Dialektinen materialismi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Friedrich Engels.

Dialektinen materialismi on Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Moses Hessin luoma filosofinen teoria, joka yhdisti G. W. F. Hegelin luoman idealistisen dialektiikan materialismiin, siten että Hegelin dialektiikasta poistettiin objektiivinen idealismi ja se siirrettiin materialistiselle pohjalle. Marxista ja Engelsistä riippumatta Josef Dietzgen omassa filosofiassaan yhdisteli Feuerbachin materialismia ja Hegelin dialektiikkaa. Marx antoi tunnustuksen Dietzgenin työlle dialektisen materialismin teorian hyväksi Pääoman ensimmäisen osan toisessa painoksessa.

Materialismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Materialismi kiistää aineesta riippumattoman hengen olemassaolon. Sen mukaan aineellinen todellisuus on ainoa todellisuus, mitä on olemassa. Dialektisen materialismin mukaan todellisuus on objektiivinen eli havaitsijasta riippumaton. Muissa filosofisissa suuntauksissa tätä ei yleensä sanota materialismiksi vaan realismiksi.

Dialektiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V. I. Leninin mukaan kokonaisuuden jakaminen osiin ja sen keskenään ristiriidassa olevien osien tunnistaminen on dialektiikan olemus.[1] J. V. Stalinin mukaan dialektisen materialismin nimi tulee siitä, että sen lähestymistapa luonnon ilmiöihin, sen metodi ja tapa ymmärtää niitä, on dialektinen, ja sen tulkinta luonnon ilmiöistä, sen käsitys niistä, sen teoria, on materialistinen.[2]

Dialektiikan peruslait ovat

  • Määrällisten muutosten laadullisiksi ja laadullisten määrällisiksi muuttumisen laki
  • Vastakohtien ykseyden ja taistelun laki
  • Kieltämisen kieltämisen laki

Olion ominaisuudet ovat jonkin oliolle luonteenomaisen, oleellisen ilmausta. Tuo oleellinen on olion laatu. Laatu on enemmän kuin oleellistenkin ominaisuuksien kokonaisuus, sillä se ilmaisee olion ykseyttä, eheyttä, sen suhteellista pysyvyyttä ja samuutta itsensä kanssa. Laatu liittyy kiinteästi olion rakenteellisuuteen, toisin sanoen olion muodostavien ainesosien ja ominaisuuksien tiettyyn organisaatiomuotoon, ja siksi se ei ole pelkkä ominaisuuksien yhdistelmä, vaan niiden muodostama ykseys ja kokonaisuus. Määrän ja laadun oleellinen eroavuus ilmenee siinä, että olion joitakin määrällisiä ominaisuuksia voidaan muuttaa aiheuttamatta itsessään oliossa mitään merkittäviä muutoksia. Määrälliset muutokset tapahtuvat jatkuvasti ja vähittäisesti, kun taas laadulliset muutokset jatkuvuuden, vähittäisyyden keskeytyksenä. Kaikki laadulliset muutokset tapahtuvat harppauksittain.[3] Esimerkeiksi määrällisistä muutoksista on esitetty muun muassa kappaleen lämpötilan muutos, tuloerojen kasvu ja tuotantovälineiden omistuksen keskittyminen kapitalismissa. Esimerkkejä laadullisista muutoksista ovat dialektisen materialismin mukaan muun muassa aineen olomuodon muutos, yhteiskunnallinen vallankumous ja porvarillis-demokraattisen valtion muuttuminen fasistiseksi.

Dialektiikan mukaan kaikille olioille ja prosesseille on ominaista sisäinen ristiriitaisuus, ja juuri se on niiden kehityksen lähde ja liikevoima. Dialektinen ristiriita ei kuitenkaan ole sama asia kuin looginen ristiriita. Vastakohtien ykseyden ja taistelun lain mukaan jokainen esine ja ilmiö on vastakohtien ykseyttä. Tämä merkitsee ennen kaikkea, että kaikille objekteille ovat ominaisia sisäisesti ristiriitaiset puolet, tendenssit.[3]

