Jukka Myllys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Myllys (s. 25. syyskuuta 1963 Lappeenranta) on suomalainen pasunisti, baritonitorvensoittaja ja kapellimestari.[1][2]

Myllys valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta[3] vuonna 1996. Orkesterinjohtoa hän on opiskellut Kalervo Kulmalan ja Kari Tikan johdolla.[2] Vuonna 1991 hän voitti vääpelinä Puolustusvoimien soittomestaruuskilpailun yleismestaruuden. Tuolloin hän soitti oululaisessa Pohjan sotilassoittokunnassa[4], jossa on myös työskennellyt avustavana kapellimestarina. Lieksan Vaskiviikossa hänet valittiin Vuoden vaskisoittajaksi vuonna 1994.[3] Vuoden sotilassoittajaksi hänet valittiin vuonna 1993 ja Oulun läänin vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1995.[2] Myllys on toiminut vuodesta 1996[2] pasunistina Oulu Sinfoniassa. Baritonitorvensoittajana hän on esiintynyt solistina muiden muassa Helsingin kaupunginorkesterin, Tampere Filharmonian ja Gävlen sinfoniaorkesterin kanssa. Hän on kantaesittänyt uusia teoksia ja levyttänyt musiikkia suomalaisille sekä ulkomaalaisille levymerkeille.[5] Myllys on konsertoinut sooloresitalistina ja kantaesittäjänä Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa sekä Japanissa.[3] Hänen levytystensä joukossa on Finnish Euphonium (Alba Records, 1996[2]), jolla hän tulkitsee Jukka Linkolan, Juha T. Koskisen ja Oliver Kohlenbergin teoksia.[6] Vuosina 2007–2014 Myllys toimi Kemin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina. Viventi-puhallinorkesteri saavutti hänen johdollaan kuusi puhallinorkestereiden Suomen-mestaruutta.[5]

Myllys on soittanut KOLIZIO-vaskiyhtyeessä[5] ja yhdessä Petri Keskitalon kanssa Tubhonium Duo -nimellä. Hänen soittamansa baritonitorvet ovat Willson-soitinvalmistajan mallit 2950TA ja 2900TA.[3] Myllys on tehnyt opetustyötä Sibelius-Akatemiassa[7] ja kuulunut useiden kansainvälisten kilpailujen tuomaristoihin.[2] Hänellä on neljä lasta. Perheen äiti on luokanopettaja, joka on myös toiminut viulistina ja kuorolaulajana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Luonnerooleja ja kattilankansia Uuden Musiikin Lokakuu 2008
  2. a b c d e f Kokenut puhallinmuusikko Kaleva
  3. a b c d Jukka Myllys Willson
  4. Oululainen Jukka Myllys sotilassoittajien yleismestari Helsingin Sanomat
  5. a b c KOLIZIO Fazer Artists' Konserttitoimisto
  6. Finnish Euphonium Alba
  7. Jukka Myllys Taideyliopisto