Kellosammakko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kellosammakko
Bombina bombina 1 (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Sammakkoeläimet Amphibia
Lahko: Sammakot ja konnat Anura
Heimo: Bombinatoridae
Suku: Kellosammakot Bombina
Laji: bombina
Kaksiosainen nimi

Bombina bombina
(Linnaeus, 1761)[2]

Vuoristokellosammakon levinneisyys
Vuoristokellosammakon levinneisyys
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kellosammakko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kellosammakko Commonsissa

Kellosammakko (Bombina bombina) on kellosammakoiden sukuun kuuluva Euroopassa elävä sammakkolaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellosammakon selkä on konnamaisen nystermäinen, mutta ruumis on litteä kuten sammakon. Pituus on suurimmillaan 50–55 millimetriä. Selkäpuoli on harmaan tai mustanruskea, tummemilla yksilöillä nystyröiden vihreä väri erottuu huonosti. Raajojen, ruumiin ja pään alapuoli ovat mustansiniset, ja niissä on oranssinpunaisia täpliä. Pitkien takajalkojen kaikkien viiden varpaan välissä on räpylät. Kellosammakko pystyy erittämään ihorauhasistaan myrkkyä, joten monet pedot jättävät sen rauhaan.[3]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellosammakkoa tavataan Keski- ja Itä-Euroopassa, aina Tanskasta, eteläisestä Ruotsista ja pohjoisesta Saksasta itään Uralvuorille Venäjällä, etelässä Tonavan tulvatasangoille, Turkkiin ja Kaukasusten pohjoisrinteille. Sitä on myös istutettu Isoon Britanniaan.[1] Kellosammakko hävisi Ruotsista 1960-luvulla mutta se palasi sinne 1970- ja 1980- luvulla, nykyisin kanta on elinvoimainen.[3]

Elinympäristönsä suhteen sammakko on vaatelias. Se valitsee elinlammekseen vain sellaisen, jossa ei ole vaaraa petokaloista tai petoeläimistä. Paikoittain kellosammakko elää samoilla alueilla kuin vuoristokellosammakko (Bombina variegata).[3]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin ja kovaäänisin koiras vetää naaraita puoleensa. Naaras munii munansa vesikasvien ympärille, ja koiras hedelmöittää ne samalla. Kutuaikana naaras voi paritella useita kertoja ja saada lisääntymiskaudella jopa 450 munaa, vanhemmat naaraat yleensä nuoria vähemmän. Nuijapäät syövät levää ja aikuistuvat kesän mittaan. Täysikasvuinen kellosammakko voi elää jopa 13 vuotta.[3]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellosammakon ravintoa ovat hyönteiset, hämähäkit, etanat, madot ja kalanpoikaset, joita se saalistaa lähinnä vedestä, mutta myös maalta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Aram Agasyan, Aziz Avisi, Boris Tuniyev, Jelka Crnobrnja Isailovic, Petros Lymberakis, Claes Andrén, Dan Cogalniceanu, John Wilkinson, Natalia Ananjeva, Nazan Üzüm, Nikolai Orlov, Richard Podloucky, Sako Tuniyev, Uğur Kaya: Bombina bombina IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.2.2017. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Bombina bombina (TSN 661625) itis.gov. Viitattu 20.2.2017. (englanniksi)
  3. a b c d e Pedersen, Jan: Maailman eläimet äänessä, s. 12. Suomentanut Kalliola, Iiris. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6233-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]