Lehtojärven Hirvenpää (yhtye)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lehtojärven Hirvenpää)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhtyeen nimeen aiheen antanut arkeologinen löytö, Lehtojärven hirvenpää.

Lehtojärven Hirvenpää on vuonna 2019 ensimmäisen albuminsa julkaissut suomalainen yhtye.[1] Yhtye on saanut nimensä Rovaniemen Lehtojärvellä tehdystä, 8 000 vuotta vanhasta arkeologisesta löydöstä Lehtojärven hirvenpäästä.[2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen laulaja ja kappaleiden sanoittaja on aiemmin yhtyeestä Jaakko Laitinen & Väärä Raha tunnettu laulaja ja lauluntekijä Jaakko Laitinen. Kappaleiden säveltäjänä on harmonikkataiteilija Harri Kuusijärvi.[2] Yhtyeen muita jäseniä ovat Sara Puljula (kontrabasso) ja Tuomas Timonen (rummut).[3]

Tuotanto ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen ensimmäinen albumi Lehtojärven Hirvenpää ilmestyi vuonna 2019. Tyyliltään argentiinalaista tango nuevoa ja suomalaista iskelmää yhdistävästä albumissa, jossa sanoitukset ovat aiheiltaan synkkiä, on käytetty luonnehdintaa "maailmanlopun tangolevy".[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuittinen, Liisa: Erilainen tangokuningas. Helsingin Sanomat, 13.6.2020. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.6.2020.
  2. a b c Teosto-palkintoehdokas: Maailmanlopun tangolevy Lehtojärven Hirvenpää teosto.fi. Viitattu 13.6.2020.
  3. Lehtojärven Hirvenpää Helmi-Levyt. Viitattu 13.6.2020.