslo: Norges Automobil-Forbund, 2006. ISBN 82-7167-116-2. NAF kotisivut. (norjaksi)
  3. Population in municipalities 1 January 13.3.2013. Statistisk sentralbyrå. Viitattu 10.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]