Iron Man (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Black Sabbathin kappaleesta. Iron Man on myös vuonna 2008 ensi-iltansa saanut elokuva.
”Iron Man”
Black Sabbath
Singlen ”Iron Man” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Paranoid
 Julkaistu 1971
 Tuottaja(t) Rodger Bain
 Tyylilaji heavy metal
 Kesto 03.33 (singleversio)
 Levy-yhtiö Warner Bros. Records
Listasijoitukset

Yhdysvallat 52. (1972)[1]

Black Sabbathin muut singlet
Paranoid
1970
”Iron Man”
1971
Tomorrow's Dream
1972

Iron Man on yksi Black Sabbath -yhtyeen tunnetuimmista kappaleista. Ensimmäisen kerran se julkaistiin vuonna 1970 Paranoid-albumin mukana ja seuraavan vuoden puolella se ilmestyi singlenä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[2][3] Kappaleesta muodostui yhtyeen suurin hitti Yhdysvalloissa (sijoitus 52.)[4]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale tunnetaan tarinastaan ja riffistään. Sanoitus kertoo tarinan miehestä, joka matkustaa ajassa varoittamaan ihmiskuntaa maailmanlopusta. Aikamatkan aikana hän kuitenkin muuttuu teräkseksi osuessaan suureen magneettikenttään. Kukaan ei usko hänen varoitustaan, mistä mies suuttuu. Se, että kiittämättömät ihmiset eivät auta häntä, eivätkä piittaa hänestä, saa hänet raivostumaan ja hautomaan kostoa. Lopulta hän vapautuu ja tappaa kaikki:[4]

»Now the time is here, for Iron Man to spread fear. Vengeance from the grave, kills the people he once saved.»

»Heavy boots of lead fills his victims full of dread! Running as fast as they can, Iron Man lives again!»

Kappaleen sanoittanut basisti Geezer Butler selitti vuonna 1973 antamassaan haastattelussa, että kappaleen sisältö tarkoittaa ihmistä, josta yksinäisyys luo hirviön.[5]

Laulusolisti Ozzy Osbournen alussa lausuma fraasi ”I am Iron Man!” toteutettiin talk box -laitteen avulla.[4]

”Iron Manin” riffiä käytetään usein televisiossa ja elokuvissa, esimerkkeinä Terminator, Detroit Rock City, Late Night with Conan O'Brien, Beavis ja Butt-head, School of Rock ja Futurama. Samoin Iron Man -elokuvan trailerissa sekä lopputeksteissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Black Sabbath - Charts & Awards - Billboard Singles allmusic.com. Viitattu 2.8.2010. [vanhentunut linkki] (englanniksi)
  2. Black Sabbath - Iron Man - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  3. Black Sabbath Discography black-sabbath.de. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  4. a b c Iron Man by Black Sabbath Songfacts songfacts.com. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  5. Suosikki 3/1973, s. 27

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]