Illinois-intiaanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Illinois-intiaanien kaskaskia-heimon päällikkö.

Illinois-intiaanit olivat monen alkuperäiskansan muodostoma liittokunta Yhdysvalloissa. He asuivat historiallisen aikakauden alkaessa laajoilla alueilla keskilännessä. Maat käsittivät lähes koko nykyisen Illinoisin osavaltion sekä osia Iowasta, Missourista, Arkansasista ja Wisconsinista. Illinoiseja on arveltu olleen 1600-luvun alkupuolella noin 15 000 henkeä.[1] Heidän ei tiedetä saapuneen alueelle mistään muualta ja siksi heidät on joidenkin muinaistutkijoiden arviointien perusteella yhdistetty varhaisiin kummunrakentajiin, Adena- ja Hopewell-kulttuureihin.[2] Cahokian esihistoriallisen kaupungin muinaiskumpujen keskeltä löytyneen illinoiskylän asukkaat kielsivät kuitenkin osuutensa kumpujen rakentamiseen. [3]

Illinoisit kuuluivat suureen algonkinien kielikuntaan ja olivat läheistä sukua miami-intiaaneille.[4] Illinoisien liittokuntaan kuului kymmenkunta itsenäistä heimoa ja kylää, jotka olivat Cahokia, Chepousa, Chingo, Coiracoentanon, Kaskaskia, Michigamea, Moingwena, Peoria, Tamaroa ja Tapouaro.[5] Illinoisien omakielinen nimi oli ilini tai iliniwek, joka merkitsi ihmistä. Ranskalaiset väänsivät nimen muotoon Illinois ja siitä tuli tämän kansan virallinen nimi, myöhemmin myös eräs Yhdysvaltain osavaltioista.

Tämän päivän illinoisit tunnetaan peoria-nimellä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Illinoisien esihistoriaa ei tarkkaan tunneta, mutta 1600-luvun aikana he sotivat lähes kaikkien naapurikansoja vastaan. Etelän osaget ja chickasawit, pohjoisen siouxit, foxit ja idän irokeesit olivat merkittävimmät viholliset. Vihamielisten kansojen ympäröiminä illinoisit ottivat mailleen saapuneet ranskalaiset ystävällisesti vastaan, ja antoivat heidän perustaa mailleen linnakkeita.[6]

Vuonna 1675 aloittivat jesuiittapapit lähetystyönsä illinoisien parissa. Suurin osa peoria-heimosta ryhtyi kaupankäyntiin ranskalaisten kanssa, jotka myivät myös tuliaseita. Illinoisit kauppasivat vierailleen hupenevan turkiskannan ohella muista heimoista orjiksi ottamiaan naisia ja lapsia. Majavien ja muun riistan vähyys pakotti illinoisit laajentamaan saalistusmaitaan Indianaan, Ohioon ja ala-Michiganiin. Samalla he tunkeutuivat metsästysmaille, joita irokeesit pitivät ominaan. Monien raskaiden sotien uuvuttamat irokeesien liittokunnan heimot halusivat hoitaa tulehtuneen tilanteen diplomatian keinoin. Senecain päällikkö Annanhaa lähetettiin neuvottelijaksi metsästyskiistaa selvittämään. Illinoisit eivät taipuneet sovitteluratkaisuun, vaan surmasivat Annanhaan.[7]

Vuonna 1680 senecat keräsivät 500 - 600 soturia ja aloittivat hyökkäykset illinoisien maille. Hollantilaisilta ostetuilla musketeilla aseistettuina he hävittivät suuren illinoisien asutusalueen Vermilion-joen suulla. Illinoisit olivat lähettäneet naisensa,lapsensa ja vanhuksensa piiloon kuuden mailin päässä olevalle saarelle, mutta senecat jäljittivät heidät. Kykenemättä vastarintaan pakolaiset jäivät vihollistensa armoille. Illinoisit koettivat hyödyntää ystävyyssuhdettaan ranskalaisiin, mutta eivät kyenneet välttymään suurilta tappioilta. Varsinkin peoriat ja kaskaskiat kärsivät pahoja menetyksiä. Irokeesit surmasivat tai ottivat vangiksi noin 1200 illinoisia[8]

