Kansan ristiretki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansan ristiretki
Osa ristiretkiä
PeoplesCrusadeMassacre.jpg
Päivämäärä:

Lokakuu 1096

Paikka:

Anatolia ja Nikea

Lopputulos:

Seldžukkien voitto

Osapuolet

Kristikunta
Länsi-Euroopan katoliset

Seldžukit ja muut muslimit

Komentajat

Pietari Erakko
Gautier Tyhjätasku

Kilij Arslan I

Vahvuudet

20 000 ristiretkeläistä (alkujaan 40 000 miestä)

Tappiot

Korkeat

Suhteellisen pienet

Kansan ristiretki oli ensimmäiseen ristiretkeen kuulunut sotaretki, joka kesti kuusi kuukautta vuoden 1096:n huhtikuusta lokakuuhun. Kristittyjen joukkoja johtivat Pietari Erakko sekä Gautier Tyhjätasku, joiden armeija lopulta tuhoutui Kilij Arslanin johtamien muslimien käsissä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Urbanus II oli suunnitellut ristiretken alkavaksi 15. elokuuta 1096, mutta jo kuukausia ennen suuri talonpoikien ja alhaisten ritareiden armeija suuntasi omalle retkelleen kohti Jerusalemia.[1] Talonpojat olivat kärsineet kuivuudesta, nälänhädästä ja rutosta useita vuosia, joten useat heistä näkivät ristiretken tapana paeta näitä koettelemuksia.[1] Heitä myös kannustivat useat meteorologiset tapaukset vuoden 1095 alussa, kuten meteoriparvet, revontulet, kuunpimennys ja komeetta, joita useat pitivät taivaallisina siunauksina. Myös ergotismin puhkeaminen, jota muutoinkin seurasi massamuutot, oli tapahtunut juuri ennen Clermontin kirkolliskokousta. Millenarianismi, usko maailmanlopun olevan lähellä, oli suosittua varhaisella 1000-luvulla ja vaikutti väestöön. Vastaus paavin julistukselle oli odottamattomat, sillä Urbanuksen odottaessa muutamia tuhansia ritareita, hän päätyi seuraamaan jopa 40 000 ristiretkeläisten vaellusta, joista suurin osa oli kuitenkin talonpoikia perheineen.

Liikkeen johtoon nousi kaunopuheinen munkki Pietari Erakko.[1] Hänet tunnettiin ajamassa aasilla pukeutuen yksinkertaisiin vaatteisiin.[1] Pietari oli tarmokkaasti saarnannut ristiretkistä ympäri pohjoista Ranskaa ja Flanderia. Hän väitti olleensa itse Kristuksen valitsema ja on mahdollista, että useat seuraajansa luulivat Pietarin olleen todellinen ristiretkien organisoija paavin sijaan. Usein uskotaan, että Pietarin armeija oli joukko lukutaidottomia, epäpäteviä talonpoikia, joilla ei ollut tietoa määränpäästään ja jotka uskoivat jokaisen vastaan tulleen kaupungin olleen Jerusalem.[2] Tämä on saattanut olla osittain totta, mutta pitkä perinne pyhiinvaelluksesta Jerusalemiin takasi sen, että kaupungin sijainti ja etäisyys oli hyvin tiedossa. Vaikka suuri osa armeijasta oli kyvyttömiä taistelijoita, heitä oli johtamassa joukko hyvin koulutettuja ritareita. Näitä olivat muun muassa tuleva kronikoitsija Fulcher sekä Gautier Tyhjätasku, joka nimensä mukaisesti oli köyhtynyt ritari vailla herraa ja vasalleja, mutta samalla myös kokenut sotilas.

