Juho V. Kekkonen
| Juho V. Kekkonen | |
|---|---|
 Juho V. Kekkonen 1910-luvulla. |
|
| Kansanedustaja | |
|
1.4.1919–4.9.1922
|
|
| Ryhmä/puolue | KrTL |
| Vaalipiiri | Turun läänin pohjoinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 31. elokuuta 1890 Heinolan mlk |
| Kuollut | 13. syyskuuta 1951 (61 vuotta) Kisko |
| Ammatti | opettaja |
Juho Valerian (Juho V.) Kekkonen (vuoteen 1910 Kekkoin, 31. elokuuta 1890 Heinolan maalaiskunta – 13. syyskuuta 1951 Kisko) oli suomalainen poliitikko ja opettaja, joka toimi Suomen Kristillisen Työväen Liiton kansanedustajana vuosina 1919–1922.[1]
Kekkonen oli tolstoilainen pasifisti,[2] joka edusti KrTL:n vasemmistosiipeä noudattaen vuonna 1918 erotetun puheenjohtajan Antti Kaarneen linjaa. Kekkonen pyrki tekemään kristillisestä työväenliikkeestä antimilitaristisen ja lähentämään sitä sosialidemokraatteihin. Tämän johdosta hän ajautui riitoihin KrTL:n vanhoillisten kanssa, mikä lopulta johti liiton luopumiseen puoluepolitiikasta vuonna 1922.[3] Kekkonen oli KrTL:n nuorisojärjestönä toimineen Kristillisen Työväen Nuorisoliiton keskeinen vaikuttaja. Kunnallispolitiikassa hän edusti myös sosialidemokraatteja, ja oli vuonna 1946 perustamassa Kristillisten Sosialidemokraattien Liittoa.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koulutus ja työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekkosen vanhemmat olivat Nynäsin kartanon torppari Anders Kustaa Kekkoin ja Anna Leena Lindroos. Hän työskenteli jo nuorena isänsä apuna kartanon metsätöissä ja aloitti kansakoulun vasta 14-vuotiaana. Vuonna 1906 Kekkonen jatkoi koulunkäyntiään Heinolan alkeiskoulussa, mutta joutui lopettamaan sen kesken vuonna 1909 rahanpuutteen vuoksi. Tämän jälkeen hän oli työmiehenä Lahdessa, kunnes aloitti 1910 opinnot Jyväskylän seminaarissa. Kekkonen valmistui kansakoulunopettajaksi 1914 ja sai työpaikan Kiskosta Lapin kansakoulusta.[4] Kekkonen toimi opettajana vuoteen 1927, jonka jälkeen hän työskenteli Suomi-yhtiön vakuutustarkastajana kuolemaansa saakka.[1]
Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekkonen oli tutustunut kristilliseen työväenliikkeeseen jo kouluaikoinaan Heinolassa, ja myöhemmin hän toimi Kristillisen työväenliiton julkaiseman Tähti-sanomalehden asiamiehenä. Vuonna 1916 Kekkonen oli perustamassa Kristillisen Työväen Nuorisoliittoa, jonka puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1919 saakka. Kekkonen kirjoitti Tampereella ilmestyneeseen KrTL:n äänenkannattajaan Työkansaan sekä toimi nuorisoliiton julkaisemaan Nuori Kansa -lehden päätoimittajana.[4] Sisällissodan aikana Kekkonen tuki Työkansan toimituskunnan mukana punaisia, vaikka tuomitsikin aseellisen vallankumouksen.[5] Myöhemmin kansanedustajana toimiessaan Kekkonen puolusti punaisten johtajia punavankien armahtamista koskeneessa keskustelussa.[6] Kesäkuussa 1918 KrTL:n puheenjohtaja Antti Kaarne syjäytettiin sisällissodan aikaisten kirjoitustensa vuoksi, mutta hänen tukijoihinsa kuulunut Kekkonen nousi puoluesihteeriksi.[4] Hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1919 Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä. Kekkonen sai paikan, kun Matti Helenius-Seppälä tuli valituksi kahdesta eri vaalipiiristä.[7]
Kansanedustajaksi noustuaan Kekkonen alkoi esittämään entistä vasemmistolaisempia mielipiteitä.[8] Hän pyrki lähentämään puoluettaan sosiaalidemokraatteihin muun muassa ajamalla vaaliliittoa, mikä olisi käytännössä tehnyt kristillisestä työväenliitosta SDP:n apupuolueen. Kekkosen ajatuksena oli muuttaa työväenliikettä kristinuskolle myönteisemmäksi.[4][9] Kesäkuun 1919 edustajainkokouksessa Kekkonen yritti saada Kaarnetta takaisin puolueen jäseneksi, mutta hankkeen epäonnistuttua hänen johtamansa nuorisoliitto irtaantui KrTL:n määräysvallasta.[8] Vuosikymmenen vaihteessa Kekkonen tuki voimakkaasti myös kristillistä internationaalia.[3]
