Itse jumalat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itse jumalat
The Gods Themselves
Alkuperäisteos
Kirjailija Isaac Asimov
Kieli englanti
Genre tieteisfiktio
Kustantaja Doubleday
Julkaistu 1972
Sivumäärä 288
ISBN 0-385-02701-X
Suomennos
Suomentaja Ari Koskinen
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1974
Sivumäärä 308
ISBN 951-0-06537-4
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Itse jumalat (engl. The Gods Themselves) on vuonna 1972 julkaistu Isaac Asimovin kirjoittama tieteisromaani. Kirja on Asimovin palkituin romaani ja omista romaaneistaan hänen suosikkinsa.[1] Itse jumalat voitti Nebula-palkinnon 1972 ja Hugo-palkinnon 1973.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka julkaistiin alun perin jatkokertomuksena lehdessä. Kirjan nimi Itse jumalat on peräisin Friedrich Schillerin näytelmän Orleansin neitsyt sitaatista "Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan" (saks. Mit der Dummheit kämpfen die Götter selbst vergebens, engl. Against stupidity, the gods themselves contend in vain).[1] Sitaatista muodostuvat myös kirjan kolme osaa:

  1. Tyhmyyttä vastaan...
  2. ...itse jumalatkin...
  3. ...taistelevat turhaan?

Asimovin mukaan kirjan tarina sai alkunsa 24. tammikuuta 1971 tieteiskirjallisuuden konferenssissa, jossa hän kuuli Robert Silverbergin mainitsevan eräässä keskustelussa esimerkkinä isotoopin plutonium-186. Asimov totesi Silverbergille, että sellaista isotooppia ei ole olemassa. Silverberg vastasi "Entä sitten?" Asimov lupasi näyttää millaista on todellinen kekseliäisyys ja kirjoittaa tarinan plutonium-186:sta. Hän mietti millaisissa oloissa isotooppi voisi esiintyä ja millaisia ongelmia se voisi tuoda mukanaan. Asimov kirjoitti muistiin ideoitaan, joista tarina yhtäkkiä lähti muotoutumaan. Omien sanojensa mukaan hän ei aavistanut, että tarinasta syntyisi lopulta romaani. [2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Juonen pääosassa on rinnakkaisuniversumi, jossa on erilaiset luonnonlait. Kuolevassa rinnakkaisuniversumissa asuvat olennot tarvitsevat energiaa, jota ne tuottavat vaihtamalla materiaa maapallon kanssa ja käyttämällä hyväksi luonnonlakien eroavaisuuksia. Tällä olisi kuitenkin lopulta se vaikutus että aurinko muuttuu supernovaksi. Kirjan ensimmäinen osa sijoittuu Maahan ja kuvaa tapahtumia ihmiskunnan perspektiivistä. Toinen osa käsittelee rinnakkaisuniversumin olentoja ja tapahtumia niiden näkökulmasta. Kolmannessa, Kuuhun sijoittuvassa, osassa tarinaa sidotaan yhteen. Erityisesti kirjan keskimmäistä osaa on ylistetty ja se on Asimovin tuotannossa poikkeuksellinen, sillä hän ei ollut siihen mennessä kirjoittanut avaruusolennoista. [3]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Isaac Asimov FAQ Asimov Online. Viitattu 7.1.2009. (englanniksi)
  2. Asimov, Isaac: ”Pitkähkö omistus”, Itse jumalat, s. 5-6. WSOY, 1974. ISBN 951-0-06537-4.
  3. Fratz, D. Douglas: Classic review: The Gods Themselves 13.2.2007. Sci Fi Weekly. Viitattu 7.1.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]