Suomen Kristillisen Työväen Liitto
| Suomen Kristillisen Työväen Liitto | |
|---|---|
| SKTL | |
| Perustettu | 1906 |
| Ideologia |
antimaterialismi työväenliike |
| Poliittinen kirjo | vasemmisto |
Suomen Kristillisen Työväen Liitto (ruots. Kristliga arbetarförbundet, lyhenne KrTL) on vuonna 1906 perustettu sitoutumaton kristillinen työväenjärjestö, joka toimi poliittisena puolueena vuoteen 1922 saakka.
Puolue lohkesi SDP:stä, kun kristillisiä työväenyhdistyksiä alettiin perustaa vastavetona sosialidemokraattien uskontovastaisuudelle. Ensimmäinen kristillinen työväenyhdistys perustettiin Tampereella 1905, mutta useita muitakin yhdistyksiä perustettiin samoihin aikoihin. Seuraavana vuonna päätettiin perustaa Suomen Kristillisen Työväen Liitto (SKrTL) kattojärjestöksi. Liiton perustava kokous pidettiin Tampereella, jonne saapui edustajia 26:sta kristillisestä työväenyhdistyksestä.[1]
Liitto nousi eduskuntaan ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907 ja pysyi siellä 1913 saakka. Se sai kansanedustajiaan uudelleen eduskuntavaaleissa 1916, mutta ei vaaleissa 1917. SKrTL pääsi vielä eduskuntavaaleissa 1919 eduskuntaan, mutta ei osallistunut eduskuntavaaleihin 1922 protestoiden mielestään pieniä puolueita syrjinyttä vaalilakia. Liitto osallistui kunnallisvaaleihin vuosittain 1918-1922, jonka jälkeen se lopetti poliittisen toimintansa. Puolue pysyi vasemmistohenkisenä, osana poliittista työväenliikettä, vaikka solmikin muutamia vaaliliittoja porvaripuolueiden kanssa.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ateistisen marxilaisuuden vastapainoksi syntynyt kristillinen sosialismi rantautui Suomeen jo 1800-luvun lopussa, jolloin sitä yritti levittää erityisesti Martti Ruuth. Aate sai suosiota vasta vuoden 1905 suurlakon vapauttaman yhteiskunnallisen ilmapiirin myötä sosialidemokraattien uskonnonvastaisuuden kasvaessa ja kirkon tuntiessa oman asemansa uhatuksi. Porvarillisesti ajattelevat luterilaiset papit ryhtyivät perustamaan eri puolille maata kristillisiä työväenyhdistyksiä houkutellakseen mukaan enemmistönä pitämänsä "uskonnollismieliset työläiset". Toimintaan mukaan lähteneet työläiset halusivat sosialidemokraattien tavoin yhteiskunnallista muutosta, mutta vierastivat heidän ateismiaan. Kristillisen työväenliikeen konservatiivinen pappislinja ja radikaalimmat työläiset kävivät liikkeen sisällä valtataistelua koko sen puoluekauden ajan. Suurin osa papistosta jätti lopulta radikalisoituneen liikkeen. Tunnetuimpia liikkeessä vaikuttaneita pappeja olivat myöhemmin arkkipiispoiksi nousseet Erkki Kaila ja Aleksi Lehtonen. Työläislinjat merkittävin johtohahmo oli kansanedustajana toiminut puolueen puheenjohtaja Antti Kaarne.[3]
Liikkeen ongelmana oli sen ohjelman ristiriitaisuus. Tampereella keväällä 1906 järjestetyssä ensimmäisessä edustajakokouksen hyväksytty puolueohjelma oli pääosiltaan kopio SDP:n kolme vuotta aikaisemmin hyväksymästä Forssan ohjelmasta lukuunottamatta sen sisältämää uskonnonvastaisuutta. Puolueen pappislinja kuitenkin vastusti ohjelman sosialistisia piirteitä ja painotti yksityisomistusta. Ohjelmaan lisättiin myös pykälä, jonka mukaan puolue pyrkii vapauttamaan kansan sekä "pääoman sortovallasta" että "kristinuskoa halveksuvista maailmankatsomuksista". Turussa 1907 pidetyssä toisessa edustajakokouksessa kristillisestä työväenliitosta tuli virallisesti puolue. Samalla sen linja selkeentyi ja koveni entisestään, jolloin osa papeista jätti liikkeen. Seuraavana vuonna hyväksyttiin periaatteellinen kannanotto, jossa vallitseva yhteiskuntajärjestelmä todettiin epäkristilliseksi ja samalla korostettiin luokkatietoisuutta. Kannanoton seurauksesa pappislinjan edustajia lähti taas puolueesta, mutta vastaavasti eduskuntavaaleissa kannatus nousi. Liiton vaikutusalue rajoittui Lounais-Suomeen sekä Helsingin ja Tampereen seuduille. Kaikki sen kansanedustajat olivat Turun ja Porin läänin kahdesta vaalipiiristä.[3]
