Kitty Hart-Moxon
| Kitty Hart-Moxon | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Kansalaisuus | puolalais-englantilainen |
| Vanhemmat |
Karol Felix (isä) Lola Rosa Felix (äiti) |
Kitty Hart-Moxon (s. 1. joulukuuta 1926, Bielsko) on puolalais-brittiläinen holokausti-selviytyjä. Hänet lähetettiin Auschwitz-Birkenaun kuolemanleirille 16-vuotiaana vuonna 1943, missä hän selviytyi kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen häntä siirrettiin leireille eri puolille Natsi-Saksaa. Vapautumisensa jälkeen hän muutti äitinsä kanssa Englantiin, missä hän meni naimisiin ja omisti elämänsä Holokaustiin liittyvät tietoisuuden lisäämiselle. Hän on kirjoittanut kaksi omaelämäkertaa: I am Alive (Olen Elossa; 1961) ja Return to Auschwitz (Paluu Auschwitziin; 1981).
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kitty Felix syntyi 1. joulukuuta 1926 [1] Etelä-Puolan Bielskon (saksaksi Bielitzin) kaupungissa, joka sijaitsee aivan sekä Saksan että Tšekkoslovakian rajalla. Hän oli Karol Felixin ja hänen vaimonsa Lola Rosa Felixin toinen lapsi. Kittyn viisi vuotta vanhempi veli oli nimeltään Robert Felix. Karol Felix (s. 1888) oli opiskellut oikeustiedettä Wienissä ja ollut myös kapteenina Itävallan armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Isänsä kuoltua hän otti haltuunsa tämän maataloustarvikeyrityksen, jota hän johti sisarensa kanssa sodan puhkeamiseen saakka. Lola-äiti oli syntynyt 18. helmikuuta 1890 slovakialaiselle isälle ja hänen vaimolleen. Lolan sisar oli opiskellut lääketiedettä Wienissä, ja Lola itse meni Englantiin vuonna 1911 opiskelemaan englantia Lontoossa sijaitsevaan Bedford Collegeen. Lola valmistui englannin opettajaksi Puolassa, missä hän opetti edistyneellä tasolla valtionkokeisiin valmistautuvia oppilaita.
Ennen ensimmäisen maailmansodan loppua Puola oli jaettu kolmeen osaan, joista jokainen kuului joko Itävalta-Unkarille, Saksan valtakunnalle tai Venäjän keisarikunnalle; Bielskon kaupunki kuului Itävalta-Unkarille. Suurin osa itävaltalais-unkarilaisista oli saksankielisiä, ja koska Bielsko kuului Itävalta-Unkariin, monet sen asukkaista puhuivat saksaa, mukaan lukien Kittyn vanhemmat. Tämän seurauksena Felixin-perhe puhui kotonaan saksaa, eikä Kitty oppinut sanaakaan puolaa ennen koulunkäynnin aloittamista. Kitty aloitti myös englannin perusopetuksen päiväkodissa, jossa hänen äitinsä opetti lapsille englanninkielisiä loruja.
Kasvaessaan Kitty oli erittäin urheilullinen ja osallistui voimisteluun, yleisurheiluun, uimiseen ja hiihtoon. Hänen vanhemmillaan oli laaja muista juutalaisista muodostunut ystäväpiiri, joiden kanssa he kävivät usein ulkona. Perheen elämäntapa oli melko vauras: he matkustivat paljon, kotona oli palkattua kotitaloushenkilöstöä ja perheellä oli varaa lähettää Kitty opiskelemaan yksityiskouluun.
Lola ja Karol Felix olivat liberaalijuutalaisia: He eivät noudattaneet juutalaisia tapoja, mukaan lukien kosher-kodin määräyksiä. Kitty on myöhemmin todennut, ettei hän edes tiennyt mitä kosher oli ennen kuin hänen perheensä pakeni myöhemmin vainoja Lubliniin. Synagogassa perhe kävi vain toisinaan. Tästä huolimatta he olivat suurelta osin osa juutalaista yhteisöä: suurin osa ihmisistä, joiden kanssa perhe oli tekemisissä, oli juutalaisia, ja Kitty itse osallistui juutalaisten seurojen ja kerhojen toimintaan. Lisäksi Kitty kävi juutalaista peruskoulua, jonka jälkeen hän opiskeli vuoden katolisessa Notre Damen luostarikoulussa. Koulu oli yksityinen ja arvostettu tyttöjen koulu, jonne tuli opiskelijoita kauempaakin.
