Kiinan–Intian sota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiinan–Intian sota
Päivämäärä:

20. lokakuuta21. marraskuuta 1962

Paikka:

Aksai Chin, Arunachal Pradesh

Lopputulos:

Kiinan sotilaallinen voitto

Aluemuutokset:

Kiina miehitti Aksai Chinin alueen

Osapuolet

 Kiina

 Intia

Komentajat

Mao Zedong

Jawaharlal Nehru

Kiinan–Intian sota oli 32 päivää kestänyt rajakonflikti Kiinan ja Intian välillä loka-marraskuussa vuonna 1962. Yllätyshyökkäykseen ryhtyneet kiinalaiset joukot ajoivat intian joukot pois asemistaan maiden välisellä rajalla sijaitsevilta kiistellyiltä alueilta. Lopulta Kiina julisti yksipuolisen tulitauon ja vetäytyi osista valtaamiaan alueitaan, miehittäen kuitenkin edelleen Aksai Chinin aluetta Himalajan länsiosissa. Maiden välisiä rajakiistoja ei ole sovittu edelleenkään ja sota jätti syvän loven maiden välisiin suhteisiin.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aksai Chin on yksi Kiinan ja intian kiistelemistä alueista.

Kiinan ja Intian välisen sodan taustalla olivat maiden välisen pitkän rajan kiistellyt alueet, jotka ovat perua Intian brittiläisen siirtomaa-ajan aikaisista rajanvedosta. Niin sanottu McMahon-linja vedettiin kiinalaisten, tiibetiläisten ja brittien välillä Simlassa käytyjen neuvottelujen tuloksena vuonna 1914 ja se määritteli brittien hallitsemien alueiden rajat Kiinan ja Tiibetin vastaisella rajalla. Qing-dynastian myöhemmin romahdettua Kiinassa sen sittemmät kansallismielisten ja kommunistien hallitukset eivät kuitenkaan olleet hyväksyneet sopimusta. Intian itsenäistyessä maa piti linjaa kuitenkin maiden välisenä virallisena rajana, kun taas kiinalaiset pitivät sopimusta imperialismin luomuksena ja vaativat uusia neuvotteluja rajan suhteen, joihin Intia ei kuitenkaan suostunut.[1] Kiinalle rajalla oli suuri strateginen merkitys sen valtaaman Tiibetin hallinnan kannalta. Kiina oli alun perin pyrkinyt pitämään yllä hyviä suhteita moniin siirtomaavallasta vapautuneisiin valtioihin, mutta suhteet Intiaan huononivat. Tiibetissä esiintyi vakavia levottomuuksia vuonna 1959, joiden tukemisesta Kiinassa syytettiin Intiaa. Maa oli myös antanut turvapaikan Tiibetistä paenneelle dalai lama Tenzin Gyatsolle. Pienempimuotoisia rajakahakoita käytiin maiden rajalla jo ennen varsinaisen sodan syttymistä.[2]

1950-luvulla Kiina rakennutti kiistellyn Aksai Chinin alueen läpi sotilastien, joka yhdisti Tiibetin Kiinan Xinjiangin maakuntaan.[3] Intian pääministeri Jawaharlal Nehru päätti vuonna 1961 lähettää alueelle intialaisia joukkoja Intian maavaatimusten tukemiseksi. Intialaiset joukot perustivat alueelle tukikohtia, jotka paikoittain sijaitsivat myös McMahon-linjan pohjoispuolella. Joukkojen siirrot lisäsivät jännitteitä entisestään ja syyskuussa 1962 kiinalaiset joukot valtasivat intialaisten joukkojen tukikohdan Dholassa.[1]

