Keskustelu:Tapiola-ryhmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rakentaminen

[muokkaa wikitekstiä]

Revontulen koulu oli ennen purkamistaan huonokuntoinen ja homevaurioinen, ja Espoon kaupunki halusi päästä siitä eroon. Aluetta tarjottiin ensin Nokialle, joka vuoden varauksen jälkeen ei kuitenkaan halunnut aluetta rakentaa. Tämän jälkeen kaupunki tarjosi aluetta Tapiola-ryhmälle. Ei tunnu aivan neutraalin näkökulman mukaiselta syyllistää Tapiola-ryhmää siitä, että se täyttää demokraattisesti valittujen elinten päätökset. Kaavastahan päättää Espoon kaupunki eikä suinkaan Tapiola-ryhmä. -- Piisamson 25. kesäkuuta 2007 kello 18.15 (UTC)

Olen samaa mieltä kuin Piisamson. Jos tuon tekstin katsoisi olevan neutraalia niin sen pitäisi sitä paitsi olla joko Espoon kaupungin tai Tapiolan kaupunginosan artikkelissa. --Loudiou 26. kesäkuuta 2007 kello 06.27 (UTC)

Teksti on aiheellista liittää kaikkiin ao sivuihin, kiitos. Museovirasto ja kaupunginmuseo muistuttivat asiantuntijoina koulun säilyttämisen arvoiseksi. Se sopi hienosti maisemaan. Vesivahingon voi korjata. Tapiola-ryhmä, kaupunginhallitus ja kaupunginsuunnittelulautakunta eivät huomioi Museoviraston ohjeita kulttuuri- ja luontoarvojen säilyttämiseksi. Tapiolan tuhoamisesta vastaa myös MTK. Museovirastoa ei ole huomioitu. Alue on kansainvälisesti kuuluisa. Heikkia123 28. kesäkuuta 2007 kello 09.18 (UTC)

Yhdyskuntasuunnittelussa on muitakin huomioitavia seikkoja kuin Museoviraston mielipiteet. Tuskin Tapiola tuosta projektista nyt tuhoutuu, vaikka onkin arvokas alue. -- Piisamson 28. kesäkuuta 2007 kello 17.09 (UTC)
Yksittäisen, käytöstä poistetun koulurakennuksen kohtalo kuuluu artikkeliin kaupunginosa-artikkeliin Tapiola, eikä vakuutusyhtiön artikkeliin. -- Piisamson 28. kesäkuuta 2007 kello 17.31 (UTC)
Perusteet palautukseen:

Pääkonttori on yrityksen imagotekijä. Muidenkin yritysten pääkonttoria on käsitelty niiden wiki-sivuilla. Tapiola on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta ja ainoa kaupunkiympäristön kansallismaisema. Tapiolan puutarhakaupunki on "Valtakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen ympäristö" ja ainutlaatuinen maailmassa. Siksi Tapiola on museoviraston suojelema.[1] Sivulla Tapiola-ryhmä kertoo lainannen nimensä tapiolan puutarhakaupungilta. Historiassa Espoo ei halunnut Tapiolaa, eikä Tapiola halunnut Espoota. Kunnalta Tapiola ei saanut markkakaan. 93 % Tapiolan asukkaista kannatti itsenäistymistä.[2] Laki edellyttää pyytämään mainitsemieni sidosryhmien näkemykset. Sikisi ne ovat paitsi valtakunnallisesti myös kansainvälisesti merkittäviä.--Watti 14. tammikuuta 2008 kello 19.48 (UTC)

