Aleksios I Komnenos
| Aleksios I Komnenos | |
|---|---|
 Aleksios Komnenos kreikkalaisessa käsikirjoituksessa. | |
| Bysantin keisari | |
| Valtakausi | 4. huhtikuuta 1081 – 15. elokuuta 1118[1] |
| Edeltäjä | Nikeforos III Botaniates |
| Seuraaja | Johannes II Komnenos |
| Syntynyt | noin 1048 tai 1057[1] |
| Kuollut |
15. elokuuta 1118[1] Konstantinopoli |
| Puoliso | Irene Dukaina |
| Lapset |
Anna Maria Johannes Andronikos Isaak Eudokia Theodora |
| Suku | Komnenos |
| Isä | Johannes Komnenos |
| Äiti | Anna Dalassena |
Aleksios I Komnenos (kreik. Αλέξιος Κομνηνός, noin 1048 tai 1057 – 15. elokuuta 1118[1]) oli Bysantin keisari vuosina 1081–1118. Aleksios kuului Paflagoniasta kotoisin olleeseen merkittävään Komnenosten sukuun. Hänen isänsä oli Johannes Komnenos, joka oli keisari Isaak Komnenoksen veli, eli Isaakin veljenpoika Aleksios ei ollut ensimmäinen keisari Komnenos suvusta. Hän kuitenkin perusti yli satavuotisen dynastian Komnenos -suvusta, joka aloitti Bysantin valtaanpaluun Itä-Välimeren suurvaltana.
Aleksioksen aikanaan Bysantin valtakunnan rappeutuminen saatiin seisautettua. Aleksios kukisti muun muassa Bysantin rikkauksia havitelleen Robert Guiscardin ja tämän normannit. Vaarallisimmaksi uhaksi valtakuntaa kohtaan osoittautui kuitenkin ensimmäinen ristiretki, joka toi suuret joukot länsimaisia ritareita Konstantinopoliin vuonna 1096. Aleksios sai kuitenkin ristiretken joukkojen ansiosta vallattua takaisin useita seldžukeille menetettyjä kaupunkeja. Vuonna 1108 Robert Guiscardin poika Bohemund yritti jälleen hyökätä Bysanttia vastaan. Aleksios kukisti normannit toistamiseen ja pakotti Bohemundin allekirjoittamaan nöyryyttävän rauhansopimuksen.
Aleksioksen tytär Anna Komnena kirjoitti isänsä elämästä imartelevan elämäkerran Aleksiaan. Anna yritti myös äitinsä Irene Dukainan kanssa saada Aleksioksen tekemään Annan miehestä Nikeforos Bryennioksesta kruununperillisen. Aleksios pysyi kuitenkin tiukkana ja luovutti kuolinvuoteellaan vallan vanhimmalle pojalleen Johannekselle, joka jatkoi isänsä aloittamaa valtakunnan vahvistamista.
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1057 Aleksioksen setä Isaak syrjäytti keisari Mikael IV:n ja julistautui itse keisariksi, mutta hän luopui vallasta sairauden takia hallittuaan vähemmän kun kaksi vuotta. Aleksioksen isä kieltäytyi keisariudesta, vaikka Isaak olisi halunnut hänet seuraajakseen. Aleksioksen äiti Anna Dalassena yritti suostutella miestään keisariksi, mutta lopulta Isaak valitsi Konstantinos Dukaksen seuraajakseen. Aleksioksen isä Johannes kuoli vuonna 1067. Samana vuonna kuoli myös keisari Konstantinos, ja kaikkien yllätykseksi hänen leskensä Eudokia Makrembolitissa meni naimisiin erään kenraalin, Romanos Diogenesin, kanssa. Dukaksen suku pelkäsi pahoin ettei Konstantinoksen ja Eudokian poikaa Mikaelia päästettäisi valtaistuimelle. Kun turkkilaiset kukistivat Romanoksen Manzikertin taistelussa Mikael julistautui keisariksi. Saadakseen mahtavan Komnenosten suvun puolelleen Mikael teki Aleksioksen veljestä Isaakista Aasian armeijan komentajan. Isaak otti mukaansa Aleksioksen, kun hän lähti taistelemaan Romanosta vastaan. Romanos kukistettiin ja hänet lähetettiin luostariin.
Isaakin ja Aleksioksen suosio alkoi nyt nousta. Pian liian suositut veljekset lähetettiin pois pääkaupungista. Aleksios lähetettiin myös taistelemaan Manzikertissa palkkasotilaita johtanutta normanni Roussel de Bailleulta vastaan. Roussel oli kapinoinut keisaria vastaan Manzikertin jälkeen. Aleksios onnistui kukistamaan Rousselin, vaikka hänelle ei ollut annettu tarpeeksi joukkoja.
