Keskustelu:Luettelo tunnetuista homo- ja biseksuaaleista/Arkisto1

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua.

Henkilötietolaki

[muokkaa wikitekstiä]

Onkohan tällainen lista ihan henkilötietolain mukainen? Ainakin sen 3 luvun 11 pykälä kieltää moisien listojen tekemisen. --thule 4. toukokuuta 2006 kello 20.11 (UTC)

Siinä tapauksessa ilman muuta poistoon. Lista on muutenkin melko hyödytön, sillä lähteitä lienee aika vaikea saada. --Jetman 4. toukokuuta 2006 kello 20.19 (UTC)
Samalla syyllä voisi sanoa puhelinluettelon olevan laiton. Tosin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihan tarpeeton lista. Varsinkin jos joskus eksyy listalle henkilö, joka ei olekkaan homoseksuaali, niin hänestä juoritaan olevan homoseksuaali, vaikka ei olekkaan. Kommentin jätti 81.197.188.236 (keskustelu – muokkaukset).
Puhelinluettelovertaus on naurettava. Tässä on ihan toisenlaisesta listasta kyse.217.30.179.130 4. toukokuuta 2006 kello 20.58 (UTC)

Ehdotin poistoäänestyksen yhteydessä, että luettelot tunnetuista homo- ja biseksuaaleista yhdistettäisiin. Lähdeviitteistäkään ei selviä, ovatko esimerkiksi Pirkko Saisio, Pirjo Honkasalo ja Jari Sillanpää homoja vai bissejä (ja se on tietysti henkilöille itselleenkin monesti epäselvää). Muuttaisin myös otsikoksi "Tunnettuja homo- ja biseksuaaleja" (siis ei luettelo). Uudehkona Wikipedian käyttäjänä en tätä kuitenkaan osaa itse tehdä. --Elena 30. joulukuuta 2006 kello 23.41 (UTC)

Aloin tutustua tähän henkilörekisteripuoleen. Vaikka joku saattaisi saada poistoistani sen kuvan että minulla on kovasti jotain tällaista listaa vastaan, se kuva ei välttämättä ole hirveän tarkka (enempi toivoisin, että Wikipedia pystyy juurikin kokoamaan kaikkea tällaista tietoa ympäri nettiä olevista murusista). Joka tapauksessa toivoisin, ettei henkilötietolaki soveltuisi Wikipedian normaaliin toimintaan.
Henkilötietolaissa on maininta
Tätä lakia ei sovelleta henkilörekistereihin, jotka sisältävät vain tiedotusvälineessä julkaistua aineistoa sellaisenaan. (2 §; jäljempänä "tv-poikkeus")
Tässä mielenkiintoinen kysymys onkin, mitä tarkoittaa "sellaisenaan". Minusta se kuulostaa siltä, että aineiston pitäisi olla oleellisesti ottaen muokkaamatonta. Vai onko Wikipediakin tiedotusväline? Jos onkin, tämäkään ei tarkoittane, ettei henkilötietolakia sovelleta Wikipedian julkaisemaan materiaaliin lainkaan:
Henkilötietojen käsittelyä toimituksellisia sekä taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituksia varten koskevat soveltuvin osin ainoastaan 1–4 ja 32 §, 39 §:n 3 momentti, 40 §:n 1 ja 3 momentti, 42 §, 44 §:n 2 kohta, 45–47 §, 48 §:n 2 momentti sekä 50 ja 51 §, jollei 17 §:stä muuta johdu. (2 §; korostukset minun)
Minusta Henkilötietolain kannalta näyttää selvältä, että ellei tv-poikkeuksesta muuta johdu, tällaiset listat muodostavat henkilörekisterin (3 §). Itse asiassa menisin niin pitkälle, että väittäisin koko Wikipedian olevan henkilörekisteri, koska se sisältää henkilötietoja.
Mielenkiintoinen kohta on myös 4 §:
Tätä lakia sovelletaan sellaiseen henkilötietojen käsittelyyn, jossa rekisterinpitäjän toimipaikka on Suomen alueella tai muutoin Suomen oikeudenkäytön piirissä.
Tätä lakia sovelletaan myös silloin, kun rekisterinpitäjällä ei ole toimipaikkaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueella, mutta rekisterinpitäjä käyttää henkilötietojen käsittelyssä Suomessa sijaitsevia laitteita muuhunkin tarkoitukseen kuin vain tietojen siirtoon tämän alueen kautta. Rekisterinpitäjän on tällöin nimettävä Suomessa oleva edustaja.
Wikipedian palvelimethan sijaitsevat USA:ssa, ja Wikimedian toimipaikka on USA. Toinen momentti on taas kirjoitettu selvästi näkökulmasta, jossa henkilörekisterillä tarkoitetaan jotain muuta kuin sitä, mikä Wikipedia tai tämä artikkeli on. Näiden perusteella voisi kuitenkin olla varovaisen toiveikas, ettei henkilötietolakia sovellettaisi.
Mietin, että voisin runoilla asiasta kyselyn tietosuojavaltuutetulle, jotta asiaan saadaan selvyys (tosin tietosuojavaltuutetun tuntien selvyyttä ei taida tulla paljon alle puolessa vuodessa, ja sittenkin se onnistuu vastaamaan kysymyksiin ottamatta kantaa). Toisaalta ehkä sellaisen voisi runoilla yhteisvoiminkin, niin tulisi varmistettua, että siinä on kaikki kiinnostavat kysymykset—vai tuliskohan siitä vain sitä pahempi soppa, mitä useampi kokki?-) --SLi 13. tammikuuta 2007 kello 18.08 (UTC)

Tietosuojavaltuuten lausunto asiasta wikipedia ja henkilötietolaki--Teveten 8. tammikuuta 2008 kello 08.38 (UTC)

Viitteessä 2 mainittu Henkilötietolain (22.4.1999/523) 4 momentti on kumottu lailla 3.12.2010/1049, joten peruste luettelolle ei ole enää laillinen. Miten toimitaan? Luukinen 2. helmikuuta 2012 kello 20.51 (EET)

Onkos kaikki wikipedian henkilökategoriat sitten laittomia "henkilörekistereitä"? Vai pitääkö olla muutakin tietoa kuin pelkkä nimi? 82.141.75.77 12. maaliskuuta 2012 kello 02.47 (EET)[vastaa]

Ja vielä että wikipedian tuleekin sisältää muualla julkaistua tietoa vain "sellaisenaan", muutoinhan sen olisi omaa tutkimusta. 82.141.75.77 12. maaliskuuta 2012 kello 02.51 (EET)[vastaa]

Lista tarkistettava

[muokkaa wikitekstiä]

Seuraavien liittämistä suomalaiselle listalle ei ole riittävästi perusteltu (esimerkiksi tiedolla henkilöä koskevassa artikkelissa):

Myös ulkomaalaisten lista pitää tarkistaa. Nikke 8. toukokuuta 2006 kello 09.39 (UTC)

Tuo oli laitettu lähteeksi, onko tuo vitsi vai sopiva lähde? http://www.stara.fi/?p=4284 --Thi 14. lokakuuta 2006 kello 16.48 (UTC)

Poistan jälleen Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän koska lähteissä ei mainita sanallakaan heidän olevan homo- tai biseksuaaleja. Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 20.54 (UTC)
Googlella löytyy lukuisia sivuja, joilla mainitaan heidän olleen elämänkumppaneita. (Suomen kielen perussanakirja: elämänkumppani = elämäntoveri. elämäntoveri = puoliso, elämänkumppani. Puolison merkityksen tietänet.) --Elena 3. tammikuuta 2008 kello 21.39 (UTC)
Luettelon aihe ei kuitenkaan ole tunnetut henkilöt ja heidän elämänkumppaninsa. Mikähän se oikeastaan mahtaa olla? Määritelmää kun ei ole annettu. Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 21.45 (UTC)
Onpas, jos he ovat samaa sukupuolta keskenään (mikä tarkoittaa siis sitä, että he ovat joko homo- tai biseksuaaleja). --Elena 3. tammikuuta 2008 kello 22.29 (UTC)
Ei ole. Luettelo on homo tai biseksuaaleista. Että Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä olivat elämänkumppaneita ei paljasta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan yhtään mitään. Semanttista kikkailua? Kyllä. Tuo mieluummin esille joku lähde jossa Tove Jansson kertoo olevansa homoseksuaali. Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 23.02 (UTC)
Huoh. Kai kuitenkin tiedät, että homo-, bi- ja heteroseksuaalisuudessa on kyse seksin lisäksi romanttisesta rakkaudesta? --Elena 3. tammikuuta 2008 kello 23.19 (UTC)
Huoh. Ei kiinnosta. Se ei ole tämän ensyklopedisen luettelon aihe. Luettelo on yhtä ala-arvoinen huolimatta metapohdinnastasi. -Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 23.41 (UTC)

Kyllä romanttinen rakkaus pätevä peruste homo- tai biseksuaaliksi luokittelulle. Jos ei se niin mikä sitten? Ei kai tästä pitäisi olla epäselvyyttä. Klassikkomies 4. tammikuuta 2008 kello 00.04 (UTC)

Wikin alussa sanotaan "Henkilöitä, joiden vain huhutaan olevan homoja tai biseksuaaleja, ei ole lueteltu.[2]" Hänelle on merkitty lähteeksi sivu http://www.glbtq.com/social-sciences/hammarskjold_d.html ja täällä sanotaan: "His sexual life, however, remains clouded by rumor with scant evidence to confirm any argument." Ehdotan poistamista listasta? Macoute 17. huhtikuuta 2010 kello 16.12 (EEST)[vastaa]

Siinä vain yksi esimerkki tämän hävettävän listan ala-arvoisuudesta. --Lenitha 17. huhtikuuta 2010 kello 21.27 (EEST)[vastaa]

Ihmettelen listausta homoksi, esim. artikkeli Paavolaisesta mainitsee useamman naissuhteen (joista aiemmin saamani tiedot viittaavat ainakin eroottiisiin, elleivät sitten molemminpuolisesti romanttisiin, suhteisiin), muttei mitään homoudesta. Biseksuaalisuus kuullostaisi jo uskottavammalta. Kommentin jätti 91.153.252.93 (keskustelu)

Joo, Paavolaisen listaaminen homoksi on täysin käsittämätöntä!!!! muuttakaa nyt jo ihmeessä...mahdollisesta biseksuaalisuudesta olen kyllä kuullut, mutta hän on ilmeisesti ollut selkeästi heteropainotteinen.  –Kommentin jätti 91.155.59.112 (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 14.32

Säilytyspäätös

[muokkaa wikitekstiä]

"säilytetty (yksi poistoääni myöhässä -> 69,38% kannattaa poistoa".

