Kuolleista nousseet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuolleista nousseet eli Kalastaja
Ἀναβιοῦντες ἢ Ἁλιεύς
Alkuperäisteos
Kirjailija Lukianos
Kieli muinaiskreikka
Genre satiiri
Julkaistu 100-luku
Suomennos
Suomentaja Aapo Junkola
Julkaistu 2003
ISBN 952-91-5732-0
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kuolleista nousseet eli Kalastaja (m.kreik. Ἀναβιοῦντες ἢ Ἁλιεύς, Anabiountes ē Halieus; lat. Revivescentes sive Piscator) on Lukianoksen kirjoittama satiiri, joka pilkkaa filosofeiksi tekeytyneitä.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukianoksen teos on muodoltaan dialogi, jossa keskustelevat erilaisten abstraktien asioiden henkilöitymät, kuten Vilpittömyys, Filosofia, Totuus, Hyve, Tutkinta ja Syllogismi, sekä joukko manalasta nousseita jo muinoin kuolleita filosofeja, kuten Sokrates, Empedokles, Platon, Aristoteles ja Khrysippos. Dialogissa esiintyvät myös Athene Poliaan papitar sekä joukko Ateenassa tapahtumahetkellä eläviä mutta nimettömäksi jääviä eri koulukuntia edustavia filosofeja. Vilpittömyys (kreikaksi Parrhesiades, ”Vapaasti puhuva”) on ilmiselvästi Lukianos itse; tämä ilmoittaa olevansa syyrialainen Eufrat-joen varrelta[1].

Jo kuolleet filosofit ovat palanneet rankaisemaan Vilpittömyyttä, koska se on heidän mielestään pilkannut ja loukannut heitä. Aluksi filosofit aikovat surmata Vilpittömyyden, mutta sitten tämä päätetään kuitenkin asettaa ensin oikeuden eteen. Oikeus kokoontuu Akropoliilla, ja siinä tuomarina toimii itse Filosofia, sekä filosofit, jotka toimivat myös syyttäjinä.[2]

Syyttäjien puhemiehenä toimii Diogenes. Hän sanoo Vilpittömyyden syyttäneen filosofeja huijareiksi ja petkuttajiksi sekä heidän puheitaan jaarituksiksi ja tyhjänpäiväisyyksiksi, ja saaneen ihmiset vihaamaan heitä. Tässä kaikessa hän on käyttänyt Filosofian nimeä ja ottanut filosofien palvelijan Dialogin käyttöönsä puhemieheksi heitä vastaan.[3] Vilpittömyys puolustautuu sanoen pilkanneensa vain henkilöitä, jotka esiintyvät filosofeina, mutta eivät elä filosofin arvon mukaisella tavalla. Sopimattomalla käytöksellään tällaiset henkilöt ovat samalla tahranneet aitojen filosofien maineen:[4]

»[...] he opettavat näitä totuuksia rahasta ja palvovat rikkaita ja juoksevat rahan perässä, ovat äkäisempiä kuin koiranpennut, pelokkaampia kuin jänikset, nöyristelevämpiä kuin apinat, himokkaampia kuin aasit, varastelevaisempia kuin kissat ja riitaisampia kuin kukot. [...] Kaikki läsnäolijat, jotka eivät ole filosofeja, nauravat luonnollisesti heille ylenkatsoen filosofiaa, joka kasvattaa tuollaisia elukoita.[5]»

Puolustuspuhe saa filosofit muuttamaan mieltään Vilpittömyyden suhteen, ja tämä vapautetaan syytteistä. Sen sijaan Akropoliille kutsutaan kaikki kaupungin filosofit tutkittaviksi. Aluksi paikalle ei saavu juuri ketään, mutta kun saapuville luvataan kaksi minaa, seesamikakku ja korillinen viikunoita, pitkäpartaisia filosofeja alkaa tungeksia paikalle ja kiistellä siitä, kelle palkkio kuuluu.[6]

Tajuttuaan päätyneensä tutkittaviksi filosofit kuitenkin pakenevat. Vilpittömyys pyytää papittarelta ongen ja alkaa kalastella heitä takaisin ylös Akropoliille. Koukussa on syöttinä viikuna ja kultaa. Saaliiksi saatuja filosofeja (kuten ”koirakala” eli kyynikko, kampela eli platonilainen jne.) ja heidän arvoaan arvioidaan; saaliit tuomitaan arvottomiksi. Lopuksi Vilpittömyys ja Tutkinta lähtevät kaupungille arvioimaan filosofeja, aikomuksenaan kruunata seppelein aidoiksi filosofeiksi osoittautuvat, mutta polttomerkitä ketun tai apinan kuvalla kaikki vääriksi filosofeiksi osoittautuvat henkilöt.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lukianos 2003, s. 74.
  2. Lukianos 2003, s. 59–77.
  3. Lukianos 2003, s. 77–81.
  4. Lukianos 2003, s. 82–88.
  5. Lukianos 2003, s. 86.
  6. Lukianos 2003, s. 88–93.
  7. Lukianos 2003, s. 93–101.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennoksia:

  • Lukianos: Kalastaja eli jälleen ylösnousseet filosofit. Osittainen suomennos. Teoksessa Lampén, Ernst: Terve, Lukianos!. Helsinki: Otava, 1924.
  • Lukianos: Kuolleista nousseet eli kalastaja. Teoksessa Lukianos: Satiireja 2. Kreikan kielestä suomentanut Aapo Junkola. Tampere: A. Junkola, 2003. ISBN 952-91-5732-0.

Tekstilaitoksia:

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]