Juutalaisvainot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnaus ristiretkestä sai aikaan myös juutalaisvastaisuuden kiihtymisen. Saksan ja Ranskan osissa juutalaisia pidettiin muslimien tapaan vihollisina, sillä heitä syytettiin Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja juutalaiset olivat lähempänä ristiretkeläisiä kuin kaukaiset muslimit. Useat alkoivat tällöin ajatella, että miksi heidän täytyisi matkustaa tuhansia kilometrejä taistellakseen uskottomia vastaan, kun niitä oli jo lähistöllä juutalaisten muodossa.

On myös mahdollista, että ristiretkeläiset ajautuivat näihin mietteisiin rahanhalusta. Reininmaan juutalaisten asuinalueet olivat nimittäin melko rikkaita, sillä juutalaiset eivät olleet yhtä rajoitettuja rahan lainaamisen suhteen kuin kristityt. Useat ristiretkeläiset olivatkin joutuneet ottamaan lainoja juutalaisilta kyetäkseen hankkimaan aseita ja muita varusteita sotaa varten. Varustautuneena velkojen avulla, ristiretkeläiset järkeilivät juutalaisten murhat osaksi pyhää tehtäväänsä.

Gautier ja ranskalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta vuodelta 1888, jossa Semlinin (nykyinen Zemun) lähialue, Save ja Belgrad

Pietari kokosi armeijansa Kölnissä 12. huhtikuuta 1096, suunnitellen pysähdystä kaupungissa saarnatakseen saksalaisille ja hankkiakseen lisää joukkoja.[3] Ranskalaiset eivät kuitenkaan halunneet jäädä odottamaan Pietaria ja saksalaisia, vaan jatkoivat muutaman tuhannan sotilaan armeijana matkaansa Gautier Tyhjätaskun johdolla pääsiäisen jälkeen.[4] He kulkivat Reinin ja Neckarin vartta Tonavalle ja sitä pitkin viimein Unkariin, jonka he saavuttivat 8. toukokuuta.[4] He saivat kuningas Kolomanilta luvan kulkea maan poikki ja tämän joukot myös muonittivat ristiretkeläisiä, jotka saapuivat kuun lopulla Zemuniin ongelmitta.[4] Joukko ylitti Savan joen ja astui Bysantin alueelle Belgradiin. Belgradin komentaja yllättyi ranskalaisten joukoista eikä hän tiennyt miten toimia, joten otti yhteyttä Nišin kuvernööriin, joka ei tiennyt asiasta yhtään enempää ja lähetti viestinviejän edelleen Konstantinopoliin.[4] Samalla ristiretkeläiset vaativat muonitusta joukoilleen ja alkoivat ryöstellä maaseutua.[4] Tästä seurasi kahakoita Belgradin varuskunnan kanssa ja asioita pahensi se, että kuusitoista Gautierin miestä yritti ryöstää basaarin Zemunissa.[4] Rangaistuksena heidän vaatteensa ja haarniskansa riisuttiin ja laitettiin riippumaan muurin harjalle.[4] Lopulta ristiretkeläiset pääsivät jatkamaan matkaansa Nišiin, missä he saivat ruokaa ja jäivät odottamaan Konstantinopolilta lupaa läpikulkuun.[4] Heinäkuun lopussa armeija saapui Konstantinopoliin Bysantin saattueessa.[5]

Kölnistä Konstantinopoliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari lähti joukkoineen Kölnistä suunnilleen 20. huhtikuuta.[6] Noin 20 000 ristiretkeläistä lähti välittömästi ja toinen ryhmä suunnitteli myöhempää lähtöä Gottschalkin sekä kreivi Emichin johdolla.[6] Pitarin joukko kulki Gautierin käyttämää reittiä, mutta osa sotilaista päätti kulkea Tonavaa pitkin veneillä ja kohtaavansa pääjoukon myöhemmin.[6] Pääjoukko astui Unkariin Ödenburgin, nykyisen Sopronin, kohdalla ja kuningas Koloman tarjosi heille rauhanomaisen kulun Unkarin poikki.[6] Sieltä he jatkoivat matkaansa kohti Zemunia ja kohtasivat vesitse saapuneet joukkonsa mahdollisesti Karlovcin lähellä.[6]

