Kilpailukykysopimus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kilpailukykysopimus (kiky-sopimus) on kesällä 2016 solmittu työehtosopimus, jonka avulla pyrittiin parantamaan Suomen talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä. Sopimus sisälsi palkkatason jäädyttämistä, työajan pidentämistä, lomarahojen leikkauksia ja työnantajamaksujen vähentämistä.[1] Aluksi tarkoituksena oli pidentää päivittäistä työaikaa puolella tunnilla, mutta neuvottelujen myötä pidennys kutistui lopulta puoleen tuntiin viikossa[2].

Sopimuksen syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen muodostetun Sipilän hallituksen pääministeri Juha Sipilä vaati painokkaasti yhteiskuntasopimuksen solmimista Suomen talouden kohentamiseksi. Tavoitteeksi asetettiin tuottavuuden nousu viidellä prosentilla. Lehdistössä hanke uutisoitiin jopa "kiristyksenä", koska hallitus uhkasi tekevänsä 1,5 miljardin lisäsäästöt ja jättävänsä tekemättä ehdolliset veronkevennykset, jos sopimusta ei synny.[3] Työnantajien puolelta esiteltiin keinoksi yhteiskuntasopimuksen viiden prosentin tuottavuuden nousuun "merkittävä työajan lisäys ilman kustannusten nousua". Tämä tarkoittaisi samaa kuin palkkojen alentaminen eli sisäinen devalvaatio.[4]

Alustavissa neuvotteluissa hanke sai nimen kilpailukykysopimus, ja sitä valmisteltiin monissa neuvottelupöydissä syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Kesäkuun 2016 alkuun mennessä lähes kaikki ammattiliitot hyväksyivät kilpailukykysopimuksen. Sen ulkopuolelle jäivät Elintarviketyöläisten Liitto, Rakennusliitto sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT. Arvioiden mukaan kilpailukykysopimus alensi työvoimakustannuksia 4,2 prosenttia. Jos sopimusta verrataan tilanteeseen, että työehtosopimukset olisivat sisältäneet yhden prosentin korotuksen palkkoihin, on vaikutus lähes viisi prosenttia. Valtiovarainministeriön arvion mukaan sopimus tuo noin 35 000 uutta työpaikkaa.[1]

Maaliskuussa 2016 useimmat suomalaiset kannattivat palkankorotuksista luopumista vuodeksi (68 %), työajan pidentämistä 24 tunnilla vuodessa ilman palkkaa (53 %) sekä lomarahojen leikkaamista kolmanneksella (52 %), vaikka työmarkkinajärjestöjen sopimusluonnoksessa lomarahoja leikattaisiin vain julkisella sektorilla. Kaikkia esityksiä vastusti 6 %.[5]

Sopimuksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen mukaan palkat jäädytettiin vuoden ajaksi silloisten sopimusten päättymisajasta eteenpäin. Vuosittaista työaikaa pidennettiin keskimäärin 24 tunnilla siten, että näistä tunneista ei makseta erillistä korvausta. Eri aloilla tämä pidennys toteutettiin eri tavoin (esimerkiksi viikottaisena tai kokonaisina lisäpäivinä). Julkisen sektorin lomarahoja vähennettiin 30 prosentilla vuosiksi 2017–2019. Työnantajien keskimääräistä työeläkemaksua ja sosiaaliturvamaksua alennettiin neljän vuoden ajaksi sekä työttömyysvakuutusmaksua kahden vuoden ajaksi. Vastaavat työntekijöiden maksut nousivat.[1] Palkasta pidätettävien maksujen muutokset vähensivät työnantajien osuutta vuonna 2017 1,59 %-yksikköä ja 2018 vielä 0,60 %-yksikköä.[6]

VM:n tuolloisten laskelmien mukaan kilpailukykysopimus jäi pahasti jälkeen tavoitteistaan ja niin vaatimaton uudistus tuskin synnyttäisi niin paljon työpaikkoja kuin hallitus toivoi.[7]

Sopimuksen vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etlan laskelmien mukaan kiky lisää työllisyyttä 20 000–42 000 henkilöllä, josta enintään 30 000 työpaikkaa oli syntynyt jo kesään 2019 mennessä ja loput vuoteen 2022 mennessä. Pelkästään työajan pidennyksen vaikutus olisi 8 000–16 000 työpaikkaa. SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta arvioi, että koska vain 81 % palkansaajista jäi kikyn piiriin, työajan pidennyksen vaikutus olisi vain 6 000–12 000 työpaikkaa. Hän myöntää, ettei tämä raportin "suurta kuvaa muuta".[8]

Kikyn työajan pidennys ilman palkankorotuksia alensi yksikkötyökustannusta. Tämä teki työntekijöiden palkkaamisesta entistä kannattavampaa. Se saattoi myös vaikuttaa kansainvälisten yritysten päätöksiin tuotannon sijoittamisesta. Etlan tutkimusjohtajan mukaan empiirinen näyttö ei tue uskomusta, että työajan lyhentäminen jakaisi työtä useammalle.[8]

