Paavo Koskinen
Paavo Koskinen (23. helmikuuta 1903 Janakkala – 30. syyskuuta 1980 Helsinki)[1][2] oli suomalainen kommunistipoliitikko, joka kuului Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) johtoon.
Koskinen syntyi Janakkalassa ja työskenteli alkujaan muurarina. Hän siirtyi poliittiseen toimintaan muutettuaan Helsinkiin ja liityttyään Helsingin Jyryn painijoihin. Hän joutui poliittisista syistä ensimmäisen kerran vankeuteen vuonna 1930, kun hänen kotoaan löytyi salainen kommunistien kirjapaino. Koskinen vapautui Tammisaaren vankilasta vuonna 1934, ja jouduttuaan etsintäkuulutetuksi meni vuoden 1935 alussa Neuvostoliittoon. Hän osallistui siellä kommunistinuorten maailmankongressiin ja opiskeli Moskovan Lenin-koulussa, mistä hänet keväällä 1937 komennettiin muiden koululaisten tavoin ”vapaaehtoisena” Espanjan sisällissotaan. Hän palveli kansainvälisissä prikaateissa salanimellä Gunnar Ebb ja yleni kapteeniksi; Suomen armeijassa hänen sotilasarvonsa oli ollut korpraali. Hän toimi kanadalaistaustaisen Mackenzie-Papineau-pataljoonan konekiväärikomppanian päällikkönä ja loppuvaiheessa syksyllä 1938 jonkin aikaa koko pataljoonan vt. komentajana. Espanjan vapaaehtoisten palatessa Suomeen joulukuussa 1938 muut miehet laskettiin vapaiksi, mutta Koskinen vangittiin ja hänet tuomittiin oikeudessa ilmiantaja Tauno Taivaisen todistuksen perusteella yli kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen maanalaisesta kommunistisesta toiminnastaan. Kansainvälisten prikaatien entiset sotilaat lähettivät ulkomailta saakka vetoomuksia hänen vapauttamisekseen. Koskisen rangaistus päättyi keväällä 1943, mutta häntä pidettiin vielä sen jälkeen turvasäilövankeudessa Köyliön varavankilassa jatkosodan loppumiseen asti.[3]
Vankilasta vapauduttuaan Koskinen osallistui lokakuussa 1944 SKP:n uuteen perustavaan kokoukseen ja hänet valittiin suoraan puolueen ylimpään johtoelimeen eli puoluetoimikuntaan (myöhempi poliittinen toimikunta eli niin sanottu politbyroo), jossa hän pysyi yhtäjaksoisesti vuoteen 1965.[4] Hän toimi myös SKP:n ensimmäisenä Helsingin-piirisihteerinä 1944–1945.[5] Sen jälkeen hän vastasi SKP:n johdossa sotilasasioista, toimi puolueen valtakunnallisena vaalipäällikkönä ja kuului salaisiin toimielimiin, jotka tutkivat puolueen omien jäsenten luotettavuutta.[4] Koskinen tunnettiin vuosien ajan SKP:ssä kovana kaaderipoliitikkona, mutta 1960-luvun puolivälin jälkeen hän kääntyi tukemaan puolueen sisäistä uudistuslinjaa. Tämän vuoksi puheenjohtaja Aimo Aaltonen järjesti hänet vuonna 1965 syrjäytetyksi politbyroosta, mutta hän säilytti arvovaltansa puoluejohdossa sen jälkeenkin.[6] Koskinen esiintyi vanhoilla päivillään usein Espanjan sisällissodan kunnianarvoisana veteraanina ja osallistui Espanjankävijät-nimisen suomalaisen dokumenttielokuvan tekemiseen. Hän sai äkillisen sairauskohtauksen elokuvan kutsuvierasnäytännössä syksyllä 1980 ja kuoli pian sen jälkeen.[4]
Koskinen toimi yhtenä kuvanveistäjä Felix Nylundin malleista tämän veistäessä Helsingin Kolmen sepän patsasta.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyrki Juusela: Suomalaiset Espanjan sisällissodassa 1936–1939. Atena, Jyväskylä 2003
- Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970. Edita, Helsinki 1999