Jaakko Korhonen
| Jaakko Korhonen | |
|---|---|
 Jaakko Korhonen |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. toukokuuta 1890 Käkisalmi, Viipurin lääni |
| Kuollut | 4. syyskuuta 1935 Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä, ohjaaja |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Jaakko Henrik Korhonen (30. toukokuuta 1890 Käkisalmi, Viipurin lääni – 4. syyskuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja Näyttämöopiston opettaja.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korhosen teatteriura alkoi Viipurissa maineikkaan Suomalaisen Maaseututeatterin lyhytikäiseksi jääneessä teatterikoulussa. Teatteri kiersi ympäri Suomea, mutta johtajakiistat ja talousvaikeudet ajoivat sen kriisiin. Korhoselle tarjottiin näyttelijän välikirjaa syksyllä 1910. Loppukeväällä 1911 Maaseututeatteri vieraili Tampereella, jolloin Korhonen teki välikirjan Tampereen Teatterin johtajan Pekka Alpon kanssa. Hän palasi Viipuriin syksyllä 1914, ja pari vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin Suomen Kansallisteatteriin Helsinkiin.
Kansallisteatterissa Korhonen näytteli muun muassa Henrik Ibsenin näytelmissä Yhteiskunnan tukipylväät (ensi-ilta 21. huhtikuuta 1922) ja Nukkekoti (ensi-ilta 13. joulukuuta 1930). Kun Korhosen tuleva puoliso Heidi Blåfield sai paikan näyttelijäharjoittelijana Kansallisteatterista vuonna 1921, rakkaus leimahti, ja pari avioitui vuonna 1922. Korhonen ja Blåfield saivat kaksi tytärtä, Marja Kyllikin ja Heidi Elinan. Avioliitto päättyi eroon ennen Korhosen puolison varhaista kuolemaa. Korhosen välit anoppiinsa olivat huonot, mutta lämpenivät Heidi Blåfieldin kuoleman jälkeen.
Jaakko Korhosen elokuvaura alkoi mykkäelokuvan klassikoissa Nummisuutarit sekä Koskenlaskijan morsian vuonna 1923. Hänen vaimollaan oli naispääosa molemmissa elokuvissa. Vuonna 1931 hän ohjasi ja käsikirjoitti kaksi äänielokuvaa: Rovastin häämatkat ja Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Samana vuonna hän sai ensimmäisen äänielokuvaroolinsa Tukkipojan morsiamessa. Merkittävin rooli äänielokuvassa Korhosella on vuonna 1935 valmistuneessa Syntipukissa. Hän näyttelee tavaratalon johtaja Vaaraa, joka iskee silmänsä Ester Toivosen tulkitsemaan tasokkaaseen myyjättäreen Irja Saloon.
Uran päätös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1930-luvun alussa Korhonen loukkasi jalkansa näyttämöllä. Polveen kehittyi pahalaatuinen sidekudoksen kasvain sarkooma. Elämänsä viimeiset viikot Korhonen vietti entisten appivanhempiensa luona Mäntässä Pohjois-Pirkanmaalla. Hän kuoli Helsingin Diakonissalaitoksella. "Jaakko-kulta, juna lähtee kohta", sanoi Lydia Blåfield kuolemansairaalle entiselle vävylleen saattaessaan tätä Helsinkiin lähtevälle junalle[1] Korhonen ei halunnut tyttäriään kuolinvuoteensa äärelle, koska halusi varjella äitinsä menettäneitä lapsia uudelta järkytykseltä. Suruviesti saapui Kansallisteatteriin, joka peruutti sen iltaisen näytäntönsä. Korhosen ja Blåfieldin orpotyttärille perustettiin rahasto turvaamaan heidän koulutuksensa. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[2]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nummisuutarit, 1923
- Koskenlaskijan morsian, 1923
- Kahden tanssin välillä, 1930
- Tukkipojan morsian, 1931
- Rovastin häämatkat, 1931
- Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, 1931
- Meidän poikamme merellä, 1933
- Syntipukki, 1935
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Meri, Lauri: Näyttelijät sodan varjossa, 2005 Otava, ISBN 951-1-20232-4
- Ibsen.net
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Meri, Lauri: Näyttelijät sodan varjossa, Otava, ISBN 951-1-20232-4 sivu 108; Lydia Blåfieldin sanat Jaakko Korhoselle hänen saattaessaan kuolemansairasta entistä vävyään Helsinkiin lähtevälle junalle.
- ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku (Jaakko Henrik Korhonen) Hautahaku.fi. Viitattu 20.9.2024.
| ||||||
|
