Kolmen sepän patsas

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kolme seppää)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolme sepän patsas
Nimi Kolme sepän patsas
Tekijä Felix Nylund
Valmistumisvuosi 1932
Taiteenlaji veistos
Paikkakunta Helsinki
Koordinaatit 60°10.121′N, 024°56.458′E
Kolmen sepän patsas liiketalojen keskellä.

Kolmen sepän patsas (myös Kolme seppää) on Felix Nylundin veistos Helsingin Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä Kolmensepänaukiolla. Vuonna 1932 paljastetussa realistisessa teoksessa kolme alastonta seppää takoo rautaa. Kolme seppää oli Suomen ensimmäisen ammattimaisen taidevalajan Arttu Halosen suurikokoisin valutyö. Pronssivalu tehtiin Halosen taidevalimossa Lapinlahdella.

Felix Nylund osallistui jo vuonna 1913 J. V. Snellmanin muistomerkkikilpailuun seppä-aiheisella ehdotuksella. Vuonna 1919 hän luonnosteli monumentaalisen patsaan, jossa kolme seppähahmoa oli sijoitettu kymmenen metriä korkean kivipylvään päähän. Kumpikaan näistä veistoksista ei toteutunut, mutta Nylund hyödynsi niitä Kolmen sepän patsasta veistäessään.

Veistoksen kolmesta sepästä yksi on mestariseppä, joka pitelee taottavaa rautaa alasimen päällä ja käyttää pajavasaraa. Kaksi muuta seppää takoo suurilla moukareilla. Seppien vartalomalleina Nylund käytti Helsingin Jyryn painijoita. Mestarisepällä on runoilija Arvid Mörnen kasvonpiirteet, moukariaan ylhäällä pitävällä sepällä Nylundin omat kasvonpiirteet, ja moukariaan alhaalla pitävällä sepällä kivenhakkaaja Aku Nuutisen kasvonpiirteet. Vartaloiden malleina on sanottu olleen muurari Paavo Koskinen, poliisi Sundström, sekä Uuno Pitkä.

Pronssipatsaan graniittialustan yläosaa kiertää latinankielinen teksti MONUMENTUM – PONENDUM – CURAVIT – LEGATUM – J. TALLBERGIANUM – PRO HELSINGFORS A.D. MCMXXXII ("Patsaan pystytti J. Tallbergin lahjoituksen avulla Pro Helsingfors v. 1932"). Kolmen sepän patsaan lahjoitti Helsingin kaupungille Pro Helsingfors -säätiö, joka oli hankkinut sen kauppaneuvos Julius Tallbergin rahalahjoituksen avulla. Tallbergin liiketalo sijaitsee Kolmensepänaukion pohjoislaidassa, ja lahjoituksen tarkoituksena oli nimenomaan ollut hankkia veistos talon edustalle.

Patsas pystytettiin paikalle, jossa oli aiemmin sijainnut Kluuvin kaivoksi kutsuttu yleinen kaivo. Kun Helsinkiin alettiin rakentaa vesijohtoverkostoa kaupunkialueella olleiden yleisten kaivojen käyttö kiellettiin ja useimmat niistä täytettiin. Kluuvin kaivon päälle rakennettiin kuitenkin holvi ja kaivo paljastui noin 50 vuotta myöhemmin kun Kolmen sepän patsaan perustustöitä alettiin tehdä syksyllä 1932. Noin 6-7 metriä syvä kaivo täytettiin kivillä jotta patsaalle olisi saatu tukeva perustus.[1]

Kolmen sepän patsas vaurioitui jatkosodan pommituksissa 1944. Tuhon jälkiä on yhä nähtävillä patsaan jalustassa ja esimerkiksi alasimessa on pomminsirpaleiden tekemä reikä. Helmikuun 26. suurpommituksen jälkeen patsas irrotettiin jalustastaan ja siirrettiin silloiseen Helsingin maalaiskuntaan, jossa se haudattiin suojaan Tikkurila–Hakkila-radan päätepisteeseen Hakkilan hiekkakuopalle.[2][3]

Kolmen sepän patsas on suosittu kohtaamispaikka Helsingin keskustassa. Seppien työasentoja tutkineet ovat todenneet patsaan asetelman olevan enemmänkin taiteellinen kuin realistinen, sillä hahmot seisovat niin lähellä toisiaan, että jos todelliset sepät yrittäisivät takoa tällä tavoin, he löisivät alasimen sijaan toisiaan päähän.

Kolmen sepän patsaan alkuperäiset kipsimallit on sijoitettu Työväen Akatemian kirjastoon.[4]

Nykyisin Kolmen sepän patsas saa tonttulakit joka vuosi marraskuun lopussa Helsingin yliopiston opiskelijajärjestön Limes ry:n järjestämissä Wappujouluissa.[5]

Maaliskuussa 2023 patsas käärittiin Suomen euroviisuehdokas Käärijän tunnusasuun.[6]

Linnanmäen huvipuistossa on vuonna 2014 valmistunut, englantilaisen Nick Farmerin ideoima veistos Kolme seppää tauolla, jossa sepät ovat jättäneet työkalunsa ja syövät jäätelöä.[7]

Kolme seppää tauolla, 2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]