Meteoriparvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leonideja nähtynä avaruudesta.

Meteoriparvella tarkoitetaan Maan ilmakehään tulevia meteoreja, jotka tulevat tietystä taivaan suunnasta tiettyinä päivinä vuodesta. Meteoriparvet ovat yleensä törmäyksissä hajonneiden isompien kappaleiden tai ohi kulkeneen komeetan jäännöksiä. Usein nämä jäännökset kulkevat samaa rataa kuin komeetta aiemmin. Maapallon kohdatessa tämän radan sille jääneet hiukkaset törmäävät Maan ilmakehään. Siihen osuminen aiheuttaa valoilmiön, ja ne näkyvät maassa tähdenlentoina.

Vaikka meteoriparveen kuuluvat meteorit näkyvätkin ympäri taivasta, perspektiivistä johtuen ne näyttävät tulevan säteittäisesti jostakin tietystä taivaan kohdasta. Tätä kohtaa kutsutaan parven radiantiksi. Meteoriparvet nimetään joko sen tähdistön mukaan, jonka alueella radiantti sijaitsee esim. Perseidit tai meteoriparven aiheuttaneen komeetan mukaan.

Merkittäviä meteoriparvia tunnetaan parisenkymmentä. Näiden parvien maksimin aikaan nähdään 5–100 tähdenlentoa tunnissa. Jotkut parvet saattavat aiheuttaa ns. meteorimyrskyjä, jolloin aktiivisuus voi nousta tuhansiin tähdenlentoihin tunnissa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]