Keskustelu:Pohjalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Onko esim. Melleriä todellakin syytä pitää pohjalaisena? Hän oli Lappajärveltä, joka on Savosta käsin asutettua ja kuuluu savolaismurteiden alueeseen. Toisaalta kyllä hän oli lopussa enemmän helsinkiläinen! 212.226.58.117 13. lokakuuta 2012 kello 09.46 (EEST)

Artikkeli on tällaisenaan yksipuolinen ja eteläpohjalaisuuteen painottuva, vallitsevan mielikuvan mukainen. Varsinkaan kulttuurisesti ei yhtenäistä, muusta länsisuomalaisuudesta eroavaa pohjalaisuutta ole olemassakaan. Etelä-Pohjanmaa on oma, kohtalaisen yhtenäinen kulttuurialue ja Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa erovat siitä, aivan kuin murrealueenakin. Erityisesti jälkimmäisellä alueella jokilaaksot muodostavat omia murre- ja kulttuurialueitaan. JeanK (keskustelu) 29. lokakuuta 2012 kello 10.44 (EET)

Puhuminen heimoista on ongelmallista. Sanan merkitys on Kielitoimiston sanakirjan mukaan: 1. ryhmä sukuja t. klaaneja, joita yhdistää naapuruus, kieli ja kulttuuri. Alkuasukas-, intiaani-, beduiiniheimo. Kansanheimo. Karjalaisten heimo. Heimon päällikkö. 2. biol. eräs eliölajien luokittelun yksikkö. Pääskyjen heimo. Ruusukasvien heimo. 3. kuv. samanhenkisten ihmisten joukosta. Karavaanarien heimo. – Ykkösmerkitys kuuluu länsimaissa lähinnä fantasiafiktioon, eikä kolmosmerkityksen samanmielisyys täyty. Parempi olisi puhua esimerkiksi alueellisista indetiteeteistä.

--JeanK~fiwiki (keskustelu) 29. helmikuuta 2016 kello 13.40 (EET)

Pohjalaisten aluemuutos[muokkaa wikitekstiä]

@Pjoona11: Pohjalaiset on nimitys [[Pohjanmaa]]n asukkaille → ”korjattu linkki osoittamaan oikealle sivulle” Pohjalaiset on nimitys [[Pohjanmaan historiallinen maakunta|Pohjanmaan]] asukkaille. [1] Oliko tarkoituksesi muuttaa myös tietolaatikon asuinalueita ja kieliä? --raid5 (keskustelu) 3. marraskuuta 2017 kello 20.11 (EET)

@Raid5: Ei. --Pjoona11 (keskustelu) 3. marraskuuta 2017 kello 23.22 (EET)
Kiitos vastauksesta. @Tappinen, Thi, Urjanhai: Onko muita mielipiteitä? --raid5 (keskustelu) 3. marraskuuta 2017 kello 23.40 (EET)
Kun linkitetty artikkeli on sama ja vain sen nimen muoto muuttunut, niin muutosta asiasisällössä ei ole. Toisaalta pohjanmaan historiallisen maakunnan alueella asuu myös ruotsinkielisiä suomalaisia. Jos Suomalaiset heimot ymmärretään ryhmän Suomalaiset heimoiksi niin kyseessä olisi eräs ryhmä suomalaisista tässä mielessä. Toisaalta Pohjanmaan asukkaita ovat myös ruotsinkieliset suomalaiset joita voidaan myös nimittää pohjalaisiksi (vrt. esim. Österbottningen) samalla tavoin kuin ruotsinkielisiä suomalaisia voidaan nimittä suomalaisiksi (sv:finländare). --Urjanhai (keskustelu) 4. marraskuuta 2017 kello 14.45 (EET)
Lisäsin maininnan myös Suomenruotsalaisista Pohjanmaan asukkaina tässä mielessä. --Urjanhai (keskustelu) 4. marraskuuta 2017 kello 15.05 (EET)
Suomenruotsalaisten lisääminen oli paikallaan. Kysyin, koska linkin muutoksen seurauksena kielimäärä kasvaa peräpohjalaisiin murteisiin. Alueisiin kuuluvat uudessa linkissä mainitut Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa kokonaan sekä Etelä-Pohjanmaa ja Lappi. ”Kun linkitetty artikkeli on sama ja vain sen nimen muoto muuttunut”: itse asiassa linkki ei ole sama, sillä se osoitti täsmennyssivulle. Mielestäni olisi hyvä tuoda esiin käsitelläänkö pelkästään mennyttä aikaa, nykyaikaa vai molempia.
Jos artikkelin johdannossa
  • halutaan viitata pelkästään historialliseen alueeseen, niin silloin tämän artikkelin tietolaatikon asiasisältö ei vastaa muutettua linkkiä.
  • viitataan nykyiseen alueeseen, niin linkki on väärin.
  • mainitaan historiallinen ja nykyinen alue, niin välttämättä tämän artikkelin tietolaatikon sisältöä ei tarvitse muuttaa --raid5 (keskustelu) 4. marraskuuta 2017 kello 15.41 (EET) edit--raid5 (keskustelu) 6. marraskuuta 2017 kello 23.45 (EET)
Kuuluuko asuinalueiksi merkitä nykyinen maakuntajako vai historialliset maakunnat? Asuuko Satakunnan historiallisessa maakunnassa satakuntalaisia vai mikä heimo siellä asuu? Ainakin vanhassa tietosanakirjassa pohjalaiset osoittaa Pohjanmaahan, joka on Wikipediassa Pohjanmaan historiallinen maakunta -artikkelina. --Raksa123 (keskustelu) 6. marraskuuta 2017 kello 22.43 (EET)
Voisiko johdannossa mainita historiallisesta ja nykyisestä alueesta? --raid5 (keskustelu) 6. marraskuuta 2017 kello 23.45 (EET)