"Wikipedian säännöt on tarkoitettu noudatettavaksi ainoastaan siinä määrin kuin ne auttavat luomaan Wikipediasta paremman tietosanakirjan. Muotosääntöjen rikkominen ei itsessään ole syy ehdotuksen tai toimen hylkäämiselle, vaan tärkeintä on noudattaa sääntöjen henkeä." Wikipedia:Mitä Wikipedia ei ole. --ML 12. toukokuuta 2006 kello 13.28 (UTC)

Yritähän nyt vain niellä se tappion katkera kalkki. Muotosäännöistä pidetään kyllä kiinni. Siteeraamasi kohdan idea on siinä, että jos muotosääntöjen rikkomisen kontekstissa esitetään jotain järkevää substantiaalista muutosehdotusta, niin tuo ehdotus pitää huomioida vaikka muotosääntöä rikottiinkin. Sen sijaan äänestyksessä säännöt ovat selkeät, ja niistä on tietysti pidettävä kiinni käytännön uskottavuuden takia. Hylättyjen kommenttien puheenvuorot pitää ottaa kyllä huomioon, mutta ei se tarkoita, että äänestyssääntöjen puitteissa väärät äänet hyväksyttäisiin. --128.214.200.89 12. toukokuuta 2006 kello 13.34 (UTC)
Sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen ei ole aina hyväksi ja yleensä myöhästyneitä ääniäkin on hyväksytty - mitäs eivät ole sulkeneet äänestystä. -tKahkonen 15. toukokuuta 2006 kello 11.15 (UTC)
Luetteloon tunnetuista heteroista saadaan ainakin Timo Soini: "Olen usean roolin mies: poliitikko, isä, - - heteromies, lihansyöjä, joka osaa nauraa itselleen" [1] -tKahkonen 15. toukokuuta 2006 kello 11.14 (UTC)
I don't think so.. Henkilön omaa lausuntoa ei voi pitää objektiivisena eikä niin ollen luotettavana lähteenä. --ML 15. toukokuuta 2006 kello 11.18 (UTC)
No, ainakin hän on tehnyt siitä numeron, joten puoltaa paikkansa luettelossa. -tKahkonen 15. toukokuuta 2006 kello 11.43 (UTC)
Tunnettuja suomalaisia heteroseksuaaleja ovat myös esim. Tarja Halonen ja Tony Halme. Minusta tuon listan (rekisterin?) suomalaisista heteroista voi Wikipediaan perustaa vaikka heti. Ravel 24. toukokuuta 2006 kello 13.10 (UTC)
Mieluummin "Tunnettuja suomalaisia hetero- tai biseksuaaleja". Saa sitten kaikki arvuutella kumpi Tony Halme on, niinkuin tässäkin luettelossa.Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 23.13 (UTC)

Yhdistäminen

[muokkaa wikitekstiä]

Näemmä biseksuaalit on yhdistetty tänne. Artikkeli on nyt melko epätasapainen, koska homoja on vain pieni osa biseksuaaleihin nähden listassa. En-wikistä pitäisi tuoda lista homoseksuaaleista tänne ja tarkistaa päällekkäisyydet. Toki ehkäpä hieman valikoiden, ettei kaikkia tuntemattomuuksia lisätä. --Zxc 12. tammikuuta 2007 kello 02.22 (UTC)

Jep. :) Päällekkäisyyksiä oli muutama ja ne tietysti poistin. Kuten aiemmin sanoin, eihän noista tiedä, kuka on umpihomo ja kuka bi. Luettelo tunnetuista homoseksuaaleista oli huomattavasti lyhyempi kuin biseksuaaliluettelo. --Elena 12. tammikuuta 2007 kello 02.32 (UTC)
Eikö voisi vain reippaasti tehdä sivut "Tunnetut ihmiset seksuaalisen suuntautumisen mukaan" - Wikipedian ei pidä ottaa kantaa, että vain homo-, bi- ja trans-ihmiset ovat siinä määrin erikoisia että heidän seksuaalisuuttaan tulee ensyklopediassa puida. Jos tällaisia listoja on, niin sitten pitäisi olla heterot mukana. Lisäksi ylipäätään homo- ja biseksuaalisuuden määritelmä riippuu siitä keneltä kysyy, siksikin tämä on syvältä. Ravel 22. maaliskuuta 2007 kello 15.48 (UTC)
Asia on käsitelty poistoäänestyksen yhteydessä. --Elena 22. maaliskuuta 2007 kello 19.59 (UTC)

Lähteettömien poistaminen (kommenttipyyntö tehty)

[muokkaa wikitekstiä]

Aiheen arkaluonteisuuden vuoksi minusta on ensiarvoisen tärkeää, ettei tälle sivulle lisätä yhtäkään nimeä ilman kunnollista lähdettä. Poistin joukon lähteettömiä. Lisäksi poistin ison joukon nimiä, joiden lähteissä ei mainittu, että kyseinen henkilö olisi homoseksuaali. Yhteensä melkein puolet(!). Mielestäni se, että jonkun mainitaan pitävän puhe jossain Setaan liittyvässä tapahtumassa, ei riitä. Yritin kaivaa vähän aikaa netistä lähteitä, ja johonkin jotain löysinkin. Ulkomaisiin en kajonnut. --SLi 13. tammikuuta 2007 kello 16.07 (UTC)

Olen samaa mieltä lähteiden tärkeydestä. Lisäsin eilen listaan Tuuve Aron, vaikken löytänyt netistä tai Z-lehdestä tietoa hänen seksuaalisesta suuntatumisestaan. Aro kirjoittaa kuitenkin lesbisestä rakkaudesta, hänestä on ollut usein juttuja Z-lehdessä ja olen nähnyt hänet monta kertaa tyttöystävänsä kanssa lesbotapahtumissa. Ehkä se ei kuitenkaan riitä. Samoin Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän parisuhde on ”yleistä tietoa”. Olen kysynyt Z-lehden päätoimittajalta siitä, millä perusteella henkilöitä haastatellaan lehdessä, ja hän vastasi, että henkilöartikkeleista voi kyllä vetää suoraan johtopäätöksen, että ne kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Toisaalta Hanna Pakarisesta on uusimmassa numerossa juttu nimenomaan lesboikonina... --Elena 13. tammikuuta 2007 kello 17.50 (UTC)
Ulkomaalaiset pitäisi myös käydä läpi. Niin siksi että tarkistaa, toimivatko linkit kuin myös siksi että tsekkaa, kerrotaanko siinä ko. henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta mitään. --Elena 13. tammikuuta 2007 kello 17.52 (UTC)

Tässä pari päivää asioita mietittyäni lueskelin enkkuwikipediasta käytännöistä ja muista. Erityisesti lukemisen arvoinen on Wikipedia:Biographies of living persons.

Koska kommentistani tuli pitkä, jaoin sen muutamaan väliotsikkoon asioiden selkiyttämiseksi. Allekirjoitan ne kaikki, jotta voitte vastata niiden alle paremmin. Jos tein huonosti, saa siivota jälkeni. --SLi 15. tammikuuta 2007 kello 03.30 (UTC)

Lähteiden luotettavuudesta

[muokkaa wikitekstiä]
Seuraava edellämainitusta enkkuwikipedian käytäntöartikkelista lainattu on kirjoitettu koskemaan vain luokkatageja, mutta en ymmärrä, miksei samat perustelut kelpaisi muihinkin tekstissä esitettyihin väitteisiin [kaikki käännökset epävirallisia]:
Category tags regarding religious beliefs and sexual preference should not be used unless two criteria are met: (Luokkamerkintöjä uskonnollisista vakaumuksista ja sekusaalisista suuntautumisista ei tule käyttää ellei seuraavat kaksi kriteeriä täyty:)
  • The subject publicly self-identifies with the belief or preference in question (Kohde julkisesti samaistaa itsensä uskoon tai suuntautumiseen)
  • The subject's beliefs or sexual preferences are relevant to the subject's notable activities or public life (Kohteen usko tai seksuaalinen suuntautuminen ovat relevantteja kohteen merkittäville aktiviteeteille tai julkiselle elämälle)
ja
Not all widely read newspapers and magazines are equally reliable. There are some magazines and newspapers that print gossip much of which is false. While such information may be titillating, that does not mean it has a place here. (Kaikki paljon luetut lehdet eivät ole yhtä luotettavia. On joitakin lehtiä, jotka painavat juoruja, joissa on paljon valhetta. Vaikka sellainen tieto saattaa olla kiihottava, se ei tarkoita sitä, että sillä olisi paikka täällä.)
Myös sivu en:List of gay, lesbian or bisexual people kirjoittaa näin:
The following list includes people who have self-identified as homosexual or bisexual, or whose homosexuality or bisexuality has been backed by sources that are usually considered reliable. (Seuraava lista sisältää henkilöitä, jotka ovat itse samaistaneet itsensä homo- tai biseksuaalisuuteen, tai joiden homo- tai biseksuaalisuutta tukevat lähteet, joita yleensä pidetään luotettavina.)
Tämä ei tietystikään ole enkkuwikipedia, ja täällä saattaa olla käytössä erilaisen käytännöt kuin enkkuwikipediassa, mutta olisin kuitenkin tämän ohjenuoran kannalla tällaisessa asiassa. Kyseenalaistaisin, voidaanko esimerkiksi Seiskaa pitää kaikissa tapauksissa luotettavana lähteenä (esimerkiksi Jarno Itkosen tapauksessa mielestäni ehkä voidaan, koska siinä on suora tunnustus Itkoselta—joskaan tällaisen lehdistön keksimät haastattelutkaan eivät ole täysin tuntematon ilmiö). Kävin läpi nuo suomalaiset esimerkit, ja ainoa, jota vastaan minulla on tällä perusteella mitään, on Emmi. Lähdeartikkelista:
Sen verran julkisuuden ihminen Emmi on, että hän on saanut osansa juorulehdistön noususta. Muutama vuosi sitten 7 päivää julkaisi tiedon, että Emmi on lesbo ja asuu tyttöystävänsä kanssa. Asian julkistaminen suututti Emmin. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän mitenkään kieltäisi lesboutensa.
Mielestäni tässä ei mitenkään päivänselvästi vielä sanota, että Emmi on lesbo; vain, että eräs lehti on väittänyt niin, ja että Emmi ei kiellä asiaa (mikä saattaa hyvinkin tarkoittaa, että hän kategorisesti kieltäytyy puhumasta asiasta). Minusta tästä on vielä matkaa enkkuartikkelin käyttämään määritelmään "who have self-identified as homosexual or bisexual, or whose homosexuality or bisexuality has been backed by sources that are usually considered reliable", joka mielestäni on kuitenkin aika minimistandardi tällaiseen listaan sisällyttämiselle. --SLi 15. tammikuuta 2007 kello 03.30 (UTC)
Voisitko ystävällisesti suomentaa noi vieraankieliset lainaukset? :) En-wikin biseksuaaliluettelon (joka on siis tuotu tänne) lähteistä ainakin osa on samankaltaisia kuin tuo Emmin lähde. En ota kantaa, pitäisikö ne poistaa, mutta en siis vastusta, jos näin päätetään. --Elena 18. tammikuuta 2007 kello 14.34 (UTC)
Nyt on suomennettu. :) --SLi 19. tammikuuta 2007 kello 21.53 (UTC)
Poistin Emmin, niin siitä ei sitten enää tule kiistaa. Enkkuwiki rikkoo kyllä omia ohjeitaan biseksuaaliluettelossaan. --Elena 21. tammikuuta 2007 kello 20.45 (UTC)

Encyklopediaan kelpaavaksi lähdeteokseksi on yritetty tarjota erään lesboseksiin ihastuneen mieshenkilön yksityistä verkkosivua. Tuntui asialliselta poistaa. Toivottavasti ei korkeatasoinen luettelo kovasti kärsi. Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 22.20 (UTC)

