Juice Leskinen Slam
Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Juice Leskinen Slam on yksi lauluntekijä Juice Leskisen tunnetuimmista yhtyeistä. Se oli toiminnassa vuoden 1977 syksystä vuoden 1981 syksyyn. Yhtyeen alkuperäisjäsenet olivat Juice Leskinen, Eero ”Safka” Pekkonen, Pekka ”Petteri” Salminen, Matti A. Takala ja Hannu Tervaharju.
Yhtyeen kokoonpanot kuitenkin muuttuivat. Ensiksi kitaristi Petteri Salminen väsyi keikkailuun ja lähti Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan vuonna 1979, jolloin tilalle tuli Jari Yliaho.
Toinen muutos tapahtui, kun rumpali Matti Takala erosi yhtyeestä vuonna 1980 syynään, että yhtyeen esittämä musiikki oli liian helppoa ja yksinkertaista. Eroamisensa jälkeen Takala alkoi soittaa Catwalk-yhtyeessä ja hänen tilalleen Slamiin tuli rumpaliksi Kari Peltonen.
Kolmas muutos tapahtui, kun Kari Peltonen erosi yhtyeestä keväällä 1981 ja hänen tilalleen tuli silloisen Jukka Törmä & Omuna -yhtyeen rumpali Vesa Sytelä, joka soitti Slamin loppuun saakka.
Neljäs muutos tapahtui, kun Hannu Tervaharju erotettiin yhtyeestä. Väittämän mukaan Eero Pekkonen ja Jari Yliaho sanoivat olevansa kyllästyneitä hänen bassonsoittoonsa, jolloin Leskisellä oli kaksi vaihtoehtoa: joko erottaa hyvä pitkäaikainen ystävänsä Hannu Tervaharju yhtyeestä tai sitten ei, jolloin sekä Eero Pekkonen että Jari Yliaho jättäisivät yhtyeen. Juice Leskisen mielestä oli mahdoton ajatus saada yhtyeeseen sekä uusi kitaristi että urkuri, joten hän erotti keväällä 1981 Tervaharjun, ja Slamissa pianoa soittava Ila Loueranta ryhtyi yhtyeen uudeksi basistiksi. Pekkonen ja Yliaho ovat kuitenkin kiistäneet painostaneensa Leskistä ja kertoneet erottamisen liittyneen Leskisen ja Tervaharjun jo pidemmän aikaa tulehtuneisiin väleihin.[1] Vaikka yhtye oli tyytyväinen vallitsevaan kokoonpanoon, se päätti silti lopettaa. Kesäksi 1981 oli kuitenkin luvassa monia keikkoja, jotka yhtye sai hoidettua. Yhtye oli kesällä 1981 myös Tuuliajolla-kiertueella, jossa ainakin kahdessa konsertissa, jotka olivat Saimaa-ilmiö-elokuvassa, soitti mukana yhtyeen entinen kitaristi Petteri Salminen. Yhtye esiintyy myös Mika Kaurismäen elokuvassa Valehtelija.
Slamin kanssa Leskinen julkaisi kaikkiaan viisi albumia ja 11 singleä. ”Ilomantsi” tehtiin nimellä Juice Leskinen Slamfonia ja sillä osallistuttiin Suomen euroviisukarsintaan 1981.
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tauko I (1978)
- Tauko II (1979)
- XV yö (Tauko III) (1980)
- Kuusessa ollaan (1980)
- Ajan henki (1981)
Muut albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Anne ja Jacques” / ”Pedro” (1977) (Slam soittaa vain singlen B-puolella)
- ”Iisalmen discossa” / ”Skorpioninainen” (1978)
- ”Hauho” / ”Eksä pese sitä koskaan” (1979)
- ”Hauho” / ”Jäminkipohja boogie” (1979)
- ”On syytä elää” / ”Hellurei ja hellät tunteet” (1979) (Slam säestää Eino Valtasta)
- ”Ei elämästä selviä hengissä” / ”Viidestoista yö” (1980)
- ”Mies joka rakastaa itseään” / ”Mene kotiin” (1980)
- ”Mussolini, perusdiini” / ”Myrkytyksen oireet” (1981)
- ”Ilomantsi” / ”Syys” (1981)
- ”Kettusen Pekka ja Happosen Marja” / Kettusen Pekka ja Happosen Marja” (instr.) (1981)
- ”Ollaan ihmisiksi” / ”Munasillaan” (1981)
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Juice Leskinen – laulu ja kitara
- Eero ”Safka” Pekkonen – urut ja laulu
- Petteri Salminen – kitara (1977–1979)
- Hannu Tervaharju – basso (1977 – kevät 1981)
- Matti A. Takala – rummut (1977–1980)
- Jari Yliaho – kitara ja laulu (1979–1981)
- Ilkka ”Ila” Loueranta – piano ja laulu (1980–kevät 1981), basso (kevät–syksy 1981)
- Kari Peltonen – rummut (1980–kevät 1981)
- Vesa Sytelä – rummut (kevät–syksy 1981)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Heikkinen, Antti: Risainen elämä: Juice Leskinen 1950-2006, s. 270–271. Siltala, 2014.
|