Kristiina Mäki (yleisurheilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kristiina Mäki
Kristiina Mäki Jyväskylän Kalevan kisoissa vuonna 2018.
Kristiina Mäki Jyväskylän Kalevan kisoissa vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt22. syyskuuta 1991 (ikä 29)
Lapua
Kansalaisuus  Suomi/ Tšekki
Yleisurheilija
Pituus 170 cm
Paino 50 kg
Laji kestävyysjuoksu
maastojuoksu
Seura Lahden Ahkera
Ennätykset 1 500 m: 4.01,23 (2021) NR
5 000 m: 15.31,15 NR (2016)
10 000 m: 35.19,37 (2013)
Mitalit
Maa:  Tšekki
Naisten yleisurheilu
Maastojuoksun EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Šamorín 2017 sekaviesti

Kristiina Hannele Mäki (s. 22. syyskuuta 1991 Lapua) on tšekkiläis-suomalainen juoksija. Mäellä on sekä Tšekin että Suomen kansalaisuus, mutta arvokisoissa hän edustaa Tšekkiä. Suomessa Mäki edustaa Lahden Ahkeraa. Vuoteen 2010 asti hän edusti Lapuan Virkiää.[1][2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seinäjoella syntynyt, mutta syntymäpaikakseen Lapualle merkitty Mäki on kahden kilpajuoksijan, lapualaisen Risto Mäen ja tšekkiläislähtöisen Jana Mäen tytär. Perhe vietti Kristiinan kolme ensimmäistä elinvuotta Lapualla ja muutti sitten Tšekkiin.[3]

Mäki alkoi harrastaa lapsena yleisurheilua ja keskittyi parin vuoden kuluttua kestävyyslajeihin. Vuonna 2008 hän kärsi huonoista veriarvoista eikä saanut juoksussa toivottuja tuloksia. Tilanteen korjaannuttua Mäki voitti seuraavana vuonna nuorten 1 500 metrin Tšekin mestaruuden. Helmikuussa 2014 Mäki kertoi edustavansa maajoukkuetasolla Tšekkiä, jonka yleisurheilujärjestelmän kasvatti hän on.[3]

Mäki on asunut vuodesta 2011 Prahassa, missä hän harjoittelee ja opiskelee arkkitehtuuria.[3]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2014 Mäki juoksi hallissa 3 000 metrillä 2000-luvun nopeimman suomalaisajan 9.02,14.[4] Sisäratojen SM-kilpailuissa 2014 hän voitti kultaa 1 500 ja 3 000 metrillä.[1]

Kesäkuussa 2014 Mäki rikkoi Marjo Venäläisen 14 vuotta vanhan 2 000 metrin Suomen ennätyksen ja juoksi matkan ensimmäisenä suomalaisnaisena alle kuuden minuutin aikaan 5.42,71.[5] Samassa kuussa hän rikkoi 5 000 metrillä Zürichin EM-kilpailujen tulosrajan ja 2000-luvun parhaan suomalaisajan ja juoksi matkalla historian neljänneksi nopeimmaksi suomalaisnaiseksi ajalla 15.35,82.[6] Elokuussa Kuopion Kalevan kisoissa 2014 Mäki sai hopeaa 1 500 metrin juoksussa.[1] Porin Kalevan kisoissa 2015 Mäki voitti kultaa 1 500 ja 5 000 metrillä[7] ja myös Oulun Kalevan kisoissa 2016 hän voitti samoilla matkoilla. Seinäjoen Kalevan kisoissa 2017 Mäki voitti Suomen mestaruuden 5 000 metrin juoksussa ja hopeaa 1 500 metrin juoksussa. Jyväskylän Kalevan kisoissa 2018 Mäki voitti kultaa 5 000 metrin ja hopeaa 1 500 metrin juoksussa. Lappeenrannan Kalevan kisoissa 2019 hän sai hopeaa 1 500 metrillä. Tampereella 2021 hän voitti Suomen-mestaruuden 5 000 metrillä. Maastojuoksun SM-kilpailuissa hän on saanut kultaa 2019 ja hopeaa 2014, 2015, 2017, 2018 ja 2021.[1]

Mäki on juossut Tšekin ennätyksen 1 500 metrillä (4.01,23), 2 000 metrillä (5.42,71), 3 000 metrillä (8.51,69)[8] ja 5 000 metrillä (15.31,15)[9].[2] Tšekin mestaruuskilpailuissa Mäki on voittanut kultaa 800 metrillä 2019, 1 500 metrillä vuosina 2014, 2015, 2017 ja 2019 sekä 5 000 metrillä vuosina 2013, 2015 ja 2018[1]. Sisäradoilla hän on voittanut 1 500 metrillä vuosina 2013, 2014 ja 2015[10] sekä 3 000 metrillä vuosina 2013[11] ja 2019[1].