Kekkosen pyrkimykset syvensivät sisällissodan aiheuttamaa jakaantumista kristillisen työväenliikkeen sisällä, mikä lopulta johti KrTL:n luopumiseen puoluepolitiikasta keväällä 1922.[9][10] Myöhemmin 1920-luvulla Kekkonen ja nuorisoliiton puheenjohtaja Alpo Lumme neuvottelivat järjestön liittymisestä SDP:n jäseneksi, mutta hanke kariutui sosialidemokraattien kielteiseen suhtautumiseen uskontoon. Vuonna 1929 Kekkonen riitaantui KrTL:n kanssa sen valittua evakelioimistyön pääasialliseksi toimintamuodokseen, mikä johti nuorisoliiton eroon vuotta myöhemmin. Järjestö jatkoi yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa vuoteen 1946, jolloin Kekkonen ja Lumme olivat perustamassa SDP:n sisällä toimivaa Kristillisten Sosialidemokraattien Liittoa.[11] KrTL:n puoluetoiminnan lakattua Kekkonen oli pitkään Kiskon kunnanvaltuuston jäsen sosialidemokraattien edustajana.[6]
Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kristillisessä työväenliikkeessä Kekkonen jatkoi Antti Kaarneen radikaalia linjaa, johon sisältyi tiukkaa kirkon ja papiston kritiikkiä. Kekkosen mukaan kirkko tarjosi köyhälistölle vain saarnoja ja almuja, asettuen työn ja pääoman välisessä taistelussa hallitsevan luokan puolelle sorrettua köyhälistöä vastaan.[12]
Vuonna 1920 Kekkonen julkaisi palfletin Yhteiskunnallista kevättä kohti. Kapitalismin ohella hän hyökkäsi sosialismiin liittyvää materialismia vastaan. Kekkosen mukaan materialistisella maailmankatsomuksella ei kyetä saavuttamaan sosialismin vaatimaa henkistä tilaa, vaan se edellyttää kristillisyyttä. Hän kritisoi myös kirkon armeijalle ja suojeluskunnille antamaa tukea. Pasifistina Kekkonen vastusti aseellista vallankumousta, mutta kertoi ymmärtävänsä myös parlamentaarisiin keinoihin kyllästyneitä. Lakon hän näki varteenotettavana vaikutuskeinona tuomiten rikkureiksi ryhtyneet kristilliset työläiset.[13]
Kekkonen jätti 1920 myös ehdotuksensa KrTL:n uudeksi puolueohjelmaksi. Siinä vaadittiin muun muassa tuotantolaitosten ja pankkien sosialisoimista, verojen poistamista pienituloisilta, välttämättömien kulutustavaroiden välillisten verojen poistamista sekä koulutuksen tarjoamista kaikille halukkaille.[13]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juho V. Kekkosen puoliso oli Eeva Alanen.[14] Heidän poikansa oli rauhanaktivisti ja sotaveteraani Risto Kekkonen, jonka puoliso oli Unescon rauhankasvatuspalkinnon vuonna 1981 saanut Helena Kekkonen. Professori Jukka Kekkonen on heidän poikansa.[2]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Salomaa, Eeva ; Kekkonen, Juho ; Lumme, Alpo: Paistetta nuorten poluille : kirjotelmia nuorille. Tampere: Osuuskunta Työkansa, 1918.
- Yhteiskunnallista kevättä kohti. Nuoren kansan kirjasto 1. Tampere: Kristillisen Työväen Nuorisoliitto, 1920.
- Nuoruuden rakkaus. Tampere: Kristillisen Työväen Nuorisoliitto, 1932.
- Luvattua maata kohti : kristitty ja yhteiskuntaelämän uudistaminen. Tampere: Kristillisen Työläisnuorison Liitto, 1945.
- Saat elää siunaukseksi. Tampere: Kristillisen Työläisnuorison Liitto, 1950.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Heikkilä, Johannes: Kristillisen Työväen Liiton politiikasta vetäytyminen 1917–1922. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio (PDF).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Juho V. Kekkonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 31.3.2011.
- ↑ a b Norros, Ilkka ; Porra, Veikko ; Vihavainen, Tuija: Insinööri ja rauhanaktivisti Risto Kekkonen 1926–2016 (vain tilaajille) 1.11.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.7.2020.
- ↑ a b Ojajärvi, Rony ; Huhta, Ilkka: Kohti Kristillistä internationaalia : Mathilda Wreden ja Felix Iversenin johtaman Kristillisen internationaalin Suomen osaston muodostuminen ja vastaanotto Suomessa vuosina 1919–1920, s. 60–61. Pro gradu -tutkielma. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2019. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ a b c d Heikkilä 2017, s. 22–23.
- ↑ Heikkilä 2017, s. 28.
- ↑ a b Ajo, Martti: Punainen eskatologia : Jumalan valtakunta ja työväenliike Sigfrid Sireniuksen teologis-aatteellisessa ajattelussa ja kristillisyhteiskunnallisessa toiminnassa vuoteen 1924 asti, s. 233. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2017. ISBN 978-951-51355-5-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Puolueryhmitys ensi eduskunnassa. Uusi Suomi, 13.3.1919, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.7.2020.
- ↑ a b Heikkilä 2017, s. 74.
- ↑ a b Heikkilä 2017, s. 71–72.
- ↑ Heikkilä 2017, s. 62–66.
- ↑ Heikkilä 2017, s. 100–101.
- ↑ Heikkilä 2017, s. 79.
- ↑ a b Heikkilä 2017, s. 83–86.
- ↑ Heikkilä 2017, s. 48.
| ||||||
|
