Ålesund
Ålesund | |
---|---|
![]() |
|
![]() vaakuna |
|
![]() ![]() Ålesund |
|
Valtio |
![]() |
Lääni | Møren ja Romsdalin lääni |
Väkiluku (2013) | 45 033 |
Aikavyöhyke | UTC+1 |
– Kesäaika | UTC+2 |
Ålesund (tai Aalesund) on kaupunki Norjan länsirannikolla, Bergenin pohjoispuolella. Kaupungissa on 45 033 asukasta (2013), ja Ålesund on Norjan 16. suurin kunta asukasluvulla mitattuna.[1]
Nykyisin Ålesund tunnetaan jugend-kaupunkina. Se tuhoutui tulipalossa aamuyöstä 23. tammikuuta 1904 lähes täysin, 800 asuntoa paloi ja 11 000 asukasta jäi asunnottomaksi. Uusien rakennusten suunnitteluun osallistui yli 50 arkkitehtia ympäri Norjaa. He ottivat vaikutteita sen aikaisesta rakennusmuodista: uusi Ålesund rakennettiin kivestä ja tiilestä jugend-tyyliin. Se onkin yksi yhtenäisimmistä jugend-kaupungeista maailmassa.
Ålesund on Lahden ystävyyskaupunki.[2]
Ålesund toimi 1980-luvun puolivälissä brittiläisen TV-jännityssarjan Hiidenvirta (Maelstrom) kuvauspaikkana. Suomea vuoden 2005 Eurovision laulukilpailussa edustanut Geir Rönning on kotoisin Ålesundista.
Ålesundin lentoasema sijaitsee Vigran saarella noin 10 kilometriä Ålesundin keskustasta pohjoiseen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Folkemengd etter alder, kjønn, sivilstand og statsborgarskap, 1. januar 2013 ssb.no. Arkistoitu 6.1.2014. Viitattu 26.6.2013.
- ↑ Lahti tapaa pohjoismaiset ystävyyskaupunkinsa Norjan Ålesundissa 24. – 27.6.2009 lahti.fi. Viitattu 15.7.2012. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ålesund Wikimedia Commonsissa
|