(Tekstistäsi tätä asiaa perustelee lähinnä kaksi ensimmäistä lausetta: muut ovat asian vierestä.) Muitakin pääkonttoreita on käsitelty rakennuksina, totta. Se ei kuitenkaan vielä perustele asiaankuulumattoman tekstin lisäystä. Loppuperustelusta: laki kyllä edellyttää kaavoituksessa, että kaikkien asiaan liittyvien tahojen + jokaisen kuntalaisen mielipiteet voidaan pyytää/esittää, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki ne pitäisi esittää wikipediassa. Aikaisempien poistoperustelujen lisäksi: poistettu teksti teksti esittää asian ikään kuin rakentaja olisi tekemässä jotain luvatonta tai laitonta: onko näin jää vihjailujen varaan, sillä tekstissä ei selvitetä mikä on kaavatilanne, tai onko hankkeelle rakennuslupaa. Kaikkein oleellisin asia eli kaavoitus- ja rakennuslupamonopolit omaavan Espoon kunnan kanta puuttuu. Teksti antaa kaavoituksen ja rakentamisen prosessista vääristyneen kuvan, mikä on vakava virhe tietosanakirja-artikkelissa. Lähteistys ei muuta perusvirhettä.--Riisipuuro 14. tammikuuta 2008 kello 20.59 (UTC)--
Piisamon, vesivaurot eivät yleensä johda rakennuksen purkamiseen, 9-kertaiseen lisäakentamiseen, puiden kaatoon ja kansallismaiseman tuhoamiseen. --Watti 14. tammikuuta 2008 kello 19.55 (UTC)

Tapiolan arvo

[muokkaa wikitekstiä]

Tapiolan tärkeimpiä oivalluksia, myös kansainvälisesti, on korkean kerrostaloasutuksen ja matalan omakotitaloasutuksen sijoittaminen toistensa lomaan. Lähes kaikkialla muualla maailmassa aikaisemmin kerrostaloasutus ja omakotiasutus oli keskitetty. Keskittymisen tuloksena on ollut liiallinen tiheys. Asuntosäätiö kehitti pientaloja myös, koska lukuisten mielipidetiedustelujen mukaan omakotitaloasuminen ja matala asutus oli toivomuslistalla ylivoimaisesti ensimmäisenä.[2] Maisema ja vihersuunnittelu on oleellinen osa Tapiolaa. Tapiolan suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana on ihminen ja hänen kokonaisvaltainen hyvinvointinsa.[3] Watti 14. tammikuuta 2008 kello 19.58 (UTC)

Oli miten oli, kaavasta vastaa Espoon kaupunki, ei mikään muu taho. Jos Espoon kaupunki on toiminut lainvastaisesti kaavoitusprosessissa, tämä on täysin väärä paikka kertoa se. -- Piisamson 14. tammikuuta 2008 kello 20.21 (UTC)
Mielipide ei riitä poistamaan viitteellistä tietoa Wikipediasta, jonka olen perustellut keskusteluissa merkittävästi lähteen kera. Perustelut poistoon ovat riittämättömät. Watti 13. helmikuuta 2008 kello 19.55 (UTC)
Se, ettei teksti Tapiolan puutarhakaupunginosan arvottamisesta liity rahoitus- ja vakuutusalalla toimivan yrityksen artikkeliin on fakta eikä mikään mielipide. Samaten on faktaa se että asemakaavan vahvistaa kaupunki, joka myös soveltaa sen toteuttamisen.--Riisipuuro 13. helmikuuta 2008 kello 20.57 (UTC)--

Kritiikin poisto

[muokkaa wikitekstiä]

Kritiikin poisto tekee artikkelista yksipuolisen ja jättää aineistoon aukkoja. Poiston perustelut olivat riittämättömät. Tapiola-ryhmä vastaa tontin koulun hajotuksesta, kallion hajotuksesta, puiden kaadosta ja tontin rakentamisesta täyteen vastoin Tapiolan suunnitteluperiaatteita. Kritiikki kuuluu keskeisesti myös tälle sivulle. Keskustelussa ei ole kumottu tiedon totuudenmukaisuutta. Wikipedia suhtautuu vakavasti neutraaliin näkökulmaan. Tietoja ei saa poistaa ilman keskustelua ja siinä saavutettua yhteisymmärrystä. Koen kritiikin tärkeäksi, koska luonto- ja kulttuuriarvot ovat minulle tärkeitä. Kritiikin poistosta voi seurata esto. Kalevanvainio 27. elokuuta 2007 kello 16.18 (UTC)

