Kavantsaaren kartano
Kavantsaaren kartano (ruots. Kavantholm) oli Karjalan kannaksella Antrean pitäjän Kavantsaaren kylässä sijainnut rälssitila, joka periytyi jo keskiajalta. Kyseessä oli myös Antrean ainoa historiallinen kartano.[1] Ennen toista maailmansotaa sen pinta-ala oli yli 2 500 hehtaaria, josta peltoa oli 250 hehtaaria.[2] Kartanon viimeinen päärakennus oli peräisin 1700-luvun alkupuolelta,[3] mutta nykyään sen rakennuksista ei ole enää nähtävissä juurikaan mitään jäänteitä.[4]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartanon ensimmäinen tunnettu omistaja oli 1500-luvun puolivälissä Viipurin linnan päällikkönä toiminut Maunu Niilonpoika (Måns Nilsson till Ahtis, k. 1560), joka osti tilan vapaaksi vuonna 1556.[3] Hänen jouduttuaan kuninkaan epäsuosioon, kartano siirtyi kruunun omistukseen, kunnes Eerik XIV antoi sen vuonna 1562 käskynhaltija Bertil Göransson Mjöhundille. Hänen jälkeensä kartano kuului Stubben, Skalmin ja Tauben suvuille.[5] Vuonna 1658 kartanon omistajaksi tuli Hämeen omistuksensa Kavantsaareen vaihtanut Henrik Rehbinder.[6] Ruotsin ajan loppupuolella Kavantsaari kuului jälleen kruunulle ja kun Vanha Suomi vuonna 1721 siirtyi Venäjän keisarikunnalle, annettiin kartano vuonna 1726 lahjoitusmaana kapteeni Ivan Menšoi Šuvaloville.[7] Hänen poikansa Ivan Šuvalovin kuoleman jälkeen kartanon osti perikunnalta vuonna 1803 myöhemmin aateloitu venäläinen kauppaneuvos Aleksandr Olhin, joka kuoltua 1815 kartano myytiin edelleen marsalkka C. G. E. Mannerheimin isoisälle Carl Gustaf Mannerheimille.[8]
Thesleffien haltuun Kavantsaari siirtyi 1848, jolloin sen osti kenraalimajuri A. A. Thesleff. Viimeinen omistaja oli hänen pojanpoikansa Nikolai Julius Thesleff, jonka aikana kartanosta itsenäistyi 24 torppaa ja 12 muuta maatilaa.[9] Vuoden 1906 torpparilakkojen yhteydessä Kavantsaari oli Mäntsälän Sälinkään kartanon jälkeen toinen paikka, jossa lakkoja syntyi.[10] Vuoden 1918 sisällissodan aikana kartanon päärakennuksessa toimi punaisten Antrean rintaman esikunta[11] ja jatkosodan aikana IV armeijakunnan komentopaikka,[4] kunnes kartano ilmeisesti tuhoutui Kannaksen suurhyökkäyksessä 1944.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kurki, Juho: Kavantsaaren kartaon naisia. Karjala, 1970, nro 9. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ Antrea Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ a b Wichmann, Yrjö (toim.): Tietosanakirja 4. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1922. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b IV Armeijakunnan komentopaikka Suomen Sotahistoriallinen Seura. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ a b Краеведение поселка Возрождение Viipuri piiri aluekirjasto. Arkistoitu 21.12.2016. Viitattu 5.12.2016. (venäjäksi)
- ↑ Salminen, Kaija: Aatelissukuja Savossa ja Karjalassa 2015. Salon Seudun Sukututkijat ry. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ Haukka, Kauko: Torpparihistoriaa karjalassa 8.9.2007. Haukan sukuseura. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ Kalinitchev, Andrei: Aateliksi Venäjällä. Kaidanov–Olhinien suku 1700-luvulta 1900-luvulle. Genos, 2010, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ Tutustu hautausmaahan 2008. Janakkalan seurakunta. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ Anttila, Kalevi: TORPPARILAITOS SUOMESSA Nurmijärven sukututkijat. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 5.12.2016.
- ↑ Punainen hallinto kesti Viipurissa pisimpään 2016. Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. Viitattu 5.12.2016.