Arinakääpä
| Arinakääpä | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Phellinus igniarius (L.) Quél. [1] |
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Arinakääpä Commonsissa |
Arinakääpä (Phellinus igniarius) on lehtipuilla esiintyvä sieni, joka muiden kääpien tapaan lahottaa puuta solunulkoisilla entsyymeillään. Laji toimii valkolahottajana elävilläkin puilla.[2]
Itiöstä kasvanut sienirihmasto tunkeutuu puuhun kuoren vioittumien kautta. Sienirihmasto aiheuttaa valkolahoa ja tuhoaa puun hitaasti. Vielä elävään tai kuolleeseen puuhun ilmestyvä, 5–20 senttimetriä leveä kääpä on monivuotinen. Arinakääpä lahottaa varsinkin koivuja ja muita lehtipuita, mutta haapoja lahottaa vain haavanarinakääpä.
Mustakääpä (Phellinus ignarius var. trivialis)on nykytiedon (2016) mukaan hieman toisennäköinen arinakäävän muoto, joka suosii suuria pajupuita. Kaiken kaikkiaan arinakääpien taksonomia on yhä ongelmallinen DNA-selvittelyistä huolimatta.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Haavanarinakääpä (Phellinus populicola)
- Koivunarinakääpä (Phellinus cinereus)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 16.8.2008
- ↑ Salo – Niemelä – Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 367. WSOY ja Kasvimuseo, 2006. ISBN 951-0-30359-1.
- ↑ Tuomo Niemelä: Suomen käävät, s. 257–259. Helsinki: Norrlinia, 2016. ISBN 978-951-51-2434-0.