Uuden-Ranskan siirtokunta auttoi illinoiseja siirtymään muualle, mutta tästä huolimatta näiden monet heimot kärsivät naapurikansojen toistuvista tuhoiskuista. Siouxit ja osaget karkottivat omalla tahollaan moingwena-illinoisien joukot etelään Mississipin varrelle. Shawneet ja chickasawit ajoivat michigameat pohjoisemmaksi ja kaskaskiat joutuivat sotimaan foxeja ja winnebagoja vastaan. Chepoussat ja michigameat liittyivät kaskaskioihin ja sulautuivat yhdeksi heimoksi.[6]

1700-luvulta nykypäivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Uusi-Ranska teki rauhansopimukseen vuonna 1701 irokeesien kanssa, olivat illinoisit edelleen alttiina ympärillä olevien muiden kansojen hyökkäyksille. Alkuperäisistä heimoista viiden jäljelläolevan yhteismäärä oli huvennut kuuteentuhanteen. Ranskalaisille lojaaleina he auttoivat näitä sodissa muita heimoja vastaan. Vuonna 1730 illinoisien rooli oli merkittävä Uuden-Ranskan onnistuessa tuhoamaan foxit[9].

Seuraavat sodat eivät olleet yhtä menestyksekkäitä. Englantilaisten siirtomaavallan leviäminen kohti Ranskan Louisianaa tulehdutti suurvaltojen välejä. Brittien aseistamat chickasawit alkoivat häiritä Louisianan ja Kanadan välistä liikennettä. [10] Louisianan kuvernööri turvautui Uuden-Ranskan intiaaniliittolaisiin, etelässä choctaweihin ja pohjoisissa illinoiseihin. Toista tuhatta soturia käsittävä intiaaniarmeija hyökkäsi kahdesta suunnasta chickasawien maille vuoden 1736 aikana. Sota osoittautui tappiolliseksi niin Ranskalle kuin heidän liittolaisilleenkin. Illinoisit, eritoten kaskaskiat ja michigameat, menettivät paljon väestöstään. Kun illinoissoturit taistelivat muualla tekivät pienet chickasawien sotapartiot useita kuolettavia iskuja illinoiskyliin, jotka oli jätetty naisten, lasten ja vanhusten haltuun.

1740-luvun alussa illinoisien liittokunta oli menettänyt suuren osan voimastaan sotien, kulkutautien ja ranskalaisten myymän alkoholin seurauksena.[6] Vuonna 1753 lähes tuhat sauk-soturia tuli kanooteillaan yli Mississipin hyökäten illinoisien kyliin Michigameaan ja Cahokiaan.[11] Illinoisit pyysivät apua ranskalaisilta, mutta jäivät ilman näiden tukea. Uuden-Ranskan valta mureni vuonna 1757 brittiläisten vallatessa heidän linnakkeensa. Menetys oli korvaamaton illinoiseille, jotka menettivät pitkäaikaisen ja ainoan liittolaisensa.

Ottawien päällikkö Pontiac valmisteli suuren kapinan Uuden-Englannin linnakkeita vastaan vuonna 1763. Illinoisit eivät osallistuneet kapinaan, vaan pysyivät sivussa lähes kaikkien muiden alueen heimojen käydessä valtaamaan brittilinnakkeita. Kun kapina tukahdutettiin kaksi vuotta myöhemmin olivat englantilaiset menettäneet paljon miehiään ja yhdeksän linnakettaan. Ilman ranskalaisten apua Pontiac joutui kuitenkin lopettamaan kapinansa ilman täydellistä voittoa. Pontiacin suostuttua rauhaan vuonna 1765 tuli hänestä brittien liittolainen. Neljä vuotta myöhemmin hänet murhattiin illinoisien kylässä.[12]

