Kashmirin konflikti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kashmirin kiistan osapuolet
Jammu ja Kashmir: Intia (Pakistanin vaatima alue). Azad Kashmir: Pakistanin lippu Pakistan ( Intian vaatima alue). Karakoramin vuoristo: Pakistanin lippu Pakistan (Intian vaatima alue). Siachenin jäätikkö: Intia (Pakistanin vaatima alue). Aksai Chin: Kiina (Intian vaatima alue). Shaksamin laakso: Kiina (Intian vaatima alue)

Kashmirin konflikti tarkoittaa Intian ja Pakistanin välistä pitkään jatkunutta kiistaa Kashmirin alueesta, jolla asuu sekä hinduja että muslimeja.

Hindulaisuus on Intian pääuskonto ja islam Pakistanin pääuskonto. Intia, Pakistan ja Kiina ovat jakaneet Kashmirin, mutta alueen hallintasuhteista ei ole päästy lopulliseen sopuun. Sekä Intia että Pakistan vaativat Kashmiria itselleen. Intia ja Pakistan ovat käyneet alueesta kolme sotaa. Kun brittien siirtomaa Intia itsenäistyi, se jakautui muslimienemmistöiseen Pakistaniin ja hinduenemmistöiseen Intiaan.

Kashmirissa oli enemmistö muslimeja, mutta runsaasti myös hinduja varsinkin Jammun alueella. Kashmirin maharadža Hari Singh empi pitkään, liittyäkö Intiaan vai Pakistaniin. Tällöin Pakistanin tukemia "heimosotureita" hyökkäsi Kashmirin laaksoon. Jotta pysyisi vallassa, Singh pyysi Intialta sotilasapua, jonka ehdoksi Intia pani alueen liittämisen Intiaan. Intialaiset joukot voittivat muslimien heimosoturit, ja Pakistan tuli auttamaan muslimeja. Näin Kashmirista alkoi ensimmäinen Intian–Pakistanin sota 1947–48, joka päättyi YK:n aselepoon Intian miehitettyä Jammu ja Kashmirin nimellä kutsutun alueen. Intia ei koskaan järjestänyt YK:n lupaamaa kansanäänestystä, vaan Jammu ja Kashmir liittyivät Intian parlamentin päätöksellä 1957 Intiaan, mitä kashmirilaiset muslimit ja Pakistan eivät hyväksyneet. 1950-luvun lopuilla Kiina valtasi pienen osan Itä-Kashmiria, ja Intia ja Kiina taistelivat vuonna 1962.

Kashmirin kysymys oli esillä, kun vuonna 1965 käytiin toinen ja vuonna 1971 kolmas sota. Vuonna 1984 Intia miehitti hyvin korkealla vuoristossa sijaitsevan asumattoman Siachenin jäätikön, jota ei ollut mainittu vuoden 1972 Simlan sopimuksessa. Muslimit nousivat Kashmirissa kapinaan vuonna 1989, mikä ajoi suurten määrän hinduja pakoon. Intia vastasi kansannousuun kovin ottein, sen poliisit ampuivat mielenosoittajia. Kashmiriin oli syntynyt terroristijärjestöjä, jota vain harva Kashmirin muslimi tuki. Pakistan käytti joitain näistä omien etujensa ajamiseen. 1990-luvun alussa Intian turvallisuusjoukot kiduttivat ja tappoivat monia muslimeja pelkän terrorismiepäilyn perusteella. Kansannousu ja sitä seuranneet levottomuudet rauhoittuvat 1990-luvun puolivälin jälkeen, mutta vuoden 1990 aikoihin puhkesi uusia erimielisyyksiä Intian ja Pakistanin välille Kargilissa sattuneen välikohtauksen ja Pakistanista Intiaan saapuvien islamilaisterroristien takia. Maiden välit kiristyivät äärimmilleen vuosina 1999 ja 2002, kun Intian suuttui muslimien terrori-iskuihin. Intian mielestä Pakistan tuki tai ei ainakaan tarpeeksi estänyt äärimuslimien toimintaa.