Hyvä, että joku kielitaitoisempi jaksaa tarkistaa noita kv-osion lähteitä! Valtaosa niistä on kopioitu en-wikistä. Olisi tietysti hienoa, jos samalla viitsisi etsiä verkosta luotettavamman lähteen tiedolle (jos sellaista siis voi olettaa löytyvän). --Elena 4. tammikuuta 2008 kello 17.51 (UTC)

Lähteiden tarkistettavuudesta

[muokkaa wikitekstiä]
Onko muuten noiden YLEn dokumenttien julkinen saatavuus tulevaisuudessa (tai nyt) taattu? Jos ei, ne eivät mielestäni läpäise tarkistettavuuskriteeriä, joka on "yksi Wikipedian sisältöä koskeva vaatimus" (kolmesta). Lehtien vanhat numerot taitaa olla aina kaivettavissa jostain arkistoista, joten ne on tässä suhteessa vain vähän huonoja (mielestäni huonompia kuin esim. merkittävän kustantajan julkaisemat kirjat, mutta eivät minusta liian huonoja). --SLi 15. tammikuuta 2007 kello 03.30 (UTC)
Kyseistä dokkaria on ainakin Helsingin kirjastoissa. Tämä asia on sellainen, joka kuuluu varmasti johonkin Wikipedian yleisiin keskusteluihin. Siis että mikä lähde on sellainen, joka kelpaa. Kai dvd-levyt ja lehtien sivut kuluvat ajan myötä. Toistaiseksi niiden käyttöä lähteinä Wikipediassa ei ainakaan ole kielletty. Myös nettisivut on sallittu, vaikka ne jos mitkä ovat muuttuvia. --Elena 15. tammikuuta 2007 kello 09.36 (UTC)
No jos sitä löytyy kirjastoista, mielestäni tässä suhteessa ei ole mitään ongelmaa. :) --SLi 15. tammikuuta 2007 kello 13.03 (UTC)
Tarkistettavuus-ohjeessa lukee uutislähetyksen kohdalla ”lukijat ja muokkaajat voivat ottaa yhteyttä televisiokanavanaan jos haluavat” eli tarkistettavuuteen riittänee, että asia on kerran sanottu telkkarissa. --Elena 18. tammikuuta 2007 kello 14.43 (UTC)

Lähteiden niukkuus merkittävyyden mittarina

[muokkaa wikitekstiä]
Olen myös hieman huolissani siitä, ettei näille väitteille tuntuisi löytyvän tuon parempia lähteitä. Tämä vihjaa siihen suuntaan, etteivät ne olisi yleisesti ottaen Wikipedia-mielessä merkittäviä (vaikka ne saattavatkin olla merkittäviä HLBT-liikkeelle). Wikipedia on kuitenkin tietosanakirjamainen siinä mielessä, ettei (minun käsittääkseni) yleisesti pidetä hyväksyttävänä sen käyttöä minkään tietyn näkökulman ajamiseen, mihin voi sisältyä ei-merkittävistä asioista kirjoittaminen. Enkkuwikipediassa merkittävyydestä on kirjoitettu näin:
A topic is notable if it has been the subject of multiple, non-trivial published works from sources that are reliable and independent of the subject itself and each other. All topics must meet a minimum threshold of notability in order for an article on that topic to be included in Wikipedia. This requirement ensures that there exists enough source material to write a verifiable, encyclopedic article about the topic.
Suomiwikipediassa merkittävyyttä on mielestäni arvioitava hieman löysemmin kriteerein sen vuoksi, että kieliryhmämme pienuuden vuoksi luotettavaa julkaistua materiaalia on vähemmän. Kuitenkin minusta jonkin parin vuoden takaisen televisiodokumentin käyttäminen ainoana lähteenä kun kyseessä on elossa olevat henkilöt (mihin tapaukseen siis sovelletaan paljon tiukempia kriteereitä) ja arka aihe kuten seksuaalisuus tai uskonnollisuus (nämä on määritelty aroiksi enkkuwikipediassa, mielestäni toinen hyvä lähde on henkilötietolain kategoriat tiedoista joita saa rekisteröidä ainoastaan rekisteröidyn suostumuksella, joihin nämä kaksi myös kuuluvat). Yleisesti kuitenkin enkkuwikipediasta voitaneen (voidaanko?) laajentaa myös suomiwikipediaan ohjenuora, että hyvä merkittävyyden mittari on se, miten paljon jostain asiasta on, ja miten luotettavia, lähteitä.
Mielestäni tähän pohdintaan voisi yrittää houkutella muitakin (aktiivisempiakin) wikipedistejä, koska tässä käsitellään mielestäni suurempia Wikipedian linjauksia, eikä kaksi kokematonta (tein sinusta oletuksen :-) käyttäjää saa tästä todennäköisesti aikaan kuin sotkun. Lisäsin kommenttipyynnön. --SLi 15. tammikuuta 2007 kello 03.30 (UTC)
Tämän artikkelin luettelot ovat käyneet poistoäänestyksessä eikä niitä ole poistettu. Asiaa on siis jo käsitelty. --Elena 18. tammikuuta 2007 kello 14.48 (UTC)

Onko tietosanakirja-artikkeli?

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä taitanee olla pahin floppi mihin olen törmannyt Wikissä! En ota kantaa tässä artikkelin "tarpeellisuuteen" tai juridisiin seikkoihin, vaan oikeellisuuden perusteisiin. Eli kuinka tietosanakirjana itseää pitävä sivusto voi pitää tällaista luetteloa jossa periaatteena on, että merkitään X:n olevan sekä A että B, kun ei tiedetä kumpi se on! Melko tietokirjamaista... Toinen periaatteellinen ongelma on listata tässä tapauksessa A:aat ja B:eet samaan luetteloon, ikäänkuin ne olisivat "sama asia". Kas kun ei tehdä luetteloa partakoneista ja lentokoneista ja listata sinne esim. Boeing, Phillips, F-18, Gillette jne kertomatta onko kyseessä lentokone vai partakone... Pitäisi merkata roskaksi koko luettelo...--PV 20. tammikuuta 2007 kello 20.23 (UTC)

Olet aivan oikeassa. Tilanteen voi vielä palauttaa tilaan ennen biseksuaalejen yhdistämistä tänne. Mikäli tämää kerää kannatusta voidaan näin toimia. --Zxc 20. tammikuuta 2007 kello 20.25 (UTC)
Toki otsikoksi voi muuttaa ”luettelo seksuaalivähemmistöihin kuuluvista” tai ”luettelo ihmisistä, jotka tuntevat romanttista ja/tai seksuaalista vetoa samaa sukupuolta oleviin ihmisiin”, jos nimi on se ongelma. Minä itse en ole vielä pystynyt määrittelemään, olenko biseksuaali vai lesbo – jompikumpi kuitenkin ja se on oleellista.
Toinen asia on sitten se, onko tällainen luettelo yleensäkään tietosanakirjakamaa. Siitä on kuitenkin keskusteltu ja päätetty poistoäänestyksen yhteydessä. Kyllä täällä on paljon muitakin luetteloita, joiden tietosanakirjamaisuutta sopii miettiä. --Elena 20. tammikuuta 2007 kello 21.47 (UTC)
Hyvä Elena, nimen muuttaminen ei muuta esittämääni periaatteellista ongelmaa. Lisäksi molemmat esittämäsi nimiehdotukset eivät sopisi muutenkaan ko. luettelon nimeksi, sillä ne eivät määrittele asiaa oikein. Se että Wikissä on muita surkeita luetteloita, on ehkä kaikkein surkein (ja epäloogisin) peruste antaa tämänkin luettelon olla...--PV 20. tammikuuta 2007 kello 22.10 (UTC)
Miten ”luettelo seksuaalivähemmistöihin kuuluvista” ei määrittele asiaa oikein? Muilta osin voisin vastata tähän täysin samallalailla kuin edelliseen. --Elena 20. tammikuuta 2007 kello 22.20 (UTC)
Koska homot ja biseksuaalit eivät ole ainoita seksuaalivähemmistöön kuuluvia...--PV 20. tammikuuta 2007 kello 22.30 (UTC)
Erillisissä luetteloissa on se ongelma, että on vaikea määritellä onko henkilö homo- vai biseksuaali. Muistaakseni jotkin nimet esiintyivät molemmissa luetteloissa. –Anchjo(jutskaa) 20. tammikuuta 2007 kello 22.26 (UTC)
Epäilemättä ongelmia syntyy...kuuluuko silloin laittaa ko. X (tässä tapauksessa jokin vaikesti määriteltävä henkilö) lainkaan listaan jos ei tiedetä onko hän A vai B? Eikös TIETOsanakirjan tarkoitus ole antaa lähteellistä, mahdolllisimman oikeaa tietoa asiasta, eikä sofistikoituneita arvauksia tai epämääräisyyksiä. (Tämän kautta voidaan tieten keskustella koko listan perusteista ;) --PV 20. tammikuuta 2007 kello 22.36 (UTC)
Aika ongelmallista. Silloin pelkkä miesystävä miehellä ei riitä listalle lisäämiseksi, vaan käytännössä tarvittaisiin asiasta henkilön selkeä oma lausunto, jossa hän nimen omaan toteaa olevansa homo tai bi. Onko näitä paljoa? –Anchjo(jutskaa) 20. tammikuuta 2007 kello 22.52 (UTC)
Elämä on...;) Eihän(?) WIki ole mikään kilpailu siitä että saadaan mahdollisimman pitkä (ja samalla täysin epäluotettava) lista aikaiseksi...--PV 20. tammikuuta 2007 kello 22.58 (UTC)
Ei olekaan, mutta on kuitenkin mielekästä luetteloida saman ryhmän tunnetut edustajat ettei lista jää selvästi puutteelliseksi. Sitä paitsi koska raja homo- ja biseksuaalisuuden välillä voi olla hyvinkin häilyvä, on ne ihan järkevää pistää samaan luetteloon. –Anchjo(jutskaa) 20. tammikuuta 2007 kello 23.01 (UTC)
Raja homo-, bi- ja heteroseksuaalisuuden välillä voi olla hyvin häilyvä eikä edes tarpeellinen määritellä ulkopuolelta. Etenkään jonkun tietosanakirjamaisuuteen pyrkivän nettisivun on turha tätä yrittää. Tämä keskustelu onkin ihan takuuvarmasti loputon ja jatkuu niin kauan, että myös Wikipediassa siirrytään laittamaan ihmiset samoille listoille. Luetteloja tällaisista ihmisryhmistä on mahdotonta tehdä, joten niitä ei tulisi täällä olla. --Kalevi2 21. tammikuuta 2007 kello 10.58 (UTC)
Nimenomaan. Tällaisia listoja ihmisistä on kuitenkin haluttu tehdä, mutta jos ne rajattaisiin tarkkaan sen mukaan, löytyykö lähdettä, jossa henkilö antaa lausunnon tyyliin ”minä olen homo”, luettelossa ei olisi kuin pari nimeä, eikä se olisi enää mielekäs. --Elena 21. tammikuuta 2007 kello 20.40 (UTC)

Voi sentään. Luetteloon tunnetuista hetero- ja biseksuaaleista ei kelvannut edes Urho Kekkonen kun ei löytynyt lähdettä jossa hän olisi sanonut olevansa hetero. Mutta sehän onkin ihan eri asia. --Lenitha 15. tammikuuta 2008 kello 03.33 (UTC)