Puheenjohtaja Kaarneen hoitaessa kansanedustajan tehtäviään ja matkatessa ympäri maata syntyi liiton kotipaikassa Turussa puolueen sisäinen sosialisminvastainen oppositio, jota johti pastori Aleksi Lehtonen. Hän hankki enemmistön myös puolueen äänenkannattajan Tähden hallituksessa. Käytännössä Lehtonen ei kuitenkaan saanut aikaan muuta kuin, minkä johdosta lehden hartauskirjoitukset lisääntyivät poliittisen julistuksen kustannuksella.[3] Syntyneet ristiriidat johtivat myös päätoimittaja Oskari Vihantolan eroon vuonna 1909.lähde? Hieman myöhemmin työläislinjaa edustanut puolueen varapuheenjohtaja Vihantola kääntyi herännäisyyteen ja siirtyi samalla oikealle pappislinjan tukijaksi. Hän perusti K. R. Kareksen kanssa Herättäjä-lehden, joka ilmoitti kannattavansa suomalaista puoluetta. Vihantolan ja Kareksen tarkoituksena oli kaapata koko liitto suomalaisen puolueen haltuun. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut, vaan edustajakokouksen enemmistö pysyi uskollisena työläislinjalle. Vuoden 1911 edustajakokouksessa Vihantola julistettiin aatteen petturiksi ja erotettiin varapuheenjohtajan paikalta. Sisäiset ristiriidat vaikuttivat kuitenkin puolueen suosioon ja sen kannatus kääntyi laskuun. Riidat huipentuivat vuonna 1913 vaaliliitoista syntyneeseen skismaan. Kaarne kannatti liikkeen esiintymistä itsenäisenä ja oli valmis vaaliliittoihin ainoastaan sosialidemokraattien kanssa. Parissa piirissä liitto kuitenkin solmittiin omin nokkineen porvaripuolueiden kanssa, mikä johti kansanedustajapaikan menetykseen Turun eteläisessä vaalipiirissä ja sen lipeämistä vaaliliiton porvareille. Seurauksen liiton sääntöihin liitettiin pykälä, jonka mukaan päätöksien vastaisesti toimivat tullaan jatkossa erottamaan.[3]
Ensimmäisen maailmansodan käynnistyttyä puolueen toiminta lamaantui muutamaksi vuodeksi, kunnes se aktivoitui taas Venäjän 1917 maaliskuun vallankumouksen myötä. Sisällissodan sytyttyä KrTL julistautui puolueettomaksi ja kielsi jäseniään erottamisen uhalla liittymästä kummankaan osapuolen aseellisiin kaarteihin. Käytännössä liike kuitenkin oli myötämieleinen punaiselle ja esimerkiksi Tampereella ilmestynyt puolueen äänenkannattaja Työkansa sai jatkaa ilmestymistään vaikka porvarilehdet lakkautettiin. Sodan päättymisen jälkeen kesäkuussa 1918 Lahdessa pidetyssä edustajakokouksessa Kaarne syrjäytettiin punaisten sympatioidensa vuoksi ja häntä kehotettiin luopumaan myös kaikista muista toimistaan liikkeessä. Vuonna 1922 KrTL luopui puoluetoiminnasta, jolloin sen tunnetuimmat poliitikot siirtyivät sosialidemokraatteihin.[3]
Nykyinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyiseltä nimeltään Kristillisen Työväen Liitto (SKrTL) toimii edelleen yhdyssiteenä kristillisten työväenyhdistysten välillä. Liitto toimii evankelioivana ja sosiaalityötä tekevänä evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä. Liitto julkaisee kerran kuukaudessa ilmestyvää lehteä Sana ja Työ.lähde?
Äänenkannattajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Työkansa (1906–1936), Kristillinen Työkansa (1936–1967), Ristin Kansa (1967–1978), Sana ja Työ (1978–)
- Tähti (1905–1913)
- Veljeys (1906–1909), Uusi Aika (1910–1912), Uurtaja (1912–1914)
Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduskuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| vuosi | ked. | äänet | % |
|---|---|---|---|
| 1907 | 2 | 13 790 | 1,55% |
| 1908 | 2 | 18 848 | 2,33% |
| 1909 | 1 | 23 259 | 2,75% |
| 1910 | 1 | 17 344 | 2,19% |
| 1911 | 1 | 17 245 | 2,15% |
| 1913 | - | 12 850 | 1,77% |
| 1916 | 1 | 14 626 | 1,84% |
| 1917 | - | 15 489 | 1,56% |
| 1919 | 2 | 14 718 | 1,53% |
Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Antti Kaarne 1906–1918
- Aali Äyräs 1918–1920
- Antti Kettunen 1920–1922
Kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kaarlo Heininen 1907–1908
- Matti Helenius-Seppälä 1908-1909, 1911-1914, 1917, 1919-1920
- Antti Kaarne 1908–1911
- Juho Kekkonen 1919–1922
- Matti Merivirta 1907–1908
- Oskari Vihantola 1909
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rantala, Onni: Suomen puolueiden muuttuminen 1945-1980. Toinen, tarkistettu ja täydennetty painos. Helsinki: Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-320-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alarotu, Mauno: Suomen Kristillisen Työväen Liitto 1906-2006: Tuokiokuvia sadan vuoden taipaleelta. Hämeenlinna: Suomalainen Kirjapaino Oy, 2006. ISBN 952-99643-1-5. Teoksen verkkoversio (PDF). [vanhentunut linkki]
- ↑ Rantala 1982, s. 16
- ↑ a b c d e Palmu, Heikki: Kristillisen työväenpuolueen tarina. Helsingin Sanomat, 16.4.1976, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.10.2023.