Sekä Intia attä Pakistan hankkivat itselleen 1980-luvun lopulla ydinaseita. Kashmirin konflikti saattaisi sovittelemattomana johtaa ydinsotaan Intian niemimaalla, ja on vaara, että Kiinakin puuttuisi siihen. Vuonna 2003 Intian ja Pakistanin välit ovat jossain määrin lientyneet ja rauhanneuvottelut ovat olleet käynnissä, mutta ovat äärimuslimien terrori-iskujen takia katkeilleet. Kashmirin kysmys on molemmille maille arvovaltakysmys, jossa ei haluta antaa periksi. Pakistnissa väitetään Intian haluavan yhdistää koko Pakistanin itseensä, kuten äärihindut todellisuudessa ajattelevatkin.[1]. Intian ja Pakistanin joukkojen välillä oli vielä vuonna 2008 satunnaista laukaistenvaihtoa lähes päivittäin korkealla Kahsmirin vuoristoalueella. Kashmirissa sijaitsee maailman korkeimmalla oleva rintamalinja.

Kashmirin alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kashmir

Kashmir on jaettu Intian, Pakistanin ja Kiinan kesken. Intia hallitsee väkirikasta eteläistä Jammu ja Kashmiria, joka jakautuu muslimienemmistöiseen Kashmirin laaksoon ja hinduenemmistöiseen Jammuun. Intialla on myös pääosin buddhalainen, vuoristoinen Ladakh. Intia on myös kaapannut haltuunsa Karakorumin solan lähellä olevan Siachenin jäätikön. Pakistan hallitsee Kashmirin länsiosia kuten pohjoista aluetta ja läntistä Azad Kashmiria. Pakistanin hallitsema pohjoinen alue käsittäää Gilgitin ja Baltistanin. Kiinalla on buddhalainen Aksai Chinin alue Kashmirin itäosassa ja Pakistanin luovuttama pieni kaistale.[2]

Levottomuuksien alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kashmirin kiista oli käynnissä jo kuukausia ennen kuin Intian itsenäistyessä brittien puolelta itsenäistymisestä vastannut viimeinen Brittiläistä imperiumia edustava Intian varakuningas lordi Mountbatten ilmoitti 3. kesäkuuta 1947 Intian jaettavan Pakistaniksi ja Intiaksi. Jo kuukausia ennen Intian itsenäistymistä sekä muslimit että hindut kiistelivät Kashmirin saamisesta omaan valtioonsa. Lordi Mountbatten kehotti Kashmiria päättämään 15. elokuuta 1947 mennessä, olisiko Kashmirin kuuluttava Pakistaniin vai Intiaan, mutta maharadžan Hari Singh ei halunnut päättää asiasta näin nopeasti. Hari Singh viivytteli vaikean päätöksen tekoa, koska arveli voivamsa saavuttaa Kashmirin itsenäisyyden.[3]

Poonchin väestö painosti Kashmirin hindulaista maharadžaa Hari Singhiä liittymään Pakistaniin elokuussa 1947. Syntyi levottomuuksia, ja maharadža käski hindulaskuvarjojoukkojensa ampua muslimimielenosoittajia, minkä seurauksena satoja kuoli. Asianajaja Sardar Muhammad Ibrahim perusti islamilaisen Azad Kashmirin kapinahallituksen ja aloitti sissisodan maharadžaa vastaan.

Lokakuuhun mennessä oli myös kostoa vaativia pataanitaistelijoita alkanut tulla Luoteis-Kashmiriin. He voittivat maharadžan joukot tämän pääkaupungissa Srinagarissa. Hari Singh pakeni Jammuun ja vetosi Intiaan kapinallisten takaisin lyömiseksi. Hän menetteli näin valtansa säilyttääkseen. Intia lupasi apua, jos Kashmir liittyisi Intiaan. Hari Singh hyväksyi 26. elokuuta 1947 Kashmirin liittämisen Intiaan, minkä hyväksyi Intian puolesta varakuningas lordi Mountbatten.