Tapiola-ryhmän toiminta jossain yksittäisessä asiassa ei ansaitse kokonaista kappaletta tähän, ei ennen kuin asialla on suurempaa merkitystä ryhmän toiminnan kannalta. Jos Tapiolasta ja sen edelleen rakentamisesta on jotain sanottavaa, luontevampi paikka neutraalille selostukselle on Tapiola. --Harriv 27. elokuuta 2007 kello 19.42 (UTC)
Harriv, poistit kaiken kritiikin. Palautetaan. Tapiola-ryhmä tekee rakentamisella voittoa kiinteistöliiketoiminnassaan. Siten se on oleellinen osa yrityksen toimintaa. Pyydän tarkkailemaan ettei kritiikkiä poisteta sivulta. Kalevanvainio 20. syyskuuta 2007 kello 12.21 (UTC)
"Näkökulmia vertailevien artikkeleiden ei tarvitse esittää vähemmistöjen näkemyksiä yhtä laajasti tai yksityiskohtaisesti kuin suositumpia näkemyksiä. Kiistoja kuvatessa ei tarvitse antaa ymmärtää, että pienen vähemmistön näkemys ansaitsee yhtä paljon huomiota kuin enemmistön näkemys...Tämä ei tarkoita ettei vähemmistöjen näkemyksille voisi antaa kaikkea mahdollista huomiota sivuilla, jotka ovat omistautuneet kuvaamaan näitä näkemyksiä." Wikipedia:Neutraali näkökulma. Tapiola-ryhmän rakennusbisnestä kohtaan esitetty kritiikki ei ole laajalle levinnyttä eikä oleellista Tapiola-yhtymän toiminnan kannalta. Kalevanvainio voi kirjoittaa aiheesta vaikka oman artikkelinsa. --Joonasl (kerro) 20. syyskuuta 2007 kello 12.33 (UTC)

KRITIIKKI: Artikkelin kritiikin/tiedot ovat kokonaan poistaneet:

  1. 28.6.2007 09.20 Käyttäjä:Tomisti
  2. 28.6.2007 17.26 Käyttäjä:Piisamson
  3. 27.8.2007 19.42 Käyttäjä:Harriv
  4. 1.10.2007 13.35 Käyttäjä:Piisamson

Käyttäjä:Loudioun ja Käyttäjä:Joonasl toiveisiin on vastattu kirjottamalla lisäksi laajempi artikkeli Tapiolan kaavoitus. Tapiola-ryhmään liittyvät tiedot voi ja kannattaa esittää myös tällä yrityksen omalla sivulla. Käyttäjä:Joonasl:n esittämät tiedot eivät perustele kaikkien tietojen poistoa sivuilta. Väite ettei kritiikki ole laajaa on perustelematon. Minun mielestäni yleinen mielipide on hyvin kriittinen perustuen yleiskaavaehdotuksesta annettujen lausuntojen määrään. Pääkonttorin rakentaminen on yrityksen kannalta varsin merkittävää. Tiedot esitettiin tosin turhan suppeasti. Poistot eivät ole edistäneet tietojen täydennystä. Koska Tapiola-ryhmä on saanut kaupunginosasta nimensä, on yrityksen kaikki rakentaminen Tapiolassa on hyvin merkittävää. Perustelut eivät kumonneet poistettuja tietoja vääräksi. Tietojen poiston perustelut eivät olleet riittävät. Poistettuihin tietoihin sisältyy ainakin pääkonttorin rakennus ja Garden-hotellin laajennus. Kalevanvainio 12. lokakuuta 2007 kello 13.16 (UTC)

