Kauko Vuorensola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kauko Vuorensola (3. maaliskuuta 1923 Oulu6. marraskuuta 2007 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, televisio-ohjaaja ja järjestäjä.

Vuorensola aloitti uransa näyttelijänä. Hän vakiintui sivurooleissa ja muutenkin pienissä elokuvarooleissa. 1950-luvulla Vuorensola näytteli lukuisissa Aarne Tarkaksen elokuvissa, kuten Kovanaama (1954), Villi Pohjola (1955) ja Sankarialokas (1955). Hän kuului myös lukuisten sotilasfarssien kantahenkilökuntaan. Hän toimi 1950-luvulla usein myös kuvaussihteerinä ja leikkaajana, ja vuonna 1959 hän siirtyi päätoimisesti elokuvaohjaajaksi Yleisradion perustamaan Suomen Televisioon. Hän oli toiminut aikoinaan Tarkaksen apulaisohjaajana.[1]

Vuorensola ohjasi Eeva Joenpellon romaanista Suomen ensimmäisen pitkän televisioelokuvan Veljen varjo (1964)[2]. Hän työskenteli pitkään lyhytelokuvien parissa, hän ohjasi muun muassa lyhytelokuvat Tulethan isä (1964) ja Yöjuna (1966).

Kauko Vuorensolan isä oli näyttelijä Yrjö Vuorensola (1893–1978).

Filmografia näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]