Seuraavana päivänä 27. elokuuta 1947 Intia avasi ilmasillan Srinagariin ja hyökkäsi heimotaistelijoita vastaan rajusti. Pakistan suunnitteli vastaavansa Intian hyökkäykseen, mutta Pakistanin armeijan komentajana toiminut brittiläinen kenraali Gracey kieltäytyi. Pakistanin valtionpäämies Ali Jinnah ehdotti välitöntä tulitaukoa ja myöhemmin järjestettävää kansanäänestystä Kashmirin ja Jammun asemasta.

Sota 1947-1948[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intia vetosi tammikuussa 1948 Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoon vaatien Pakistania vetämään heimosotilaat Kashmirista. Pakistan vastasi väittämällä, että Kashmir oli liitetty Intiaan väkivalloin. Turvallisuusneuvosto ryhtyi käymään neuvotteluja asiasta Intian ja Pakistanin kanssa esittäen maiden hallituksille, että Kashmirin pitäisi ratkaista kiista vapaalla ja demokraattisella kansanäänestyksellä.

Pakistania pyydettiin takaamaan että sieltä tulleet ei-kashmirilaiset taistelijat vedettäisiin Kashmirista kansanäänestyksen vapauden turvaamiseksi. Intiaa pyydettiin vetämään armeijansa Kashmirista ja jättämään jäljelle vain pienen yleistä turvallisuutta ja järjestystä turvaavan joukon alueelle. Kesken asian käsittelyn Intia karkotti heimotaistelijat takaisin Pakistaniin. Pakistan vastasi siirtämällä vakinaista armeijaansa Kashmiriin ja täysimittainen sota Intian kanssa alkoi. Pakistanin armeija otti johdettavakseen myös Azad Kashmirin kapinallisarmeijan.

YK:n kansanäänestysehdotus ja aselepo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto ehdotti 13. elokuuta 1948 välitöntä tulitaukoa, Intian ja Pakistanin armeijoiden vetäytymistä sekä kansanäänestystä Yhdistyneiden kansakuntien valvomana.[4] Intian ja Pakistanin hallitukset hyväksyivät päätöslauselman.

Tammikuussa 1949 alettiin toteuttaa päätöslauselmaa, joka aloitti Yhdistyneiden kansakuntien jatkuvan sotilastarkkailun alueella edelleen jatkuvassa UNMOGIP (United Nations Military Observer Group in India and Pakistan) -nimisessä operaatiossa. Heinäkuuhun 1949 mennessä oli tulitaukolinja määritelty. Pakistanin puolelle jäi pohjois-osa Jammusta, Poonch ja kapea länsikaistale Kashmirista, Gilgit ja Ladakhin aluetta Kiinan rajalta, Intialle taas Kashmirin laakso, Jammu ja toinen osa Ladakhin aluetta Tiibetin (nykyisin Kiinan) rajalta.

Intia ilmoitti suostuvansa kansanäänestykseen vain siinä tapauksessa, jos Pakistan vetäytyisi miehittämiltään alueilta. Intialaiset panivat vankilaan kansanäänestystä vaatineen muslimien Kansankonferenssin johtajan Abdullahin.

Äänestyksiä ja uusia taisteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1953 äänesti Intian haltuun jääneen Kashmirin vaaleilla valittu kansalliskokous osa Kashmiria Intiaan liittymisestä, mitä eivät Pakistan eikä YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyneet, koska se ei ollut päätöslauselman edellyttämä kansanäänestys. 1955 Intia ja Pakistan sopivat pitävänsä joukkonsa kuuden mailin päässä aselepolinjasta.