Olen edelleen sitä mieltä, että homo- ja biseksuaalit kuuluvat erillisiin luetteloihin ja ne tulee lisätä sinne ainoastaan, jos asiasta on selkeitä lähteitä, minkä taas käsitän kyseisen henkilön omaksi lausunnoksi. Tämä yhdistäminen oli mielestäni järjetöntä ja antaa lisää vapauksia lisäillä tänne henkilöitä, joiden seksuaalisuudesta ei ole varmaa tietoa, vaan sellainen fiilis, että kyllä se nyt ainakin toinen noista on. --Nikita 20. tammikuuta 2007 kello 22.49 (UTC)
Aivan. --PV 20. tammikuuta 2007 kello 22.58 (UTC)
Olen samaa mieltä siitä, että lähteet ovat tärkeitä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi homo- ja biseksuaalien laittaminen samaan listaan antaisi lisävapauksia lisätä tyyppejä mutun perusteella. --Elena 21. tammikuuta 2007 kello 20.40 (UTC)
No esimerkiksi joku Freddie Mercury, joka ei ole antanut selvää lausuntoa asiasta pomppii juuri näillä listoilla miten sattuu sen perusteella, mitä tiedon lisääjä on asiasta mieltä. Jos asiasta on asiallinen lähde, henkilön pystyy lisäämään oikealle listalle. --Nikita 22. tammikuuta 2007 kello 07.05 (UTC)
Niin. Tämä luetteloiden yhdistäminen nimenomaan poisti tuollaiset pomppimiset. --Elena 22. tammikuuta 2007 kello 23.56 (UTC)

Tunnetut fiktiiviset homo- ja biseksuaalit

[muokkaa wikitekstiä]

Mietinkin jo aiemmin, että ketä tuohon listaan kannattaisi laittaa. Siihenhän tulisi melkein esim. kaikki L-koodin hahmot. Aluksi listassa oli vain se Simpsons-hahmo. Mielipiteitä? --Elena 13. maaliskuuta 2007 kello 19.55 (UTC)

Nyt lista ainakin vaikuttaa melkoiselta hölynpölyltä. Tuskinpa Xenan (lasten ja nuorten seikkailusarjan) päähenkilöt "oikeasti" olivat lesboja, vaan se on vain sarjan fanien kehittämä fantasia. Tuskin myöskään Pahoissa tytöissä on noin montaa lesbohahmoa. --ML 18. toukokuuta 2007 kello 06.16 (UTC)
Poistin nyt vihdoin tuon osion. Jos joku kaipaa sitä takaisin, voi kopioida sen muokkaushistoriasta ja tehdä siitä vaikkapa erillisen luetteloartikkelin. --Elena 3. tammikuuta 2008 kello 19.20 (UTC)
Mielestäni olisi voinut aivan hyvin säilyttää tässäkin yhteydessä tai siirtää edes omaksi artikkeliksi. Monet tapauksista olivat selviä ja niihin olisi varmasti ollut helppo lisätä tarvittavat viitteet. Klassikkomies 4. tammikuuta 2008 kello 00.30 (UTC)

Käsitteistä

[muokkaa wikitekstiä]

Tiia Aarnipuun kohdalla löytyy lähteestä maininta "sateenkaarivähemmistöön" kuulumisesta. Tällaiset ambiguöösit käsitteet eivät minusta ole riittäviä lähteitä, sillä pitäisi olla selvä lausunto ihmisen homo- tai biseksuaalisuudesta että pääsee ensyklopediaan, kun tällaista rekisteriä kerran halutaan ylläpitää. Jo homo- ja biseksuaalisuus ovat turhankin epämääräisiä määreitä, viittaukset tuollaiseen retoriikkaan eivät mielestäni riitä. (Ja olen edelleen sitä mieltä että heterolista pitäisi tehdä.) Ravel 23. maaliskuuta 2007 kello 11.30 (UTC)

Nyt siinä on toivottavasti parempi lähde. Kuten tuolla ylempänä on todettu, niin myös ”julkiheteroista” voi tehdä luettelon, jos haluaa. --Elena 23. maaliskuuta 2007 kello 16.18 (UTC)
Ei voi. --Lenitha 24. tammikuuta 2008 kello 05.13 (UTC)

Aiheellistako?

[muokkaa wikitekstiä]

Tällaisen listan, koskien ihmisten intiimiä yksityiselämää, ylläpitäminen on mielestäni hyvän maun vastaista. 91.152.162.96 20. lokakuuta 2007 kello 20.04 (UTC)Lähteiden kriittisyyskin on hukassa.91.152.162.96 20. lokakuuta 2007 kello 20.04 (UTC)

Kuten tämän sivun yläreunasta näkyy, artikkelin poistosta on äänestetty juuri noista syistä, jotka mainitset. Äänestäjien enemmistö on ollut molemmilla kerroilla sitä mieltä, että sivu tulee säilyttää. Äänestyksen lopputuloksena on ollut molemmilla kerroilla artikkelin säilyttäminen. --Hanna V 20. lokakuuta 2007 kello 20.08 (UTC)

Näyttää siltä, että ihmisten tulisi tarkistaa moraalinsa laatu ja käytöstapansa.91.152.162.96 20. lokakuuta 2007 kello 20.12 (UTC)


Uskomatonta!!!

[muokkaa wikitekstiä]

On se, että Suomessa tänä päivänä jotkut laativat tällaisia listoja. MIKSI? Juuri vastaavia listoja laadittiin likvidoitavista Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa! Ja kaikki varmasti tuntevat sen verran historiaa, että tietävät mitkä olivat seuraukset. Mikä hiivatin FASISTIJENGI näillä sivuilla pyörii? --Ljuda 21. lokakuuta 2007 kello 20.56 (UTC)

Hughes ei vakuuta

[muokkaa wikitekstiä]

Howard Hughesin viitteenä Danceage.comin sivu, joka on kopio en-Wikin artikkelista, joka kuuluu seuraavasti: According to Albert "Cubby" Broccoli and Lucien Ballard, both of whom worked on The Outlaw, Hughes and [Jack] Buetel had a sexual relationship... Greta Keller, claimed later that he wanted to get out of his contract with Hughes and had been prepared to reveal details about their alleged homosexual relationship in order to secure a release from the studio. However, according to the book written by Brown and Boeske, hundreds of depositions from Hughes' associates have never revealed any evidence that he was gay. Hughesin seksuaalisuudesta ei ole väitteitä kummempaa tietoa, joten hän ei listalle yksinkertaisesti kuulu. --ukas 8. joulukuuta 2007 kello 14.05 (UTC)

näin että "Lista tunnetuista heteroista" oli poistettu niin en viitsi aloittaa sitä uudelleen, mutta aion tämän "Luettelo tunnetuista homo- ja biseksuaaleista" artikkelin tyyliin aloittaa artikkelin Luettelo tunnetuista hetero- ja biseksuaaleista ilman sen kummempaa erottelua niinkuin ei tälläkään listalla tarvita. Listalle pääsee ainakin Katri Helena, Timo Soini, Matti Vanhanen, Matti Nykänen. Tervetuloa lisäilemään. -Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 16.27 (UTC)

Wikipedia:Älä häiriköi esittääksesi kantasi. Tätäkin listaa voi parantaa, ja lisätä esimerkiksi "erottelua" jos se on tarpeen. --Harriv 3. tammikuuta 2008 kello 20.27 (UTC)
Poistetulla listalla oli muuten vain yksi nimi, alkoholinkäytöstä ja muusta toilailusta surullisen kuuluisa julkisuuden henkilö. --Harriv 3. tammikuuta 2008 kello 20.31 (UTC)
En tee sitä lainkaan häiriköidäkseni. Koska on suomenkielisen Wikipedian käytännön mukaista esitellä seksielämän kirjoa erillisissä luetteloissa on mielestäni ehdottomasti välttämätöntä ettei hetero- tai biseksuaaleja näin syrjitä ja jätetä luetteloinnin ulkopuolelle. Ja jos on liian vähän henkilöitä niin voithan toki lisätä vaikka oman nimesi. Lenitha 3. tammikuuta 2008 kello 20.48 (UTC)
Heti kun teet minusta elossa pysyvän artikkelin, jossa ilmoitat myös seksuaalisen suuntautumiseni lähteistettynä. Nykyään taidetaan enimmäkseen olla sitä mieltä että valtavirrasta poikkeava on mielenkiintoista, mutta siinä oleminen ei. --Harriv 3. tammikuuta 2008 kello 20.53 (UTC)

Ei ilmeisesti ole välttämätöntä että on olemassa elossa pysyvä artikkeli. Ylläpitäjä Siliamaav pyysi minua lisäämään hänet Luetteloon tunnetuista hetero- tai biseksuaaleista, joten ilmeisesti listoille pääsyyn riittää wikipediassa oleilu. En tiedä kumpaan kategoriaan hän itsensä halusi. Juuri siksi en sitten lisännytkään. Onhan tämä wikipedia niin hän voi itse itsensä lisätä mihin luetteloon mielii, vaikka Luetteloon hanuristeista. --Lenitha 15. tammikuuta 2008 kello 03.41 (UTC)

Kristiinan lesbous.

[muokkaa wikitekstiä]
Tämä ei kuulu listalle, varsinkaan noiden lähteiden perusteella. Vaikka lähteiden tekstiä pyörittelisi miten, niistä kumpikaan ei väitä Kristiinaa lesboksi, vaikka ne ovat muutenkin hurjan asenteellisia, ja siten heikkoja lähteitä.
Tosiasiallisesti Kristiinalla oli vahva Elektra kompleksi, ja hänen "salattu" rakkautensa kohdistui - ei naiseen - vaan kirkonmieheen nimeltä Kardinaali Azzolino, joka muistutti häntä omasta isästään. Tämä rakkaustarina on vahvasti dokumentoitu salakirjoituksella koodattuun kirjeenvaihtoon jota Kristiina ja Azzolino pitivät, mutta joka salakirjoitus purettiin vasta suhteellisen äskettäin, joka on antanut aiheen turhalle spekuloinnille vuosisatojen ajan, jota on ymmärrettävästi vaikea hetkessä kumota, vaikka uudet salakirjoituksen purkamisen kautta avautuneet dokumentit nämä spekulaatiot selkeästi kumoavatkin. -- Cimon Avaro, hiljainen seiväshyppääjä 4. tammikuuta 2008 kello 21.29 (UTC)
Vain yksi esimerkki tämän luettelon ala-arvoisuudesta jolla silti tuntuu riittävän puolustajia. Useat lähteet ovat yhtä järjettömiä. Luettelon innokkaimpia puolustajia tämä ei tosin tunnu huolettavan. -Lenitha 4. tammikuuta 2008 kello 21.34 (UTC)
No ei muuta kuin ota esimerkkiä minusta ja *paranna* luetteloa, kyseenalaistamalla yksittäiset listatut, niinkuin minä tien yll'ä. Minä muuten kuulun listan puolustajiin myös. Jos listan laatu aidosti huolettaa sinua, parhaiten osoitat sen parantamalla sitä. -- Cimon Avaro, hiljainen seiväshyppääjä 4. tammikuuta 2008 kello 21.57 (UTC)
Lenitha on jo tehnyt hyvää työtä poistamalla kv-osiosta henkilöitä, joiden kohdalla ollut lähde ei ole luotettava. --Elena 4. tammikuuta 2008 kello 22.05 (UTC)
"Luettelon" muutoshistoria saattaa avartaa jotakin lukutaitoiselle. -Lenitha 4. tammikuuta 2008 kello 22.04 (UTC)
No, pyydän anteeksi, minun kommenttini saattaa olla luettavissa vinoiluna apaattisuudelle. Ja se on selkeästi osumaton läppä. Minä olen nolo. Mutta jos työsarkaa vielä riittää, sen kun pensselit heilumaan. -- Cimon Avaro, hiljainen seiväshyppääjä 4. tammikuuta 2008 kello 22.40 (UTC)

