Heinäveden Höyryvenhe Osuuskunta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Höyrylaivat Heinävesi I ja Heinävesi II 1910-luvun alussa. Heinävesi I hankittiin osusuuskunnalle 1906 ja Heinävesi II 1907, molemmat varkautelaiselta Paul Wahl & Co:n konepajalta. Osuuskunta hankki vielä Heinävesi III:n sekä Heinävesi IV:n, jotka eivät kuitenkaan olleet yhtä tuottoisia kuin Heinävesi I ja II.

Heinäveden Höyryvenhe Osuuskunta on Heinävedellä 28. lokakuuta 1905 - 29. joulukuuta 1921 toiminut höyrylaivaosuuskunta, joka liikennöi Heinäveden reittiä höyrylaivoilla. Osuuskunta perustettiin 1905, kun heinäveteläiset tahtoivat oman höyrylaivayhtiön valmistuvalle Heinäveden reitille. Pitäjän asukkaat haluttiin saada osuuskunnan asiakkaiksi, joten tarvittiin suuri ja komea laiva. Toiminta päätettiin perustaa osuuskunnaksi. Kannattavuuden turvaamiseksi pyrittiin hankkimaan mahdollisimman paljon osakkaita. Yhden osakkuuden sai 10 markalla. Jäseniä oli 1907 ja muutaman vuoden päästä 570. Siitä määrä alkoi laskea.

Osuuskunnan toiminta loppui Heinävesi II-laivan haaksirikon jälkeen, kun toimintaa haluttiin muuttaa osakeyhtiöksi. 29. joulukuuta 1921 toiminta päätettiin purkaa ja myydä Heinäveden Höyrylaiva Oy:lle 871 255 markalla. Osuuskunnalla oli neljä Heinävesi-laivaa, SS Heinävesi, SS Heinävesi II, SS Heinävesi III ja SS Heinävesi IV sekä kaksi pientä alusta, "Apu-lotjaa".