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. lokakuuta 1962 Kiinan armeija aloitti yllätyshyökkäyksen intialaisia vastaan kiistellyillä alueilla Himalajan itä- ja länsiosissa.[4] Samana päivänä Yhdysvaltojen presidentti oli julistanut Kuuban merisaartoon Neuvostoliiton kanssa syttyneen Kuuban ohjuskriisin takia.[5] Sotaa käytiin korkeilla vuoristoalueilla ja Intian armeijan joukot olivat selvästi vastustajiaan huonommin varautuneita syttyneeseen sotaan.[2] Maan asevoimat menettivät pian asemiaan kaikilla sektoreilla.[1] Itse sotatoimet kestivät kuitenkin vain 32 päivää.[4] Sodan päättänyt toinen kiinalaisten hyökkäys alkoi marraskuun puolella.[2] Syvälle Koillis-Intiaan Bhutanin ja Burman välisellä alueella edenneet kiinalaiset julistivat yksipuolisen tulitauon ja kymmenen päivää myöhemmin he vetäytyivät idässä valtaamiltaan alueilta, mutta jättivät joukkonsa kiistellylle alueelle lännessä.[4]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan ja Intian välisen lyhyen sodan aikana kuoli tuhansia sotilaita molemmin puolin.[2] Sri Lankan pääministeri Sirimawo Bandaranaike välitti maiden välille sodan muodollisesti päättäneet sopimuksen afroaasialaisessa konferenssissa Colombossa joulukussa 1962. Lopullista sopimusta ei kuitenkaan saatu aikaan.[1]

Sotilaallisesti konflikti oli Kiinan voitto. Sota aiheutti syvän loven Kiinan ja Intian välisiin suhteisiin. Intia katkaisi diplomaatisuhteensa Kiinaan kymmeneksi vuodeksi ja se lähensi sittemmin suhteitaan Neuvostoliittoon. Kiina lähensi puolestaan suhteitaan Intian vihollisen Pakistanin kanssa.[2] Pakistan ja Kiina saivat aikaan sopimuksen omista rajoistaan vuonna 1963.[1]

Ulkovalloista Yhdysvallat lähetti sotilasapua Intiaan aseiden, ammusten ja sotilasneuvonantajien muodossa. Sotilaallista merkitystä avulla ei kuitenkaan ollut, sillä sota päättyi vain kaksi päivää avun saapumisen alun jälkeen. Ehkä suurempi merkitys oli Yhdysvaltojen diplomatialla. Yhdysvallat painosti tuolloista liittolaistaan Pakistania olemaan käyttämättä hyväkseen Intian tilannetta Intian ja Pakistanin kiistelemien alueiden suhteen Kashmirissa.[5] Neuvostoliitto oli asettunut ensin heikkosanaisesti Kiinan puolelle, jolta se toivoi tukea Kuuban ohjuskriisin suhteen. Pian Neuvostoliiton kanta muuttui kuitenkin neutraalimmaksi. Mao Zedong kritisoikin Neuvostoliiton Nikita Hruštšovia heikkoudesta. Kiinan sisäpolitiikassa Mao käytti sotaa kommunistisen puolueen sodan vastaisia niin sanottuja kyyhkyjä vastaan pitäen sotaa esimerkkinä voitosta kapitalistisesta ja länsimaiden tukemasta Intiasta.[2]

Kiinan ja Intian rajakiistoja ei ole edelleenkään ratkaistu. Intia vaatii edelleen vuoden 1962 sodan aikana kiinalaisten miehittämää Aksai Chinin aluetta itselleen, kun taas Kiina on vaatinut koko Intian osavaltio Arunachal Pradeshin aluetta, jonne edenneet Kiinan joukot olivat kuitenkin vetäytyneet tulitauon jälkeen. Kiina ei ole myöskään hyväksynyt Intian hallitsemaa Sikkimiä osana Intiaa, vaan pitää sitä virallisesti omana valtionaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Stanley Wolpert: Encyclopedia of India, s. 242–243. Volume 1. Thomson Gale, 2006. ISBN 0-684-31512-2. (englanniksi)
  2. a b c d e f Lauri Paltemaa ja Juha A. Vuori: Kiinan kansantasavallan historia, s. 149–150. Gaudeamus Helsinki University Press, 2012. ISBN 978-952-495-258-3.
  3. Kenneth Pletcher: Aksai Chin Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.2.2019. (englanniksi)
  4. a b c Brahma Chellaney: How China Fights: Lessons From 1962 Sino-Indian War Newsweek. Viitattu 21.2.2019. (englanniksi)
  5. a b Jeff M. Smith: A Forgotten War in the Himalayas YaleGlobal Online. Yale University. Viitattu 21.2.2019. (englanniksi)