Käyttäjä:Tomisti ajaa selvästi omia etujaan tekemillään poistoilla. Poistoista voi hyötyä yrityksen työntekijät ja omistajat. Kritiikin poisto ei ole neutraalia. Wikipedian periaate on esittää eri näkökulmat. Kalevanvainio 12. lokakuuta 2007 kello 14.26 (UTC)
Laitan tähän saman minkä aiemmin keskustelusivulleni: Poistin[1] osan Tapiolan kaupunginosan kaavoitukseen liittyneistä lisäyksistä tästä artikkelista, koska ne eivät sopineet Tapiolasta yhtiönä kertovaan artikkeliin tuossa mittakaavassa. Lisäksi korjasin sanamuotoja, koska teksti ei noudattanut neutraaliuskäytäntöä. Kuten luettelitkin, artikkelin historiasta näkee, että muut ovat myöhemmin poistaneet lisäykset kokonaan[2][3] [4] aivan samoista syistä, joten en liity tähän asiaan mitenkään muita erityisemmin.
Tapiolan kaavoituskiistojen käsittely kuuluu tämän artikkelin sijasta artikkeliin Tapiolan kaavoitus. Tiedot ovat nyt siellä, ja tästä artikkelista on sinne linkki, joten asia ei kiinnosta minua enempää. --Tomisti (disputaatiot) 12. lokakuuta 2007 kello 14.53 (UTC)
Kiinteistö-Tapiola Oy päätettiin 11.12.2006 ja se aloitti 1.1.2007. Siten yrityksen pääkonttorin trakentaminen on keskeistä toimintaa.--Kalevanvainio 13. joulukuuta 2007 kello 19.45 (UTC)
Halojaa? Tapiola-ryhmän kiinteistöliiketoiminnan yhtiöittäminen ei tee pääkonttorin rakentamisesta "keskeistä toimintaa". Pääkonttoreiden rakentaminen voi olla keskeistä liiketoimintaa vain rakennusyhtiöille. Wikipedia ei ole mikään hannukarpomainen viimeinen oikeusaste, jonne voi tulla mellastamaan jos oma näkemys jyrätään demokraattisesti valitussa päätöksentekojärjestelmässä. -- Piisamson 13. joulukuuta 2007 kello 21.25 (UTC)
Samaa mieltä Piisamsonin kanssa. --Riisipuuro 14. joulukuuta 2007 kello 07.20 (UTC)--

Yritysmainos

[muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia ei ole tarkoitettu yritysmainontaan. Piisamson vaihtoi kilpailuvirasto]n tiedotteen Ålandsbanken yhteistyöstä yrityksen omiin tiedotteisiin ja poisti jälleen kerran kaikki tiedot yrityksen rakennustoiminnasta. TÄMÄ ON SENSUURIA. Kilpailuvirasto hyväksyi sille 29.11.2006 ilmoitetun Ålandsbankenin ja Tapiola Pankki Oy:n yhteisyrityksen.Yrityskaupan hyväksyminen, Ålandsbanken Abp/Tapiola Pankki Oy Kilpailuvirasto 14.12.2006] --Kalevanvainio 14. joulukuuta 2007 kello 12.39 (UTC)

Wikipedia ei tosiaankaan ole tarkoitettu yritysmainontaan. Poistin lauseen Kilpailuvirasto hyväksyi sille 29.11.2006 ilmoitetun ÅlandsbankenAbp:n ja Tapiola Pankki Oy:n yhteisyrityksen., joka ei kerro juuri yhtikäs mitään, ja kirjoitin asian auki jotta tavallinenkin ihminen ymmärtäisi minkälaista yhteistyötä Ålandsbankenilla ja Tapiola Pankilla on. Päivämäärä jolloin kilpailuvirasto on hyväksynyt kahden pienen pankin yhteistyön ei ole tietosanakirjamielessä merkittävä. Sensuurista ei siis ole kyse.
Kuten jo yllä olen kommentoinut, yksittäisten rakennushankkeiden kritiikki kuuluu yksittäisten rakennushankkeiden artikkeleihin, jos kyseiset hankkeet yleensä ovat riittävän merkittäviä saadakseen oman artikkelin. Jos ne eivät sitä ole, asiaa ei tule levitellä sellaisiin artikkeleihin, jotka eivät ko. rakennushankkeita käsittele. Kootusti niitä voidaan toki käsitellä asiaankuuluvissa artikkeleissa, kuten Tapiolan kaavoitus. -- Piisamson 14. joulukuuta 2007 kello 13.01 (UTC)
Sivuilta on poistettu kaikki muut viitteet, paitsi linkit yrityksen omille kotisivuille. Se osoittaa, ettei sivun kirjoittajat ja kritiikin poistajat ole toimineet neutraalisti. Jos sivu sisältää vain yhden kirjoittajan (nyt yrityksen itsensä) näkemyksiä, sen neutraalius on kyseenalainen tekee sivusta yritysmainoksen. Poistamasi Ålandsbanken oli hyvä esimerkki tiedoista, joissa poistit ulkopuolisen lähteen neutraaliuden vastaisesti. --Watti 13. helmikuuta 2008 kello 19.25 (UTC)
Opetteles nyt lukemaan. Ko. kohdassa on lähteenä Talentumin ja Tietoviikon uutiset aiheesta. Se, että kilpailuvirasto hyväksyi asian, ei sisällä mitään kummallista, sillä kilpailuviraston hyväksyntää edellytetään kaikille tämäntyyppisille yrityskaupoille eikä kilpailuvirastolla ollut mitään huomauttamista asiassa. -- Piisamson 13. helmikuuta 2008 kello 19.32 (UTC)