Kieltämisen kieltämisen laki määrää kehityksen suunnan dialektisessa materialismissa. Kieltäminen tarkoittaa siinä olion vanhan olotilan kieltämistä, joka liittyy sen laadulliseen muutokseen. Ensimmäistä tällaista kieltämistä seuraavaa toista kieltämistä nimitetään kieltämisen kieltämiseksi. Kieltämisen kieltäminen on synteesi olion alkumuodosta ja ensimmäisen kieltämisen aikaansaamasta sille vastakkaisesta muodosta. Kaksinkertainen kieltäminen johtaa alkumuodon joidenkin piirteiden palauttamiseen. Teesin, antiteesin ja synteesin kokonaisuus on yksi esimerkki kieltämisen kieltämisestä (teesi on alkumuoto, antiteesi seuraa ensimmäistä kieltämistä ja kieltämisen kieltäminen synnyttää synteesin). Dialektiikan mukaan kieltämisen kieltäminen määrää kehitysprosessien suunnan siten, että kehitys etenee yksinkertaisesta monimutkaiseen ja alemmasta korkeampaan. Tämän kehityksen luonteenomainen piirre on peruuttamattomuus, eli kehityksen yleisenä taipumuksena ei voi olla liike taaksepäin (korkeammista muodoista alempiin, monimutkaisista yksinkertaisiin).[3]

Dialektiikkaan kuuluu peruslakien ohella myös muita piirteitä. Materialistisen dialektiikan kategorioita ovat

  • yksityinen, erikoinen ja yleinen
  • syy ja vaikutus
  • välttämättömyys ja sattuma
  • mahdollisuus ja todellisuus
  • sisältö ja muoto
  • olemus ja ilmiö

Dialektisen materialismin mukaan kukin kategoria (kuten sisältö ja muoto, olemus ja ilmiö) on vastakohtien ykseyden ja taistelun lain spesifinen ilmaus.[3]

Dialektisen materialismin tieto-opillinen puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedostuksessa on kaksi osapuolta, subjekti (ihminen) ja objekti, jonka kanssa hän on vuorovaikutuksessa. Ihmisten esineellistä materiaalista toimintaa sanotaan dialektisessa materialismissa käytännöksi. Tieto on inhimillisen toiminnan tulos. Objektiivinen totuus tarkoittaa tietoa, jonka sisältö ei riipu subjektista (ihmisestä). Dialektisen materialismin tieto-oppi tunnustaa sekä absoluuttisen että suhteellisen totuuden olemassaolon. Dialektisen materialismin mukaan tiedon totuuden arviointiperuste on viime kädessä tiedon perustana olevassa toiminnassa eli yhteiskuntahistoriallisessa käytännössä. Tiedon sisältö on objektiivinen todellisuus ja tiedon perusominaisuus on kohteen heijastaminen sellaisena kuin se on.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lenin, V. I.: Dialektiikan kysymyksestä Viitattu 27. marraskuuta 2007.
  2. Stalin, J. V.: Dialektinen ja historiallinen materialismi Viitattu 27. marraskuuta 2007.
  3. a b c d e Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet. Moskova: Edistys, 1980.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Afanasjev, Viktor: Filosofian alkeet. (Osnovy filosofskih znani.) Suomentaneet Robert Kolomainen, Raija-Liisa Pöllä ja Viola Zakrevskaja. Moskova: Edistys, 1976.
  • Iovtšuk, M. T. & Oizerman, T. I. & Štšipanov, I. J. (toim.): Filosofian historia 1: Esimarxilaisen filosofian historia. (Istorija filosofii, Tom 1: Istorija domarksistskoj filosofii.) Venäjänkielisen laitoksen toimittaneet M. T. Iovtšuk, T. I. Oizerman ja I. J. Štšipanov. Suomentanut Robert Kolomainen. Moskova: Progress, 1982.
  • Iovtšuk, M. T. & Oizerman, T. I. & Štšipanov, I. J. (toim.): Filosofian historia 2: Marxilais-leniniläisen filosofian historia. (Istorija filosofii, Tom 2: Istorija marksistsko-leninskoj filosofii, 1975.) Suomentanut Robert Kolomainen. Moskova: Progress, 1982.
  • Konstantinov, F. V. ym.: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet. (Osnovy marksistsko-leninskoj filosofii.) 3. täydennetty painos (1. painos 1972). Moskova: Progress, 1980.
  • Oizerman, Teodor: Filosofian pääsuuntaukset: Historiallis-filosofisen prosessin teoreettinen analyysi. Suomentanut Vesa Oittinen. Moskova: Edistys, 1977.
  • Šeptulin, Aleksandr: Dialektiikan kategoriat ja lait. Suomentanut Kerttu Kyhälä-Juntunen. Moskova: Edistys, 1977.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]