@Raid5, Urjanhai, Raksa123. Keskustelu näyttää jääneen kesken, ja sitä olisi hyvä jatkaa. Minun mielestäni määritelmässä ja tietolaatikossa tulisi käyttää jakona historiallista maakuntaa. Nykyiset alueet, joiden asukkaita voidaan kutsua pohjalaisiksi, Pohjanmaan maakunta ja Pohjalaismaakunnat, voitaisiin mainita johdannossa. Tietolaatikossa kieliksi merkittäisiin siis pohjalaismurteiden lisäksi savolaismurteet, peräpohjalaiset murteet ja ruotsi. Tietolaatikon nykyinen rajaus (Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa) lienee tuulesta temmattu, eikä tuollaista jakoa voi tehdä kielellisin eikä maantieteellisin perustein. --Paranaja (keskustelumuokkaukset) 13. lokakuuta 2019 kello 13.19 (EEST)

Tämä taitaa liittyä siihen että jo muutama vuosi sitten joku muutti nimen Pohjanmaa täsmennyssivuksi vaikka sen (ainakin minun mielestäni) kuuluisi olla jatkuvasti artikkelin Pohjanmaan historiallinen maakunta nimenä, koska se on jatkuvasti sanan ensisijainen merkitys suomen kielessä (ihan niin kuin Häme). Olisin tämän muuttanut takaisin ja tarvittaessa keskustellut asiasta, jos olisin ehtinyt, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt. Silloin tietenkin savolaismurtreet kainuussa ja peräpohjalaismurteet peräpohjolassa kuuluvat mukaan. 1800-luvulla vakiintuneessa historialliasten maakuntien kaanonissa Pohjanmaa tosin kattaa myös Länsipohjan, mutta yhtä laillahan esim. Närpiö on varsinaisesti linnaläänien perusteella historiallisista maakunnista osa Satakuntaa.
Ruotsin kielen mukaan lukemisessa taas tullaan eri kielten käsitteisiin, vrt. Finne - Finländare. Ruotsinkieliset pohjalaiset kai ovat ruotsiksi österbottningar, ja varmaan jos ruotsiksi pitää puhua syuomenkielisistä pohjalaisista, he ovat myös österbottningar. Lapissakin puhutaan lappilaista, mutta suomeksi ei taida olla vakiintúnut käsitettä "pohjanmaalainen" (niin kuin ei ole myöskään vakiintunut käsitettä "suomenmaalainen"). Silloin oikeastaan voidaan johtaa lähteistä ja vakiintuneista nimityksistä, että kun suomen kielessä ei ole (toisin kuin ruotsin kielessä) erikseen sanoja, joiden merkitys olisi finne ja finländare, niin silloin sana suomalainen on tältä osin vakiintuneesti kaksimerkityksinen, ja kun näin, on niin sanalla pohjalainen ilmeisesti silloin on myös nähtävä nämä kaksi merkitystä. Tietysti jos puhutaan Pohjanmaan ruotsinkielisistä, niin puhutaan Pohjanmaan ruotsinkielistä, mutta nyt olikin kysymys siitä, mitä nimitystä käytetään koko historiallisen maakunnan asukkaista kieleen katsomatta. Sama taitaa koskea myös Varsinais-Suomea ja uuttamaata. Turunmaallahan on kyllä omakin nimensä, mutta uudenmaan ruotsinkielisillä alueilla ei sellaista ole, ja jos puhutaan koko maakunnan asukkaista kieleen katsomatta, niin näidenkin asukkaannimille tulee kaksi merkitystä. Suomen heimot tietysti poikkeavat asukkaan nimistä sikäli, että Uudenmaan ja Satakunnan asukkaille ei ole omaa heimonimeä. Niillä maakunnilla, joille on, asukkaannimi saa siis näköjään väistämättä kaksi merkitystä eri yhteyksissä: suomalaisten heimo ja historiallisen maakunnan asukas kieleen katsomatta, niin kuin koko maan asukkaiden nimityskin suomalaiset. Tämän eron tirettenkin voi artikkelissa lähteisrtetysti pyrkiä esittämään.--Urjanhai (keskustelu) 13. lokakuuta 2019 kello 13.56 (EEST)