1956 uusi vaaleilla valittu Intian haltuun jääneen Kashmirin osan kansalliskokous päätti liittymisestä Intiaan, Nyt Pakistan nimesi oman Kashmirin länsikaisteleensa Azad Kashmiriksi, joka "itsenäistyi" mutat käytännössä Pakstanin valta siellä kasvoi. Pakistanin ja YK:n vastalauseista huolimatta ei Intia ollut valmis kansanäänestykseen. Elokuussa 1965 puhkesi uusia taisteluita Intian ja Pakistanin välille. Sota päättyi Neuvostoliiton välittämään aselepoon syyskuussa 1965.

Kiina miehittää Aksai Chinin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina oli pitkään halunnut Kashmirin koillisosaa itselleen, eikä vaatimus muuttunut kommunistien noustua valtaan. Kiista Kashimirin rajalinjasta Ladakhissa oli kiristynyt Intian ja Kiinan välillä jo 1956-1957, kun Kiina rakensi sotilastietä kiistellylle alueelle vahvistaakseen läsnäoloaan. Intia tehosti sotilaallista partiointiaan alueella. 1959 kiinalaiset joukot miehittivät Aksai Chinin alueen Ladakhista. Kiinan mukaan Ladahkiin kuuluva Aksai Chin on osa Tiibetiä, jonka itsenäisyys loppui, kun kiinalaiset valtasivat sen ja pakottivat lopulta uskonnollisen valtionpäämiehen, 14. dalai-laman pakenemaan 31. maaliskuuta 1959 Intiaan Lhasasta. Kiina ja Pakistan sopivat vuonna 1963 Pakistanin ja Kiinan rajankulusta Kashmirissa siten, että Intian itselleen vaatima alue kuuluu Kiinalle.

Neuvostoliitto välittää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1966 Pakistanin presidentti Mohammad Ajub Khan ja Intian pääministeri Lal Bahadur Shastri tapasivat Taškentissa Neuvostoliiton hallituksen kutsusta ja sopivat joukkojen vetämisestä viimeisimpiä vihollisuuksia edeltäneille paikoille. Joulukuussa 1971 puhkesi sota Intian ja Pakistanin välille Itä-Pakistanin Intian tukemasta itsenäistymisestä Bangladeshiksi, mistä seurasi taisteluja myös Kashmirissa. Aselepolinjaksi sovittiin joulukuussa 1972 vuoden 1971 tulitaukolinja. Solmittiin vuoden 1972 Simlan sopimus jonka turhaan toivottaain olevan lopullinen ratkaisu Kashmirin kiistaan.[5]

Islamilainen intifada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopulla Intian vastainen taistelu Kashmirissa voimistui joidenkin vaatiessa liittymistä Pakistaniin ja toisten itsenäisyyttä ja liittoa Pakistanin kanssa. Levottomuuksien syynä oli muun muassa korkea nuorisotyöttömyys, joka lisäsi nuorten tyytymättömyyttä vallitseviin oloihin. Nuoret kokivat alueen köyhyyden olevan Intian politiikan seurausta. Intia syrji Kashmiria kehitysohjelmassaan antamalla sille enemmän apua lainoina kuin naapuriosavaltiolle Mimanchal Pradeshille, Palestiinan kansannousu ja Afganistanin sissiliikkeet tarjosivat hyviä esimerkkejä vastarinnasta. Kashmirin äärihindujen raaka toiminta muslimeja vastaan riippumatta siitä, olivatko nämä todellisuudessa terroristeja vai ei, radikalisoi muslimitkin. Pakistan lisäksi lietsoi kapinaa Intiaa vastaan tahallaan.[6]

Vuonna 1989 Kashmirissa kansa nousi kapinaan ottamalla mallia Palestiinan intifadasta, ja puoli miljoonaa kashmirilaista osoitti mieltään Shrinagarissa[7]. Intian turvallisuusjoukot tappoivat joitain muslimimielenosoittajia ja muslimeja pakeni Pakistaniin. Intia uhkasi sodalla 4. huhtikuuta 1990, ja lähetti Kashmiriin lisää sotilaita. Keväällä 1990 sotilaat ampuivat vapautta, azadia vaativaa väkijoukkoa Kashmirin Srinagarissa surmaten 80 ihmistä. Muslimien vastareaktio tähän oli niin raju, että 100 000 hindua joutui jättämään kotinsa.[8] Tämä johti Intian hallituksen aseellisten joukkojen vastatoimiin. Kansannousua kukisti melkein puoli miljoonaa sotilasta.[1]