Mäki sijoittui Zürichin 2014 EM-kilpailuissa 5 000 metrillä 13:nneksi. Vuonna 2015 Mäki voitti 5000 metrillä kultaa Gwangjun universiadeissa.[12] Prahan sisäratojen EM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui 3 000 metrillä kymmenenneksi. Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 hän karsiutui 1 500 metrin alkuerissä. Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016 hän oli 5 000 metrillä yhdeksäs. Taipein universiadeissa 2017 hän sai 1 500 metrillä pronssia.[1] Saman vuoden maastojuoksun EM-kilpailuissa hän saavutti sekaviestissä hopeaa.[13] Hän karsiutui 1 500 metrin alkuerissä Berliinin EM-kilpailuissa 2018 ja Glasgow'n EM-hallikilpailuissa 2019. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän karsiutui 1 500 metrin välierissä. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän juoksi 1 500 metrin välierissä Tšekin ennätyksen 4.01,23. Loppukilpailussa hän sijoittui 13:nneksi.[1][2]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Paikka Päivä
800 m 2.02,21 Szczecin 15. elokuuta 2018
1 500 m 4.01,23 NR Tokio 4. elokuuta 2021
2 000 m 5.42,71 NR Ostrava 17. kesäkuuta 2014
3 000 m 8.51,69 NR Braunschweig 21. kesäkuuta 2014
5 000 m 15.31,15 NR Sligo 23. kesäkuuta 2016
10 000 m 35.19,37 Domažlice 4. toukokuuta 2013

Sisäradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Paikka Päivä
800 m 2.07,14 Bratislava 26. tammikuuta 2020
1 500 m 4.08,41 Glasgow 15. helmikuuta 2020
3 000 m 8.58,88 Karlsruhe 31. tammikuuta 2015

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Kristiina Mäki Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. a b c Kristiina Mäki Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. a b c Maimonen, Jarno: Haastattelussa juoksija Kristiina Mäki Kestävyysurheilu.fi. 20.2.2014. Viitattu 5.8.2014.
  4. Kristiina Mäki juoksi 2000-luvun parhaan suomalaisajan Juoksukoulu.fi. 12.2.2014. Viitattu 4.8.2015.
  5. Kristiina Mäki juoksi Suomen ennätyksen Juoksukoulu.fi. 17.6.2014. Viitattu 4.8.2015.
  6. Kristiina Mäki ja Janne Ukonmaanaho rikkoivat EM-rajat Lapin Kansa. 13.6.2014. Viitattu 4.8.2015.
  7. Kristiina Mäelle toinen mestaruus Kalevan kisoissa Kestävyysurheilu.fi. 1.8.2015. Viitattu 4.8.2015.
  8. Mäki juoksi Tshekin ennätyksen superliigassa Yle Urheilu. 21.6.2014. Viitattu 4.8.2015.
  9. Výsledky Kristiina Mäki KdeKdyJak.cz. Viitattu 21.6.2014. (tšekiksi)
  10. SM-halleista 2 pronssia viikonloppuna. Kristiina Mäelle Tsekin mestaruus 1500 metrillä 24.2.2015. Lahden Ahkera. Viitattu 4.8.2015.
  11. Kristiina Mäki kdekdyjak.cz. KdeKdyJak.cz. Viitattu 21.6.2014. (tšekiksi)
  12. Nieminen, Mikko: Kristiina Mäki juoksi kultaa Universiadeissa Yleisurheilu.fi. 11.7.2015. Viitattu 4.8.2015.
  13. Senior mixed relay european-athletics.org. Viitattu 13.12.2017. (englanniksi)