Kyläneidonkieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kyläneidonkieli
Echium vulgare 1.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Boraginales
Heimo: Lemmikkikasvit Boraginaceae
Suku: Neidonkielet Echium
Laji: vulgare
Kaksiosainen nimi
Echium vulgare
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kyläneidonkieli Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kyläneidonkieli Commonsissa

Kyläneidonkieli eli piennarneidonkieli, joskus myös pelkkä neidonkieli (Echium vulgare) on näyttäväkukkainen lemmikkikasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyläneidonkielen kukka lähikuvassa.
Kyläneidonkieli.

Kaksivuotinen kyläneidonkieli kasvaa 30–90 cm korkeaksi. Varsi on tanakka, haaraton tai tyveltä haarova ja karkeakarvainen. Juuri on sinipunainen ja värjäävä. Yksisuoniset lehdet ovat kierteisesti ja vaihtelevat muodoltaan suikeista tasasoukkiin. Kukinto on yksihaarainen, toispuolinen viuhko eli kiemura, ja muistuttaa hieman lupiinia. Kukkien nuput ovat punertavan violetit. Kukan verhiö on lähes tyveen asti liuskainen. Teriö on 10–18 mm pitkä, suppilomainen ja vastakohtainen. Nuppuvaiheen jälkeen teriö muuttuu sinisiksi. Heteitä on 4 tai 5 ja ne ovat teriötä pidempiä. Palhot ovat eripituisia. Luotteja on kaksi kappaletta. Kyläneidonkieli kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Hedelmykset ovat pähkylämäisiä ja kurttupintaisia.[1]

Suomessa tavataan harvinaisena puutarhakarkulaisena kyläneidonkielen lähisukulaista piiankieltä eli ratamoneidonkieltä (Echium plantagineum).[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyläneidonkielta tavataan villinä koko Euroopassa lukuun ottamatta Espanjan ja Portugalin eteläisimpiä osia sekä pohjoisinta havumetsä- ja tundravyöhykettä. Yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Etelä-Euroopasta Isoon-Britanniaan, Etelä-Skadinaviaan, Etelä-Suomeen, Baltiaan, Länsi-Venäjälle ja Kaukasukselle. Levinneisyysalue jatkuu hajanaisena itään päin Keski-Aasiaan saakka. Laji on levinnyt tulokkaana laajalle Pohjois-Amerikan itäosiin ja muun muassa Uuteen-Seelantiin.[3] Suomessa kyläneidonkieltä tavataan Etelä-Lappia ja Kainuuta myöten. Etelä-Suomessa laji on vakiintunut uustulokas, pohjoisempana se on satunnainen uustulokas.[4] Levinneisyysalue on kuitenkin koko Suomessa laikukkainen.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyläneidonkieli viihtyy kuivahkoilla kasvupaikoilla, kuten kivikkoisilla ja soraisilla tienvarsilla, kyläkedoilla ja lastauspaikoilla. Sitä kasvatetaan myös koristekasvina ja esiintyy toisinaan viljelykarkulaisena.[4][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21:41–85.
  • Vantaan luonto: Kasvit. Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa 1996.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 348–449.
  2. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen 2005, s. 68.
  3. Den virtuella floran: Blåeld (myös levinneisyyskartta). Viitattu 6.7.2015. (ruotsiksi)
  4. a b Retkeilykasvio 1998, s. 349.
  5. Vantaan luonto: Kasvit 1996, s. 174.
  6. Ålands flora 2010, s. 311.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]