Jorma Soiro
Jorma Tapani Soiro (vuoteen 1932 Sivén, 3. huhtikuuta 1906 Tampere – 28. tammikuuta 1978 Helsinki) oli suomalainen kauppaneuvos, joka muistetaan useiden ravintoloiden ja hotellien omistajana ja toimitusjohtajana.
Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset työkokemuksensa hän hankki koulupoikana ollessaan harjoittelijana Viipurin Telefooni Oy:ssä, jossa hänen isänsä oli teknillisenä johtajana. Hänellä oli jo silloin mielessä liikemiehen ura, ja suoritettuaan ylioppilastutkinnon hän jatkoi Helsingin kauppakorkeakoulussa, jossa hän valmistui ekonomiksi 1930 ja kauppatieteiden kandidaatiksi 1932. Hän sai ensikosketuksen ravintoloitsijan työhön hoitamalla vanhempiensa kanssa ravintola Nizzaa, ruokala Jääkarhua ja ruokala Munkkia. Lisää alan kokemusta karttui Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan isäntänä, kun hän vastasi juhlien ja tapahtumien järjestelyistä.
Ravintoloitsijana ja hotellinomistajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset ravintolansa hän avasi 1930-luvun alkupuolella ja laajensi toimintaansa myös hotelleihin. Yksi hänen saavutuksistaan oli kansallisravintoloiden tuominen Helsingin ravintolatarjontaan (muun muassa Hungaria ja Grinzing). Muita hänen johtamiaan ravintoloita olivat muun muassa ravintolat Nizza, Golf Casino, Taverna, Haaga ja Uimastadionin ravintola sekä hotellit Grand Hotel, Hotelli Atlas, Hotelli Karelia ja Hotelli Skandinavia.
Tunnetuin Soiron johtamista yrityksistä oli Hotelli Torni, joka siirtyi hänen hallintaansa 1948 sen jälkeen, kun se oli vapautunut Liittoutuneiden valvontakomission käytöstä. Hän johti sitä vuoteen 1972. Soiron johdolla Tornista kehittyi hotellitoiminnan ohella suomalaisen gastronomian keskus, jonka asemaa vahvistivat oma lehti sekä hotellin nimeä kantanut kirjasarja. Hänen aloitteestaan perustettiin myös kulinaristinen herrasmiesten yhteisö Tornin Ritarit, joka kokoontui hotellin tiloissa. Sen lisäksi että Soiro toi Suomen ravintolaelämään ulkomaisia vaikutteita, hän oli vahvasti kehittämässä suomalaista ruokakulttuuria ja -perinnettä.
Hän hankki yhtiökumppaniensa kanssa omistukseensa hotelleja Helsingin lisäksi Joensuusta, Kuopiosta ja Loviisasta. Hänestä tuli 1948 perustetun Liikemieshotellit Oy:n pääosakas ja johtaja.
Järjestötoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soiro ansioitui myös järjestötoiminnassa. Hän rupesi aktiivisesti luomaan ja organisoimaan hotelli- ja ravintola-alan ensimmäistä valtakunnallista keskusjärjestöä Suomen Ravintoloitsijain Liittoa (nykyinen Suomen hotelli- ja ravintolaliitto). Hänet valittiin ensin sen hallituksen varajäseneksi ja myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Liiton puheenjohtajana hän oli 1945–1966. Hän toimi myös alan kansainvälisissä järjestöissä, kehitti koulutusta ja esiintyi alan puolestapuhujana kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Hänestä tuli ravintolaelinkeinon keulakuva, joka johdatti hotelli- ja ravintola-alaa sodanjälkeisten vaikeiden aikojen läpi. Ala oli suurten haasteiden edessä, koska kaikesta oli pulaa. Elintarvikkeet olivat kortilla, ja ravintoloiden ruoka-annokset laskettiin grammalleen.
Soiro oli myös jäsenenä Oy Alkoholiliike Ab:n asettamissa hotelli- ja ravintola-alaa käsitelleissä toimikunnissa ja työryhmissä. Niiden tehtävänä oli kieltolain kumoamisen jälkeen luoda säännöksiä ravintola-alalle ja alkoholin anniskeluun. Soiro oli myös Helsingin kaupunginvaltuustossa Kansallisen Edistyspuolueen valtuutettuna 1948–1950 sekä Helsingin kaupungin irtaimen omaisuuden tarkastajana 1947–1948.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän harrasti lapsuudesta asti liikuntaa. Hänen mieluisimpia lajejaan olivat keilailu ja uinti. Hän toimi keilailuseura Jyrän ja uimaseura Vetehisten hallituksissa, Suomen Uimaliiton puheenjohtajana ja Suomen Olympiakomitean hallituksessa.
Musiikki oli hänen toinen harrastuksensa. Opiskeluaikanaan hän soitti selloa Kauppakorkeiden Orkesterissa ja toimi myös sen kapellimestarina.
Hänen puolisonsa oli vuodesta 1937 hammaslääkäri Marjatta Soiro, o.s. Paalanen. Heidät on haudattu Kulosaaren hautausmaalle.
Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1964. Lisäksi hän sai useita kunnia- ja ansiomerkkejä, muun muassa:
- Vapaudenristi 4 1940
- Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan ansiomerkki 1932
- Suomen hotelli- ja ravintolaliiton ansiomerkki 1945
- Suomen Olympialainen ansioristi 1 1952
- Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki 1955
- Suomen Urheilun ansioristi 1962
- Suomen Uimaliiton ansiomerkki 1966
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jarmo Seppälä: Kauppaneuvos Jorma Soiro (1906–1978). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