Pontiacin kohtalo sai kapinaan osallistuneet heimot kuohuksiin. Heidän syytöksensä ja vihansa kohdistuivat illinoiseihin. Monille riitti motiiviksi kosto, joillekin halu päästä jakamaan illinoisien maat. Ottawat, ojibwat, foxit, kickapoot, saukit, potawatomit ja winnebagot kokosivat pikaisesti saatavilla olevat soturinsa ja hyökkäsivät lyömään lopullisesti hajalle illinoisien liittokunnan.[7]

Sota ei kestänyt pitkään. Illinoisit hajaantuivat huomatessaan vihollisen vahvuuden. Nämä jakoivat keskenään tuhotun liittokunnan maat. Peoriat hakeutuivat Fort St. Louisiin ranskalaisten turviin. Muut asuinsijoiltaan karkoitetut illinoisit pakenivat Kaskaskian ranskalaissiirtolaisten luo. Eloonjääneet olivat pääosin naisia ja lapsia. Väkiluku oli pudonnut alkuperäisestä yli 15 000 hengestä alle tuhannen. Vuonna 1778 kaskaskioita oli laskettu olleen 210 henkeä ja peorioiden sekä michigameoitten yhteismääräksi oli saatu 170. Voimakas alkoholisoituminen lisäsi heidän rappiotaan.[13] Katolisten pappien onnistui kääntää illinoisien elämäntyyli parempaan suuntaan. Raitistuneina he alkoivat viljellä maata. 1790-luvun aikana vähät jäljellä olevat soturit taistelivat Yhdysvaltain puolella muita intiaaneja vastaan.[6]

1800-luvun alussa jäljellä olevat 11 peoriaa kirjoittivat rauhansopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Michigameat kuolivat sukupuuttoon. Noin 150 jäljelläolevaa peoriaa ja kaskaskiaa myivät maansa hallitukselle 1832 siirtyen Kansasiin. Täällä he liittyivät sukulaisiinsa miameihin, joiden kanssa välit olivat olleet huonot yli vuosisadan ajan. Vuonna 1867 Yhdysvaltain hallitus siirsi kahden suuren kansakunnan rippeet Oklahomaan.[4]

Nykyään illinoisien kieli on kuollut. Myös nimi on haudattu. Heitä kutsutaan peoria-intiaaneiksi ja heitä oli 1950-luvulla vajaa 800 henkeä, joista illinoiseja noin puolet. Mutta osavaltiona heidän nimensä elää. Heidän yhteinen lukumääränsä on noin 3000 intiaania. Peorian oma kulttuurikomitea tekee tosissaan työtä elvyttääkseen oman kielensä. Heidän suurin vuosittainen juhlatapahtumansa on Pow-wow.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munkkien kumpu

Munkkien kumpu oli korkein varhaisen illinoisien kylän Cahokian monista kummuista. Samalla se on suurin esihistoriallisista keinotekoisista kummuista Pohjois-Amerikassa.[14] Mikä tahansa illinoisien yhteys sitten lienee kummunrakentajiin ollut, niin 1600-luvulla heidän elämäntyylinsä oli hyvin samanlainen kuin ympäristön muidenkin kansojen ja heimojen. Heidän maassaan oli paljon hyviä preerioita, joten biisoninmetsästys oli tärkeä elinkeino. Kun ratsuja ei vielä ollut, jouduttiin liikkumaan jalan. Illinoisit pyydystivät pohjoisilla tasangoilla biisoneita saartamalla eläimet ansaan sytyttämiensä preeriapalojen avulla.[7] Samalla varmistettiin, ettei alueelle kasvanut puita eikä pensaita, vaan se pysyi paljaana taaten biisoneille hyvät liikkumatilat. Kalastus ei heitä erityisemmin kiinnostanut monista vesistöistä huolimatta. Toisin kuin monet muut seudun intiaanit, illinoisit eivät käyttäneet tuohesta tehtyjä kanootteja. He koversivat saksanpähkinäpuusta pirogue-tyylisiä veneitä, joiden pituus saattoi olla jopa 15 metriä.[15]