Tapiola-ryhmä kertoi ottaneensa nimensä Tapiolasta. Tapiola sai nimensä julkisessa nimikilpailussa 1953. Tapiola on Kalevalasta ja tarkoittaa metsän kuninkaan kotia. Tapiolasta suunniteltiin asutus metsän keskelle. Puiden säilytys reuna-alueilla oli tärkeää. [4] Tapiola-ryhmän osoittaa ettei se ole nimeä ansainnut. Pääkonttorin tontilta yritys kaatoi kaikki puut ja luonnonmukainen kallio on räjäytetty ja kiviaines on viety pois. Tapiola on metsän kuninkaan koti, joka on metsän ja luonnon keskellä.--Watti 14. tammikuuta 2008 kello 19.51 (UTC)

Tapiolassa rakennuttajille oli sakkopykäliä turmeltuneista puista. Alkuperäistä luontoa säilytettiin laajoina kokonaisuuksina ja rakennusten ympäristö liukuu huomaamattomasti puistoon ja luonnonmaastoon.(s.96) Vapaasti kasvavat puut, kalliot ja kukkaset ovat kauneimpia koristeita (s.7) .[4] --Watti 14. tammikuuta 2008 kello 19.58 (UTC)
Kaikkiin näihin toimenpiteisiin on tarvittu Espoon kaupungin lupa. -- Piisamson 14. tammikuuta 2008 kello 20.23 (UTC)
Ei yrityskritiikki ole ainoastaan rikosilmoituksia tai laittomuuksia, toivottavasti. Kritiikki sisältää myös mm. lähteellisiä sidosryhmien mielipiteitä merkittävistä hankkeista. --Watti 13. helmikuuta 2008 kello 18.58 (UTC)
Yrityskritiikki on jotain aivan muuta kuin kritiikki yksittäistä rakennushanketta kohtaan. -- Piisamson 13. helmikuuta 2008 kello 19.07 (UTC)
Tässä puhutaan Tapiola-ryhmän rakentamisesta Tapiolassa. Se sisältää tietoja, eikä vaan kritiikkiä. Se on arvostuskysymys, mikä on kritiikkiä. Olet poistanut tiedot kahdesta isosta rakennushankkesta maailmanlaajuisesti merkittävällä alueella: Garden hotellin laajennus ja yrityksen pääkonttorin rakentaminen. Sivulta on myös poistettu tietoja Finnforestin pääkonttorin rakentamisesta, jonka Tapiola-ryhmä rahoitti ja osti sen valmistuttua. Tapiola ryhmällä on myös muita kiinteistöjä Tapiolassa. Poistosi estävät täydennykset. Koen tiedot merkittäviksi yrityksen kannalta. Se on osa perustetta, miksi yritys perusti uuden yksikön: Kiinteistö Tapiola Watti 13. helmikuuta 2008 kello 19.44 (UTC)
Garden-hotellin laajennus ei ole missään mielessä merkittävää tässä artikkelissa. Kiinteistö-Tapiolalla on yli miljoona neliömetriä erilaisia tiloja omistuksessaan, näistä vain murto-osa sijaitsee Tapiolassa. Finnforestin pääkonttori kuuluu artikkeliin Finnforest, Tapiola-ryhmälle se on vain sijoituskiinteistö muiden joukossa. Tapiolan pääkonttorista voi artikkelissa mainita, kunhan se ei ole jotakin tajunnanvirtaista POV-pushaavaa omaa tutkielmaa. -- Piisamson 13. helmikuuta 2008 kello 19.50 (UTC)

