Jean Sylvain Bailly

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jean-Sylvain Bailly)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean Sylvain Bailly, Jean-Laurent Mosnier’n maalaama muotokuva vuodelta 1789.

Jean Sylvain Bailly (15. syyskuuta 1736 Pariisi12. marraskuuta 1793 Pariisi)[1] oli ranskalainen matemaatikko, tähtitieteilijä ja Ranskan vallankumouksen alkuvaiheen merkittävä poliitikko. Hän toimi muun muassa perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ensimmäisenä puhemiehenä kesällä 1789 ja Pariisin pormestarina vuosina 1789–1791. Hän oli Ranskan akatemian jäsen ja kirjoitti suosittuja teoksia tähtitieteen historiasta. Perustuslaillista monarkiaa kannattanut ja vuoden 1791 Marskentän verilöylyn aiheuttamisesta syytetty Bailly tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin terrorin aikana.

Ura tiedemiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bailly syntyi Pariisin Louvressa, sillä hänen isänsä oli Ranskan kuninkaallisen taidekokoelman hoitaja. Virka oli kuulunut Baillyn suvulle hänen isoisoisästään alkaen. Bailly peri isänsä viran vuonna 1768 ja hoiti sitä vuoteen 1783, minkä jälkeen hän sai kruunun eläkkeen ja kunniakokoelmanhoitajan arvonimen. Hänen koulutuksensa tähtäsi vain kyseiseen perintövirkaan, mutta aikuisena hän alkoi opiskella matematiikkaa Collège Royalissa.[2]

Bailly perehtyi tähtitieteeseen aikansa huippujen, Nicolas-Louis de Lacaillen ja Alexis Clairaut’n johdolla. Baillyn ensimmäinen julkaistu tutkimus sisälsi vuonna 1759 Clairaut’n havaintojen pohjalta tehtyjä laskelmia Halleyn komeetan kiertoradasta. Bailly osoitti, että Halleyn komeetan tarkkaa kiertoaikaa ei voinut päätellä suoraan sen näyttäytymisistä. Vuonna 1760 Bailly alkoi tehdä omia astronomisia havaintoja työpaikallaan Louvressa. Hän saavutti mainetta julkaisemalla vuosina 1762 ja 1763 kaksi muistiota ja vuonna 1766 laajemman teoksen neljästä tuolloin tunnetusta Jupiterin kuusta, joiden tarkat kiertoradat hän pyrki selvittämään kolmen kappaleen probleemaan perustuneilla teoreettisilla laskelmilla, kun aiemmat tiedot perustuivat pelkästään epätarkkoihin näköhavaintoihin. Hänen laskelmansa eivät täysin vastanneet havaintoja, mutta hänen lähestysmistapansa merkitsi kuitenkin edistysaskelta. Vuonna 1771 Bailly julkaisi vielä yhden tutkimuksen Jupiterin kuiden heijastamasta valosta, mitä on pidetty yhtenä hänen parhaista töistään.[2] Bailly julkaisi vuosina 1775–1779 aikanaan paljon luetun neliosaisen kuvauksen tähtitieteen historiasta vuoteen 1730 saakka sekä vuonna 1787 teoksen itämaisen tähtitieteen historiasta. Nämä työt jäivät sittemmin Jean-Baptiste-Joseph Delambren akateemisempien teosten varjoon.[1]

Bailly valittiin vuonna 1763 Ranskan tiedeakatemiaan Lacaillen tilalle tämän kuoleman jälkeen ja vuonna 1783 Ranskan akatemiaan kreivi de Tressanin tilalle. Matemaatikko Jean le Rond d’Alembert vastusti Baillyn jäsenyyttä kummassakin akatemiassa, ja Baillyn pääsy Ranskan akatemiaan tuli mahdolliseksi vasta d’Alembertin kuoltua.[3] Vuonna 1785 Bailly valittiin vielä kirjalliseen akatemiaan Académie des inscriptionsiin. Hän oli Bernard de Fontenellen ohella ainoa ranskalainen, joka on ollut yhtä aikaa kaikkien kolmen kuninkaallisen akatemian jäsen.[2] Bailly valittiin vuonna 1784 jäseneksi myös kuninkaalliseen komissioon, joka asetettiin tutkimaan Franz Mesmerin esittämiä teorioita animaalisesta magnetismista. Bailly kirjoitti komission raportin, jossa todettiin, että Mesmerin väitetty magneettinen aine oli luultavasti pötyä ja sen vaikutukset potilaisiin joko kuviteltuja tai huijausta.[1][2]

Poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin uusi pormestari Bailly (korokkeella) kättelee kuningas Ludvig XVI:ta kaupungintalolla 17. heinäkuuta 1789. Jean-Paul Laurensin historiamaalaus vuodelta 1891 (yksityiskohta).