Korjattavien luettelo

[muokkaa wikitekstiä]

Kumosin Thin muokkaukset näiltä osin. Korjauspyyntö koski vain lähdeviitteiden merkitsemistä ref-tägein – se ei ole syy poistaa näitä tietoja artikkelista. Kv-osion lähteiden tarkistaminen olisi kyllä tarpeellista, sillä monet niistä on vain kopioitu en-wikistä. Suomi-osion pitäisi olla kunnossa. --Elena 5. tammikuuta 2008 kello 00.02 (UTC)

Kv-osion lähteiden tarkistamattomuus oli juuri syy siirtoon. --Thi 5. tammikuuta 2008 kello 01.01 (UTC)
Sitten korjauspyyntömallinetta olisi pitänyt muuttaa eikä suoraan poistaa kaikkea tietoa. Mä voin kyllä lisätä niitä ref-tägejä, mutta kielitaitoni ei välttämättä riitä kaikkien lähteiden tarkastamiseen. --Elena 5. tammikuuta 2008 kello 14.05 (UTC)
Muut nimet ovat nyt artikkelissa. Ne sopivat sinne minusta nyt paremmin, kun artikkelin osioiden ei tarvitse olla samassa järjestyksessä kuin toisessa artikkelissa josta katsoin mallia ja muut nimet on saatu taulukoitua. --Thi 5. tammikuuta 2008 kello 16.13 (UTC)


Huomautuksia-sarake

[muokkaa wikitekstiä]

Kyseisessä sarakkeessa lukee määrättyiden henkilöiden kohdalla "biseksuaali". Tätä voisi tulkita niin, että ne henkilöt, joiden kohdalla ei ko. huomautusta ole, ovat homoseksuaaleja. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan pidä aina paikkaansa. Kannattaisiko kyseinen sarake poistaa?--Teveten 9. tammikuuta 2008 kello 08.02 (UTC)

Se on lisätty luetteloon, koska poistoäänestyksessä ehdotettiin ja sellainen on myös en-wikissä. Bisse- ym. leimojen lisääminen on vielä kesken (saa auttaa!). Mä tulkitsen ko. sarakkeen niin, että ne, joiden kohdalla lukee biseksuaali, ovat kertoneet/ilmaisseet olevansa sellaisia, ja ne, joiden kohdalla ei lue, ovat joko homoja tai bisseja. (Mutta ymmärrän kyllä, että monet eivät tajua sitä näin.) --Elena 10. tammikuuta 2008 kello 21.46 (UTC)
Jos henkilöt (tai jokin muu luotettava lähde) eivät ole kertoneet olevansa joko homo- tai biseksuaaleja, millä perusteella heidät lisätään luetteloon? -- Piisamson 13. tammikuuta 2008 kello 14.47 (UTC)
Heitä ei lisätä. --Elena 13. tammikuuta 2008 kello 14.57 (UTC)
Jos heitä ei lisätä, silloinhan kaikki henkilöt voidaan ja tulee merkitä joko homo- taikka biseksuaaleiksi. -- Piisamson 13. tammikuuta 2008 kello 15.08 (UTC)
En nyt ihan välttämättä ymmärtänyt, mitä tarkoitat. Luetteloon lisätään siis henkilöitä, jotka ovat kertoneet olevansa homo- tai biseksuaaleja tai seurustelevansa/seurustelleensa omaa sukupuolta olevan henkilön kanssa tai ovat kiinnostuneita romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä omaa sukupuolta olevista. Jos henkilö nimenomaisesti mainitsee olevansa biseksuaali, siitä laitetaan merkintä huomautuksia-sarakkeeseen. --Elena 13. tammikuuta 2008 kello 16.31 (UTC)
Piisamson lähinnä tarkoittaa kai sitä, että tällä toimintatavalla tästä luettelosta ei ikinä saada kattavaa, joten sen ensyklopedinen merkittävyys on ainakin kyseenalainen. Jos otsikon mukaan mennään, niin luettelon tulisi kattaa kaikki tunnetut homo- ja biseksuaalit, ei vain niitä, jotka asiasta ovat iltapäivälehdille vouhkanneet. --BrDead 13. tammikuuta 2008 kello 19.07 (UTC)
On selvää, ettei tähän luetteloon voi lisätä kaappihomoja, kun niiden homoudesta ei tiedä kukaan. Luettelo ei siis koskaan tule olemaan täydellinen. --Elena 13. tammikuuta 2008 kello 19.51 (UTC)
Nykyinen toimintatapa johtaa tilanteeseen, jossa luettelosta voidaan helposti havaita biseksuaalit, mutta muiden osalta lukija joutuu itse arvaamaan onko kyse homo- vai biseksuaalista, koska luettelossa on ilmeisesti edelleen nimiä, joista ei oikeasti tiedetä ovatko he homo- vai biseksuaaleja. Tällainen arvuuttelu ei mielestäni tule kyseeseen tietosanakirja-artikkelissa.
Luettelossa tulee siis mainita vain ne henkilöt, jotka ovat itse (tai riittävän luotettava lähde on) sanoneet olevansa joko homo- tai biseksuaaleja, sillä homoseksuaalille ja biseksuaalille ei ole mitään yksiselitteistä määritelmää. Ihmisen seksuaalisuus voi muuttua elämän myötä, eikä yksittäinen suhde välttämättä määritä henkilön seksuaalisuutta. Saman sukupuolen kanssa seurustellut saattaa olla myös aseksuaali. -- Piisamson 13. tammikuuta 2008 kello 19.27 (UTC)
Hmm. Ehdotatko siis huomautuksia-sarakkeen poistoa? Mulla ei ole varsinaisesti mitään sitä vastaan (tai siis aika sama, onko sitä tuossa luettelossa vai ei). Tässä luettelossa ovat sekä homo- että biseksuaalit juuri sen vuoksi, että eroa niiden välille on joskus vaikea määritellä: yhteinen nimittäjä on romanttisen rakkauden tai seksuaalisuuden kohdistuminen omaa sukupuolta olevaan henkilöön. --Elena 13. tammikuuta 2008 kello 19.51 (UTC)
Ero homo- ja biseksuaalin välillä on yhtä suuri kuin biseksuaalin ja heteroseksuaalin välillä. Lähteitä on käytettävä huolellisesti: jos lähteet eivät määrittele henkilöä homoseksuaaliksi tai biseksuaaliksi, henkilöä ei tule mainita luettelossa. Jos määrittelevät, tulee tietenkin ilmoittaa kummasta on kyse. Saraketta ei siis tule poistaa, vaan pikemminkin siinä tulee jokaisen kohdalla ilmoittaa kummasta on kyse. Jos lähteet eivät määrittele henkilön seksuaalisuutta, ei Wikipediankaan sitä tule tehdä. -- Piisamson 13. tammikuuta 2008 kello 22.37 (UTC)
Huoh. Tästä on keskusteltu jo aiemminkin. Tähän luetteloon kuuluvat kaikki homot ja bisset. Tässä luettelossa ei ole oleellista, kumpia he ovat. Lähteet määrittelevät, että henkilö kuuluu seksuaalivähemmistöön. --Elena 14. tammikuuta 2008 kello 00.02 (UTC)
Nyt ei puhuta luettelon rajauksesta, vaan lähteiden käytöstä. Tämänkaltaisessa artikkelissa on syytä käyttää lähteitä erityisen huolellisesti, ei leväperäisesti. Jos yksikään luotettava lähde ei ole uskaltanut määritellä jonkin henkilön seksuaalisuutta, ei meidänkään tule sitä tehdä. -- Piisamson 14. tammikuuta 2008 kello 05.38 (UTC)

Kannattaisin "huomautuksia"-sarakkeen poistoa. Silloin ongelmaa mielestäni ei olisi. Kaikki artikkelissa olevat nimethän perustuvat artikkelissa mainittuihin lähteisiin.--Teveten 14. tammikuuta 2008 kello 06.57 (UTC)

Voisiko Huomautuksia-sarakkeeseen kirjoittaa "homoseksuaali", jos henkilö on kertonut olevansa nimenomaan homoseksuaali? -85.23.116.79 19. syyskuuta 2008 kello 22.18 (EEST)[vastaa]

Ei missään nimessä. -85.23.113.107 1. marraskuuta 2008 kello 22.58 (EET)[vastaa]
Miksei missään nimessä? Sarakkeen nimi on 'Huomautuksia', ei 'Biseksuaali'. Siis ymmärsinkö oikein, nyt jos ei ole merkintää kyseisessä sarakkeessa, niin henkilö on joko homoseksuaali tai ei ole tietoa kumpi hän on. Jotenkinhan se ehdottomasti pitäisi merkitä jos on tieto jonkun pelkästä homoseksuaalisuudesta. Ja erittäin todennäköisesti joidenkin kohdalla on.
Ja tuo 'queer' pitäisi myös suomentaa, englanninkielen sanahan se on. Gummeruksen suomi-englanti-suomi sanakirjassa on seuraavat käännökset:
substantiivi (slangi) homo
adjektiivi 1 outo, kumma, omituinen, eriskummallinen 2 hämärä, epäilyttävä 3 huono (vointi) 82.141.94.241 12. syyskuuta 2010 kello 08.04 (EEST)[vastaa]
Tuo sarake kyllä pitäisi poistaa. Ja lisätä sarake, esim. 'suuntautuminen', johon laitettaisiin se suuntautuminen joka lähteessä mainitaan. Kaikille kuitenkin on lähde (jos ei ole, eivät kuulu tälle listalle). 85.217.22.170 8. joulukuuta 2010 kello 12.47 (EET)[vastaa]

Kuvien sijoittuminen

[muokkaa wikitekstiä]

Ainakin minun selaimellani henkilöiden kuvat sijoittuvat tällä hetkellä luettelon alkuun, ja vasta kuvien jälkeen tulee varsinainen luettelo. Pitäisikö kuvien olla luetteloiden ohessa tai vieressä? Tai voisiko kuvat laittaa galleriaksi luettelon loppuun? Tuohirulla 13. tammikuuta 2008 kello 14.46 (UTC)

Mulla ne näkyy nätisti taulukon vieressä, oikealla. Se oli tarkoitus. Näkyykö sulla en-wikinkin kuvat tolleen hölmösti? Osaiskohan joku koodarivelho fiksata ton niin, että kuvat näkyis kaikilla selaimilla siinä, missä pitää? (Mä käytän uusinta Firefoxia.) --Elena 13. tammikuuta 2008 kello 15.02 (UTC)
Vanhalla IE:llä ei toimi täällä eikä enkkuwikissä. Tuohirulla 14. tammikuuta 2008 kello 08.24 (UTC)