Tapiola ryhmän pääkonttori

[muokkaa wikitekstiä]

Perusteet palautukseen:

Sivulla Tapiola-ryhmä kertoo lainannen nimensä Tapiolan puutarhakaupungilta. Nimen perusteella ja yrityksen rakennustoiminnan laajuuden perusteella Tapiolassa yrityksen rakentamisesta Tapiolassa on perusteltua kertoa yrityksen sivulla.

Pääkonttori on yrityksen imagotekijä. Muidenkin yritysten pääkonttoria on käsitelty niiden wiki-sivuilla.

Tapiola on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta ja ainoa kaupunkiympäristön kansallismaisema. Tapiolan puutarhakaupunki on "Valtakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen ympäristö" ja ainutlaatuinen maailmassa. Siksi Tapiola on museoviraston suojelema.[5] Siksi kaikki suojeltujen rakennusten purkamiset, rakentaminen ja luonnon muutos on merkittävää Tapiolassa. Laki myös edellyttää pyytämään mainitsemieni sidosryhmien näkemykset ennen muutoksia. Sikisi ne ovat paitsi valtakunnallisesti myös kansainvälisesti merkittäviä.

Hanke on merkittävä: Tapiola-ryhmä osti 19 miljoonalla eurolla Revontulen koulun tontin Espoolta. Tontin pinta-ala on 16 000 neliömetriä ja rakennusoikeus 33 000 kerrosneliömetriä.[6] YIT aikoo rakentaa Tapiola-ryhmän pääkonttorin: 71 000 neliömetriä. Maanpäällisten tilat on runsas 37 000 neliömetriä ja kellaritilat reilut 34 000. Talon on tarkoitus valmistua 2009-2010 vaihteessa. Kerroksia on yhdeksän, joista kolme maan alla.[7]

Yritykseen keskeisesti kuuluvat asiat kuuluvat myös yrityksen omille sivuille. Koen sen tärkeäksi ja perustelluksi. kritiikin hävitys muille sivuille, ei ole neutraalia. Watti 13. helmikuuta 2008 kello 17.49 (UTC)

Voisitko lisätä historiasta linkin, jotta tiedettäisiin mitä tekstiä olet oikein palauttamassa, ja mistä oikein keskustellaan. Älä kopioi tänne tekstiä, linkki riittää. Korjaisin muuten väärinkäsityksesi: Ympäristöministeriön julkistamat kansallismaisemat eivät ole suojeltuja, ne on vain nimetty kansallismaisemiksi ilman sen kummempaa juridista suojaa. Suojelupäätöstä voi kyllä hakea perusteluna esimerkiksi tuo YM:n lista - tuskin kyllä riittänee ilman muita perusteita. Ilmeisesti tässä tapauksessa Museovirasto tai Ympäristökeskus ei ole nähnyt tarpeelliseksi hakea suojelua?--Riisipuuro 13. helmikuuta 2008 kello 19.33 (UTC)--

Lähteet tarkemmin käyttöoikeuden poiston korjaukseen

[muokkaa wikitekstiä]

Poistettu asiaankuulumatonta tekstiä Kommentin jätti Watti (keskustelu – muokkaukset).

