Jukka Alihanka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jukka Alihanka
Syntynyt 16. marraskuuta 1949
Kuollut 21. marraskuuta 2013 (64 vuotta)
Taiteilijanimet Susi-Artturi
Kotipaikka Hartola
Laulukieli suomi
Ammatit lääkäri, sanoittaja, säveltäjä

Jukka Johannes Mauri Alihanka (16. marraskuuta 1949 Hartola21. marraskuuta 2013[1] Naantali) oli suomalainen lääketieteen tohtori[2], arvostettu ja tunnettu unitutkija[3] sekä sanoittaja ja säveltäjä. Hän oli Suomen johtavia unettomuuden tutkijoita ja uniongelmista kärsivien auttajana tunnettu lääkäri.[4]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Alihanka syntyi Hartolassa 16. marraskuuta 1949. Hänen ollessaan vielä lapsi heidän perheensä muutti Turun ja Porin läänin Koskelle. Alihanka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1968 Kosken lukiosta ja sai opiskelupaikan Turun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.[5]

Ura lääkärinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1982 Alihanka väitteli lääketieteen tohtoriksi ja työskenteli TYKS:ssä vuoteen 1990 asti.[5] Hän toimi sittemmin lääkärinä myös muun muassa Turun Mehiläisessä vuoteen 2000 saakka sekä muilla yksityisillä lääkäriasemilla ja Turun A-klinikalla sekä Turun yliopistolla tutkijana.

Alihanka oli unitutkija ja hänen klinikkansa Uniklinikka Li[3] toimi Turussa vuodesta 1983. Alihanka oli mukana kehittämässä SCSB-unipatjamenetelmää.[6] Hänen mukaansa unettomuuden hoidon perusongelmana on se, että sitä on aiemmin hoidettu psyykkisenä sairautena.[7] Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira rajoitti vain muutama viikko ennen Alihangan kuolemaa Iltalehden ja Helsingin Sanomissa julkaistun muistokirjoituksen mukaan Alihangan lääkärinoikeuksia niin, ettei tämä saanut määrätä mitään lääkkeitä toimitettavaksi apteekista. Valviran lakimiehen Iltalehdelle kertoman mukaan syynä tähän oli epäily siitä, että Alihanka olisi määrännyt epäasianmukaisin perustein potilaille suuria määriä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, lisäksi lakimiehen mukaan oli syytä epäillä hänen määränneen potilaille suurempia annoksia lääkkeitä kuin mitä on lääketieteellisesti perusteltavissa. Alihanka ei kuitenkaan menettänyt muutoin lääkärinlupaansa eikä hänen toimiaan ehditty todeta epäasianmukaisiksi tai tutkia loppuun ennen hänen kuolemaansa. Lääkkeiden määräämistä koskeva rajoitus olisi ollut voimassa vuoden 2014 loppuun saakka.

Ura musiikin parissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alihangan sanoittamia tai säveltämiä kappaleita ovat esittäneet muun muassa Tuula Amberla, Matti ja Teppo, Rainer Friman, Jussi Rainio ja Anna Hanski. Eräs hänen kuuluisimmista sävellyksistään ja sanoituksistaan on Amberlan levyttämä ”Lulu”.[8] Muita hänen säveltämiään tai sanoittamiaan kappaleita ovat muun muassa kappaleet ”Kotiviini”, ”Virta vie” ja ”Liian paljon kyyneleitä”.[9][10] Alihanka sävelsi musiikkia myös elokuviin ja näytelmiin. Hänet palkittiin Jussi-patsaalla Juha Tapanisen elokuvaan Iskelmäprinssi (1991) kirjoittamastaan musiikista.[8]

Jukka Alihanka levytti myös salanimellä Susi-Artturi[11] ja hänen tämän niminen albuminsa julkaistiin vuonna 1987. Levyn kappaleita ovat muun muassa ”Yksinäinen mopomies” ja ”Koirani koskessa ui”.[12]

Jukka Alihanka kuoli vaikean ja pitkällisen sairauden seurauksena Naantalissa 64-vuotiaana marraskuussa vuonna 2013.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yle.fi, Uutiset, viitattu 22.11.2013 (viite koskee kuolinaikaa
  2. Jukka Alihanka, LKT, dosentti Sumpatum.fi. Viitattu 6.10.2010.
  3. a b Jukka Alihanka. Helsingin Sanomat, 16.11.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 7.2.2011.
  4. Arvoisat miljoona unetonta!. Uusimaa, 10.10.2010, s. 8. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 11.6.2011.
  5. a b Öisen Lulun isä auttaa uniapneasta kärsiviä 15.11.1999. Turun sanomat. Viitattu 11.6.2011.
  6. Jukka Alihanka: Informaatiota toiminnan historiasta ja taustoista 20.4.2004. Unettomat.net. Viitattu 11.6.2011.
  7. Satu Kaaria: Unettomuus ei aina ole korvien välissä 11.1.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.6.2011.
  8. a b Antti Lähde: Suomipopin valkeat helmet: #3 Tuula Amberla – Lulu (1984) nrgm.fi. Viitattu 9.6.2011.
  9. Hakutulos sanoittajalle Alihanka Jukka Johannes Mauri Suomen äänitearkisto. Viitattu 6.10.2010.
  10. Hakutulos säveltäjälle Alihanka Jukka Johannes Mauri Suomen äänitearkisto. Viitattu 6.10.2010.
  11. Musiikin salanimiä ja nimimerkkejä Viihdemusiikin Ystävien Seura ry. Viitattu 15.1.2011.
  12. Susi-Artturi Musiikkikirjasto. Viitattu 7.2.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]