Ehdotus alasivuista

[muokkaa wikitekstiä]

Luettelo alkaa olemaan jo niin pitkä, että kannattaisiko se jakaa englanninkielisen Wikipedian mukaisesti aakkosellisiin alasivuihin? --Peltimikko 19. helmikuuta 2008 kello 18.26 (UTC)

Jakaminen on varmasti jossain vaiheessa järkevää. En tiedä vielä, miten se kannattaisi tehdä. Ehkä ensin omille sivuilleen suomalaiset ja ”kansainväliset”? --Elena 9. maaliskuuta 2008 kello 17.42 (UTC)

Punaiset linkit

[muokkaa wikitekstiä]

Ihmiset, joista ei ole artikkelia, eivät selvästikään ole niin merkittäviä. Ellei kenelläkään ole mitään sitä vastaan, poistan huomenna jokaisen punaisen linkin luettelosta. Jos olet eri mieltä, perustele. Lab-oratory 9. maaliskuuta 2008 kello 17.27 (UTC)

Eikö luettelossa ole kuitenkin merkitty kaikkiin lähde? Jos aiheesta ei ole Wikipediassa artikkelia, ei se tarkoita sitä, etteikö se olisi riittävän merkittävä. --Johney 9. maaliskuuta 2008 kello 17.29 (UTC)
Wikipedia on täynnä punaisia linkkejä! Olen käynyt läpi kaikki tämän luettelon henkilöt ja heistä jokainen on riittävän merkittävä suomenkieliseen Wikipediaan. Tarkoituksena on, että kaikista tulisi myös artikkeli. --Elena 9. maaliskuuta 2008 kello 17.41 (UTC)

Ei riitä se, että joku sanoo käyneensä nimet läpi. Omasta mielestäni artikkeli on aika selkeä ja hyvä merkittävyyden merkki. Lab-oratory 9. maaliskuuta 2008 kello 18.02 (UTC)

Lisään: Mutta koska aiot kirjoittaa tyypeistä, (aiothan?) niin asia on selvä. Jätän luettelon rauhaan. Lab-oratory 9. maaliskuuta 2008 kello 18.03 (UTC)
Aion kirjoittaa. (Mutta siinä saa toki auttaa!) Olen lisännyt osan henkilöistä artikkelitoiveisiinkin. --Elena 9. maaliskuuta 2008 kello 18.24 (UTC)
Jos et luota muhun, voit tietysti itsekin googlata punaisella olevat nimet sekä katsoa, onko niistä muissa Wikipedioissa artikkeleita. Mä olen tämän joka tapauksessa jo tehnyt. --Elena 9. maaliskuuta 2008 kello 18.24 (UTC)
Lab-oratory, Wikipedia ei tietääkseni ole vielä valmis. Täältä puuttuu vielä aika hemmetin monta artikkelia merkittävistä henkilöistä. --Quinn 9. maaliskuuta 2008 kello 18.29 (UTC)

Antinoos jäi historiaan Hadrianuksen rakastajana, mutta onko varmaa, että hän oli homo- tai biseksuaali? Oliko hänellä muuta vaihtoehtoa kuin suostua rakastajaksi? Hadrianus oli valloittajamaan johtaja, joka saattoi myös "kaapata" Antinooksen mukaansa. Tai onko mahdollista, että Antinoos tavoitteli suhteella valtaa ja mainetta, olematta kuitenkaan itse homo- tai biseksuaali? Tiedetään tapauksia, joissa homoseksuaalit ovat suostuneet heteroseksuaaliseen suhteeseen joko pakosta, ahneudesta tai uskomalla sen olevan oikein (esim. "eheytymishoidot"). Kaipa siten on myös mahdollista, että hetero suostuu homosuhteeseen, olematta itse homo tai bi. En väitä Antinooksen seksuaalisuudesta mitään, mutta mikäli hänen ei voida aivan varmuudella todistaa olevan homo- tai biseksuaali, ei häntä pitäisi sellaiseksi lukea. Tuohirulla 13. syyskuuta 2008 kello 00.47 (EEST)[vastaa]

Kaikki kuvaamasi tilanteet ovat tietysti mahdollisia, mutta koska tieto on lähteistetty ja Wikipedian kynnys on tarkistettavuus, ei totuus tieto on artikkelissa mielestäni edelleen paikallaan. --Klassikkomies 13. syyskuuta 2008 kello 00.59 (EEST)[vastaa]

Ei-tunnetut poistettu

[muokkaa wikitekstiä]

Koska lista on luettelo tunnetuista homoista niin sille päästäkseen luonnollisesti pitää olla "tunnettu". Ainoana kriteerinä voidaan tässä pitää sitä, että onko henkilö niin tunnettu, että hän olisi merkittävä Wikipediassa (ts. saada oman artikkelin). Näin ollen poistin listalta tosi-tv-hahmot (jotka lähtökohtaisesti siis eivät ole wikimerkittäviä), joita siellä olikin runsaasti. Niitä voi sitten sitä mukaa palauttaa, jos tekevät elämässään jotain wikimerkittävämpää kuin olemalla homoja Big Brotherissa eli vaikkapa levyttämällä tai kirjoittamalla kirjan. --TBone 6. marraskuuta 2008 kello 15.56 (EET)[vastaa]

Mitä queer tarkoittaa? -85.23.116.23 6. marraskuuta 2008 kello 16.44 (EET)[vastaa]

en:Queer. --Thi 6. marraskuuta 2008 kello 16.54 (EET)[vastaa]
Osaisiko joku selittää sanan suomeksi? -85.23.116.23 6. marraskuuta 2008 kello 18.16 (EET)[vastaa]
Itse asiassa tuo queer ei tarkoita oikein mitään. Kun joskus katsoin tuolta en-wikistä sen. Lähinnä kai että henkilö ei ole hetero. 85.217.22.170 8. joulukuuta 2010 kello 12.36 (EET)[vastaa]

Islantilaiset nimet

[muokkaa wikitekstiä]

Tota joo, kun Islannissa etunimi on kuulemma virallinen nimi, niin eikös Jóhanna Sigurðardóttir pitäisi laittaa J:n kohdalle? Luokkiin on ainakin laitettu etunimen mukaan. --Soppakanuuna 3. helmikuuta 2009 kello 17.04 (EET)[vastaa]

Hiljentyminen on myöntymisen merkki.--Soppakanuuna 13. helmikuuta 2009 kello 21.29 (EET)[vastaa]

Artikkelin pituus

[muokkaa wikitekstiä]

Mielestäni 211 000 tavua on liikaa artikkelille. Kone joutuu raksuttamaan jonkin aikaa ennen kuin tiedot ilmestyvät ruudulle. Hyvä artikkeli ei saisi mennä sadan tavun yli. Veikkaampa, että henkilöitä ja pituutta on tulossa vielä lisää. Tämän vuoksi ehdotankin, että artikkeli jaetaan enkku-wikin tyyliin aakkosten kirjanten mukaan ala-artikkeleiksi. --Peltimikko 18. huhtikuuta 2010 kello 22.58 (EEST)[vastaa]

Kannatan ehdottomasti. Kone menee polvilleen kun yrittää ladata artikkelia ruudulle. Jafeluv 18. kesäkuuta 2010 kello 14.52 (EEST)[vastaa]

Lupaava artikkeli -ehdotus

[muokkaa wikitekstiä]

Kaikissa luettelon nimissä lähteet merkitty ja muutenkin tosi kattava aiheesta. Vaikka on jo hävinnyt kaksi hyvä artikkeli-äänestystä, lupaavaksi tästä voisi olla. --Ville Siliämaa 14. kesäkuuta 2010 kello 14.17 (EEST)[vastaa]

Artikkelin jakaminen osiin tulee tulevaisuudessa ajankohtaiseksi. Ainakin tästä versiosta pitäisi vähentää kuvia jossain määrin artikkelin koon pienentämiseksi. --Thi 14. kesäkuuta 2010 kello 14.21 (EEST)[vastaa]
Asiaa hiukan sivuten; onkohan näistä luetteloista ja niiden määristä / tarpeellisuudesta ollut keskustelua, ja jos on niin voisiko joku linkittää mahdollisimman ajankohtaiseen keskusteluun? Kiitos. --FnH 14. kesäkuuta 2010 kello 14.23 (EEST)[vastaa]
Kannatan. Tällä lähteistyksellä pitäisi mielestäni olla jo suositeltukin. Kuvituskin on suomenkielisen Wikipedian parhaimmistoa enkä kannata sen karsimista. --Klassikkomies 14. kesäkuuta 2010 kello 14.23 (EEST)[vastaa]
Tästä on parikin kertaa pidetty poistoäänestys, jonka yhteydessä sivun laillisuudestakin käytiin keskustelua. Kummallakin kerralla tämä vain täpärästi päätettiin säilyttää. Päätetty mikä päätetty, en ole ehdottamassa poistoakaan, mutta kysyn silti: eikö olisi aika omituista, jos poistoäänestyksen parikin kertaa vain juuri ja juuri läpäissyt artikkeli valittaisiin myöhemmin "lupaavaksi" tai jopa "suositelluksi" sivuksi? Mitä kriteerejä "suositellulle" artikkelille on? Kuuluuko niihin myös se, että artikkelin aihe on sellaista laatua, ettei sen merkittävyyttä kyseenalaisteta? -KLS 14. kesäkuuta 2010 kello 14.46 (EEST)[vastaa]

En voi kannattaa lupaavaksi luetteloa, jonka ei mielestäni edes pitäisi olla täällä. --MiPe (wikinät) 14. kesäkuuta 2010 kello 15.00 (EEST)[vastaa]

Pistetääs tännekin. Keskustelua kiistanalaisten aiheiden merkitsemisestä lupaaviksi käydään parhaillaan ohjesivulla otsikolla: Merkittävyys lupaavuuden kriteerinä. Tätä artikkelia laajemmat linjauspohdinnat sinne. --Zache 14. kesäkuuta 2010 kello 15.30 (EEST)[vastaa]

Ei missään tapauksessa ainakaan etusivulla näytettäväksi suositelluksi sivuksi. -KLS 15. kesäkuuta 2010 kello 09.18 (EEST)[vastaa]

Käsittelevätkö lähteet myös henkilöiden ammatit, syntymä-, ja kuolinvuodet?-Henswick- Toivomuskaivo 15. kesäkuuta 2010 kello 16.19 (EEST)[vastaa]

Lähteet käsittelevät kyseisen henkilön seksuaalista suuntautumista (eli homo, lesbo, bi) --Ville Siliämaa 15. kesäkuuta 2010 kello 18.10 (EEST)[vastaa]
Näissä henkilöluetteloissa on se ongelma, että kenellekkään ei tule mieleen lähteistää muita luettelon tietoja kuin sitä "pääasiaa". Käytännössähän nyt jokaisen syntymäpäivän kohdalle pitäisi laittaa lähdepyyntö.-Henswick- Toivomuskaivo 15. kesäkuuta 2010 kello 18.57 (EEST)[vastaa]
Se tarkoittaisi samalla kait sitä, että kaikkiin henkilöartikkeleihin syntymäaika pitäisi lähteistää? --Ville Siliämaa 15. kesäkuuta 2010 kello 19.17 (EEST)[vastaa]
Niihin joille haetaan LA-, HA-, tai SS-statusta.-Henswick- Toivomuskaivo 15. kesäkuuta 2010 kello 19.42 (EEST)[vastaa]

