Käävät

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käävät
Rikkikääpä
Rikkikääpä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Lahko: (Polyporales viittaa vain yhteen taksoniin)
Heimo: (Käävät) (Polyporaceae viittaa vain yhteen taksoniin)
Corda[1]
Suvut
  • Katso teksti
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Käävät Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Käävät Commonsissa

Käävät on vanhentunut nimi sienisuvusta Polyporaceae. Ne ovat kantasieniä, jotka kasvavat usein puun rungossa puun loisena tai lahottajana. Elävällä puulla kasvaessaan kääpä vahingoittaa puuta lahottamalla sitä, kuolleella puulla taas elävät yleensä eri lajit. Suomessa esiintyy yli kaksisataa eri kääpälajia. Nykyään on todettu, että Polyporales on vain yksi monista lahkoista, jossa kääpiä esiintyy. Muita lahkoja ovat esimerkiksi Hymenochaetales, Gloeophyllales, Thecisporales ja jopa vahveroista tunnettu Cantharellales sekä paljon helttasieniä sisältävä Agaricales-lahko, ja esimerkiksi lampaankääpä (Albatrellus ovinus) on samassa Boletales-lahkossa tattien, rouskujen ja haperoiden kanssa. Osittain käävät ovat vain hyvinkin kaukaista sukua toisilleen. Lisäksi on paljon kääpämäisiä sieniä, joita pidetään rajatapauksena, voiko niitä laskea kääviksi. Tällaisia ovat esimerkiksi raspikat, rypykät, vanukat ja kelmukat.[2]

Käävän monivuotinen sienirihmasto elää puun sisällä. Itiöemä kasvaa puun ulkopinnalla joko pinnanmyötäisenä eli resupinaatisena, selvästi kasvualustastaan ulkonevana eli pileaattisena tai jotkin lajit näiden sekamuotona (puoliresupinaattinen). Itiöemällä ei yleensä ole jalkaa. Kääpien itiöemät voivat olla joko yksivuotisia tai monivuotisia. Monivuotisten kääpien, kuten taulakäävän (Fomes fomentarius), itiöemät saattavat kasvaa varsin kookkaiksi. Usein käävän elämän lopettaa emäpuun lahoaminen pois, mutta myös käävillä on loisia. Jalalliset käävät kasvavat tavallisesti maassa. Kääpien tunusmerkkinä on itiöemän alapinnan pillistö, joka kuitenkin poikkeaa tatteien pillistöstä selvästi. Heltallisia kääpiä tunnetaan myös, esimerkiksi kovunhelttakääpä (Trametes betulinus).

Kääpien merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut käävät, kuten männynkääpä (Phellinus pini), voivat olla merkki vanhasta metsästä, sillä ne eivät elä nuoressa ja terveessä puussa. Nuoressa metsätalousmetsässä kääpiä ja kääpälajeja on varsin vähän. Osa käävistä vaatii kasvualustakseen kuolleen maapuun, ja vaativimmat lajit jopa jonkin toisen kääpälajin esilahottaman rungon. Yksivuotisissa lajeissa sen sijaan on hyvinkin yleisiä ja vaatimattomia lajeja. Pinovyökääpä (Trametes ochracea) esiintyy hyvin yleisesti jopa muutaman sormen paksuisilla kuolleilla lehtipuun rungoilla.

Osaa käävistä voi maallikko erehtyä luulemaan aivan toisenlaiseksi sieneksi, kuten homeeksi niiden pinnanmuotoisen kasvutavan ja epämääräisen muodon vuoksi.

Käävän käyttöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet käävät, varsinkin taulakäävät, ovat tunnettuja siitä, että ne kuivattuina ja sytytettyinä kytevät hyvin hitaasti ilman liekkiä, muuttuen pikkuhiljaa tuhkaksi. Kääpä saattaa kyteä tuntikaudet savuten. Tämä näkyy joidenkin kääpien suomenkielisissä nimissä: taulakäävästä tehtiin taulaa tulentekoa helpottamaan, ja arinakääpää (Phellinus igniarius) käytettiin tulen säilyttämiseen uunissa, eli se laitettiin uunin arinalle hiljalleen kytevän hiilloksen tulta säilyttämään.

Kääpiä on palo-ominaisuuksiensa vuoksi käytetty myös tulen kuljettamiseen. Kytevän käävän päälle on kiedottu mahdollisimman paljon kosteaa nahkaa tai kangasta, jotta kääpä saisi mahdollisimman vähän happea ja palaisi mahdollisimman hitaasti. Tulen kuljetusta käävässä auttaa myös se, että kääpien kuoret palavat huonosti, ja eristävät osaltaan kytevän sisuksen.

Taulaaminen on kansanperinteellistä iho-oireiden ja särkyjen hoitoa käävällä. Kääpä sytytetään kytemään, ja sen kuuman tuhkan annetaan putoilla iholle. Tuhkassa on tervamaista ainetta, jonka on ilmeisesti ajateltu auttavan ihovaivoihin tervan tavoin. Entisen Neuvostoliiton alueella on käytetty pakurikääpää lääkkeenä.

Kääpiä voidaan käyttää tekstiilien värjäykseen. Väriaineet irrotetaan liottamalla. Muiden kuin yksivuotisten kääpien keräämistä on kuitenkin syytä välttää, sillä lajintunnistus saattaa olla aloittelijalle hankalaa, ja mukaan voi vahingossa tulla uhanalainenkin laji.

Sukuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abundisporus - Amyloporia - Amyloporiella - Antromycopsis - Australoporus - Austrolentinus - Bridgeoporus - Burgoa - Cerrena - Coriolopsis - Cryptomphalina - Cryptoporus - Daedaleopsis - Datronia - Dichomitus - Earliella - Echinochaete - Fabisporus - Faerberia - Favolus - Flabellophora - Fomes - Fomitella - Fomitiporia - Fuscocerrena - Fuscoporia - Globifomes - Grammothelopsis - Haploporus - Hexagonia - Laccocephalum - Laetifomes - Laetiporus - Lasiochlaena - Lentinus - Lenzites - Leptoporellus - Lignosus - Lithopolyporales - Macrohyporia - Macroporia - Megasporoporia - Microporellus - Microporus - Mollicarpus - Mycelithe - Navisporus - Neolentinus - Neolentiporus - Nigrofomes - Nigroporus - Oligoporus - Osmoporus - Pachykytospora - Pachyma - Panus - Perenniporia - Perenniporiella - Phaeolus - Phaeotrametes - Phellinidium - Phellinopsis - PhellinusPhellopilus - Phylloporia - Piloporia - Podofomes - Polyporus - Poria - Porodaedalea - Porodisculus - Poronidulus - Pseudofavolus - Pseudopiptoporus - Ptychogaster - Pycnoporellus - Pycnoporus - Pyrofomes - Roseofavolus - Royoporus - Rubroporus - Ryvardenia - Skeletocutis - Sparsitubus - Stiptophyllum - Tinctoporellus - Trametes - Trichaptum - Tyromyces - Vanderbylia - Xerotus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: MycoBank Luettu 9.9.2008
  2. Tuomo Niemelä: Suomen käävät, s. 9–11. Helsinki: Norrlinia, 2016. ISBN 978-951-51-2434-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]