Jorma Kontio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jorma Kontio
Opal Viking - Critérium de Cagnes-sur mer 2008.JPG
Jorma Kontio ja Opal Viking Nizzassa vuonna 2008.
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Syntymäaika 7. elokuuta 1953 (ikä 62)
Syntymäpaikka Oulu
Kotirata Solvallan ravirata, Tukholma
Ura ohjastajana
Voittosumma n. 57 milj. €
Starttien määrä n. 59 000
Voittoja 10 005
1000. voitto 1984
5000. voitto 1996
10 000. voitto 2015
Tilastot päivitetty 17.8.2015

Erkki Jorma ”Jomppe” Kontio (s. 7. elokuuta 1953) on suomalainen raviohjastaja, joka vuodesta 2000 lähtien on vaikuttanut Ruotsissa.[1] Hän on Pohjoismaiden voitokkain ja Euroopan toiseksi voitokkain raviohjastaja. Kontio saavutti lähes 50 vuotta kestäneen uransa 10 000. voiton elokuussa 2015.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun Heinäpään kaupunginosasta kotoisin olevan Jorma Kontion isä on tunnettu paikallinen hevosmies Mikko Kontio. Hän ohjasti ensimmäistä kertaa kilpaa jo vuonna 1967 erikoisluvalla 13 vuoden ikäisenä ja saavutti samana vuonna myös ensimmäisen voittonsa Ulla-Maija-nimisellä suomenhevosella.[3] 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Kontio työskenteli Pentti Tikkisen talleilla ja aloitti oman valmennustallin pitämisen Oulussa vuonna 1971. Myöhemmin hän muutti Turun kautta Tampereen vastavalmistuneelle Teivon raviradalle, jossa toimi valmentajana vuosina 1977–1994. Vuosina 1989–1991 Kontiolla oli talli myös Pilvenmäen raviradalla Forssassa. Oman valmennustoiminnan Kontio lopetti vuonna 1994, siirtyen kokonaan lainaohjastajaksi. Vuodesta 2000 lähtien Kontio on kilpaillut Ruotsista käsin.[4] Nykyään hän asuu Enköpingissä.[1]

Suomen Hippoksen rekisterissä Kontiolla oli vuoden 2013 lopulla lähes 37 000 ajettua ravilähtöä ja noin 6 500 voittoa.[5] Lisäksi Ruotsissa ajettuja voittoja on hänellä on yli 3 000. Palkintorahoja Kontio on uransa aikana ohjastanut yli 57 miljoonaa euroa.lähde? Vuonna 2012 hän voitti Ruotsin pääradan Solvallan ajajaliigan ensimmäisenä ulkomaalaisena ohjastajana.[6] 9 000. voittonsa hän saavutti helmikuussa 2012 Eskilstunan raveissa hevosella Victor Mile[7] ja rikkoi 10 000 voiton rajan 16. elokuuta 2015 Evartti-nimisellä suomenhevosella Pihtiputaan Hiekan raviradalla.[8] Kontio on Euroopan kaikkien aikojen toiseksi voitokkain raviohjastaja 16 800 ykkössijaa urallaan ajaneen saksalaisen Heinz Weweringin jälkeen. Koko maailman voitokkain ohjastaja on amerikkalainen Dave Palone yli 17 000 voitollaan.[2]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorma Kontio on esteratsastaja Anna-Julia Kontion isä. Hänellä on myös neljä muuta lasta.[4]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurkilpailuvoittoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi
Ruotsi
Ranska
  • Coupe du Monde de Trot: Varenne (2002)
  • Criterium Continental: Opal Viking (2004)
  • Criterium de Vitesse de la Côte d'Azur: Houston Laukko (1995), Opal Viking (2008)
  • Grand Prix de Sud-Ouest: Houston Laukko (1996), Remington Crown (2000)
  • Prix de L'Union Europeenne: Remington Crown (2000)
Italia
Hollanti
  • Prijs der Giganten: Keystone Patriot (1985), Davidia Hannover (1986), Plant the Seed (1993)
Itävalta
Saksa
  • Grosser Preis von Bild Hamburg: Davidia Hannover (1986), Houston Laukko (1995)
Tanska
Kanada
  • Toronto Horseman Series: Davidia Hannover (1986)
Yhdysvallat
  • World Cup International Trot: Davidia Hannover (1986)
Euroopan raviliitto UET
  • UET Grand Prix: Jexpress Dahlia (1992)
  • 5-vuotiaiden EM: Boss Is Back (1994)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jorma Kontio – yksi maailman menestyneimmistä raviohjastajista 60 vuotta 9.8.2013. Aamulehti. Viitattu 27.1.2014.
  2. a b Seger nummer 10 000 för Kontio 16.8.2015. Svenska Dagbladet. Viitattu 18.8.2015.
  3. Raviohjastaja Jorma Kontiolle 9 000 voittoa täyteen 21.2.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.1.2014.
  4. a b Jorma Kontion kotisivut Viitattu 27.1.2014.
  5. Suomen Hippokset tilastot Viitattu 27.1.2014.
  6. Jorma Kontio voitti Solvallan ajajaliigan 29.12.2012. Turun Sanomat. Viitattu 18.8.2015.
  7. Kontio tog sig förbi drömgränsen – vann lopp 9 000 21.2.2012. Aftonbladet. Viitattu 27.1.2014.
  8. Ääri, Ida-Sofia: Jorma Kontio : "Kyllä yksi hevonen voi kääntää uran suuntaa" 16.8.2015. Yle Urheilu. Viitattu 16.8.2015.
  9. Lajien vuoden parhaat valittu 16.1.2012. Yle Urheilu. Viitattu 16.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]