Kilpailukykysopimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kilpailukykysopimus (kiky-sopimus) on kesällä 2016 solmittu työehtosopimus, jonka avulla pyrittiin parantamaan Suomen talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä. Sopimus sisälsi palkkatason jäädyttämistä, työajan pidentämistä, lomarahojen leikkauksia ja työnantajamaksujen vähentämistä.[1] Aluksi tarkoituksena oli pidentää päivittäistä työaikaa puolella tunnilla, mutta neuvottelujen myötä pidennys kutistui lopulta puoleen tuntiin viikossa[2].

Sopimuksen syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen muodostetun Sipilän hallituksen pääministeri Juha Sipilä vaati painokkaasti "yhteiskuntasopimuksen" solmimista Suomen talouden kohentamiseksi. Tavoitteeksi asetettiin tuottavuuden nousu viidellä prosentilla. Lehdistössä hanke uutisoitiin jopa "kiristyksenä", koska hallitus uhkasi tekevänsä 1,5 miljardin lisäsäästöt ja jättävänsä tekemättä ehdolliset veronkevennykset, jos sopimusta ei synny.[3] Työnantajien puolelta esiteltiin keinoksi "yhteiskuntasopimuksen" viiden prosentin tuottavuuden nousuun "merkittävä työajan lisäys ilman kustannusten nousua". Tämä tarkoittaisi samaa kuin palkkojen alentaminen eli sisäinen devalvaatio.[4]

Alustavissa neuvotteluissa hanke sai nimen kilpailukykysopimus, ja sitä valmisteltiin monissa neuvottelupöydissä syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Kesäkuun 2016 alkuun mennessä lähes kaikki ammattiliitot hyväksyivät kilpailukykysopimuksen. Sen ulkopuolelle jäivät Elintarviketyöläisten Liitto, Rakennusliitto sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT. Arvioiden mukaan kilpailukykysopimus alensi työvoimakustannuksia 4,2 prosenttia. Jos sopimusta verrataan tilanteeseen, että työehtosopimukset olisivat sisältäneet yhden prosentin korotuksen palkkoihin, on vaikutus lähes viisi prosenttia. Valtiovarainministeriön arvion mukaan sopimus tuo noin 35 000 uutta työpaikkaa.[1]

Maaliskuussa 2016 useimmat suomalaiset kannattivat palkankorotuksista luopumista vuodeksi (68 %), työajan pidentämistä 24 tunnilla vuodessa ilman palkkaa (53 %) sekä lomarahojen leikkaamista kolmanneksella (52 %), vaikka työmarkkinajärjestöjen sopimusluonnoksessa lomarahoja leikattaisiin vain julkisella sektorilla. Kaikkia esityksiä vastusti 6 %.[5]

Sopimuksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen mukaan palkat jäädytettiin vuoden ajaksi silloisten sopimusten päättymisajasta eteenpäin. Vuosittaista työaikaa pidennettiin keskimäärin 24 tunnilla siten, että näistä tunneista ei makseta erillistä korvausta. Eri aloilla tämä pidennys toteutettiin eri tavoin (esimerkiksi viikottaisena tai kokonaisina lisäpäivinä). Julkisen sektorin lomarahoja vähennettiin 30 prosentilla vuosiksi 2017–2019. Työnantajien keskimääräistä työeläkemaksua ja sosiaaliturvamaksua alennettiin neljän vuoden ajaksi sekä työttömyysvakuutusmaksua kahden vuoden ajaksi. Vastaavat työntekijöiden maksut nousivat.[1] Palkasta pidätettävien maksujen muutokset vähensivät työnantajien osuutta vuonna 2017 1,59 %-yksikköä ja 2018 vielä 0,60 %-yksikköä.[6]

VM:n tuolloisten laskelmien mukaan kilpailukykysopimus jäi pahasti jälkeen tavoitteistaan ja niin vaatimaton uudistus tuskin synnyttäisi niin paljon työpaikkoja kuin hallitus toivoi.[7]

