Jaakko Laitinen (laulaja)

Jaakko Laitinen (s. 4. joulukuuta 1981 Rovaniemi) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä.[1] Laitinen on tunnettu etenkin vuonna 2009 perustetusta yhtyeestä Jaakko Laitinen & Väärä Raha. Laitisen uusin yhtye on vuonna 2019 perustettu Lehtojärven Hirvenpää.[2]
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laitinen syntyi Rovaniemellä ja varttui Rovaniemen Korkalovaarassa, valmistui kirjastotradenomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta vuonna 2007. Vuodesta 2008 hän opiskeli länsi- ja eteläslaavilaisia kieliä Helsingin yliopistossa. Laitinen asui pitkään ensin Helsingissä ja sitten Tampereella, mutta muutti vuonna 2019 jälleen Rovaniemelle.[1][2]
Laitisen isotäti oli Helsingin yliopiston germaanisen filologian professori Marjatta Wis.[1]
Musiikillinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laitisen yhtyeitä ovat olleet Orkestar Business Class (2004–2008), Jaakko Laitinen & Väärä Raha (vuodesta 2009), Jaakko Laitinen & Lapin lisä (vuodesta 2018) ja Lehtojärven Hirvenpää (vuodesta 2019).[1][2][3]
Yhtye Orkestar Business Class soitti balkanilaista musiikkia cover-versioina.[2]
Yhtye Jaakko Laitinen & Väärä Raha yhdistää musiikissaan Balkanin musiikkityylejä, venäläisiä romansseja ja vanhaa suomalaista iskelmää.[1][2]
Yhtye Jaakko Laitinen & Lapin Lisä on julkaissut toistaiseksi vain yhden singlen, cover-version Hannu Merkun tunnetuksi tekemästä humpasta "Kulje kautta Kittilän".[3]
Yhtyettä Lehtojärven Hirvenpää luonnehditaan tangoyhtyeeksi, joka ottaa vaikutteita sekä argentiinalaisesta tango nuevosta että suomalaisesta tangoperinteestä. Yhtyeen sanoituksia on luonnehdittu haastaviksi.[2][4]
Tuotantoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Orkestar Business Class
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Orkestar Business Class (2008)
Jaakko Laitinen & Väärä Raha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Jaakko Laitinen & Väärä Raha
- Jaakko Laitinen & Väärä Raha (2010)
- Yö Rovaniemellä (2012)
- Lapland-Balkan (2013)
- Näennäinen (2016)
- Börek (2020)
Jaakko Laitinen & Lapin Lisä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kulje kautta Kittilän (2015), single
Lehtojärven Hirvenpää
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Lehtojärven Hirvenpää
- Lehtojärven Hirvenpää (2019)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Jaakko Laitinen 375 humanistia. Helsingin yliopisto. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ a b c d e f Kuittinen, Liisa: Erilainen tangokuningas. Helsingin Sanomat, 13.6.2020. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ a b Jaakko Laitinen päivittää Lappi-klassikon Kulje kautta Kittilän Väylänpyörre. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ Teosto-palkintoehdokas: Maailmanlopun tangolevy Lehtojärven Hirvenpää teosto.fi. Viitattu 13.6.2020.