Intia otti alueen suoraan presidentin hallintaan vuonna 1990. Intian turvallisuuspalvelu sai 1990-luvulla täydet toimivaltuudet Kashmirissa[4].YK ei saanut mennä Kashmiriin. Mutta Kashmirin muslimien vapautusliike JKLF ei saanut Pakistanin tukea, kun se julisti tavoittelevansa myös Intian miehittämää Jammun ja Kashmirin osavaltiota, ja Pakistan alkoikin tukea Hizbul Mujahedin -nimistä liikettä, jota jopa Intiankin on väitetty auttaneen.

Äärihindut hajottivat vuonna 1992 Baburin moskeijan.[9] Vuonna 1995 intialaiset saartoivat Charari Shariefin kaupunkiin muslimitaistelijoita, ja tulitus oli siellä pitkään jatkuvaa.

Kashmirin laaksossa on nimetty 35 terroristi- tai äärijärjestöä, joista kuusi laskettiin vuonna 2001 aktiivisiksi.[10]

2000-luvun kiistat ja sovitteluyritykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levottomuudet puhkesivat uudelleen toukokuussa 1999 Intian ilmavoimien iskettyä kapinallisten tukikohtiin Pakistanin puolella Kargilissa, jossa oli myös Pakistanin vakinaisen armeijan joukkoja. Tulitauko saatiin aikaan heinäkuussa 1999. Vuosina 2000-2001 neuvoteltiin rauhasta. Mutta vuoden 2001 lopulla pakistanilaiset terroristit iskivät Srinagarin ja New Delhin parlamentteihin. Joulukuun iskun tarkoitus oli tappaa Intian johto.[1] Intian hallitus suuttui Pakistaniin syyttäen Pakistania terrorismin tukemisesta.[1]

Iskujen takia Intian ja Pakistanin välit kylmenivät nopeasti. Maiden välisessä sanailussa puhuttiin avoimesti ydinsodan mahdollisuudesta. 2002 kapinallisten hyökkäykset Kashmirissa aiheuttivat suuret joukkojen keskitykset Pakistanin ja Intian välille. Diplomaattiset suhteet palautuivat vuoden 2003 lopussa, jonka jälkeen on näkynyt monia merkkejä Intian ja Pakistanin välien lientymisestä ainakin vuoteen 2006 asti. Pakistanilaisia sissiryhmiä ei ole saatu mukaan neuvotteluihin, ja kaikista rajan yksityiskohdista ei olla samaa mieltä. Mutta vuonna 2007 Intiassa räjähti taas pakistanilaisten pommi.

Intia ei ole halunnut myöntää, että suurin osa Kashmirin aktivismista johtuu kashmirilaisten omasta pyrkimyksestä, vaikka toki Pakistan pyrkii käyttämään tätä aktivismia hyväksi[1]. Intiassa ajatellaan, että Kashmirin ongelmat ratkeaisivat, jos Pakistan lopettaisi terroristien salakuljetuksen. Pakistan taas julisti vuoden 2002 aikoihin, että sen rajoilla olevat sotilaat toimivat sen alueelta luvatta Intian puolelle soluttautuvia ääriliikkeitä vastaan.

Pakistanin uusi presidentti sanoi vuonna 2008 Intian hallitsemassa Kashmirissa toimivien pakistanilaisten muslimitaistelijoiden olevan terroristeja. Heinäkuussa vuonna 2008 Intian ja Pakistanin joukot tulittivat toisiaan rajan yli 12 tuntia, mikä oli pahin tulitauon rikkoutuminen viiteen vuoteen[4].

