Kaisa Salmi
Kaisa Johanna Salmi (s. 1968 Helsinki)[1] on suomalainen installaatio-, performanssi-, yhteisö-, ja ympäristötaiteilija.[2]
Hänet tunnetaan muun muassa mittavista ympäristötaideteoksistaan[3], kuten eduskuntatalon portaille (2007) ja Turun tuomiokirkon edustalle (2008) sommitelluista gerbera-asetelmista.[1][4] Muita uutisoituja ja huomioita herättäneitä ympäristöteoksia ja performansseja ovat olleet muun muassa Helsingin Narinkkatorille Helsinki-viikolle muovijätteistä tehty teos "Muovivyöry" (2010)[1], Lahdessa 28. huhtikuuta 2013 tuhansia osallistujia kerännyt Fellmanin pelto - "elävä monumentti" -suurperformanssi ja siitä tehty elokuva[5] sekä Oulun keskustassa elokuussa 2013 Pakkahuoneenkadun peittänyt 34 000 ruusupensaasta koottu teos[6].
Salmi on koulutukseltaan taiteen maisteri Aalto-yliopistosta (2011), teatteritaiteen maisteri valosuunnittelussa Teatterikorkeakoulusta (2006) ja tekee parhaillaan (vuonna 2021) nykytaiteen väitöskirjaa Aalto-yliopistossa.[1]
Salmi on palkittu 1. palkinnolla ympäristötaidekilpailussa Helsingissä vuonna 2010 ja hänet valittiin Suomen instituutin vuoden 2011 suomalaiseksi taiteilijaksi Virossa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Kaisa Salmi: Info & CV kaisasalmi.com. 2021. Viitattu 7.9.2021.
- ↑ Kaisa Salmi Kuvataiteilijamatrikkeli. 2013. Suomen taiteilijaseura. Viitattu 31.8.2013.
- ↑ Sari Saloranta: Ympäristötaiteilija Kaisa Salmi kutsuu Lahteen 22 000 ihmistä "punavankileirille" Demari. 28.1.2013. Viitattu 31.8.2013.
- ↑ Moderni punavankileiri elää historiaa Lahdessa Turun Sanomat. 26.4.2013. Arkistoitu 21.2.2014. Viitattu 31.8.2013.
- ↑ Fellmanin pelto - 22 000 ihmisen elävä monumentti www.lahdenmuseot.fi. 2013. Lahti: Lahden taidemuseo. Arkistoitu 23.2.2014. Viitattu 31.8.2013.
- ↑ Satu Niskanen: Ruusut valtasivat Pakkahuoneenkadun Kaleva. 25.8.2013. Oulu: Kaleva. Viitattu 31.8.2013.