Vuonna 1077 valtakunta oli tuhon partaalla. Balkanilla slaavit kapinoivat, ja Vähässä-Aasiassa turkkilaiset etenivät uhkaavasti. Samalla normannit valtasivat alueita Dalmatiassa. Armeija oli Manzikertin jälkeen rappiolla, ja sen iskukykyisimmät joukot olivat ulkomaalaisia palkkasotilaita. Valtakunnan kassakirstut ammottivat tyhjyyttään, ja kaiken lisäksi alkoi kaksi vaarallista kapinaa. Ensimmäistä kapinaa johti Nikeforos Botaniates ja toista Nikeforos Bryennios vanhempi. Botaniates onnistui syrjäyttämään Mikaelin ja meni naimisiin tämän vaimon Marian kanssa. Päästäkseen keisariksi Botaniates lupasi tehdä Mikaelin ja Marian nuoresta pojasta Konstantinoksesta kruununperillisen, mutta hän rikkoi tämän lupauksen melkein heti. Botaniates kutsui Aleksioksen johtamaan joukkoja Bryenniosta vastaan. Bryennios oli saanut valtansa alle suuren osan Bysantille kuuluvasta Balkanista. Aleksios onnistui kuitenkin kukistamaan kapinallisen joukot. Aleksios oli tämän jälkeen erittäin suosittu armeijan ja kansan parissa. Huhuttiin myös, että hän olisi keisarinna Marian rakastaja. Maria lähtikin pian mukaan Aleksioksen ja tämä veljen Isaakin suunnittelemaan salajuoneen Botaniatesta vastaan. Veljesten salaliittoon kuului myös muita korkea-arvoisia upseereita kuten Mikael IV:n setä caesar Johannes Dukas ja Palaiologos-suvun kantaisä Georgios Palaiologos. Varmistaakseen Dukasten ja Komnenosten siteet Aleksios meni naimisiin Johannes Dukaksen lapsenlapsen Irene Dukainan kanssa. 1081 veljekset panivat suunnitelmansa käytäntöön ja syrjäyttivät Botaniateksen. Aluksi salaliiton jäsenet halusivat että vanhempi Isaak julistettaisiin keisariksi, mutta hän sanoutui irti kruunusta ja antoi sen Aleksiokselle. Aleksios oli tuolloin vain 33-vuotias.
Aleksios muutti pian asumaan keisarilliseen palatsiin keisarinna Marian kanssa ja antoi julistaa nuoren Konstantinoksen kruununperillisekseen. Tällä tavoin hän sai oman vallankaappauksen vaikuttamaan lailliselta. Kun Aleksios kruunattiin keisariksi syntyi skandaali kun Aleksioksen vaimoa Ireneä ei kruunattu samaan aikaan. Tämän takana oli Aleksioksen voimakastahtoinen äiti Anna Dalassena joka vihasi Dukasten sukua. Dukakset tietysti suuttuivat tästä ja pakottivat Konstantinopolin patriarkka Kosmas I:n kruunaamaan Irenen keisarinnaksi viikkoa Aleksiosta myöhemmin. Irene muutti tämän jälkeen Aleksioksen kanssa asumaan keisarilliseen palatsiin. Keisariparin elämä oli aika ajoin vähemmän ruusuinen; etenkin koska Aleksioksen äiti Anna asui palatsissa keisariperheen kanssa aina kuolemaansa asti. Huhujen mukaan Aleksioksella oli vielä pitkän aikaa suhde entisen keisarinna Marian kanssa, joka myös sai jatkossa asua valtavassa keisarillisessa palatsissa. 1. joulukuuta 1083 Aleksios ja Irene saivat ensimmäisen lapsensa Annan, joka pian syntymänsä jälkeen kihlattiin kruununperillisen Konstantinoksen kanssa.
Keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Normannien hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisariksi tultuaan Aleksios joutui käyttämään diplomaattisia taitojaan ja oveluutta selvitäkseen valtakuntaa uhkaavien kansojen paineelta. Seldžukit olivat sotaisa kansa, joka valloitti 1070-luvulla Vähää-Aasiaa. Aleksios solmi rauhan seldžukkisulttaani Suleiman ibn Kutulmišin kanssa voidakseen keskittää sotatoimet normanneja vastaan.[2]
Sisilian normanneja ja heidän johtajaansa Robert Guiscardia vastaan Aleksios joutui taistelemaan, kun normannit nousivat maihin nykyisessä Albaniassa toukokuussa 1081. Heidän tarkoituksenaan oli vallata Balkanin niemimaa Bysantin valtakunnalta. Väitetään, että Robert Guiscardilla olisi ollut myös suunnitelmia koko valtakunnan valtaamiseksi, sillä normannijoukoissa oli mies, jonka sanottiinn olleen syrjäytetty Mikael VII. Guiscard oli jopa antanut tälle yhden tyttäristään vaimoksi. Kesäkuussa normannit alkoivat piirittää Dyrrakionia, mutta kaupunkia puolustanut Georgios Palaiologos piti pintansa. Kaupungin avuksi tuli myös venetsialainen laivasto, joka kukisti Guiscardin pojan Bohemundin johtaman laivaston. Aleksios marssi Konstantinopolista Dyrrakionin avuksi. Anna Komnenan mukaan Guiscardilla oli noin 30 000 miestä ja Aleksioksella jonkin verran vähemmän, ehkä 20 000. Aleksios kärsi murskatappion Dyrrhakionin taistelussa, joka käytiin 18. lokakuuta 1081. Anna Komnenan mukaan Aleksios menetti noin 5 000 miestä. Taistelun jälkeen Robert valtasi Dyrrakionin ja suuren osan Pohjois-Kreikkaa. Aleksios itse pääsi pakenemaan Thessalonikaan.