Sopimuksen vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailukykysopimuksen vaikutuksista työllisyyteen ja talouskasvuun on osin ristiriitaisia näkemyksiä. Myönteisimmät arviot katsovat sopimuksen lisänneen työllisyyttä, auttaneen talouskasvua ja palauttaneen sijoittajien luottamuksen suomalaisiin työmarkkinoihin. Kriittisimmät arviot taas ovat nähneet sopimuksen työllisyysvaikutukset näennäisiksi ja sen tosi asiassa olleen vain iso tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, joka lisäsi eriarvoisuutta. Uuden varallisuuden siirtyminen palkkatuloista kevyemmin verotettuihin pääomatuloihin, palkkojen alennuksista johtuva ostovoiman heikkeneminen sekä hallituksen tätä ongelmaa vastaan suuntaamat veronkevennykset ovat vähentäneet valtion verotuloja. Erityisesti sopimuksen vaikutus kuntien talouteen on ollut negatiivinen, sillä työllisyyden kasvu ei ole riittänyt kompensoimaan kunnallisverotulojen vähentymistä ja palkanalennuksien perusteella tehtyjä valtionosuuksien leikkauksia.[8]

Etlan laskelmien mukaan kiky lisää työllisyyttä 20 000–42 000 henkilöllä, josta enintään 30 000 työpaikkaa oli syntynyt jo kesään 2019 mennessä ja loput vuoteen 2022 mennessä. Pelkästään työajan pidennyksen vaikutus olisi 8 000–16 000 työpaikkaa. SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta arvioi, että koska vain 81 % palkansaajista jäi kikyn piiriin, työajan pidennyksen vaikutus olisi vain 6 000–12 000 työpaikkaa. Hän myöntää, ettei tämä raportin "suurta kuvaa muuta".[9] Akavan tavoitteena oli solmia sopimus, joka olisi parantanut yritysten kustannuskilpailukykyä, julkisen talouden kestävyyttä ja ennen kaikkea työllisyyttä. Suomessa oli jo lähes 60 000 korkeakoulutettua työtöntä. Tarvittiin eri ratkaisuja, joilla työttömyys vähenisi tai ainakin sen kasvun katkeaisi[10].

Kikyn sisältämä työajan pidennys ilman palkankorotuksia alensi yksikkötyökustannusta. Tämä teki työntekijöiden palkkaamisesta entistä kannattavampaa. Se saattoi myös vaikuttaa kansainvälisten yritysten päätöksiin tuotannon sijoittamisesta. Etlan tutkimusjohtajan mukaan empiirinen näyttö ei tue uskomusta, että työajan lyhentäminen jakaisi työtä useammalle.[9]

Kikyn jälkeenkin sekä koko- että osa-aikaisten työntekijöiden työviikot ovat Eurostatin mukaan lyhyempiä kuin muualla Euroopassa yleensä.[9] Toisaalta Länsi-Euroopassa tehdään paljon yleisemmin osa-aikatyötä, jolloin työtuntien määrä työntekijää kohden jää huomattavasti pienemmäksi. Pitkät työajat Euroopassa löytyvät tyypillisesti Itä-Euroopan köyhistä ex-kommunistimaista.[11]

Hallitus ylitti tavoitteensa 72 prosentin työllisyysasteesta. Iso osa uusista työpaikoista oli kokopäivätyöpaikkoja.[12] Hallituksen aloittaessa työllisyys oli alle 68 %.[13] Tutkijat ovat kuitenkin esittäneet erimielisiä näkemyksiä siitä, miten paljon hallituksen uudistuksilla oli vaikutusta työpaikkojen syntymiseen. Hallituksen aloittaessa Suomi kärsi vielä 2008 talouskriisin jälkiseurauksista. Hallituskauden aikana ulkomainen kysyntä elpyi lamaa edeltävälle tasolle. Hallituspuolueita ideologisesti lähellä olevan Etlan arvion mukaan "puolet" uusista työpaikoista oli hallituksen tekemien uudistusten ansiota. Kriittisimmät arviot ovat sen sijaan ovat esittäneet työllisyyden kasvun tapahtuneen pitkälti kilpailukykysopimuksesta huolimatta, ei sen vuoksi.[14]

Työvoimakustannusten alentaminen hyödytti Suomen vientiä, mutta kotimainen ostovoima ja kotimainen kulutus kärsivät, koska ihmisten ostovoima pieneni. Tätä hallitus pyrki tasoittamaan tuloveron alennuksella, joka toisaalta vähensi valtion tuloja.[15] Sopimuksella toivottiin syntyvän uutta talouden aktiviteettia, mutta syntyvät uudet verotulot arvioidaan pienemmiksi kuin valtion toisaalla menettämät tulot, joten julkisen sektorin alijäämät kasvavat.[1] Vaikka muodollisesti kiky-sopimuksen kattavuus oli 91 %, on kyselyiden pohjalta arvioitu, että puolet yksityisen sektorin työntekijöistä vältti työajan pidennyksen työnantajan jättäessä sen toteuttamatta.[16][17] Tammikuussa 2020 arvioitiin että hyöty työnantajalle on ollut n.6 miljardia.[18]

