Isto Lysmä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isto Lysmä
Syntynyt 15. marraskuuta 1936
Rauma
Kuollut 11. syyskuuta 2012 (75 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti toimittaja

Isto Erkki Olavi Lysmä (15. marraskuuta 1936 Rauma11. syyskuuta 2012 Helsinki[1]) oli suomalainen populaarikulttuuriin erikoistunut toimittaja. Hän toimi 1960-luvulla nuortenlehti Suosikin päätoimittajana ennen Jyrki Hämäläistä.

Isto Lysmä aloitti toimittajan uransa siirtymällä suoraan Tehtaanpuiston yhteiskoulun seitsemänneltä luokalta Helsingin Sanomien urheilutoimittajaksi. Vuonna 1963 Lysmä siirtyi kustantaja Mauri Linteran aloitteesta Suosikki-lehden päätoimittajaksi ja Lysmän päätoimittajakaudella lehden levikki nousi parhaimmillaan 140 000 kappaleeseen. Lysmä siirtyi sitten 1968 toisen Linteran julkaiseman lehden Nyrkkipostin päätoimittajaksi ja jatkoi tässä tehtävässä aina vuoteen 1974 saakka jolloin Suomen Kuvalehdessä hänestä ollut juttu "Sensaatiolehtien aika on ohi" tuotti Lysmälle potkut. [2][3]

Lysmä oli tämän jälkeen lyhyen aikaa yleisaikakauslehden PS:n päätoimittajana ja siirtyi sitten Seura-lehden toimittajaksi. 1980- ja 1990-luvuilla Lysmä toimi lehdessä Matti Nykäsen luottotoimittajana. Lysmä kirjoitti Nykäsen henkilökohtaisesta elämästä useita pitkiä juttuja Seura-lehteen, ja heidän välilleen syntyi myös ystävyyssuhde. Lysmä jäi eläkkeelle 63-vuotiaana 1999. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niiniluoto, Maarit: Skandaalijournalisti ei tukeutunut tosiasioihin. Helsingin Sanomat, 15.9.2012. Muistokirjoituksen verkkoversio Viitattu 16.9.2012.
  2. a b Maarit Niiniluodon muistokirjoitus Isto Lysmästä (Helsingin Sanomat Muistot)
  3. Toimittaja Isto Lysmä on kuollut Helsingin Sanomat. 12.9.2012. Viitattu 17.9.2012.
Edeltäjä:
?
Suosikin päätoimittaja
1963–1968
Seuraaja:
Jyrki Hämäläinen
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.