Hyökkäyksillään Guiscard valtasi Dyrrakionin ja Korfun. Normannien uhka ei hellittänyt ennen kuin Robert kuoli vuonna 1085. Tällöin Aleksios valtasi takaisin menetetyt alueet. Seuraavaksi Aleksioksen oli torjuttava petšenegien ja kiptšakien hyökkäykset Traakiassa sekä uudelleen aktivoituneiden aloittaneiden seldžukkien hyökkäykset Vähässä-Aasiassa.
Aleksioksen uudistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Armeijan rappeutuminen oli yksi suurin huolen aihe sen jälkeen kun suurin osa parhaista värväysalueista oli joutunut selžukkien valtaan. Toinen Aleksiosta vaivannut ongelma oli valtakunnan rahavarojen vähyys. Valtakunnan rahojen arvo oli romahtanut koska valtio oli antanut lyödä tavallisen nomisma kultarahjan lisäksi erilaisia halvemmista metalleista tehtyjä rahoja. Verot piti myös maksaa kultarahoissa, mutta valtio saattoi maksaa omat velkansa vähäarvoisimmilla rahoilla. Tämä oli tietysi aiheuttanut paljon taloudellista sekaannusta ja vahinkoa. Aleksios määräsikin uuden vaihtokurssin nomisman ja muiden rahojen välille. Hän sääti myös useita lisäveroja.
Ristiretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1095 Aleksios oli lähettänyt paavi Urbanus II:lle avunpyynnön. Paavi innostui tästä ja alkoi saarnata ristiretkeä pakanoita vastaan. Aleksios olisi itse asiassa halunnut lännestä palkkasotilaita, mutta saikin paljon enemmän kuin oli pyytänyt. Ensimmäinen ryhmä huonosti varustettuja ristirekeilijöitä Pietari Erakon johdolla saapui vuonna 1096. Aleksios antoi heti siirtää heidät Vähään-Aasiaan jossa he joutuivat pian turkkilaisten uhreiksi. Ensimmäisen ristiretken pääjoukon saavuttua Konstantinopolin edustalle Aleksios vaati, että ristiretken johtajat vannoisivat uskollisuutta hänelle ja lupautuisivat palauttamaan valtaamansa maat keisarille. Bysantti saikin takaisin suuria alueita Vähästä-Aasiasta ristiretken yhteydessä.
Aleksioksen tytär Anna Komnena kirjoitti isästään imartelevan elämäkerran Aleksiaan.
Aleksios teki pojastaan Johanneksesta kruununperillisen. Hänen vaimonsa Irene ja tyttärenensä Anna olisivat halunneet Annan miehestä Nikeforoksesta kruununperillistä, mutta heidän juonensa epäonnistui. Valtataistelua käytiin vielä Aleksioksen tehdessä kuolemaa 15. elokuuta, 1118, mutta lopulta Johannes selvisi voittajana ja hänet kruunattiin keisariksi.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksios ja Irene Dukaina saivat seitsemän lasta:
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kazhdan, Alexander P.: The Oxford dictionary of Byzantium. Oxford University Press, 1991. ISBN 978-0-19-504652-6. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Medieval Sourcebook: Anna Comnena: The Alexiad (Arkistoitu – Internet Archive) – Anna Komnenan Aleksias (englanniksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sture Linnér: Anna Komnenas värld : Bysans på 1100-talet. Atlantis, 1993.
- John Julius Norwich: Byzantium: The Decline and Fall. Viking, 1991. ISBN 0-679-41650-1.
- Georg Ostrogorsky: History of the Byzantine State. Rutgers University Press, 1969. ISBN 0-8135-1198-4.
| Edeltäjä: Nikeforos III Botaniates |
Bysantin keisari | Seuraaja: Johannes II Komnenos |
| ||||||||||||||||||||||