Zemunissa ristiretkeläiset muuttuivat epäluuloisiksi, nähtyään kuudentoista Gautierin sotilaan haarniskat muureilla ja kuultuaan näiden käymistä taisteluista.[6] Lopulta riita kenkäparin hinnasta johti mellakkaan, jota seurasi ristiretkeläisten avoin hyökkäys kaupunkiin, luultavasti Pietarin tahtoa vastaan.[7] Tämän taistelun seurauksena 4000 unkarilaista kuoli ja ristiretkeläiset pakenivat Saven poikki Belgradiin, joutuen kahakkaan Belgradin joukkojen kanssa.[7] Kaupungin asukkaat pakenivat paikalta ja ristiretkeläiset ryöstivät ja polttivat kaupungin.[7] Sitten he marssivat seitsemän päivää saapuen Nišiin 3. heinäkuuta.[7] Siellä Nišin komentaja lupasi saattaa Pietarin armeijan Konstantinopoliin ja tarjota tälle ruokaa, mikäli he lähtisivät liikkeelle heti.[7] Pietari suostui ja seuraavana aamuna he lähtivät liikkeelle.[8] Saksalaiset ristiretkeläiset joutuivat kuitenkin riitaan paikallisten kanssa matkan varrella ja sytyttivät myllyn palamaan, minkä seurauksen Niš lähetti koko varuskuntansa ristiretkeläisten kimppuun.[7] Ristiretkeläiset löylytettiin pahasti ja he menettivät neljänneksen joukoistaan paetessaan varuskuntaa vuorille.[7] Jäljelle jääneet joukot kokoontuivat jälleen Bela Palankassa, mistä he jatkoivat matkaansa ja saapuivat Sofiaan 12. heinäkuuta.[7] Siellä he tapasivat Bysantin saattueen, joka vei joukon turvallisesti Konstantinopoliin, minne he saapuivat 1. elokuuta.[5]

Johtajuus murtuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin keisari Aleksios I Komnenos ei tiennyt miten toimia Pietarin odottamattoman ja epätavallisen armeijan kanssa, joten päätti kuljettaa nopeasti kaikki 30 000 ristiretkeläistä Bosporinsalmen poikki. Jälkeenpäin on väitelty siitä, että lähetettiinkö joukot etenemään tietämättä näiden olemattomista mahdollisuuksista turkkilaisia vastaan vai jatkoivatko he varoituksista huolimatta. Joka tapauksessa tiedetään, että Aleksios varoitti Pietaria olemaan haastamatta turkkilaisia taisteluun, sillä uskoi näiden armeijan olleen ylivoimainen Pietarin sekalaisiin joukkoihin verrattuna.[9] Hän myös ehdotti, että tämä edes odottaisi yhä matkalla olleita joukkoja.[10]

Pietari liittyi Konstantinopolissa jälleen Gautierin joukkoihin ja useisiin italialaisten ristiretkeläisten ryhmiin, jotka saapuivat samaan aikaan, ja heidät kuljetettiin Aasiaan 6. elokuuta.[9] Aasian puolella he alkoivat välittömästi ryöstellä kyliä ja saavuttuaan Nikomediaan, saksalaiset ja italialaiset alkoivat väitellä johtajuudesta ranskalaisten kanssa.[9] Saksalaiset ja italialaiset erosivat muusta joukosta ja valitsivat itselleen uuden johtajan, italialaisen Rainaldin, ranskalaisten jatkaessa Geoffrey Burelin johtamina.[10] Pietari oli viimein menettänyt täydellisesti otteensa ristiretkestä.