Kitty on todennut, että hän oli varttuessaan täysin tietämätön Hitlerin valtaannoususta sekä poliittisesta tilanteesta Puolassa ja laajemmin Euroopassa. Hän kuitenkin muistaa, että hänen luokalleen saapui oppilas joka ilmoitti saapuessaan, että hänet ja hänen perheensä oli karkotettu Saksasta juutalaisuuden vuoksi.
Elokuun lopussa 1939 ollessaan lomalla vuoristossa äitinsä kanssa Kitty lähti melomaan ja katosi jokea pitkin. Tajuttuaan tyttärensä kadonneen Lola ilmoitti asiasta poliisille, joka alkoi etsiä häntä. Lopulta Kitty palasi kanoottinsa kanssa junalla ja löysi äitinsä kiihtyneenä – ei vain tyttärensä katoamisen vuoksi, vaan koska hän oli saanut puhelun perheen isältä Karolilta, joka käski heidän palata heti kotiin. Myön Kittyn veli Robert oli lomalla ystäviensä kanssa ja hänetkin kutsuttiin kotiin. Saavuttuaan kotiin Kitty ja Lola näkivät, miten Karol oli pakannut kaiken perheen omaisuuden. Hän lähetti Kittyn ja Lolan heti junalla Keski-Puolaan Lubliniin. Kaksi päivää myöhemmin Karol ja Robert liittyivät heidän seuraan Lublinissa; he olivat onnistuneet nousemaan yhteen viimeisistä junista, jotka lähtivät kaupungista ulos ennen kuin natsien hyökkäys Puolaan alkoi 1. syyskuuta. Loput kaupungin asukkaat joutuivat pakenemaan jalan, ja myöhemmin kävi ilmi, että monet näistä ihmisistä ammuttiin heidän yrittäessään paeta, kun tunkeutuvat joukot saivat heidät kiinni. Karol oli järjestänyt myös perheen omaisuuden lähettämisen Lubliniin junalla, mutta lähetys ei koskaan saapunut perille junan pommituksen vuoksi.
Elämä ghetossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lublinissa asuvien juutalaisten olosuhteet heikkenivät pian hyökkäyksen jälkeen. Lopulta kaikki Lublinin juutalaiset siirrettiin yhdelle kaupungin alueelle, johon syntyi Lublinin ghetto. Keväällä 1941 perhe yritti vielä paeta Venäjälle. He pääsivät rajalle, mutta huomasivat, että se oli suljettu vain 24 tuntia aikaisemmin. He yrittivät ylittää jäätyneen joen reellä, mutta heidät nähtiin ja heitä kohti ammuttiin laukauksia. Heidän oli pakko palata joen Puolan puolelle, ja he luopuivat pakoyrityksestään ja palasivat Lubliniin.[2]
Lublinissa perhe meni isä Krasowskin pappilaan, missä hänen isänsä lahjoi virkamiehiä ja hankki Kittylle ja hänen äidilleen Lolalle väärennettyjä asiakirjoja.[3] Näillä väärennetyillä passeilla, syntymä- ja henkilökorteilla heidät salakuljetettiin osana puolalaisten pakkotyöläisten junaa, joka matkasi Saksaan. Perhe siis hajosi parantaakseen kaikkien jäsenten selviytymismahdollisuuksia.
Saksassa Kitty teki pakkotyötä äitinsä kanssa ensin IG Farbenin Bitterfeldiin kumitehtaassa. 13. maaliskuuta 1943 Kitty, hänen äitinsä ja 12 muuta tehtaalla työskennellyttä juutalaista paljastettiin ja heidät vietiin Gestapon päämajaan. Heitä kuulusteltiin ja syytettiin oikeudenkäynnissä kolme päivää myöhemmin " Kolmannen valtakunnan turvallisuuden vaarantamisesta" ja "laittomasta [saapumisesta] Saksaan väärennetyillä papereilla."[4] Heille kerrottiin, että heidät teloitetaan ja heidät asetetaan ampumaryhmän eteen. Ryhmä kuitenkin suoritti ainoastaan valeteloituksen, ja uhreille kerrottiin, että heidän tuomionsa oli muutettu pakkotyöksi.[2]
Auschwitz II (Birkenau)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
6. huhtikuuta 1943, kun Kitty oli 16-vuotias, hän ja hänen äitinsä saapuivat Auschwitziin. He löysivät töitä kuolleiden vankien siirtämisen parissa, mikä oli fyysisesti vähemmän kuormittavaa kuin leirin ulkopuolella sijainneet työt. Auttaakseen selviytymistään he ottivat löytämiään esineitä kuolleilta ja vaihtoivat niitä muiden vankien kanssa. Eräässä vaiheessa Kitty sairastui leirillä lavantautiin, mutta selvisi hengissä, sillä hänen isänsä oli onnistunut järjestämään lavantautirokotuksen Lublinin getossa. Koko vankeusaikansa Kitty työskenteli useissa eri työpaikoissa, mukaan lukien yövuorotyöntekijänä, joka oli vastuussa junalla saapuvien vankien takavarikoidun omaisuuden lajittelusta.
