Siirry sisältöön

Jutta Zilliacus

Wikipediasta
Jutta Zilliacus Tesvision juontajana 1963.

Jutta Armelle Zilliacus (o.s. Kingo; s. 25. heinäkuuta 1925 Helsinki) on suomalainen toimittaja, kirjailija ja poliitikko. Hän toimi Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana Helsingin vaalipiiristä vuosina 1975–1987. Zilliacus oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1968–1984.[1]

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacuksen vanhemmat olivat Pietarista Suomeen vallankumousta pakoon muuttaneet virolaiset pianonvirittäjä Johann Kingo ja kotirouva Jenny (o.s. Pihlak). Hänen Johann-isänsä oli muusikko ja suoritti asepalveluksensa torvensoittajana tsaarin armeijassa Pietarissa 1890-luvulla. Asepalveluksen jälkeen hän piti omaa pianokauppaa Pietarissa. Äiti Jenny työskenteli myös Pietarissa suuriruhtinattaren hovissa. Zilliacuksen vanhemmat tapasivat toisensa vasta Suomessa.[2] Hän sai syntyessään Viron kansalaisuuden.[3]

Zilliacuksen perhe asui Kaivopuistossa samassa paikassa, jossa sijaitsee nykyinen Viron suurlähetystö. Zilliacus oli Viron kansalainen 10-vuotiaaksi saakka. Hän kävi ensin ruotsinkielistä kansakoulua ja sen jälkeen Helsingin saksalaista koulua, jossa hänen paras luokkakaverinsa oli tuleva näyttelijä Kyllikki Forssell.[2] Myös Jutta näytteli jonkin verran, esimerkiksi elokuvissa, jolloin hän käytti nimeä Jutta Armela. Hän toimi nuoruudessaan myös muun muassa mannekiinina, televisiokuuluttajana ja Mannerheimin sihteerinä[4].

Kesäisin perhe asui Zilliacuksen sukulaisten luona Haapsalussa. Toisen maailmansodan aikana Zilliacuksen Viron-sukulaiset joko vietiin Siperiaan tai he pakenivat Saksaan.[2]

Zilliacuksen puoliso oli toimittaja ja kirjailija Benedict Zilliacus. Koulutukseltaan Jutta Zilliacus on ylioppilas.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vägskäl (suom. Tienhaarassa) (1986)
  • Annorlunda barndom (suom. Toisenlainen lapsuus) (1986)
  • Vändpunkt (suom. Uusille poluille) (1987)
  • Gå över gränser (suom. Rajanylityksiä. (Suomentanut Irmeli Järnefelt) Tammi, 1992. ISBN 951-31-0009-X )
  • Balansgång (suom. Tasapainoilua) (1994)
  • Ajatuksia verannalla. (Suomentanut Irmeli Järnefelt) Tammi, 1997. ISBN 951-31-1033-8
  • I väntan på buss nummer 16 (suom. Kuudentoista pysäkillä) (2002)

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacukselle on myönnetty Axel Olof Freudenthal -mitali vuonna 1996.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Korppi-Tommola, Aura: ”Zilliacus, Jutta (1925–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 820–821. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c Arvonen, Margit: Niiasin aina Mannerheimille Iltalehti. 19.2.2007. Arkistoitu 19.2.2007.
  3. ↑ ”Minulle henkinen koti on aina se kieli, jota kulloinkin puhun”, sanoo kielitaitoinen 99-vuotias Jutta Zilliacus yle.fi. Viitattu 4.12.2024.
  4. ↑ Olin, Daniel (haastattelija): 95-vuotias Jutta Zilliacus ymmärtää koronasukupolvea: Sota varasti viisi vuotta nuoruudestani Yle Areena. 7.3.2021. Viitattu 3.12.2024. (ruotsiksi)
  5. ↑ Teenetemärkide kavalerid Vabariigi Presidendi Kantselei. 2025. Viitattu 25.7.2025. (viroksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jutta Zilliacus.
Edeltäjä:
Taisto Tähkämaa 		Iäkkäin elossa oleva kansanedustaja
21. joulukuuta 2025 – 		Seuraaja:
-
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jutta_Zilliacus&oldid=23743397”