Ylipäänsäkin luettelot, joilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta tulla valmiiksi ovat aika kyseenalaisia. Vai osaako joku sanoa, että montako tunnettua homo- tai biseksuaalia on maailmassa edes sadantuhannen tarkkuudella? --Otrfan 15. kesäkuuta 2010 kello 18.15 (EEST)[vastaa]

Joku varmaan pyytää tähän lähdettä, mutta moni julkisuuden henkilö tuntuu olevan "avoimesti biseksuaali", koska se on kovin trendikästä. Tästä syystä en koskaan luota vastaaviin listoihin yhtään. (Toivottavasti kukaan ei pidä tätä kommenttia homofobisena, olen kaikkea muuta kuin sitä....) --FnH 15. kesäkuuta 2010 kello 19.45 (EEST)[vastaa]

En voi kyllä kannattaa. Esimerkiksi Jodie Foster leimataan luettelossa lesboksi iltalehden lööpin perusteella. Keltainen lehdistö ei ole luotettava lähde, ja elävien ihmisten leimaamisessa homoseksuaaleiksi pitää olla todella tarkkana lähteistyksen kanssa. Samoin Gianna Michaelsille on annettu lähteeksi "Adult DVD Video", joka on kaiken lisäksi kuollut linkki. Dave Navarrolle merkityssä lähteessä mies itse sanoo suoraan että nimenomaan ei ole biseksuaali. Ja nämä vain lyhyellä silmäyksellä; ongelmia löytyy epäilemättä enemmänkin. Jafeluv 16. kesäkuuta 2010 kello 16.40 (EEST)[vastaa]

Otin pois arvioinnista, koska pidän varsin epätodennäköistä että tästä syntyisi konsensususta riippumatta siitä mitä artikkelille tekisi tai miten pitkään se olisi arvioinnissa. Tuollainen huomio muuten, niin sivun lataaminen kestää aika kauan ja voi olla, että se alkaa olla liian suuri mediawikin mallinecacheen. Sivunlatausten nopeuksia varmaan kannattaa alkaa vähän seurailemaan ja jos ne menee käyttökelvottoman hitaiksi niin keventää sivua jotenkin.--Zache 16. kesäkuuta 2010 kello 17.28 (EEST)[vastaa]

Parannusehdotuksia

[muokkaa wikitekstiä]

Erkki toivanen on lisättävä listaan, hänellä oli ulkolainen mies näin kertoo Iltis Kommentin jätti 109.240.240.146 (keskustelu)

Johan se on listalla ollut pitkään. --Anr 20. syyskuuta 2011 kello 23.33 (EEST)[vastaa]

Artikkelin hyödyllisyydestä

[muokkaa wikitekstiä]

Edempänä on artikkelista keskusteltu jo runsaasti, mutta silti, mitä hyötyä tästä artikkelista on informaation kannalta ? Kyseessä on joukko nimiä joista on linkki ko. henkilöä käsittelevään artikkeliin. Tiedon sukupuolisesta suuntautumisesta voi sijoittaa artikkeliin jos sillä sitten on merkitystä, kuten ei pitäisi olla vaan sillä mitä henkilö on saavuttanut ollakseen tunnettu niin, että hänestä on artikkeli. Tällaisenaan tämä lista on vain osoitus siitä, että tunnettuja homoseksuaaleja on vailla mitään informatiivista arvoa sinänsä, ellei joku sitten pidä homoseksuaalisuutta arvona jonka perusteella lista pitäisi laatia. Kenties listalla voi katsoa näin olevan merkitystä, mutta tämä olisi lähempänä politiikkaa kuin tiedon arvoa. Korina (keskustelu) 31. heinäkuuta 2012 kello 01.49 (EEST)[vastaa]

Useammassa äänestyksessä on jo todettu että tämä lista vastaa suomalaisten wikipedistien älyllisiä tarpeita.--Lenitha (keskustelu) 29. marraskuuta 2012 kello 08.39 (EET)[vastaa]

Huomautuksia

[muokkaa wikitekstiä]

Käyttäjä Ivarius poisti useita biseksuaali- ja homoseksuaali määritelmiä Huomautuksia-sarakkeesta. En uskalla kumota hänen muokkaustaan, jottei synny muokkaussotaa, mutta olen sitä mieltä, että jos lähde löytyy, voisi sarakkeeseen kirjoittaa tarkemmin seksuaalisen suuntauksen. Mitä mieltä muut ihmiset ovat? --188.67.95.72 2. helmikuuta 2014 kello 23.25 (EET)[vastaa]

Kumosin, koska tuollaisesta ei ole mitään sovittu. Samalla tavalla pitäisi karsia myös muiden kuin suomalaisten nimien määritelmät pois. --Ville Siliämaa (keskustelu) 2. helmikuuta 2014 kello 23.44 (EET)[vastaa]
Aiemmin jo on ollut puhetta, että tuo antaa vaikutelman, että loput olisivat homoseksuaaleja. Ylipäänsä on ongelmallista lähteistää tatuointia biseksuaali tai homoseksuaali, jos lähteissä puhutaan vain suhteista ihmisiin. Iivarius (keskustelu) 3. helmikuuta 2014 kello 00.04 (EET)[vastaa]
Ajatuksena onkin ollut, että jos puhutaan vain suhteista, ei merkitä mitään huomautusta, mutta jos puhutaan nimenomaan homo- tai biseksuaalisuudesta, sen voi mainita huomautuksia-sarakkeessa. Mutta kyllä mulle sopii myös vaihtoehto, että ko. sarake poistetaan kokonaan. --Elena (keskustelu) 3. helmikuuta 2014 kello 15.40 (EET)[vastaa]
Tämähän on ainoa vaihtoehto, jos lähteitten mukaan mennään. Noissa tapauksissa kyseinen lähde ei kerro tuollaista, ja silloin tarkemman tiedon lisääminen on omaa tutkimusta. Toinen vaihtoehto on, että ei eritellä lainkaan. Lisäksi lähteetkään eivät ole aina varmoja: "suvun käsityksen mukaan oli ... tai ...".--Urjanhai (keskustelu) 29. maaliskuuta 2015 kello 15.39 (EEST)[vastaa]
Mainintoja henkilöiden homoseksuaalisuudesta on vähän. Esimerkiksi eilen Ari-Pekka Liukkonen kertoi olevansa nimenomaan homoseksuaali, mutta hänen kohdallaan ei lue mitään. Jos kävisi kaikki lähteet läpi, voisi näitä löytää lisää. -194.111.66.13 3. helmikuuta 2014 kello 16.42 (EET)[vastaa]
Ymmärtääkseni lista toimii siten, että homoseksuaalisuus on oletusarvo ja huomautuksiin lisätään huomio jostain muusta, kuten onko henkilö bi tai queer ym. muutenhan siihen pitäisi lisätä jokaiseen kohtaan miesten kohdalle gay ja naisten lesbo mikä tekisi listan varsin sekavaksi.--RicHard-59 (keskustelu) 4. helmikuuta 2014 kello 01.11 (EET)[vastaa]
Ei kai. Lue uudelleen Iivariuksen ja mun kommentit. --Elena (keskustelu) 4. helmikuuta 2014 kello 12.14 (EET)[vastaa]

Olen kokeillut lisäillä mainintoja ihmisten homoseksuaalisuudesta, mutta niitä on jatkuvasti poistettu, koska asiasta ei ilmeisesti ole konsensusta. Olen sitä mieltä, että jos biseksuaalisuudesta mainitaan, niin tulisi mainita myös homoseksuaalisuudesta. Toinen vaihtoehto on poistaa nämä tiedot kokonaan, eli myös maininnat biseksuaalisuudesta. Kertokaa mielipiteenne. --109.108.29.229 29. maaliskuuta 2015 kello 14.19 (EEST)[vastaa]

Luettelon huomautuksia-sarakkeen käyttö on miestäni sattumanvarasta ja satunnaista. Mitä tarkoittaa, jos siinä ei ole merkintää ollenkaan? Minusta sarakkeen voisi jättää pois, tarkkuus ilman sitä lienee riittävä.--Htm (keskustelu) 29. maaliskuuta 2015 kello 16.23 (EEST)[vastaa]
Yleensä se tarkoittaa sitä, että henkilö on kertonut seurustelevansa, seurustelleensa, olevansa tai olleensa parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa mainitsematta kuitenkaan olevansa homo- tai biseksuaali. Käytännössä useat listalla olevat ovat kertoneet suuntauksestaan tarkemminkin, mutta mainintoja homoseksuaalisuudesta ei ole listan syntyvaiheessa kirjattu ylös, joten lista on siltä osin keskeneräinen. Kävin tänään läpi suomalaisten henkilöiden lähteitä siltä osin kun ne olivat vielä netistä saatavilla ja lisäsin sen pohjalta mainintoja homoseksuaalisuudesta. Jos koko listan henkilöt kävisi läpi, voisi varmasti lisätä enemmänkin mainintoja. Mielestäni artikkelin nykytila ei ole syy jättää lähteistettyä tietoa mainitsematta. --109.108.29.229 29. maaliskuuta 2015 kello 16.42 (EEST)[vastaa]
Kommentoin nyt kun meikäläinenkin noihin kumouksiin osallistunut. Tosiaan näyttää, ettei mitään selkeää linjaa ole, mutta ainakin aiemmin sen tulkitsin niin, että homoseksuaalista suuntautumista tuonne ei merkittäisi, vaan kaikki muut. Vaihtoehdot lienevät siinä, että oikeasti otetaan käyttöön joku selkeä linja jota noudatetaan johdonmukaisesti tai otetaan tuo koko sarake pois. Sinällään itelle se ja sama kummin päin tuo menee.--Veli Himmeä (keskustelu) 30. maaliskuuta 2015 kello 10.31 (EEST)[vastaa]

Keskustelu on siirretty Kahvihuoneeseen, joten jatketaan siellä. --Elena (keskustelu) 30. maaliskuuta 2015 kello 11.09 (EEST)[vastaa]

Minusta on jopa hieman huvittavaa, että joistain luettelossa mainituista henkilöistä on kuva. Miksi juuri heidän kuvansa on valittu? Ovatko he jotenkin erityisen merkityksellisiä homoina tai biseksuaaleina? Siis, kaikki kuvat pois. --Memasa (keskustelu) 16. heinäkuuta 2014 kello 21.26 (EEST)[vastaa]