Ensinnäkin sama pyyntö kuin aikaisempaan kommenttiisi: voisitko lisätä historiasta linkin, jotta tiedettäisiin mistä oikein keskustellaan. Pari kommenttia ennen sitä:
Perusteena jonkin asian lisäämiseen ei voi olla se, että kirjoittaja huomaa ristiriidan yrityksen toiminnan ja johdon sanomisten välillä. Tämä olisi uutta tutkimusta. Jos ristiriidan huomaa ja julkaisee joku muu, asia on eri.
Vetoat paljon rakennushankkeen (huom: ei kaavahankkeen) suureen mittakaavaan ja sopivuuteen ko. paikalle. Paljon lähteenä käyttämäsi kaupungin tulevaisuusryhmän raportti on todellakin vain raportti, ei juridinen asiakirja. Meillä on kaavoituksessa ja rakennuslupamenettelyssä selkeä ja moniportainen valitusmenettely, jonka tämä hanke on ilmeisesti läpäissyt. Kuten sinulle on useita kertoja huomautettu: asemakaavan päättää kaupunginvaltuusto ja ympäristöön sopivuuden ratkaisee ensi kädessä Espoon rakennustarkastus. Kaikilla tontinomistajilla on oikeus rakentaa rakennusoikeutensa rakennusvalvonnan hyväksynnän saatuaan, ei siinä ole mitään erikoista. Ote kaupungin kaavoittajalta: Alueen rakentaminen selkeyttää Tapiolan reuna-aluetta niin kaupunkikuvallisesti kuin toiminnallisesti. Myös Etelätuulentien toisella puolella jo rakenteilla oleva Tuuliniityn uudiskortteli liittyy lisärakentamisen myötä paremmin kaupunkirakenteeseen. (kaavaseloste s. 31).
Suuruuslukusi ovat harhaanjohtavia, sillä vertaat rakennusoikeuteen bruttoneliömetrejä. Mikäli et tiedä eroa on parempi olla arvioimatta hankkeen kaavanmukaisuutta.
Tekstissäsi on melko lailla asiaa, joka ilmeisen päinvastaisesta arvelustasi huolimatta ei ole rikollista tai tuomittavaa: asunto- ja kiinteistöyhtiöiden yhteistyö kenen tahansa kanssa on hyväksyttävää niin kauan kuin se on osakkeenomistajien kannattamaa, yritykset saavat neuvotella keskenään, kunnallispoliitikkoja saa olla yhtiöiden hallituksissa jne. Naapuriyhtiöiden hallinnon väärinkäytöksistä esitit vain arveluja, riittävän varmat lähteetkin olisivat tarpeen.
Yhden asian kirjoituksesi varmisti: sinulta on hämärtynyt käsitys mitä täällä ollaan tekemässä - enkä tämän tekstin valossa henkilökohtaisesti enää jaksa uskoa että se sinulle selviääkään. Wikipedia ei ole media, jossa otetaan esille yhteiskunnallisia epäkohtia. Wikipediassa tehdään arvotuksiltaan neutraalia tietosanakirjaa. Taistelut vääryyttä vastaan on taisteltava jossain muualla. --Riisipuuro 17. helmikuuta 2008 kello 15.01 (UTC)--
Keskustelusivut eivät ole sitä varten, että niihin tallennetaan kullekin mieleisimpiä versioita artikkeleista. --Joonasl (kerro) 19. helmikuuta 2008 kello 08.25 (UTC)
  1. Tapiolan puutarhakaupunki Suomen rakennustaiteen museo
  2. a b Riitta Nikula: Asuntopolitiikkaa, arkkitehtuuria ja Arkea, Elämää ja arkkitehtuuria Tapiola, Rakennustieto (Asuntosäätiö ja Espoon kaupunki) (toim. Timo Tuomi), s. 116 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Nikula” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  3. Elämää ja arkkitehtuuri Tapiola, (toim. Timo Tuomi), rakennustieto, Alkusanat Anja Mäkeläinen, rakennusneuvos, toimitusjohtaja Asuntosäätiö
  4. a b Elämää ja arkkitehtuuria Tapiola, Rakennustieto 2003 (Asuntosäätiö ja Espoon kaupunki) (toim. Timo Tuomi)s.20. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”espoo” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  5. Tapiolan puutarhakaupunki Suomen rakennustaiteen museo
  6. Tapiola-ryhmän uusi pääkonttori Länsiväylän varteen Espoossa, Helsingin Sanomat 18.5.2007
  7. YIT sai Tapiolan toimitalon pääurakan 13.11.2007 Tekniikka ja Talous