Kodin1

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kodin1:n logo
Aiempi logo

Kodin1 (aiemmin Kodin Ykkönen) on BHG Groupiin[1] kuuluva verkkokauppa. Aiemmin Kodin1 oli Anttila Oy:hyn kuulunut tavarataloketju, jonka myyntiartikkeleihin kuului laajat valikoimat sisustukseen, remontointiin, asumiseen ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita.

Vuosina 1996–2015 Kodin1 kuului Keskolle yhdessä Anttilan kanssa. Tämän jälkeen Anttila Oy:n omistaja oli luxemburgilainen, Saksasta johdettu pääomasijoitusrahasto 4K Invest. Heinäkuun 19. päivänä 2016 Anttila haettiin ja asetettiin konkurssiin, minkä seurauksena myös Kodin1 ajautui konkurssiin.[2][3]

Kodin Ykkönen kuului Keskon kanta-asiakasjärjestelmään, K-Plussaan.

Ensimmäinen Kodin Ykkönen avattiin Turun Länsikeskukseen vuonna 1991 nimellä Kodin Maailma. Hieman myöhemmin Anttila osti Kodin Maailman, ja ihmiset alkoivat kutsua Kodin Ykkösiä virheellisesti Kodin Anttilaksi, koska logossa ei huomattu ykköstä. Ensimmäinen Anttila-tunnuksella varustettu Kodin Ykkönen avattiin Vantaan Varistoon vuonna 1992. Vuosituhannen loppuun mennessä Kodin Ykkösiä oli avattu jo viisi. Myöhemmin Kodin Ykkönen esiintyi useimmiten ilman Anttila-tunnusta, mutta Anttila-tunnus on säilynyt puhekielessä tavaratalojen nimessä.

Anttila ja Kodin Ykkönen siirtyivät Keskon omistukseen vuonna 1996. Vuonna 2007 Kodin Ykkönen avasi oman verkkopalvelunsa.[4]

Helsingin Kaisaniemen Kodin Ykkönen vuonna 2006.

Vuonna 2013 Suomessa toimi 12 Kodin Ykkönen -tavarataloa yhdeksällä paikkakunnalla. Vuonna 2014 Kesko ilmoitti sulkevansa Helsingin Ruoholahden, Kuopion Kolmisopin, Lappeenrannan ja Tampereen Lielahden Kodin Ykköset ja vähentävänsä sitä myötä noin 200 työntekijää.[5] Lielahden tavaratalo avattiin kuitenkin uudelleen joulukuussa 2015.[6]

16. maaliskuuta 2015 Kesko ilmoitti myyneensä Anttila Oy:n 4K INVEST -nimiselle pääomasijoittajalle. Kauppa käsitti 23 Anttila- ja kahdeksan Kodin1-tavarataloa, kaksi verkkokauppaa (NetAnttila ja Kodin1.com), Viron ja Latvian tytäryhtiöt sekä keskustoiminnot. Kauppahinta oli miljoona euroa. 4K INVEST on yritysten uudelleenjärjestelyihin erikoistunut Luxemburgiin rekisteröity pääomasijoitusrahasto, jota johdetaan Saksasta.[7][8]

Kesäkuussa 2016 Anttila ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut Kodin1-tavarataloissa, ja yhtiö alkoi selvittää Kodin1-tavaratalojen muuttamisia Anttiloiksi.[9] Heinäkuun 19. päivänä 2016 Anttila haettiin ja asetettiin kuitenkin yllättäen konkurssiin. 2010-luvulla vaikeuksiin ajautuneen Anttilan tappiokierre ei katkennut 4K Investin omistuksessa. Vuonna 2015 Anttila teki yhä 54 miljoonan euron liiketappiota 246 miljoonan euron liikevaihdolla.[10] Viimeisenä suljettiin Vantaan Variston Kodin1-tavaratalo 27. marraskuuta 2016.

Joulukuussa 2016 ruotsalaisen Bygghemman tytäryhtiö Trademax ilmoitti ostaneensa Kodin1-toiminimen.[11] Ketjulla on myymälä Helsingin Roihupellossa.[12]

  1. BHG is the number 1 consumer e-commerce company in the Nordics www.wearebhg.com. Viitattu 29.6.2024.
  2. Mitä ihmettä Anttilassa tapahtui äkisti? Oikeus: Konkurssi on totta, Uusi Suomi 19.7.2016.
  3. Aleksi Teivainen: Anttila declares bankruptcy helsinkitimes.fi. Viitattu 21.7.2016.
  4. http://yle.fi/uutiset/anttila_aloitti_postimyynnilla__idea_amerikasta/7870926 Anttila aloitti postimyynnillä – idea Amerikasta. Yle Uutiset 16.3.2015. Viitattu 31.7.2016.
  5. Kesko sulkee 4 Kodin1-tavarataloa – irtisanoo 200, Taloussanomat 16.6.2014. Viitattu 4.9.2014.
  6. http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1195008443372/artikkeli/ei+ehtinyt+olla+vuottakaan+kiinni+lielahden+kodin1+avataan+uudestaan.html (Arkistoitu – Internet Archive) Aamulehti 30.11.2015
  7. http://yle.fi/uutiset/kesko_myy_anttilat_saksalaisille/7869553
  8. Kesko myy Anttilan 4K INVESTILLE Kesko Oyj, pörssitiedote 16.3.2015
  9. Anttila aloittaa yt-neuvottelut Kodin1-tavarataloissa Taloussanomat. 20.6.2016. Viitattu 20.6.2016.
  10. Tässä Anttilan konkurssin syyt: aivan karmeat luvut Helsingin uutiset. 19.7.2016. Viitattu 29.7.2016.
  11. Ruotsalainen sisustusjätti hamusi Kodin1:n – avaa joulukuussa Helsingin Uutiset. 7.12.2016. Viitattu 10.12.2016.
  12. Myymälämme kodin1.com. Arkistoitu 15.6.2021. Viitattu 15.6.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]