Pietarin menetettyä vaikutusvaltansa, ristiretkeläiset jatkoivat etenemistään odottamatta prinssejä ja pääjoukkoja. Lopulta ranskalaiset saavuttivat Nikean ja alkoivat ryöstellä tätä ympäröiviä alueita. He myös tappoivat ja kiduttivat ryöstöretkillään paikallisia kristittyjä.[10] Samalla saksalaiset marssivat 6000 miehen voimin Xerigordonin linnalle ja valloittivat sen käyttääkseen linnaa ryöstöretkiensä tukikohtana.[10] Ranskalaisista poiketen he jättivät kohtaamansa kristityt henkiin.[10] Turkkilaiset eivät kuitenkaan jättäneet hyökkäystä huomiotta ja sulttaani lähetti korkea-arvoisen komentajan johtaman armeijan valtaamaan kaupunkia takaisin ristiretkeläisiltä.[10] Turkkilaiset saapuivat linnalle 29. syyskuuta ja ottivat haltuunsa linnan vedensaannista vastanneen lähteen ja kaivon.[10] Pian ristiretkeläiset joutuivat pakon edessä juomaan aasien verta ja omaa virtsaansa veden loputtua.[11] Kahdeksan päivän jälkeen Rainald päätti antautua ja avasi linnan ovet turkkilaisten luvattua kaikkien uskonsa hylkäävien säästyvän.[11] Kaikki tästä kieltäytyneet surmattiin ja uskonsa hylänneet, joihin Rainald myös kuului, lähetettiin vankeina Antiokiaan, Aleppoon ja Khorasaniin.[11]

Taistelu ja lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristiretkeläisten pääjoukkojen leirissä kaksi turkkilaista vakoojaa olivat levittäneet huhua siitä, että saksalaiset olisivat vallanneet Xerigordon sekä Nikean, mikä sai innostuneet sotilaat liikkeelle, sillä he halusivat osuutensa sotasaaliista. Turkkilaiset olivat kuitenkin väijyksissä Nikeaan vievällä tiellä ja kun Xerigordonin todelliset tapahtumat viimein valkenivat ristiretkiläisille, innostus muuttui paniikiksi. Pietari oli palannut takaisin Konstantinopoliin järjestääkseen varusteita ja useimmat johtajista halusivat odottaa hänen paluutaan, mitä hän ei koskaan tehnyt. Kuitenkin Geoffrey Burel, jota suuri osa armeijasta kannatti, väitti odottamisen olleen pelkurimaista ja kehotti joukkoja kohtaamaan turkkilaiset välittömästi. Seuraavana aamuna, 21. lokakuuta, ristiretkeläisen armeija marssi kohti Nikeaa,[5] jättäen naiset, lapset, vanhat ja sairaat leiriin.

Kohdassa, jossa tie kulki kapean, puustoisen laakson läpi, lähellä Draconin kylää, turkkilaisten armeija odotti. Lähestyessään laaksoa, ristiretkeläiset marssivat äänekkäästi ja joutuivat välittömästi nuolikuuron kohteeksi. Paniikki levisi joukkojen keskuudessa ja hetkessä suuri osa armeija pakeni takaisin kohti leiriään. Suurin osa ristiretkeläisistä kuoli, mutta lapset ja antautuneet säästettiin. Tuhannet vastaan taistelleet kuitenkin hävisivät pian ja kolme tuhatta, mukaan lukien Geoffrey Burel, pääsi onnistuneesti pakenemaan vanhaan, hylättyyn linnaan. Myöhemmin Bysantin joukot purjehtivat paikalle ja toivat nämä selvinneet takaisin Konstantinopoliin ainoina henkiinjääneinä kansan ristiretkestä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kansojen historia, s.136.
  2. Kansojen historia, s.137.
  3. The First Crusade, s. 52.
  4. a b c d e f g h The First Crusade, s. 53.
  5. a b c Ristiretket, s. 37.
  6. a b c d e f The First Crusade, s. 54.
  7. a b c d e f g h The First Crusade, s. 55.
  8. The First Crusade, s. 56.
  9. a b c The First Crusade, s. 57.
  10. a b c d e f g The First Crusade, s. 58.
  11. a b c The First Crusade, s. 59.