Jussi Kirjavainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jussi Kirjavainen (9. helmikuuta 1901 Kivennapa11. huhtikuuta 1983 Tampere) oli suojeluskunta-aktiivi ja sotien jälkeen Aamulehden urheilutoimittaja ja pakinoitsija.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjavaisen vanhemmat olivat asioitsija Tuomas Paavonpoika Kirjavainen ja Katri Matintytär Henttinen.[1] Hän syntyi Karjalan Kannaksella Kivennavalla Pihlaisten kylässä, josta perhe muutti 1913 Terijoelle. Paikalliseen suojeluskuntaan Kirjavainen liittyi 1918. Pian sen jälkeen hän suoritti asevelvollisuutensa ja jatkoi vuonna 1921 kotiseudullaan Kannaksen rajavartiostossa.[2]

Vuonna 1932 Kirjavaisesta tuli Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin ohjaaja Tampereella, esimiehenään everstiluutnantti Aaro Pajari. Sotilasohjaajan työssä hän innosti nuoria miehiä fyysisen kunnon kohottamisessa. Suunnistuskoulutuksen vuonna 1937 suunnistuksen Suomen mestaruuskisoissa viidenneksi tullut Kirjavainen aloitti Tampereella Tahko Pihkalan kanssa.[1] Hän oli myös aktiivi hiihdon ystävä. Hän kirjoitti useampiosaisia tietokirjoja Suomen hiihdosta 1930-luvun lopulla ja vuodesta 1934 alkaen urheilupakinoita tamperelaiseen Aamulehteen nimimerkillään "Jii".[2]

Sota-aika ja asekätkentä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjavaisen kouluttamat suojeluskuntayksiköt olivat runkona liikekannallepanon aikana sodanaikaisen kenttäarmeijan luomisessa pohjois-hämäläisistä joukoista. Niistä muodostettiin JR16 komentajanaan Pajari. Kirjavainen toimi ensin I pataljoonan adjutanttina, mutta hänet siirrettiin pian komppanian päälliköksi. Hän osallistui Tolvajärven ja Aittojoen taisteluihin ja haavoittui sodan viimeisenä päivänä 13. maaliskuuta 1940. Välirauhan aikana Kirjavainen palasi suojeluskunnan esikunnan sotilasohjaaksi. Hänet ylennettiin välirauhan aikaan kapteeniksi.[2] Jatkosodan alla kesäkuussa 1941 Kirjavaisesta tuli komppanianpäällikkö JR 27:n III pataljoonaan. Sodan alkuvaiheessa kuoreveteläisistä koottu Kirjavaisen komentama pataljoona osallistui eversti Pajarin 18. Divisioonan läpimurtohyökkäykseen. Sen yhteydessä tapahtui Kirjavaisen johdolla Antrean valtaus.[2] Hänet ylennettiin komppanianpäällikkönä majuriksi.[1]

Jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 Kirjavainen oli mukana asekätkennässä.[3] Siitä hän kertoi myöhemmin 1970-luvulla seuraavasti[2]:

»Noudatin esimieheni käskyä sotilasvalaani noudattaen niin sodan kuin rauhankin aikana. Sijoitin alkuun 225 konepistoolia ja 600 kivääriä parempaan talteen ja ilmoitin heti majuri Mattilalle, että työ oli tehty. Hän määräsi kuitenkin jatkamaan ja kävi selväksi, että ainakin Pirkka-Hämeessä olisi varattava materiaalia kahta pataljoonaa varten.»

Kirjavainen ei paennut heti maasta, vaan piileskeli ystäviensä avustuksella aina kesään 1946, jolloin hän siirtyi Pohjalahden yli Gävleen.[4] Siellä hän ilmoittautui viranomaisille ja hänet sijoitettiin Långholmenin tutkintovankilaan. Ruotsalaisen urheilujohtajan Bertil Nordenfeltin avustuksella Kirjavainen pääsi vankeudesta ja sai työpaikan Sandvikenin Åshammarista. Hänelle oli hyötyä sotia edeltävän ajan urheilusuhteistaan Ruotsiin.[2][5]

Paluu Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Kirjavainen oli maanpaossa, hänestä tuli näkyvä henkilö myös Suomessa, sillä hän kirjoitti ahkerasti Aamulehteen, Urheilulehteen ja aikakauslehtiin. Hän oli mm. vuoden 1952 Oslon talviolympialaisissa Aamulehden toimittajana.[2][5] Vuonna 1957 Kirjavainen palasi päätoimittaja Jaakko Hakalan kutsusta Aamulehden urheilutoimittajaksi päälajeinaan hiihto, suunnistus ja yleisurheilu. Viimeiset urheilupakinansa Aamulehteen Kirjavainen kirjoitti vuonna 1970, jolloin hän jäi eläkkeelle. Yhteensä niitä ehti karttua yli kaksituhatta.[1]

Kirjavaisen ensimmäinen puoliso vuodesta 1965 oli Eveliina Mustala ja toinen vuodesta 1972 Sirkka Sylvi Koskenranta (aiemmin Lehtinen).[1]

Pirkanmaan Sotilaspiirien perinneyhdistys julkisti joulukuussa 2013 kirjan Jussi Kirjavaisesta nimellä "Jussi kesti Valpon vainon", kirjoittajana Pekka Ruusukallio.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjavaisen suurin kirjallinen työ oli kolmiosainen suurhiihtäjäteos (1938, 1941, 1955), jota varten hän kiersi aluksi keräämässä aineistoa polkupyörällä ympäri Suomea. Suomen hiihdon historiasta hän julkaisi teoksen Harri Eljangon kanssa vielä vuonna 1969.[1]

  • Kirjavainen, Jussi: Suomalaiset suurhiihtäjät 1-2. 1. Aappo Luomajoesta Jussi Niskaan 2.Santeri Tasasta Martti Lappalaiseen. Helsinki: WSOY, 1938-41.
  • Kirjavainen, Jussi: Suomalaiset suurhiihtäjät Veli Saarisesta Eino Olkinuoraan. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Kirjavainen, Jussi: Suomalaiset suurhiihtäjät. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Eljanko, Harri; Kirjavainen, Jussi: Suomen hiihdon historia. Helsinki: WSOY, 1969.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Seppälä, Raimo: ”Jussi Kirjavainen”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 179-180. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d e f g Pekka Ruusukallio: Majuri Jussi Kirjavainen - pirkkahämäläinen soturi PAROLE. 1/2012. Viitattu 29.11.2015.
  3. Leena Niemi: Asekätkentä Koskesta voimaa - aikakausi 1940-1960. Viitattu 29.11.2015.
  4. Outo asukas - Jussi Kirjavaisen piilot Siitamassa Veteraanien perintö - itsenäinen isänmaa. 2014. Viitattu 29.11.2015.
  5. a b Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953, s. 265-266. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-768-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruusukallio, Pekka: Jussi kesti Valpon vainon. Tampere: Pirkanmaan Sotilaspiirien Perinneyhdistys, 2013. ISBN 978-952-93-3112-3.