Elokuussa 1944 alkoivat huhut Auschwitzin evakuoinnista. Kittyn äiti Lola valittiin sadan leiriltä siirrettävän vangin joukkoon. Kun Lola näki saksalaisen komentajan kävelevän ohitseen hän juoksi tämän luokse ja pyysi kunnioittavasti, että hänen tyttärensä sallittaisiin lähteä leiristä hänen kanssaan. Komentaja suostui pyyntöön. Kitty on myöhemmin arvellut, että pyyntöön suostuminen johtui luultavasti hänen äitinsä täydellisestä kunnioittavasta ja muodollisesta saksan kielestä. Marraskuussa 1944 Kitty vietiin useiden satojen vankien kanssa Gross-Rosenin keskitysleirille.[2] Joka päivä leirin asukkaat marssivat läheiseen kaupunkiin Philipsin elektroniikkatehtaalle töihin.
Gross Rosenin vangit pakotettiin myöhemmin siirtymään kuolemanmarssilla Sudeettien yli. Vangit valittiin siirrettäviksi teloittamisen sijaan, koska Saksan aseministeri Albert Speer uskoi näiden vankien Phillipsin tehtaalla hankkimia erityistaitoja hyödyllisiksi muissa saksalaisissa tehtaissa "häirintälähettimien ja -laitteiden valmistuksessa".[5] Vangit vietiin lopulta rautatieasemalle ja kuljetettiin Porta Westfalicaan Luoteis-Saksaan. Vain noin 200 alkuperäisestä 10 000 vangista, mukaan lukien Kitty ja hänen äitinsä, selvisivät matkasta elossa.
Porta Westfalicassa vangit lähetettiin töihin maanalaiseen tehtaaseen. Sieltä Kitty ja hänen äitinsä lähetettiin lopulta Bergen-Belsenin keskitysleirille, jossa heidät hylättiin lukittuun junavaunuun ja jätettiin kuolemaan. Joukko saksalaisia sotilaita kuitenkin vapautti heidät, ja heidät kuljetettiin leirille lähellä Salzwedeliä.[2]
Vapautus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tammikuun neljännellä viikolla 1945, Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen aikaan, SS-vartijat katosivat leiriltä. Lauantaina 27. tammikuuta puna-armeija vapautti Auschwitzin. Kitty ja hänen äitinsä alkoivat työskennellä kääntäjinä Britannian armeijalle. Myöhemmin he muuttivat auttamaan kveekarien avustustiimiä ja yöpyivät Holokaustista selviytyneiden leirillä Braunschweigin ulkopuolella.[2]
Kitty ja hänen äitinsä yrittivät paikantaa perheenjäseniään pian vapautumisen jälkeen, mutta he huomasivat pian, että kaikki muut oli tapettu sodan aikana: Gestapo oli löytänyt Kittyn isän Felixin ja tämä oli ammuttu. Veli Robert oli kuollut taistelussa. Kittyn isoäiti vietiin Belzecin keskitysleirille ja hän kuoli kaasukammiossa.[2]
Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syyskuussa 1946 Kitty muutti äitinsä kanssa Englantiin asumaan äitinsä sisaren luokse Birminghamiin, jossa sisar oli asunut vuodesta 1938. Vuonna 1949 Kitty meni naimisiin verhoilijana työskennelleen puolalaisen siirtolaisen Rudi Hartin kanssa, joka oli saapunut Englantiin Kindertransport -ohjelman kautta. Heille syntyi kaksi poikaa, David ja Peter. Kitty erosi ensimmäisestä aviomiehestään, ja avioitui myöhemmin Phillip Moxonin kanssa. Yhdessä he jatkoivat holokaustityötä.