Sopimuksen vaikutus työmarkkinatilanteeseen oli voimakkaan kielteinen. Syksyllä 2019 ja talvella 2020 Suomessa nähtiin harvinaisen laaja, monia aloja koskettanut lakkojen suma, jonka keskeisenä vaikuttimena pidettiin kilpailukykysopimukseen kuulunutta työajan pidennystä.[19][20]

Monissa vuoden 2020 työehtosopimuksissa kiky-sopimuksen lisätunnit vaihdettiin muutoksiin, jotka tuottavat saman kustannushyödyn, esimerkiksi joustoilla ja eräitä korvauksia vähentämällä. Ammattiliitot korostivat kiky-tuntien poistumista ja työnantajat sitä, että ne vain muuttivat muotoaan.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Eero Lehto: ”Suomen talous piristyi alkuvuonna 2016”, Mitä Missä Milloin Vuosikirja 2017, s. 238–239. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30021-2.
  2. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016060121658240_uu.shtml
  3. Sipilä: Tarjous yhteiskuntasopimuksesta ei ole kiristys. MTV 28.5.2015.
  4. Työajan pidennys sadalla tunnilla – työnantajien tavoitetta on lähes mahdoton saavuttaa. Helsingin Sanomat 5.5.2015.
  5. HS-GALLUP: Enemmistö suomalaisista on valmis luopumaan vuodeksi palkankorotuksista Helsingin Sanomat. 30.3.2016.
  6. Tätä kilpailukykysopimus tarkoittaa käytännössä Akava. Viitattu 18.4.2019.
  7. Valtiovarainministeriön laskelmat julki: kilpailukykysopimus jäämässä tavoitteistaan Yle Uutiset. 1.3.2016.
  8. Seurannut sanoo: Neljä syytä, joiden takia kiky ei auttanutkaan kuntataloutta Kuntalehti. 14.2.2019. Viitattu 13.1.2020.
  9. a b c Etlan uusi tutkimus: Kiky voi lisätä työllisyyttä kymmenillätuhansilla – SAK: ”Suomen kasvu ei voi olla ilmaisen työn varassa” Helsingin Sanomat. 12.8.2019.
  10. Tätä kilpailukykysopimus tarkoittaa käytännössä Akava. Viitattu 27.8.2019.
  11. https://stats.oecd.org/index.aspx?DataSetCode=ANHRS
  12. Työllisyydessä roima parannus – Ekonomisti: ”Oho, mitä lukuja” Helsingin Sanomat. 24.1.2019.
  13. Hallituksen keskeinen tavoite täyttyi, kun työllisyysaste nousi 72 prosenttiin – Pääministeri Sipilä: ”Keveiden tuuletusten paikka” Helsingin Sanomat. 21.12.2018.
  14. Olli Harma: Hallitus ei voi onnitella itseään nousukaudesta Talouselämä. Viitattu 13.1.2020.
  15. Olli Harma: Hallitus ei voi onnitella itseään nousukaudesta Talouselämä. Viitattu 13.1.2020.
  16. Talouselämä: EK: Kiky-sopimuksen kattavuus nousi 91 %:iin Talouselämä. Viitattu 18.4.2019.
  17. Risto Malin: Puolet yksityissektorin työntekijöistä välttynyt työajan kiky-pidennykseltä – "Parannus voi jäädä saavuttamatta näillä toteutusmäärillä" Talouselämä. Viitattu 18.4.2019.
  18. https://yle.fi/uutiset/3-11161182
  19. HS-analyysi: Näin syntyivät edelleen raivoa aiheuttavat 24 kiky-tuntia – Kirkolla oli sopimuksessa keskeinen rooli Helsingin Sanomat. 10.1.2020. Viitattu 19.2.2020.
  20. Valtavat lakot pysäyttivät vientiteollisuuden, mutta seuraava sovittelu on vasta melkein viikon päässä: ”Erikoinen pattitilanne” Helsingin Sanomat. 10.12.2019. Viitattu 19.2.2020.
  21. Sopimuksista huolimatta lakkojen uhka on yhä läsnä Helsingin Sanomat. 17.2.2020.