Isokissankäpälä
| Isokissankäpälä | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Kissankäpälät Antennaria |
| Laji: | villifera |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Antennaria villifera |
|
| Katso myös | |
Isokissankäpälä (Antennaria villifera, myös A. carpatica ja A. lanata) on kissankäpälälaji, jota tavataan arktisilla ja alpiinisilla alueilla.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen ja kaksikotinen isokissankäpälä kasvaa 5–30 cm korkeaksi. Kasvi on tukevahko ja tiheäkarvainen. Ruusukelehdet ovat suikeita ja 3–7 cm pitkiä. Varsilehdet ovat hieman ruusukelehtiä lyhyempiä ja kapeampia. Mykeröitä on tavallisesti 3–6. Kukinto on väritykseltään ruskean valkoinen. Isokissankäpälä kukkii heinä-elokuussa.[1][2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokissankäpälä on arktis-alpiininen laji, jota tavataan vuoristoalueilla ja tundralla muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Venäjällä ja Mongoliassa. Skandinaviassa lajia tavataan Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. Suomen esiintymät ovat Enontekiön luoteisosissa noin kahdellatoista suurtunturilla. Suurimmat isokissankäpäläkasvustot ovat Haltilla. Porojen liikalaidunnus ja tunturien kuluminen uhkaavat lajia.[3] Suomessa laji on rauhoitettu[1][4] ja se on luokiteltu vuodesta 2019 lähtien erittäin uhanalaiseksi.[2] Sitä ennen laji oli silmälläpidettävä.[5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokissankäpälää tavataan lähinnä tuntureiden keskipaljakalla. Laji viihtyy kosteilla kankailla, ruohoniityillä, routamailla ja lumenviipymillä. Korkeimmillaan lajia on tavattu 1 150 metrin korkeudessa. Isokissankäpälä on kalkinsuosija.[3][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Väre, Henry: Isokissankäpälä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 61.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 415.
- ↑ a b c Isokissankäpälä Luontoportti. Viitattu 29.3.2021.
- ↑ a b Väre 1997, s. 61.
- ↑ Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa(160/1997) (PDF) (Liite 2) ymparisto.fi. Viitattu 29.3.2021.
- ↑ Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 187. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2020: Isokissankäpälän (Antennaria villifera) levinneisyys Suomessa.
- Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Isokissankäpälä (Antennaria villifera)
|