Englannissa asuessaan Kitty Hart-Moxon kiinnostui ihmisten opettamisesta holokaustiin liittyen, kertomalla omista kokemuksistaan yleisölle. Kitty julkaisiiensimmäisen kirjansa I Am Alive (Olen elossa) vuonna 1961. Vuonna 1978 Yorkshire Television (YTV) -tuottaja Peter Morleyn tiimi sai tietää Hart-Moxonista, kun hän teki taustatutkimusta projektista naisista, jotka vaaransivat henkensä pelastaakseen muita natsien aikakaudella.[6] Kahden tapaamisen jälkeen Morley oli niin vaikuttunut Hart-Moxonista, että hän teki YTV:lle ehdotuksen dokumentista, jossa Kitty vierailisi ensimmäistä kertaa Auschwitzissa yli 33 vuotta vapautumisen jälkeen. Mukaan lähti myös Kittyn vanhin poika David.[7] Muistelmissaan Morley kirjoitti: "Tämä tuli epäilemättä olemaan erittäin raaka elokuva... Tunsin tämän olevan ainutlaatuinen tilaisuus lisätä uutta näkemystä Auschwitziin liittyen."[8]
Tuloksena syntynyt dokumenttielokuva Kitty: Return to Auschwitz (Kitty: Paluu Auschwitziin) voitti kansainvälisiä palkintoja ja sen näkivät miljoonat katsojat.[9] Julkaisun jälkeen Kitty alkoi vastaanottaa säkeittäin postia, joista osan vastaanottajaksi oli merkitty ainoastaan "Kitty, Birmingham".[10] Dokumentti inspiroi Kittyn kirjoittamaan toisen omaelämäkerran Return To Auschwitz (Paluu Auschwitziin).[11] Myöhemmin vuonna 2003 hän työskenteli BBC:n kanssa tehdäkseen toisen dokumentin nimeltä Death March: A Survivor's Story (Kuolemanmarssi: Selviytyjän tarina), jossa hän palasi kuolemanmarssin reitille Auschwitz-Birkenausta Saksaan.[12]
Vuonna 1998 Hart-Moxon antoi todistuksensa USC Shoah säätiölle.[13]
Vuonna 2014 Kitty osallistui dokumenttiin One Day In Auschwitz (Päivä Auschwitzissa), jossa hän vei kaksi nuorta tyttöä Auschwitziin, jossa hän kertoi omista kokemuksistaan.[14]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kitty Hart-Moxon Holocaust Survivors and Victims Database. United States Holocaust Memorial Museum. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ a b c d e f Jeffries, Stuart: Memories of the Holocaust: Kitty Hart-Moxon theguardian.com. 27.1.2010. The Guardian. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ Morley, Peter: A Life Rewound: Memoirs of a Freelance Producer and Director, s. 224. Bank House Books, 2010.
- ↑ Morley, Peter: A Life Rewound: Memoirs of a Freelance Producer and Director, s. 224–225. Bank House Books, 2010.
- ↑ Death March: A Survivor's Story (page 2) BBC. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ Blinkhorn, Amanda: Review – A Life Rewound: Memoirs of a Freelance Producer and Director, by Peter Morley Islington Tribune. 9.6.2011. Islington Tribune. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ Morley, Peter: A Life Rewound: Memoirs of a Freelance Producer and Directo, s. 224–226. Bank House Books, 2010.
- ↑ Morley, Peter: A Life Rewound: Memoirs of a Freelance Producer and Director, s. 226–227. Bank House Books, 2010.
- ↑ Morley, Peter Morley: Peter Morley: A Life Rewound, s. 10. British Academy of Film and Television Arts, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 29 September 2011).
- ↑ Morley, Peter: A Life Rewound: Memoirs of a Freelance Producer and Director, s. 230–231. Bank House Books, 2010.
- ↑ Hart-Moxon, Kitty: Return to Auschwitz. Sidgwick & Jackson, 1981.
- ↑ BBC: Death March: A Survivor's Story bbc.co.uk. BBC. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ USC Shoah Foundation: Kitty Hart-Moxonin todistus YouTube. 1998. USC Shoah Foundation. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ USC Shoah Foundation: One Day in Auschwitz 2014. USC Shoah Foundation. Viitattu 29.6.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Todistus Survival: Holocaust Survivors Tell Their Story. reprinted at the Holocaust Memorial Day Trust. Arkistoitu 21 July 2011.
| ||||||||||||||||||