Kikyn jälkeenkin sekä koko- että osa-aikaisten työntekijöiden työviikot ovat Eurostatin mukaan lyhyempiä kuin Euroopassa yleensä.[8]

Hallitus ylitti tavoitteensa 72 prosentin työllisyysasteesta. Uudet työpaikat olivat nimenomaan kokopäivätyöpaikkoja.[9] Hallituksen aloittaessa työllisyys oli alle 68 %. Saavutuksesta arviolta puolet oli hallituksen tekemien uudistusten ansiota.[10]

Työvoimakustannusten alentaminen hyödytti Suomen vientiä, mutta kotimainen ostovoima ja kotimainen kulutus kärsivät, koska ihmisten kulutusmahdollisuudet vähenivät. Työajan pidennys voi houkutella työnantajia vähentämään työntekijöitään. Vaikutus tulonjakoon on suuri: sopimus merkitsi mittavaa tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille. Samalla se vei valtiolta verotuloja, koska työnantajille siirtynyt raha on kevyemmin verotettua. Sopimuksella toivottiin syntyvän uutta talouden aktiviteettia, mutta syntyvät uudet verotulot arvioidaan pienemmiksi kuin valtion toisaalla menettämät tulot, joten julkisen sektorin alijäämät kasvavat.[1] Vaikka muodollisesti kiky-sopimuksen kattavuus oli 91 %, on kyselyiden pohjalta arvioitu, että puolet yksityisen sektorin työntekijöistä vältti työajan pidennyksen työnantajan jättäessä sen toteuttamatta.[11][12]

Kilpailukykysopimuksella on myös epäsuoria tulo- ja varallisuusvaikutuksia: haitat kasautuvat pääosin pieni- ja keskituloisten riesaksi, ja hyödyt kasautuvat valtaosin ennestään rikkaimpien eduksi. Talouspolitiikassa on suuntauksia, jotka uskovat niin sanottuun trickle down -uskomukseen eli tulojen valumavaikutukseen. Sen mukaan rikkaimpien lisätuloista valuu aikanaan lisää tuloja muillekin. Valumateorian uskottavuus on kuitenkin kyseenalainen, sillä esimerkiksi teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on todennut tämän jokseenkin harhaiseksi uskomukseksi, joka on ennemmin kasvattanut kuin supistanut tulo- ja varallisuuseroja. Suomessa Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n tutkijat ovat vastikään todenneet, että suurituloisimpien veronkevennykset vähentävät verotuloja eivätkä ne siis ole taikakeino, joka kustantaisi itse itsensä.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Eero Lehto: ”Suomen talous piristyi alkuvuonna 2016”, Mitä Missä Milloin Vuosikirja 2017, s. 238–239. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30021-2.
  2. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016060121658240_uu.shtml
  3. Sipilä: Tarjous yhteiskuntasopimuksesta ei ole kiristys. MTV 28.5.2015.
  4. Työajan pidennys sadalla tunnilla – työnantajien tavoitetta on lähes mahdoton saavuttaa. Helsingin Sanomat 5.5.2015.
  5. HS-GALLUP: Enemmistö suomalaisista on valmis luopumaan vuodeksi palkankorotuksista Helsingin Sanomat. 30.3.2016.
  6. Tätä kilpailukykysopimus tarkoittaa käytännössä Akava. Viitattu 18.4.2019.
  7. Valtiovarainministeriön laskelmat julki: kilpailukykysopimus jäämässä tavoitteistaan Yle Uutiset. 1.3.2016.
  8. a b c Etlan uusi tutkimus: Kiky voi lisätä työllisyyttä kymmenillätuhansilla – SAK: ”Suomen kasvu ei voi olla ilmaisen työn varassa” Helsingin Sanomat. 12.8.2019.
  9. Työllisyydessä roima parannus – Ekonomisti: ”Oho, mitä lukuja” Helsingin Sanomat. 24.1.2019.
  10. Hallituksen keskeinen tavoite täyttyi, kun työllisyysaste nousi 72 prosenttiin – Pääministeri Sipilä: ”Keveiden tuuletusten paikka” Helsingin Sanomat. 21.12.2018.
  11. Talouselämä: EK: Kiky-sopimuksen kattavuus nousi 91 %:iin Talouselämä. Viitattu 18.4.2019.
  12. Risto Malin: Puolet yksityissektorin työntekijöistä välttynyt työajan kiky-pidennykseltä – "Parannus voi jäädä saavuttamatta näillä toteutusmäärillä" Talouselämä. Viitattu 18.4.2019.
  13. Jan Hurri: Näkökulma: Tästä syystä rikkaat eivät kiukuttele isoista veroprosenteistaan Taloussanomat. 3.9.2017. is.fi. Viitattu 4.9.2017.