Kurjenkanerva
| Kurjenkanerva | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ericales |
| Heimo: | Kanervakasvit Ericaceae |
| Suku: | Kurjenkanervat Phyllodoce |
| Laji: | caerulea |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Kurjenkanerva eli tunturikurjenkanerva (Phyllodoce caerulea) on kanervakasveihin (Ericaceae) kuuluva boreaalis-arktinen puuvartinen, varpumainen kasvi.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kurjenkanerva on pystykasvuinen 10–15 senttimetriä korkea varpu. Lehdet ovat 6–12 millimetriä pitkiälähde? ja neulasmaisia. Kukat kehittyvät pieniksi ryhmiksi varrenhaarojen kärkiin. Kukat ovat 7–12 mm pitkiä, väriltään sinipunaisia. Ne ovat pitkäperäisiä ja nuokkuvia. Teriö on ruukkumainen ja viidestä terälehdestä yhteenkasvanut. Hedelmä on pieni nystykarvainen pysty kota. Kurjenkanerva kukkii kesä-elokuussa.[1]
Kurjenkanerva kasvaa tuntureilla usein variksenmarjan seassa. Kukkimattomana lajit muistuttavat toisiaan, minkä takia kurjenkanerva voi olla vaikea erottaa variksenmarjasta.
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kurjenkanervaa tavataan pohjoisilla alueilla sekä Euroopassa, Aasiassa että Pohjois-Amerikassa, ja lisäksi Espanjassa Pyreneitten vuoristossa.[2]
Suomessa kurjenkanervaa kasvaa yleisenä pohjoisimmilla alueilla Käsivarren Lapissa Enontekiöllä sekä Inarin Lapissa Inarissa ja Utsjoella. Tämä alue yltää Pallastunturilta ja Saariselältä pohjoiseen. Muualla Lapissa kurjenkanerva on harvinainen. Sen eteläisin kasvupaikka on Iivaaralla, Kuusamossa. Muita esiintymiä kasvaa muun muassa Rukatunturin, Sallatunturin, Pyhätunturin ja Sorsatunturin alueilla.[3]
Lapissa kurjenkanerva kasvaa yleisimmin tunturikankailla ja tunturikoivikoissa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- Piirainen, M., Piirainen, P. ja Vainion, H.: Kotimaan luonnonkasvit, s. 91. WSOY, 1999. Arvio Yliopistolehdessä.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kurjenkanerva (Phyllodoce caerulea) Luontoportti. Viitattu 15.6.2022.
- ↑ Phyllodoce caerulea (L.) Bab. Plants of the World Online. Viitattu 15.6.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Suomen Lajitietokeskus: Kurjenkanerva (tunturikurjenkanerva) – Phyllodoce caerulea | Esiintyminen (Lajin esiintymispisteet Suomessa Selaa havaintoja -sivulla.) laji.fi. Viitattu 4.1.2024.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2022: (Tunturi)kurjenkanervan (Phyllodoce caerulea) levinneisyys Suomessa.
- Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Kurjenkanerva (Phyllodoce caerulea)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Phyllodoce caerulea – kurjenkanerva, tunturikurjenkanerva
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Phyllodoce caerulea (englanniksi)
| ||||||||||