Muslimiterroristit tekivät terrori-iskujen sarjan Mumbaissa 26.–29. marraskuuta 2008 terrori-iskujen sarjan käyttäen kranaatteja ja automaattiaseita. Virallisten tietojen mukaan 164 kuoli, 308 haavoittui.[11] Alkuvuodesta 2010 Intian ja Pakistanin ulkoministerit tapasivat toisensa neuvottelun merkeissä, mutta opiskelijan kuolema mielenosoituksessa kesäkuussa johti uusiin rajuihin mielenosoituksiin ja yhden kuukauden aikana 12 siviiliä sai surmansa.[4]

1980-luvun lopun jälkeen arviolta 47 000 ihmistä on saanut surmansa näissä levottomuuksissa. Intian ilmoittamaan lukuun ei sisälly kadonneita henkilöitä, joita on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan noin 10 000.[12]

Konflikti 2010-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 Kashmirissa oli taas pieniä aseellisa rajavälikohtauksia, jotka olivat pahimpia kymmeneen vuoteen[13]. Niissä kuoli kummaltakin puolelta noin 10–12 ihmistä.

Siachenin jäätikköä koskeva kiista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Siachenin konflikti

Kun aselepo solmittiin 1949 Pakistanin ja Intian välillä, ei määritelty kummalle Siachenin jäätikkö kuuluu, koska sen hyytävässä kylmyydessä ei asunut ihmisiä. Aluetta pidettiin yleensä Pakistaniin kuuluvana. Mutta vuonna 1984 Intia valtasi alueen käyttäen muun muassa helikoptereita. Pakistan oli saanut vihiä Intian operaatiosta, ja Intia Pakistanin vastaoperaatiosta. Pakistan myöhästyi muutaman päivän ja hävisi kilpajuoksun Siachenin jäätikön huipulle. Tämän jälkeen Pakistan on yrittänyt muutaman kerran turhaan vallata Siachenin jäätikön. Kuulusinta erikoisjoukkojen operaatiota johti vuonna 1987 tuleva Pakistanin presidentti Pervez Musharraf.[14]

Nykyäänkin Siachenin jäätiköllä tapahtuu Intian ja Pakistanin joukkojen välillä ammuskelua, mutte yleisin kuolinsyy ovat ankarat olosuhteet. Vuonna 2011 Intia ja Pakistan aloittivat keskustelut jäätikölle sijoitettujen joukkojen vähentämisestä.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Terrorismisota teki Kashmirista hylkiön Maailman kuvalehti. 2002. Kepa. Viitattu 19.3.2013.
  2. Kashmir Encyclopedia Britannica. Viitattu 19.3.2013.
  3. The Kashmir Problem Encyclopedia Britannica
  4. a b c d Kashmirin konfliktin kronologia Ulkoministeriön kehitysviestintä.
  5. Kashmir profile BBC News
  6. Tamminen, Tapio; Zenger, Mikko: Moderni Intia: ristiriitojen suurvalta, s. 151–152. Tampere: Vastapaino. ISBN 951-768-023-6.
  7. http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2002_1/2233 Terrorismisota teki Kashmirista hylkiön
  8. Tamminen, Tapio; Zenger, Mikko: Moderni Intia: ristiriitojen suurvalta, s. 153. Tampere: Vastapaino. ISBN 951-768-023-6.
  9. Timeline: Ayodhya holy site crisis BBC News
  10. Terrorist / Extremist / Insurgent Groups - Jammu and Kashmir South Asia Terrorism Portal. Viitattu 19.3.2013.
  11. HM announces measures to enhance security Press Information Bureau India. Viitattu 19.3.2013.
  12. India revises Kashmir death toll to 47,000 Reuters. Viitattu 19.3.2013.
  13. Pakistan says Indian troops kill soldier in Kashmir USA Today , January 15 2013
  14. What the Siachen conflict is all about 1.7.2011. IBN Live. Viitattu 19.3.2013.
  15. Maailman korkeinta taistelutannerta halutaan demilitarisoida Helsingin Sanomat. 2011. Viitattu 19.3.2013.