Henry Carr

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 1964 200 m
Kultaa Kultaa Tokio 1964 4×400 m

Henry William Carr (27. marraskuuta 1942 Montgomery, Alabama[1][2]29. toukokuuta 2015 Griffin, Georgia) oli yhdysvaltalainen yleisurheilija ja kaksinkertainen olympiavoittaja Tokiosta 1964. Hän pelasi myös amerikkalaista jalkapalloa NFL:ssä.

Carr oli 1960-luvun alkupuolen suurimpia pikajuoksijalahjakkuuksia. Lukioaikanaan hän oli osavaltion mestari, ja opiskellessaan Arizona Staten yliopistossa Carr saavutti kolme kansallista yliopistomestaruutta.

Vuonna 1963 Carr juoksi Templessä 220 jaardia aikaan 20,3, mikä oli samalla 200 metrin maailmanennätys.[1] Seuraavana vuonna hän paransi Sacramentossa ennätykset lukemaan 20,2.[1]

Tokion olympialaisissa Carr voitti 200 metriä silloisella olympiaennätysajalla 20,3 huolimatta 0,78 m/s puhaltaneesta vastatuulesta.[2] Sähköaika oli 20,36.[1] 4 × 400 metrin viestijuoksussa Carr oli maailmanennätyksen 3.00,7 tehneen Yhdysvaltain joukkueen ankkuri. Hänen epävirallinen osuusaikansa oli 44,5.[2]

Yliopistoaikansa jälkeen Carr pelasi amerikkalaista jalkapalloa NFL:ssä New York Giantsin riveissä vuosina 1965–1967 takapuolustajana.

Carr nimettiin Yhdysvaltain yleisurheilun Hall of Fameen vuonna 1997.

Carr kuoli Georgian Griffinissä 29. toukokuuta 2015 syöpään 72 vuoden iässä.[3][4]

Ennätykset[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 100 jaardia 9,3
  • 100 m 10,2
  • 220 jaardia 20,3
  • 220 jaardia suoralla 20,1
  • 400 m 45,4

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]