Bailly valittiin Pariisin edustajana vuoden 1789 säätyjen yleiskokoukseen, joka pani vallankumouksen alkuun. Hänet valittiin 5. toukokuuta 1789 kolmannen säädyn puhemieheksi, ja kolmannen säädyn julistautuessa 17. kesäkuuta perustuslakia säätäväksi kansalliskokoukseksi hänestä tuli kansalliskokouksen ensimmäinen puhemies. Hän johti 20. kesäkuuta kuuluisan pallohuoneen valan vannomista, mutta jätti puhemiehen tehtävän jo 3. heinäkuuta.[1][4] Bailly julistettiin Bastiljin valtauksen jälkeisenä päivänä 15. heinäkuuta 1789 Pariisin ensimmäiseksi määriksi eli pormestariksi, ja hän vastaanotti kuningas Ludvig XVI:n Pariisin kaupungintalolla kaksi päivää myöhemmin.[1][5] Hänet valittiin jatkokaudelle pormestarina elokuussa 1790.[1]

Bailly oli vallankumouksen alkuaikana hyvin suosittu, mutta menetti kansansuosionsa lujan perustuslaillisen kuningasvallan kannattajana.[6] Hän liittyi perustuslaillisen monarkian kannattajien heinäkuussa 1791 perustamaan feuillanttien klubiin.[7] Hänen maineensa kärsi pahasti, kun hän kuningasparin Varennesin pakoyrityksen nostattamien tasavaltalaisten mielenosoitusten aikana julisti 17. heinäkuuta 1791 Pariisin sotatilaan ja määräsi kansalliskaartilaiset hajottamaan voimakeinoin Marskentälle kokoontunutta suurta rauhanomaista mielenosoitusta, mikä johti niin sanottuun Marskentän verilöylyyn.[5][1] Tasavaltalaisten mukaan verilöylyssä kuoli jopa 2 000 ihmistä, mutta viranomaiset väittivät mellakoitsijoita kuolleen vain alle kymmenen. Todellinen määrä lienee ollut noin 50 henkeä.[6] Arvostelun kohteeksi joutunut Bailly erosi viroistaan 16. marraskuuta 1791. Hän siirtyi heinäkuussa 1792 Nantesiin.[1]

Baillyn teloitusta esittävä piirros.

Syksyllä 1793 Bailly pyrki Meluniin ystävänsä, tiedemies Pierre-Simon Laplacen luo, mutta hänet vangittiin matkalla.[1] Häntä käytettiin todistajana kuningatar Marie Antoinetten oikeudenkäynnissä, minkä jälkeen häntä itseään syytettiin ”heinäkuun 17. päivän rikoksesta” eli Marskentän verilöylyn aiheuttamisesta salaliitolla ja kuningasparin pakoyrityksen tukemisesta.[3][5] Oikeudenkäynti Baillya vastaan alkoi Pariisin vallankumoustribunaalissa 10. marraskuuta 1793.[1] Syyttäjä Antoine Quentin Fouquier-Tinville nujersi hänet nopeasti oikeudessa. Bailly tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin giljotiinilla 12. marraskuuta.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bailly oli vuodesta 1787 naimisissa madame Gaye -nimisen lesken kanssa.[3] Baillyn Nantesissa kirjoittamat keskeneräiset muistelmat vallankumousajan tapahtumista julkaistiin postuumisti vuonna 1804.[8]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Essai sur la théorie des satellites de Jupiter (1766)
  • Mémoires sur les inégalités de la lumière des satellites de Jupiter (1771)
  • Histoire de l’astronomie ancienne depuis son origine jusqu’à l’établissement de l’école d’Alexandrie (1775)
  • Histoire de l’astronomie moderne depuis la fondation de l’école d’Alexandrie, jusqu’à l’époque de M.D.CC.XXX (1779)
  • Traité de l’astronomie indienne et orientale (1787)
  • Mémoires d’un témoin de la Révolution (kirjoitettu 1793, julkaistu 1804)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Jean-Sylvain Bailly (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 2.12.2018.
  2. a b c d Bailly, Jean-Sylvain (englanniksi) Complete Dictionary of Scientific Biography, Encyclopedia.com. Viitattu 2.12.2018.
  3. a b c Jean-Sylvain Bailly (ranskaksi) Ranskan akatemia. Viitattu 2.12.2018.
  4. Jean, Sylvain Bailly (ranskaksi) Ranskan kansalliskokous. Viitattu 2.12.2018.
  5. a b c Bailly (Jean Sylvain), (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi) Dictionnaire de l'Histoire de France, s. 83, Encyclopédie Larousse. Viitattu 2.12.2018.
  6. a b Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous II - Tasavallan aika. Helsinki: WSOY, 1962.
  7. Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 175. Longman, London/New York 1988.
  8. Nordisk familjebok (1904), s. 680 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]