Illinoisien naiset olivat tarmokkaita maanviljelijöitä, mutta heitä saattoi löytää myös korkeassa asemassa kylien johtotehtävissä tai šamaaneina. Miehet olivat moniavioisia, mutta naisten kohtalo oli julma, jos he jäivät kiinni avionrikkomisesta. Heidät silvottiin leikkaamalla irti korva tai nenä.[7]

Illinois-kylät sijaitsivat varsin yleisesti jokien varsilla, koska maaperä oli parempaa maanviljelyä ajatellen. Kyliä ei monien naapurien tapaan suojattu paaluvarustuksin. Wigwamit olivat pitkiä, tynnyriholvin muotoisia ja niissä saattoi asua kymmenenkin perhettä. Molemmat sukupuolet harrastivat tatuointeja. Hiuksensa miehet nyppivät lukuun ottamatta otsatupsua ja joitakin hiuksia korvien edessä ja takana. Illinoiseja pidettiin taitavina jousimiehinä. Sodissa he käyttivät keihäitä ja puisia nuijia, kunnes Eurooppalainen teollisuus syrjäytti vanhat pereinteiset sotatarvikkeet. Vaikka Illinoisit tunnettiin sotaisina ovat varhaiset uudisasukkaat kuvailleet heitä myös pelokkaiksi, oikullisiksi ja salakavaliksi. Vainajansa he nostivat puihin maatumaan, mutta luurangot haudattiin myöhemmin alkeellisiin kivistä kasattuihin hautaholveihin. Muinaiset hautalöydökset illinoisien mailta osoittavat tämän seikan paikkansapitävyyden.[13] Yleisesti heidän tiedetään ottaneen myös sotavankeja pitäen näitä orjina.

1830-luvulla intiaanien parissa aikaa viettänyt George Catlin ikuisti Berdache-tanssin.

Kun ranskalaiset tutkimusmatkailijat Louis Juliet ja Jacques Marquette saapuivat vuonna 1673 illinoisien maille he olivat yllättyneitä näiden ystävällisestä käytöksestä. Tutkiessaan kansan tapoja he panivat merkille erikoisen asian. Illinoisien keskuudessa eli useita miehiä, jotka olivat omaksuneet naisen roolin niin pukeutumisen kuin sosiaalisen asemankin suhteen. Illinoisit kutsuivat heitä nimellä Ikoneta ja ranskalaiset käyttivät heistä nimeä berdache.[16] He kuuluivat yhteisöön muiden tavoin. Jokuset nuoret pojat olivat omaksuneet tyttöjen tavat ja leikit. Heidän taipumuksensa huomioitiin kasvattamalla heistä tyttöjä.[15] Myöhemmin sama käytäntö on löydetty monilta intiaanikansoilta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Santoro, Nicholas J. Atlas of the Indian Tribes of North America, iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276-278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
  • Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
  • Yenne, Bill Encyclopedia North American Indian Tribes, Bison Book, 1986, ISBN 0-600-50266-X

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virrankoski s.133.
  2. Christopher light: Original People of Northwest Indiana Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)
  3. Nathan Seppa: Ancient Cahokia: Metropolitan Life on the Mississippi Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)
  4. a b Yenne s. 77.
  5. Santoro s. 164.
  6. a b c d Virrankoski s. 132.
  7. a b c d Illinois History Tolatsga.org. Viitattu 18.1.2008. (englanniksi)
  8. Tribes of The religion at First Contact Usgennet.org. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)
  9. Fox Wars members.tripod.com. Viitattu 18.1.2008. (englanniksi)
  10. Virrankoski s. 61.
  11. Sauk and Fox History Tolatsga.org. Viitattu 20.1.2008. (englanniksi)
  12. Waldman s. 109.
  13. a b Illinois Indian Tribe History Accessgenealogy.com. Viitattu 18.1.2008. (englanniksi)
  14. Monk's Mound
  15. a b Fester, Robert: The Illini Confederation: Lords of Mississippi Valley Viitattu 18.1.2008. (englanniksi)
  16. Trans History Sexchangetherapy.com. Viitattu 18.1.2008. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]