Olen pyrkinyt valitsemaan kuviin mahdollisimman monipuolisesti henkilöitä (miehiä, naisia, eri aikakausilla eläneitä, eri maista) ja mieluummin niitä tunnetuimpia. Kuvia pitäisi nyt kuitenkin lisätä, koska luettelot ovat vuosien varrella pidentyneet. --Elena (keskustelu) 16. heinäkuuta 2014 kello 22.28 (EEST)[vastaa]
Meinaat, että n. 60 kuvaa ei riitä? --Otrfan (keskustelu) 16. heinäkuuta 2014 kello 22.34 (EEST)[vastaa]
Tässä luettelossa on noin 670 nimeä ja noin 54 kuvaa eli 8,1 %:sta henkilöistä on kuva. Vertasin sitä artikkeliin Museosilta, jossa on lueteltu 42 siltaa ja terästetty artikkelia 6 kuvalla eli 14,3 % tulee otokseksi. Se ei ole tosin puhdas luetteloartikkeli. Toisaalta artikkelissa Luettelo Suomen korkeimmista rakennuksista ja rakennelmista on 224 pytinkiä ja 1 kuva eli 0,4 %. Varmaan jotenkin noiden rajapintojen mukaan pitänee mennä. -Htm (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 12.07 (EEST)(lisätty määrä)-Htm (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 12.16 (EEST)[vastaa]
Tämä sivu alkaa olla vähän raskaanpuoleinen. Dataa siirtyy muistaakseni jo vähän yli megatavun verran, josta suurin osa tulee kuvista (muistaakseni testi ilmoitti kuvapyyntöjä olevan tasan 60). Jos kuvien määrää lisätään aina tekstin lisääntyessä, niin sivun latausajat kasvavat liikaa. Ennemminkin pitäisi miettiä sivun pilkkomista osiin, kuin sen paisuttamista kuvituskuvilla. --Otrfan (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 12.21 (EEST)[vastaa]
Tuota pointtia vasten pilkkominen on hyvin perusteltua. Toisaalta tietysti artikkelin voisi jättää luettelona täysin kuvitta (henkilöartikkeleissa on kuvat) ja jättää vain lipun (jota en laskenut kuvaksi). -Htm (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 12.26 (EEST)[vastaa]
Tasapuolisuuden nimissä lippuja pitäisi olla kaksi. --Memasa (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 13.15 (EEST)[vastaa]
Tämä on luettelo, joka periaatteessa paisuu koko ajan, joten jossain vaiheessa sen latausaikoihin on pakko kiinnittää huomiota (itse asiassa Zache on näköjään kiinnittänyt asiaan huomiota jo neljä vuotta sitten tällä sivulla). Artikkelin kuvitus ei anna lukijalle mitään lisäinformaatiota, eli on luonteeltaan kuvittamista pelkän kuvittamisen takia. Kuvat voisi hyvin ottaa pois. --Otrfan (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 12.36 (EEST)[vastaa]
Kaikki kuvat saisi ottaa pois, sillä tämähän on luettelo, ei galleria. Paitsi jos löytyy jokin ryhmäkuva, sen voi laittaa pääkuvaksi. --Savir (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 15.20 (EEST)[vastaa]
Näen jo sieluni silmin vandaalin selaamassa Commonsin luokkaa LGBT sex in art. :) --Memasa (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 18.34 (EEST)[vastaa]

Tunnetuja trans-ihmisiä: heitäkin on

[muokkaa wikitekstiä]

Luetteloon tulisi mielestäni lisätä myös heitä ja luettelon nimi muuttaa sen mukaiseksi. Kaipaan mielipiteitä. --Memasa (keskustelu) 16. heinäkuuta 2014 kello 23.28 (EEST)[vastaa]

Transsukupuolisuudella ei ole mitään tekemistä homo- tai biseksuaalisuuden kanssa, joten heitä ei kannata tähän listaan lisätä. Fi-wikissä on lueteltu muutamia transsukupuolisuus-artikkelissa, mutta jos joku innostuu, niin voi tietysti erottaa listan omaksi luetteloartikkelikseen. --Elena (keskustelu) 17. heinäkuuta 2014 kello 02.00 (EEST)[vastaa]
Ymmärrettävä pointti, mutta tämä juolahti mieleen termistä LGBT. --Memasa (keskustelu) 17. heinäkuuta 2014 kello 15.07 (EEST)[vastaa]

Enkkuwikissä tosin heitä on lueteltu omassa listassaan: List of transgender people. --Memasa (keskustelu) 16. heinäkuuta 2014 kello 23.37 (EEST)[vastaa]

Biseksuaalit

[muokkaa wikitekstiä]

Millä perusteilla heinkilöitä on määritelty biseksuaaleiksi? Ainakin William Burroughs on käsitykseni mukaan homoseksuaali siitä huolimatta, että hän oli kahdesti naimisissa naisen kanssa. Jopa käytetyssä lähteessä todetaan hänen olevan homoseksuaali ("A homosexual in an extremely homophobic age"). Onko listan henkilöitä merkattu biseksuaaleiksi sen vuoksi, että he ovat olleet parisuhteessa/naimisissa sekä miehen että naisen kanssa? Mielestäni tällaisessa tapauksessa pitäisi huomautus jättää lähtökohtaisesti tyhjäksi. --188.67.53.7 3. huhtikuuta 2015 kello 12.53 (EEST)[vastaa]

Määritelmän pitäisi mennä sen mukaan mitä lähteissä lukee. William Burroughsia googletin sen verran, että hänellä oli koko aikuisikänsä ajan kiinnostusta myös naisiin vaikka pääasiassa olikin homoseksuaali. Poistan kuitenkin maininnan biseksuaalisuudesta, koska jos joku haluaa sen lisätä niin voi etsiä asialle lähteeksi esimerkiksi jonkun elämänkerran kun kerran niitä löytyy. --Zache (keskustelu) 3. huhtikuuta 2015 kello 15.02 (EEST)[vastaa]

Huomautuksia-sarakkeen sisältö

[muokkaa wikitekstiä]

Huomautuksia-sarakkeen sisällöstä on käynnissä mielipidetiedustelu täällä. Jos olet kiinnostunut aiheesta, kerrothan mielipiteesi. --37.33.125.35 7. huhtikuuta 2015 kello 23.22 (EEST)[vastaa]

Mielipidetiedustelu ei ole ollut vähään aikaan aktiivinen ja se, että kaikkien henkilöiden kohdalle laitetaan jokin määritelmä, oli suosituin vaihtoehto. Aloitin palauttamalla maininnat henkilöiden homoseksuaalisuudesta. Jatkossa siis on tarkoitus mainita lähteessä mainittu asia, esimerkiksi "henkilö seurustellut samaa sukupuolta olevan kanssa" tai "henkilö rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa", jos henkilön ei sanota lähteessä tarkemmin olevan homo- tai biseksuaali. --188.67.40.100 16. huhtikuuta 2015 kello 09.21 (EEST)[vastaa]

Onpas ollut. --Htm (keskustelu) 17. huhtikuuta 2015 kello 05.08 (EEST)[vastaa]
Viestin kirjoitettuani uusimmista viesteistä oli viikko, mutta hyvä, että aktivoit keskustelua jälleen. Toivottavasti sinne tulee vielä lisää mielipiteitä. --87.95.122.19 17. huhtikuuta 2015 kello 15.33 (EEST)[vastaa]

Eli keskustelu on täällä. Lopputulemana on tasapeli ehdotusten Kaikkien henkilöiden kohdalle laitetaan joku tarkennos ja Koko sarake poistetaan välillä. Jatkossa siis jomman kumman mukaan.--Htm (keskustelu) 1. kesäkuuta 2015 kello 01.49 (EEST)[vastaa]

Häh? Ennen eilistä arkistointia äänestyksessä oli kyllä hieman erilainen tulos ([4]). Mistä sinä olet tämän tuloksen oikein onkinut? --176.93.41.38 1. kesäkuuta 2015 kello 10.42 (EEST)[vastaa]

Tossa vähän parempi linkki ko mielipidetiedusteluun Wikipedia:Kahvihuone (sekalaista)/Arkisto 69#Luettelo tunnetuista homo- ja biseksuaaleista. Gopase+f (keskustelu) 27. joulukuuta 2015 kello 15.28 (EET)[vastaa]

Artikkelin merkityksestä

[muokkaa wikitekstiä]

Tällä artikkelilla ei ole mitään informatiivista arvoa ellei sitten suoraan myönnetä, että uteliaisuus on keskeisin syy. Tiedon henkilön parisuhteesta voi sijoittaa häntä käsittelevään artikkeliin lähteineen, kuten monien tunnettujen henkilöiden kohdalla on tehty. Kansalaisaloite samaa sukupuolta olevien avioliitosta meni läpi ja samalla vähentää artikkelin merkitystä. Jos joku avioliitosta tai parisuhteestaan päättää oikeista syistä, tämän artikkelin merkitys siinäkin suhteessa on olematon. Korina (keskustelu) 1. joulukuuta 2015 kello 01.21 (EET)[vastaa]

Artikkeli on päätetty säilyttää poistoäänestyksessä viime huhtikuussa, joten artikkelin poisto ei ole mahdollista ilman tämän jälkeen ilmaantunutta painavaa syytä. --87.95.44.98 1. joulukuuta 2015 kello 01.36 (EET)[vastaa]

Siis lain muutos ei ole painava syy ? 62.106.17.217 2. huhtikuuta 2017 kello 13.47 (EEST)[vastaa]

Jos lain muutos on mielestäsi painava syy, voit kyseenalaistaa luettelon merkityksen. Mielestäni luettelo on merkittävä niin kauan kun ihmisten syrjintä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi on yleistä. --130.232.239.36 7. huhtikuuta 2017 kello 15.02 (EEST)[vastaa]
Jeps. Kolmekymmentäluvulla syrjintä juutalaisuuden vuoksi oli yleistä, ja silloinkin kerättiin merkittäviä nimilistoja. --Otrfan (keskustelu) 7. huhtikuuta 2017 kello 15.13 (EEST)[vastaa]

Uuden käyttäjän mielipide

[muokkaa wikitekstiä]

Mielestäni luettelo (tai rekisteri?) tunnetuista homo- ja biseksuaaleista ei kuulu tietosanakirjan aihepiireihin. Kas kun siinä ei ole osoitteitakin! Ehdotan uutta poistoäänestystä. --Risto hot sir (keskustelu) 20. huhtikuuta 2017 kello 21.15 (EEST) Tai tasapuolisuuden vuoksi - jos tällaisia luetteloita kaivataan - tulisi laatia sellainen myös tunnetuista heteroseksuaaleista. --Risto hot sir (keskustelu) 21. huhtikuuta 2017 kello 12.01 (EEST)[vastaa]

Artikkeliotsikko tulisi korjata muotoon: Luettelo tunnetuista homo- tai biseksuaaleista

[muokkaa wikitekstiä]

 –Kommentin jätti Käyttäjä (keskustelu) Artikkelin otsikko on kielellisesti ja asiallisesti virheellinen, eli nyt muodossa:

Luettelo tunnetuista homo- ja biseksuaaleista

Kun ihminen ei kuitenkaa ole molempia (ja), vaan jompaa kumpaa (tai), eli artikkelin otsikko tulisi korjata muotoon:

Luettelo tunnetuista homo- tai biseksuaaleista

Aivan kuten vastaavassa englanninkielisen wikipediankin artikkelissa otsikko on:

List of gay, lesbian or bisexual people

ja kuten artikkelin tekstissä on ollutkin tässä kohdassa tai- eikä ja-sana:

"jos henkilö on kertonut tai hänen on kerrottu olevansa nimenomaan homo- tai biseksuaali"

Itse en tiedä, miten ja minne kaikkialle tuo artikkelin otsikkokorjaus voidaan/pitäisi tehdä.

Finfellow (keskustelu) 24. huhtikuuta 2017 kello 12.39 (EEST)[vastaa]